Kesäajan kotkotus: kävelevä toimisto

Sovimme Ukkolan Sannan kanssa joulukuussa haasteen: vuonna 2016 liikumme vähintään neljä kertaa viikossa. Julkiset liikuntatilastomme ovat Google Drivessä.

Välillä on kuitenkin niin tolkuttoman kiire, ettei liikunnalle tahdo jäädä aikaa. Neljä kertaa viikossa on joskus mahdottomuus. Nytkin laahaan tilastoissa jäljessä.

Onneksi sain viime viikolla idean, joka pohjaa kävelykokouksiin. Innovaationi nimi on kävelevä toimisto. Homma menee näin:

  1. Lataa kännykkäsi tai täppärisi akku täyteen.
  2. Valitse jokin tuttu kävelyreitti, jonka maisemat olet nähnyt sataan kertaan ja jossa ei juuri ole suojateitä eikä autoja. Minulla se on Hämeenlinnan Linnanpuisto.
  3. Kävele reittiä vähintään tunnin ajan ja hoida samalla meilisi, työpuhelusi ja someviestisi.

Tuttua reittiä pystyy kulkemaan katsomatta juuri ympärilleen, joten työhön keskittyminen on helppoa. (Linnanpuiston maisemat ovat kyllä upeat, mutta joskus on tehtävä töitä ja jätettävä Vanajavesi ihailematta.)

Toimistotyöt pakko hoitaa. Kävelevässä toimistossa saa sentään samalla happea ja liikuntaa. Askellusryhtiä kannattaa toki tarkkailla, mutta jos vaihtoehtona on läppärin ääressä istuminen, niin kävelevä toimisto voittaa sen kyllä.

Tätä ihanuutta pystyy käyttämään vain lämpimään vuodenaikaan, joten joudun hylkäämään kävelevän toimiston talveksi. Silti niin kauan kuin kelejä riittää, toimistoni on Linnanpuistossa. (Tai ehkä siirrän sen talveksi johonkin kauppakeskukseen.)

1 kommentti

Tee hätätilanneohjeesta selkeä

Tilasin perheelle uuden ensiapulaukun, jota ryhdyin innoissani sisustamaan. Samalla tsekkasin kuntoon mahdolliset vanhentuneet sisällöt.

Käteen sattui vanha, Ampikyy-niminen kyypakkaus. Sen ohjeista sain välittömän migreenin, horkan ja jalkasienen.

Ampikyyn ohje kuului näin:

Kerta-annos otetaan mahdollisimman nopeasti pureman/piston tapahduttua pienen nestemäärän kera.

Ohje pitäisi kirjoittaa mieluummin näin:

Ota lääke mahdollisimman pian pureman/piston jälkeen pienen nestemäärän kera.

Miksi tein nämä muutokset?

  1. Aina kun annat ohjeita, käytä sinuttelua. Se on tehokkaampi kuin passiivi.
  2. Hätätilanteessa lyhyt ja tuttu sana on tehokkaampi kuin pitkä ja kankea. Kirjoita siis mieluummin pian kuin nopeasti, ja mieluummin jälkeen kuin tapahduttua.
  3. Karsi ammattitermit pois. Mikä on kerta-annos? Pitääkö lääkettä muka ottaa myöhemmin lisää? Milloin?

Poikkeuksellisesti jätin tekstiin kauttaviivan, vaikka sitä ei yleensä suositella. Tässä se kuitenkin tiivistää vaihtoehdot kompaktisti, eikä se aiheuta väärinkäsityksen vaaraa.

Katsotaanpa sitten annostusta:

Ampikyy

Annostus on ohjeen tärkein asia. Hätätapauksessa sen pitäisi olla mieluummin idioottivarma kuin Mensan pääsykoetestiä muistuttava. Ampikyyn ohjeteksti on kuitenkin täysin epälooginen.

Ohje pitäisi kirjoittaa näin:

Lapset 0-5 vuotta1 tabletti
Lapset 6-15 vuotta2 tablettia
Yli 15-vuotiaat3 tablettia

Perustellaanpa muutoksia hieman.

  1. Järjestyksen pitää olla looginen: jos aloittaa vanhimmasta ikäryhmästä, pitää lopettaa nuorimpaan.
  2. Hätätilanteessa pikkulapset ovat kiireisimmän avun tarpeessa. Siispä aloitetaan heistä.
  3. Ikärajoja ei saa ilmoittaa limittäisessä muodossa ”1-5” ja ”5-15”, koska viisivuotiaiden vanhemmat alkavat välittömästi empiä oikeaa annostusta.

* * *

Nyt lähden apteekkiin katsomaan, onko pakkaus vielä nykyäänkin yhtä huono.

 

14 kommenttia

Kriisiviestinnällä viilataan linssiin

Käytin aamupäivän kirjoittamalla kriisiviestinnän kirjaa Riko lasi hätätilanteessa. Kirjan ensimmäisessä luvussa käsittelen muutamia kriisiviestintään liittyviä ennakkoluuloja.

Kirjoitin tällaisen jakson yleisimmästä väärinkäsityksestä:

“Eikö se ole paljon aidompaa toimintaa, jos ihminen viestii ilman suunnitelmallisuutta ja laskelmointia?”

Jostain syystä ihmiset luulevat, että harjoittelu ja opettelu on väärin.

Onko Karita Mattila sitten epäaito laulaja, koska hän on varta vasten opetellut laulamaan? Onko Vesa Vierikko epäaito näyttelijä, koska hän on tieten tahtoen opetellut näyttelemään? Entä onko Osmo Soininvaara epäaito poliitikko, koska hän helkutti soikoon on opiskellut valtiotieteitä?

En ymmärrä sitä retoriikkaa, jossa ihminen saa opiskella lääkäriksi, juristiksi, laulajaksi  tai putkiasentajaksi – mutta hyväksi viestijäksi ei saisi opetella.

Tosiasiassa kun treenaa ja opiskelee laadukasta viestintää, se vähentää väärinkäsityksiä. Maallikoiden penäämä “aitous” on nimittäin usein sitä, että ihminen artikuloi epäselvästi, valitsee vahingossa kaksitulkintaiset ilmaukset, hermostuu stressaantuneena, etenee epäloogisesti tai jännitykseltään sekoaa sanoissaan. Lopputuloksena on kiistoja ja väärinkäsityksiä.

Tämän vuoksi kriisiviestintää pitää harjoitella ja suunnitella: jotta viesti välittyisi mahdollisimman ehjänä ja yksitulkintaisena vastaanottajalle.

Nyt voit vielä vaikuttaa kirjan sisältöön. Puuttuiko tämän ennakkoluulon käsittelystä jokin näkökulma?

20 kommenttia