Puolustusministeri Jussi Niinistö oli eilen A-studiossa haastateltavana. Haastattelun alussa toimittaja Johanna Vesikallio kysyi ministeriltä puolustusministeriön kansliapäällikön vaihtamisesta. Aihe oli kuuma peruna, eikä Niinistö suostunut kommentoimaan asiaa.
Olipa asiassa Niinistön puolella tai häntä vastaan, niin hänen esiintymisestään kannattaa ottaa opikseen. Haastattelusta voi poimia kolme mokaa, joihin annan ratkaisut:
1) Saat olla kommentoimatta, mutta älä suutu.
Jussi Niinistö vastasi toimittajalle useaan otteeseen, ettei kommentoi aihetta. Niinistön kärsivällisyys ei kuitenkaan ollut ministeritasoa, sillä lopulta hän sortui uhkailuun:
En kommentoi enää tätä aihetta. Jos ei ole muita kysymyksiä, niin lähden pois. Sanoin jo, että lähden seuraavaksi pois. Lähdenkö pois?
Niinistön puhenopeus kasvoi tässä kohtaa, mikä kertoo kiihtymyksestä. Niinistö oli jopa nousemassa ylös tuolista, kunnes toimittaja vaihtoi aihetta. Lopputuloksena oli se, että Niinistö vaikutti kiukuttelevalta pikkulapselta ja toimittaja oli kuin kärsivällinen lastentarhanopettaja.
Mitä siis Niinistön olisi pitänyt tehdä, jos hän olisi halunnut esiintyä valtiomiesmäisesti?
Haastateltavallahan on täysi lupa olla vastaamatta. Silloin hänen tehtävänsä on todeta esimerkiksi ”en valitettavasti voi kommentoida”. Tämä tehdään ystävällisesti ja kärsivällisesti. Jos toimittaja kysyy kuusi kertaa, siihen vastataan kuusi kertaa. Jos toimittaja kysyy seitsemännen kerran, silloin ei suututa, vaan vastataan seitsemännen kerran samoin sanoin.
Kun tätä metodia käyttää, toimittaja antaa periksi ennemmin tai myöhemmin. Silloin haastateltava on se, joka näyttäytyy sitkeänä ja asiaansa puolustavana.
Sen sijaan suuttumuksen merkit kertovat aina siitä, että asia on haastateltavalle kiusallinen. Nyt katsojalle tuli kuva siitä, että kansliapäällikön nimityksessä on jotain salailtavaa tai selvitettävää, koska tilanteesta puuttui valtiomiesmäinen kärsivällisyys.
2) Ota kädet ja ilmeet mukaan.
Niinistö esiintyi jäykkänä kuin puunukke. Hänen kasvonsa olivat vahamaiset, ja kädet lepäsivät lähes koko haastattelun ajan haaruksissa. Ilmeitä ei näkynyt.
Haastateltavan ei tarvitse olla mikään tuulimylly tai ilveilijä, mutta me katsojat olemme tottuneet näkemään tunteita ja tulkitsemaan eleitä. Jos esiintyjä pitää kädet täysin paikallaan ja kasvot ovat ilmeettömät, näyttää siltä, että jotain on pielessä. Salaileeko esiintyjä jotain? Pelkääkö hän? Onko hän kunnossa?
Sen sijaan luonteva esiintyjä tukee puhettaan käsillään. Kun Niinistö kieltäytyi kommentoimasta, hän olisi voinut viestiä asian myös nonverbaalisesti.
Otin videolta kuvakaappauksen, josta näkyy Niinistön asento. Hän istui kädet sylissä lähes poikkeuksetta.
3) Katso suoraan toiseen ihmiseen.
Niinistö ei kääntänyt rintamasuuntaansa toimittajaa kohti, joten hän vilkuili tätä koko ajan ikään kuin sivusta. Tästä syntyy välttelevä tai jopa viekas vaikutelma.
Aina kun esiinnyt televisiossa, käännä rintamasuunta keskustelukumppaniin. Jos seurueessa on useita, käännä päätä ja hartioita aina puhujaa kohti.
Sen sijaan sivuittain istuminen viestii välinpitämättömyydestä läsnäolijoita kohtaan.
* * *
Perheemme kymmenvuotias katsoi Niinistön haastattelun ja totesi: ”facepalm”. Jopa viidesluokkalainen ymmärtää, että esiintyminen ei mennyt putkeen.
https://www.youtube.com/watch?v=Uwlsd8RAoqI&feature=youtube_gdata_player
Liisa, hyvä esimerkki siitä, kuinka toistuvaan kysymykseen vastataan. Haastateltava pitää kantansa ja pitää malttinsa. Toimittaja jankkaa, kunnes joutuu luovuttamaan.
Jos toimittaja inttää minuuttikaupalla samaa asiaa, niin täysin ymmärrettävä reaktio. Vai olisiko mielekästä katsoa 10 minuuttia samaa kysymystä ja vastausta eri versioina?
Facepalm koin ihan toimittajan toimista.
”Jos toimittaja inttää minuuttikaupalla samaa asiaa, niin täysin ymmärrettävä reaktio.”
Ylipäänsä on piristävää ja ilahduttavaa nähdä ihmisiä, jotka eivät tule tuotteina läpi esiintymiskoulutuksista vaan joissa näkyy inhimillisyys ja tunteet.
Ehkä jotkut sitten toivovat poliitikkoja, joista on karsittu rosoisuus ja inhimillisyys. Eri asia on se, kuka sellaisiin luottaa, koska he erottuvat niin selvästi tuotteiksi. Tuote ei ole uskottava. Tuote on itsensä mainos. Esiintymiskouluttajat kouluttavat tuotteita eli mainoksia.
Vanhentuva vihainen mies, minulla on sinusta kaksi tulkintaa:
a) Et ole koskaan ollut esiintymiskoulutuksessa.
b) Olet ollut huonosssa esiintymiskoulutuksessa.
Jos oikeasti kuvittelet, että ihmiset stailataan ja tuunataan samaan muottiin, olet pihalla kuin viime vuoden lumikola.
Hyvä esiintymiskouluttaja opettaa valmennettavalleen kaksi asiaa:
1) Kuinka hallitaan omia tunteita.
2) Kuinka ilmaistaan omia tunteita.
Niinistö ei hallinnut tunteitaan, vaan hänestä näkyi kiukku. Sitä hän sitten yritti peitellä epätoivoisesti. Huono suoritus, huono paineensietokyky.
”a) Et ole koskaan ollut esiintymiskoulutuksessa.”
Minun esiintymiseni rajoittuvat yliopiston aikaisiin esiintymiskursseihin ja teatteri-improvisaation harrastamiseen. Sen enempää en esiintymisestä tiedä.
”1) Kuinka hallitaan omia tunteita.”
Miksi pitäisi hallita omia tunteita? Yliopiston esiintymiskoulutuksissa esiinnyttiin ensin ilman kameraa ja sen jälkeen kameran kanssa.
Sitten jokaisen filmattu esitys katsottiin uudestaan, ja ryhmäläiset kommentoivat, kuinka esiintyminen muuttui kameraa käytettäessä.
Minä sain kritiikkiä nimenomaan siitä, että muutuin hillityksi, kontrolloiduksi ja tunteita nieleväksi, kun kamera otettiin esiin. Yliopiston esiintyjäkouluttajan mukaan siis tunteiden ilmaiseminen esiintyessä on hyvä juttu.
Miksi Niinistö ei olisi saanut osoittaa kiukkua? Sehän on mitä yleisin inhimillinen tunne. Tarkoittaako esiintymiskoulutus sitä, että ihmisiä opetetaan kätkemään tällaiset tunteet? Sellaisia esiintyjiäkö sinä haluat?
Oletko kokeillut teatteri-improvisaatiota niin että opettamassa on ammattiopettaja? Moka on lahja ja sitä rajaa. Minusta se on esiintymiskoulutuksesta kaikkein parasta, koska siinä ihminen houkutellaan spontaaniin typeryyteen ja unohtamaan itsensä.
Sinun käsityksesi näyttää perustuvan siihen, että ihmisen täytyy esiintyessään muistaa itsensä. Tällaisesta lähtökohdasta ihminen ei esiinny vaan ihminen esittää. Aitous ei ole tuottamista vaan heittäytymistä, myös niiden kielteisten tunteiden varaan. Niissäkin elämistä improvisaatiossa harjoitellaan.
Aaa, nyt sekoitat improvisaation ja poliittisen esiintymisen. Tämä selvitti paljon.
Improvisaatio menee taiteen puolelle, ja silloin on ilman mutta tavoitteena ilmaista koko tunneskaalaa. Harrastan itsekin improvisaatiota aktiivisesti.
Sen sijaan poliittinen ura voi kariutua kiukkuun. Se viestii siitä, että poliitikko ei osaa hallita tunteitaan. Sekä äänestäjät että muut puolueen jäsenet pohtivat oleellisia kysymyksiä: Menettääkö poliitikko malttinsa myös puoluekokouksessa? Suuttuuko hän kansainvälisessä neuvottelussa? Eikö hän kestä stressiä lainkaan?
Huomaathan vielä, että tunteiden hallinta ja niiden peittely tai hillintä ovat kaksi eri asiaa. Tunteiden hallinta on aikuisen ihmisen ominaisuus: hän ei menetä malttia, vaan hän suhtautuu rakentavasti erilaisiin tilanteisiin. Sen sijaan tunteiden peittely tai hillintä on juuri sitä hampaan puremista, johon Niinistö sortui.
Jari, toimittajan tehtävänä on testata ministerin paineensietokykyä. Jos puolustusministerin päre palaa toistetusta kysymyksestä, miten hän kestää kansainväliset neuvottelut, henkiset paineet tai vaikkapa sodan uhan?
Poliitikon tehtävänä ei ole miettiä, että ”ei katsojan ole mielekästä katsoa kymmentä minuuttia samaa vastausta”. Se on toimittajan huoli. Niinpä poliitikon ei kannata suuttua, koska silloin hän vaikuttaa pikkulapselta.
Btw, toimittajan tehtävä ei ole olla kiva. Hänen tehtävänään on saada totuus ulos tai paljastettua haastateltavan todellinen karva. Juuri näin kävi Niinistön kanssa.
Aitouden kysymys on mielenkiintoinen.
Voi tietysti ajatella niin, että kuka tahansa pystyy olemaan mukava stressittömänä, mutta paineen alla vasta paljastuu ihmisen ”aito luonne”.
Voi myös ajatella niin päin, että stressitilanteessa kuka tahansa saattaa olla älykääpiö, mutta paineettomana vasta paljastuu ”aito luonne”.
Stressiä sinänsä ei pysty kukaan hallitsemaan – reaktio käynnistyy pyytämättä ja yllättäen mitä kummallisimmista syistä. Jopa tuo sulkeutunut istuma-asentokin lisää stressiä: http://www.ted.com/talks/amy_cuddy_your_body_language_shapes_who_you_are?language=fi.
Vahinkojen minimoinnissa taitaa auttaa ainoastaan se, että tunnistaa oman stressinsä ja tiedostaa, että ylivireystilassa tulee helposti ylireagoineeksi asioihin. Vaikka provosoituminen *tuntuisi* kuinka oikeutetulta, kannattaako silti ottaa riskiä…?
(Sori, meni vähän luennoimiseksi. En yritä opettaa ketään erityisesti. Nämä asiat vain ovat olleet viime aikoina usein mielessä, kun valtakunnassa käydään nyt niin paljon kaikenlaisia kiivastunteisia keskusteluja.)
Hyvää pohdintaa! Tuo ”aitouden” kahtalainen kokemus on tärkeä pointti.
Voisimmehan ajatella myös niin, että *jokainen* ihmisen tunnereaktio on aito: sekä suuttumus että oman kiukun huomaaminen ja sen laannuttaminen. Itse pyrin esiintymistaitovalmennuksissa lisäämään sellaista aitoa tunneskaalaa, joka on positiivista ja vie asiaa eteenpäin. Jos molemmat tunneskaalan päät ovat aitoja, niin kannattaa poimia se, joka on omassa asemassa rakentavampi.
Mä näen itse niin, että jokaisen ihmisen velvollisuus on kehittää itseään. Liian usein ”aitous” on vain tekosyy omille kiukunpuuskille ja raivareille. ”Kato kun mä oon niin aito, että heitin lautasen seinään ja marssin pois.”
Juu, aitoja tunteita pystyy ilmaisemaan aika monella eri tavalla. Lautasten heittely harvemmin johtaa mihinkään positiiviseen lopputulokseen.
Jos viitsii opetella vähän muitakin tapoja, niin on enemmän vaihtoehtoja, mistä valita kulloinkin käyttökelpoisin. 🙂
Erinomaisesti tiivistetty!
”Jos toimittaja inttää minuuttikaupalla samaa asiaa, niin täysin ymmärrettävä reaktio.”
Tarkennan vielä yhtä näkökulmaa: reaktio on ymmärrettävä maallikolta, mutta se ei missään nimessä ole viisas reaktio poliitikolta.
Minusta toimittaja ei kysellyt yhtään sen enempää, kuin toimittajat yleensäkään. He varmaan ärsyttävät usein ministereitä ja muita haastateltavia, mutta ei ministerin pinna saa näin pienestä katketa.
Tähän asti olen aika vähäisesti seurannut Jussi Niinistön esiintymisiä ja nyt kyllä sain miehestä tosi oudon kuvan. Äärimmäisenä kauhuskenaariona voisi huolestua, kun meidän puolustusministeri polttaa hihansa hetkessä ja vastapuolena Putin ei kovin harkitsevaa kuvaa itsestään anna:)
Inkeri Valtonen
Inkeri, toimittajan käytös oli tosiaan täysin normaalia. Olisi huonoa työtä esittää yksi vaikea kysymys, saada välttelevä vastaus ja sitten jättää asia sikseen. Hyvä toimittaja painaa päälle, jotta tuloksia saadaan.
Tiedätkö, Katleena, saavatko poliitikot esiintymiskoulutusta? Vai joutuvatko he median eteen kylmiltään kuka milläkin taidoilla?
Eevastiina, hyvä kysymys.
Pääsääntöisesti kunnallispoliitikot ja ”ei-eturivin” poliitikot joutuvat maksamaan esintymiskoulutuksen omasta pussistaan. Osa ymmärtää sen tärkeyden, osa ei. Toki puolueet järjestävät yleisiä koulutuksia, joihin voi osallistua koko porukka. Niihin osallistutaan, jos ehditään.
Mitä tärkeämpi ihminen on puolueelle, sitä todennäköisemmin puolue hankkii esiintymiskouluttajan, joka perehdyttää avainhenkilöt esiintymiseen. Toki puolueessa voi olla valmis asiantuntija, jolloin palvelu saadaan ”talon sisältä”. Tärkeimmät tyypit saavat henkilökohtaista sparrausta.
Myös ministeriöt tarjoavat koulutusta sekä virkamiehilleen että ministerille.