Huonon päätöksen kahdeksan kulmakiveä

Kuvassa on 1800-luvun maalaistalon pihapiirin sivurakennus. Se on kaksiosainen: rakennuksessa on kaksi suorakaiteen muotoista runko-osaa. Osilla on yhteinen katto, jolloin niiden väliin muodostuu katettu portti, joka on samalla sisäänkäynti maalaistalon umpipihaan.

Tänä aamuna heräsin, kun esikoinen tuli tökkimään minua:

Äiti, siellä sataa ihan hirveesti. Mulla on flunssaa, joten voitko sä heittää mut kouluun?

Kerroin muksulle, että ei se onnistu. Hänellä on kuumeetonta yskää, joten vedenpitävissä vaatteissa voi pyöräillä kouluun sen puolitoista kilometriä vallan hyvin.

Muksu marmatti vastaan ja lähti kouluun. Vasta sitten huomasin, että ulkona tosiaan sataa aika rankasti. Olenko huono vanhempi, kun haluaisin itse jäädä nukkumaan?

Heitin jotain niskaan ja menin alakertaan. Muksu oli jo lähtenyt. Tiesin, että hänelle on turha yrittää soittaa sateessa, koska kännykän soittoa ei kuule sadetakin taskusta.

Hyppäsin autoon. Ajattelin napata esikoisen ja pyörän kyytiin ja heittää heidät loppumatkan koululle.

Matkalla tajusin, että en tiedä lapsen käyttämää reittiä. Koululle ei ole yhtä tiettyä suoraa reittiä, ja kaiken lisäksi muksu on todennäköisesti mennyt puiston poikki pyöräteitä pitkin.

Huomasin myös, että kaupunki oli täynnä sateessa pyöräileviä ja käveleviä lapsia. Eivät hekään sokerista ole.

Bonuksena en muistanut, millainen pyörä ja takki muksulla on. Musta takki, mutta tarkalleen millainen? Kuka noista pyöräilijöistä edes on oma? (Siitä tulee aina sanomista, jos ottaa väärän lapsen kyytiinsä.)

Ajelin jonkin aikaa pitkin potentiaalisia koulureittejä ja palasin sitten kotiin. Turha reissu, mutta tulipahan aihe blogipostaukseen.

* * *

No miten ihmeessä tämä liittyy bisnekseen? No siten, että tolloilussani olivat kaikki tyypillisimmät huonon päätöksen elementit ilmassa:

  1. Huono ennakkosuunnittelu: Emme olleet sopineet edellisenä iltana menettelytapaa, vaikka tauti ja sääennuste olisivat olleet tiedossa.
  2. Tunnerefleksit ohi logiikan: Syyllisyys sateessa kulkevasta lapsesta.
  3. Huono orientaatio ja tilannetaju: Olin aamutokkurassa. En tiennyt, kuinka paljon siellä sataa.
  4. Päätöksenteon hitaus ja vaihtelevuus: Ensin en halunnut viedä, sitten halusin ja autossa taas epäilin koko asiaa.
  5. Ryhmäpaine: Jos nuo muutkin kävelevät sateessa, niin kai meidänkin lapsi?
  6. Puutteelliset tiedot: Millaisella pyörällä ja millaisessa takissa meidän lapsi ajaa? Ja mitä reittiä?
  7. Tekniset ja vuorovaikutukselliset ongelmat: Puhelimen soittoääni ei kuulu taskusta sateen läpi. Oma ärtymys herätyksessä estää toisen osapuolen kuuntelun.
  8. Epäselvä arvopohja: Mikä on tärkein päätöksenteon kriteeri? Ympäristöystävällisyys, jolloin autolla ei ajeta lyhyitä matkoja? Oma jaksaminen, jolloin kunnon yöuni on tärkeää? Lapsen fiilis, jolloin lasta olisi kiva auttaa? Perherauha, jolloin ehkäistään mahdollinen riita? (Lapsen terveys ei sen sijaan ole tässä ratkaiseva tekijä, koska me emme kuitenkaan ole aina aamuisin paikalla, ja silti muksu joutuu menemään kuumeettomassa pikkunuhassa kouluun.)

Tässä listassa ja tapahtumaketjussa on kaksi oleellista asiaa tajuttavana:

Ensinnäkään ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua – mutta jokin ratkaisu pitää kyllä olla. Mitään ei kannata ryhtyä tekemään huonojen tietojen pohjalta ja epävarmuuden vallassa. Meidän olisi pitänyt sopia päätös edellisenä iltana, jolloin koko aamusähläystä ei olisi edes ollut. (Todennäköisesti päätös olisi ollut se, että lapsi pyöräilee kouluun itse.)

Toisekseen nuo kahdeksan huonon päätöksen elementtiä ohjaavat aina molempiin suuntiin. Ei siis ole olemassa tilannetta, jossa huonot elementit ohjaavat kaikki väärään suuntaan, jolloin minun tehtäväni olisi vain toimia huonojen elementtien vastaisesti ja ”valita oikein”. Päinvastoin. Osa huonon päätöksen elementeistä tukee yhtä ratkaisua ja loput tukevat toista. Osa taas on läsnä vain hämätäkseen.

* * *

No miten tuo kuva liittyy keissiin?

Piirsin sen muistisäännöksi. Siinä on 1800-luvun aitta, jossa on kahdeksan kulmakiveä. Aitta on kaksijakoinen, ja niin on yleensä päätöksentekokin.

5 kommenttia

  1. Pyry #1

    Kaikkein surkeinta olisi ollut tehdä päätös edellisenä iltana. Illalla ei voi tietää aamun säätä sillä tarkkuudella, jota päätös edellyttää. Tästä syystä monia muitakaan päätöksiä ei kannata tehdä kuin vasta viime hetkellä.

    • Katleena Kortesuo #2

      Mä taas väitän, että illalla olisi voinut hyvin tehdä päätöksen. Se olisi ollut seuraavanlainen:

      ”Kulta, huomenna aamulla sataa, mutta sun pitää silti pyöräillä kouluun. Saat herättää mut vain sitten, jos on oikea myrsky tai rajuilma. Sellaista ei kuitenkaan ole luvattu, joten todennäköisesti sulla on edessä pyörämatka.”

  2. Ltiilika #3

    Listalta noin yleisesti ottaen puuttuu ”Epäselvä tavoite tai tahtotila”. Jos ei tiedä, mihin haluaa päätyä, on ihan sama millaisia päätöksiä eli valintoja tekee. Tuossa sinun listassasi se näkyy ehkä eniten tuossa arvopohjassa, mutta saman arvopohjankin kanssa voi tehdä erilaisia päätöksiä, jos on eri tavoitteet. Tavoite ”lapsi kouluun kuivana” on eri kuin ”lapsi oppii pukeutumaan sään mukaan”.

  3. Eevastiina #5

    Hyvä ja tutun kuuloinen keissi! Meidän pojalla on myös nimittäin 1,5 km koulumatka, ja samantyyppistä ajattelua joudumme käymään läpi. Me päätämme asian yleensä jo edellisenä iltana, jolloin toden totta sähläystä on vähemmän :)

    Meillä seuraavat asiat ratkaisevat:
    – Rehtori on toivonut, että enimmäkseen lapset kulkisivat itse kouluun, ja olemme samaa mieltä. Lapsen on hyvä tottua kulkemaan matka itse. Kuljettamiseen on oltava jokin syy.
    – Syinä voivat olla ainakin: lapsen puolikuntoisuus, todella huono sää, erityispäivä (esim. koulun päättäjäiset tai erityisvaatteet).
    – Lapsen ilahduttaminenkin voi olla meillä syynä. Tuntuu raa’alta, jos aina vain periaatteet säätelevät toimintaa. Siksi heitämme joskus lapsen kouluun tai haemme, jos aikataulut sopivat muuhun ohjelmaamme, ja haluamme olla kivoja.
    – Minusta ympäristöystävällisyyden tulisi näkyä enemmän aikuisen itseensä kohdistuvissa valinnoissa kuin siinä, suostutaanko lasta joskus kuljettamaan kouluun vai ei. Esim. teen itse monet sellaisetkin matkat julkisilla, joissa muut käyttäisivät autoa tai taxia.
    – Käytännössä näitä kouluun viemisiä tai hakemisia on näiden periaatteiden varjolla keskimäärin ehkä yksi kuukaudessa.

Kommentoi

Kommentointiohjeet »

Ei oo totta -blogin kommentointiohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.