Itsevastuun periaate (eli salainen kaavani)

Olen kehittänyt itselleni työ- ja harrastuselämässä itsevastuun periaatteen. Yritän itse elää tämän mukaan – vaikken tietenkään aina onnistu.

Itsevastuun periaatteen mukaan kannan aina itse vastuun, olipa tilanne mikä tahansa tavallinen työ- tai harrastuselämän kohtaaminen. Otan muutaman esimerkin, niin saatte kiinni ideastani.

Ensimmäisessä tilanteessa A antaa puhelimitse ohjeen B:lle. Jokin menee kuitenkin pieleen, eikä ohje mene perille.

  • Jos olen A, otan vastuun: minun olisi pitänyt selittää ohje paremmin.
  • Jos olen B, otan vastuun: minun olisi pitänyt tarkentaa saamaani ohjetta vielä kerran.

Toisessa tilanteessa on kaksi yritystä, joissa A ostaa jotain B:ltä. A ei ole kuitenkaan tyytyväinen kauppaan.

  • Jos olen A, otan vastuun: minun olisi pitänyt speksata tarpeeni tarkemmin.
  • Jos olen B, otan vastuun: minun olisi pitänyt kysyä tarkemmin asiakkaan toiveita.

Kolmannessa tilanteessa on vaaratilanne liikenteessä: autoilija A ajaa melkein kävelijä B:n päälle.

  • Jos olen A, otan vastuun: minun olisi pitänyt katsoa paremmin ympärilleni.
  • Jos olen B, otan vastuun: minun olisi pitänyt vilkaista, tuleeko sivulta autoa.

Saatteko kiinni tästä? Aina kun on ristiriitatilanne, yritän katsoa, kuinka olisin voinut toimia toisin. Pyrin siihen, etten ratkaise asiaa lain tai tiukan normin mukaan: ”ei se autoilija saa ajaa mun päälle”, vaan pyrin sujuvuuteen omasta tahdostani: ”kyllä minäkin voin väistää, vaikkei olisi pakko.”

Oleellista on, että en vaadi muita elämään tämän mukaan. Se olisi itsevastuun periaatteen vastaista. Vastuu on itselläni, enkä sitä voi siirtää muille vaatimalla heitä elämään tai toimimaan minun tavallani.

Saatan pohtia asioita jopa absurdista kulmasta: jos joku hakkaisi minut pimeällä kadulla, pohtisin asiaa silti itsevastuun kannalta. Miten olisin voinut puolustautua? Hankinko jatkossa pippurisumutteen? Tämä pohdinta ei kuitenkaan ole itsesyyllistämistä – väkivallantekijähän on toki syyllinen – mutta itsevastuun kannalta haluan selvittää, miten estän nämä tilanteet jatkossa. (Enkä päädy siihen ruikuttavaan lopputulokseen, että jään iltaisin kotiin, vaan pyrin keksimään keinon, jolla voin kävellä pimeässä ja päihittää hyökkääjän.)

Ja sanottakoon vielä kerran varan vuoksi: muiden ei ole pakko noudattaa tätä tapaa. Jokainen voi itse pohtia, miten toimii ongelmissa ja ristiriitatilanteissa. Itsevastuun periaate on oma ratkaisuni, joka toimii omalla kohdallani.

* * *

Mikä on itsevastuun periaatteen seuraus? Minulla ei ole riitoja yhdenkään asiakkaani tai harrastuskontaktini kanssa. Saatamme olla jostain eri mieltä, mutta asiat on aina saatu ratkeamaan. En ole koskaan menettänyt yöuniani ristiriitatilanteen tai riidan vuoksi, eikä (käsittääkseni) kukaan asiakas tai harrastuskontakti kanna minulle kaunaa. Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta räyhätä nimettömästi keskustelupalstoilla, mustamaalata jotakuta selän takana tai kostaa kokemani kärsimyksiä.

Itsevastuun periaate antaa rauhan katsoa eteenpäin.

* * *

PS. Valitettavasti en kykene viemään tätä parisuhteeseen. Otetaanpa esimerkki.

Neljännessä tilanteessa on pariskunta, jossa A ajaa autoa ja B katsoo karttaa. Pariskunta ajaa harhaan.

  • Jos olen A, syytän toista: hänen olisi pitänyt katsoa karttaa tarkemmin.
  • Jos olen B, syytän toista: hänen olisi pitänyt kysyä tarkennuksia ohjeisiini ja ajaa hitaammin.

31 kommenttia

Liikanimi on muuttunut lööppinimeksi

Haa, olen tehnyt löydön! Olen nimittäin luullut, että liikanimet ovat poistuneet käytöstä.

Liikanimihän on lisänimi, jota on käytetty etunimen ohella 1800-luvulla ja sitä aiemmin. Käytännössä liikanimet harvinaistuivat 1920-luvulla, jolloin nimilaki vaati jokaiselle sukunimen. Sen jälkeen ihmiset oli helpompi erotella toisistaan sukunimen ansiosta.

Liikanimeä ei yleensä käytetty nimenkantajan itsensä kuullen, vaan sen avulla hänet erotettiin puheissa muista samannimisistä:

Kuulitko jo, että Jouko Kiivas löi Jouko Suutarinpoikaa?

Ja nyt se löytö: liikanimien nykyvastine on tietenkin lööppinimi, jolla ihminen erotetaan kaimoistaan:

Sika-Harri ja Susanna lähtevät rockfestareille

BB-Jani: “Viisari värähtäisi varmasti”

Mitä yhteistä on Kalle Palanderilla ja Audi-Kiesillä?

Nykypäivän lööpeissä ja otsikoissa on sama tarve kuin entisajan keskusteluissa: halutaan tiivillä tavalla viitata ihmiseen, jonka nimi ei ehkä sinällään ole tuttu tai jonka nimi saattaa sekoittua muihin.

Liikanimestä saattoi aikanaan päästä eroon. Jos Jouko Kiivas päätyikin parempaan yhteiskunnalliseen asemaan, hänestä saattoi tulla vaikkapa Jouko Karhunkaataja. Samoin käy lööppinimille. Johanna Tukiainen tunnettiin ensin ”Tekstari-Johannana”, ennen kuin hänen nimensä vakiintui tunnetuksi:

Tekstari-Johanna: ”Ike, ota yhteyttä!” (mtv.fi, 17.3.2008)

Liikanimen ja lööppinimen ero on vain muodostustavassa. Siinä missä liikanimi viittasi ihmisen ominaisuuksiin tai syntyperään, lööppinimi viittaa johonkin tapahtumaan tai mediakontekstiin.

* * *

(Tämä postaus on osa etunimikirjaa, jota kirjoitamme paraikaa Liisan kanssa. Kirjan koko nimi on Aadasta Äijöön – Uusi etunimikirja, ja sen kustantaa Karisto. Kirja ilmestyy vuodenvaihteessa.)

1 kommentti

Asiakasreferenssejä saa nyt helpommin – eikä se johdu koulutuksen laadusta

Urani alkuvaiheissa oli helkutin vaikea saada asiakasreferenssejä. Koulutuksen tilaajat ja osallistujat olivat kyllä tyytyväisiä, mutta homma kilpistyi byrokratiaan.

Meillä hyväksytetään referenssit brändijohtajalla vain kolmesti vuodessa. Taustamateriaaliksi tarvitaan 12-sivuinen hakemus perusteluineen.

Meidän logoamme saa käyttää vain valkopohjaisilla verkkosivuilla, jos etäisyys muihin logoihin on vähintään logon leveys kertaa puolitoista ja jos sivuilla käytetty fontti on Verdana, enintään 16 pt.

Jos haluat käyttää meitä referenssinä, haluamme hyväksyä etukäteen kaikki mahdolliset verkkotekstit, lauseyhdistelmät, esitteet ja sitaatit, joihin yrityksemme nimi ja logo on liitetty.

Nykyään homma on toisin.

1) Koulutuksen osallistujat jakavat Twitterissä kokemuksiaan livenä:

Piritta Twitter ETK koulutus Twitter Kela koulutus Twitter Turun yrittajat Someco Twitter

2) Asiakkaat jakavat tiedotteissaan ja blogeissaan tietoa käyttämistään kouluttajista. Itse asiassa on osa brändityötä kertoa, että henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti.

S-pankki on kertonut käyttäneensä minua, ja AKL kertoo käyttävänsä Viestintä-Pirittaa.

3) Me kouluttajat jaamme materiaalimme Slidesharessa, ja siellä näkyvät myös asiakkaidemme nimet.

* * *

Kiinnostavinta on, että tämä muutos on syntynyt itsestään. Tuskin minkään organisaation johtoryhmässä on päätetty, että ”nyt ne työntekijät saavat kertoa koulutuksista somessa” ja ”nyt se kouluttaja voi ladata matskunsa verkkoon näkyville”. Asenneilmasto on muuttunut, ja sen myötä myös ihmisten toiminta.

Isoimmat kulttuurimuutokset saattavat olla juuri niitä, joista ei tehdä tietoista päätöstä.

2 kommenttia