Ilmoittauduin jäseneksi Hämeen kauppakamariin. Minulle tuli juuri meili, jossa kerrottiin uuden jäsenen edusta: saan ilmaiseksi pienen mainoksen kauppakamarin lehteen.

En ole eläessäni maksanut mistään mainoksesta, mutta kyllähän ilmainen mainostila täytyy käyttää hyväksi.

Mainoksen hyvänä puolena on se, että kauppakamarin lehteä lukevat yritysten edustajat. Niinpä lukijoissa on paljon potentiaalisia asiakkaita.

Toisaalta huonona puolena on se, että pieniä mainoksia ei moni huomaa. Lisäksi paperilehdestä on äärimmäisen vaikea haalia ihmisiä verkkosivuille, koska osoitteen kopioiminen selaimeen vaatii lukijalta enemmän työtä.

Päätin ylittää huonot puolet ja kehittää jotain, joka huomataan.

Mitä tuumaatte keksimästäni mainoksesta? Väitän, että tämä aktivoisi ihmisiä.

Mainoksen dead line on vasta syksyllä, joten tätä ehtii hioa vielä kesällä.

Jos näkisit tämän lehdessä, menisitkö nettiin tsekkaamaan, mistä hiivatista on kysymys?

10 kommenttia

  1. Koska se ei mielestäni ole hyvä teksti => en koe tarvitsevani apua kirjoittamisessa => en mene katsomaan lisätietoja.

    Käänteinen psykologia on hyvin vaikea ”taiteenlaji”, sitä ei kannata harrastaa ellei sitä todella osaa.

    Tee mieluummin joku pidempi teksti, jonka sanot sisältävän x kappaletta kirjoitusvirheitä – jollei lukija löydä kaikkia tarvitsee hän apua kirjoittamisessa.

    1. Sven, kiitos kommentistasi!

      Tiedostan vallan hyvin, että tämä mainos jakaa mielipiteitä. Jos et tarvitse opetusta kirjoittamisessa, et ole potentiaalinen asiakas. Siispä sinun ei tarvitsekaan kurkistaa sivuilleni.

      Kysymys onkin siitä, jakaako mainokseni tarpeeksi mielipiteitä. Jos *kukaan* ei mene Tolkkusivustolle, mainos on mennyt hukkaan. Sen sijaan jos sinne menee kymmenenkin innostunutta, voisin vaikka maksaa mainoksesta.

      Nyt täytyy muistaa, että mainos on pienikokoinen. Siihen ei mitenkään mahdu ehdottamaasi kielioppitestiä, niin hauskaa kuin se olisikin.

  2. Ensivilkaisun jälkeen koin alitajuista ärtymystä siitä, että joku kirjoitusvirheitä mainokseen painattava tomppeli käskyttää minua ottamaan yhteyttä. Vaikka suora yhteydenottokäsky lienee mainostajan peruskikkoja, muuttaisin itse tuon lopun vaikkapa muotoon ”Ammattilainen auttaa” tai ”Tutustu koulutuksiin”, siitä kävisi samalla ilmi että tarjolla on koulutusta eikä esimerkiksi oikolukusovelluksia.

  3. Eka mielleyhtymä minullekin oli, että eihän tuo ole kenenkään mielestä hyvää tekstiä, virheet ovat liian isoja (vaihda ainakin tmä -> tää). Ideaalisti virheiden pitäisi olla sen verran huomaamattomia, että jäisi pohtimaan onko ne oikein vai väärin, eli tarvitseeko siis kenties apua itse. Tosin, tilaa on kyllä vähän.

    PS: Kiitos mahtavasta blogista! Ekaa kertaa vaivauduin kommentoimaan, kun pääsi antamaan ilmaisia neuvoja 😀

  4. Ei tuo minunkaan mielestäni ole hyvä teksti. Kuten jo Sven sanoi, en siis tarvitse apua kirjoittamisessa enkä mene nettisivuille. (Oikeasti kyllä tarvitsen apua, mutta mainos ei minua siihen kannusta.) Toimisiko paremmin sellainen lause, josta ihan oikeasti on vaikea löytää virhettä? Lukija kuvittelee tekstin olevan hyvää suomenkieltä, mutta siinä piileekin jokin erikoinen ja harvinainen virhe? ”Hmmm.. Tarvisinkohan sittenkin apua..?”

    Tai sitten laita jokin selvä virhe (vain yksi), mutta älä tee lukijasta tyhmää. Tuo mainos mielestäni jotenkin aliarvioi lukijaa – parempi olla lukijan puolella. Toimisiko esimerkiksi seuraava paremmin?

    ”Haastetta oikein kirjoituksessa? Ota yhteyttä!”

  5. Voisi ehkä toimia paremmin, jos typoilun sijasta teksti olisikin kamalaa bullshitbingoa. Tilaa on toki vähän, mutta jos se olisi pienemmällä fontilla ja sitten vähän isommalla vaikka ”Ei näin.” ja URL?

  6. Itse luin tekstin ensin nopeasti läpi… kuten yleensä kaikki artikkelit selaan läpi netissä/lehdissä (ja mainokset vielä nopeampaa). Jouduin lukemaan kuitenkin uudelleen, koska luin sen näin ”Jos tämä on mielestäsi hyvä teksti, sinä tarvit apua kirjoittamisessa” Eli ensimmäisellä lukukerrala aivot ”korjasi” kaikki virheet. Minulle siis mainos toimi koska en lukenut sitä ns. ajatuksella. Joten tuo voi hyvinkin toimia tuolta ”aivojen automaatisen oikoluvun” kautta ajateltuna.

  7. Enpä välttämättä menisi. Tässä tapauksessa kiinnostuin vain, koska tunsin taustat blogisi kautta. Liisa T.:n tavoin olen sitä mieltä, että virheet ovat liian ilmeisiä ja niitä on liikaa. Uteliaisuus mainosta – ja siten palveluakaan – kohtaan ei herää, koska tuollaisen tekstin voi korjata unissaankin. Ja mitä tulee itse palveluun, eihän tuollaista tekstiä tuottava henkilö edes kuulu kohderyhmään. Ymmärtääkseni.

  8. Mulle tuli mieleen, että tuo jakanee lukijakunnan kahtia. Ne, jotka saavat näppylöitä toisesta sanasta, luultavasti kiinnostuvat, että mikä ihme tämä on, ja menevät katsomaan. Ne, jotka eivät saa, ohittavat mainoksen kiinnostumatta.

    Eli jos toiveesi on saada ”asiantuntevaa” asiakaskuntaa, tuo toiminee, jos taas ”perusteetkin hukassa” asiakkaita, ei. Polarisoiva se näyttää olevan tällä otoksella 🙂

  9. Lämmin kiitos kommenteista!

    Luulenpa kokeilevani tuota mainosta tuollaisenaan. 😀 Sen verran se herätti kritiikkiä, että mainos saattaa saada ihmiset käymään sivuillani.

    Pahintahan olisi tehdä huomaamaton mainos, josta silmät vaeltavat ohi.

    Hauskinta tässä on, että voin kokeilla tuollaista epäkieltä ilmaiseksi. En ehkä raaskisi sijoittaa montaa satasta tuollaiseen, mutta kun maksutta saa, niin voi testata huoletta.

    Täytyy vain luoda Tolkkusivustolle yksilöllinen laskeutumissivu juuri tuota kamppista varten, jotta saan selville, moniko kävi tsekkaamassa osoitteen. Kerron sitten teillekin, kuinka hommassa kävi.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.