Ylen Juhannusjuna meni kolme tuntia sitten Hämeenlinnan ohi.
Hämeenlinnan osuuden kuvaus alkoi asemalaiturille rahdatusta tynnyrisaunasta ja kylpypaljusta, jossa lillui kolme miestä punavalkoraitaisissa olkaimellisissa uikkareissa. Siitä otos jatkui halki keskiaikaisen markkinakansan ja päätyi Sibeliukseen ja Finlandiaan. Setti kesti kolmisen minuuttia.
Olin mukana elävöittämässä keskiaikarytkyissäni.
Kuvaaja pyysi "hulluttelemaan".
Niinpä menin ryysyissäni paljuun uimaan. En tietenkään pohtinut asiaa sen pitemmälle, joten en muistanut, ettei minulla ole mukana vaihtovaatteita.
Kylpeminen lämpimässä vedessä oli kivaa, mutta sinne ei voinut jäädä yöksi. Oli pakko kömpiä pois. Kun lavasteita ryhdyttiin purkamaan, märkiin vaatteisiin alkoi hiipiä vilu.
Sain lainaksi keskiaikayhdistyksen puvustamon ylisuuren mekon. Enää piti löytää pukukoppi, jossa voisin kuoriutua vetisistä vaatteistani. Onneksi asemalaiturilla oli yhä tynnyrisauna. Se olisi erinomainen vaatteiden vaihtopaikka.
Kolme kylpymajuria olivat jo vaihtaneet arkivaatteet ylleen, joten kysyin heiltä lupaa käyttää saunaa pukukoppina. Lupa tuli muitta mutkitta.
Lasiovi peitettiin pyyhkeellä, ja yksi hepuista lupasi seistä ulkopuolella tsekkaamassa, ettei kukaan tulisi sisään.
Riisuin päällysmekkoni.
Yritin riisua pellavaista alusmekkoani. Sain nostettua helman niskani yli, mutta mekko ei liikkunut pitemmälle. Se oli takertunut kiinni kosteaan ihoon.
Märkä pellava ei lähtenyt irti, vaan koko kirotun kudelma oli tukevasti jumissa hartioissani ja tukassani. En saanut käsiä liikkumaan mihinkään.
Hetken aikaa tempoilin solmussa mekon kanssa, mutta sitten oli pakko koputtaa lasioveen vartijalleni.
Minä: Öö tota, mä en saa mekkoani pois päältä. Voisitko tulla riisumaan mut?
[Syvä hiljaisuus.]
Minä uudelleen: Hei, mä tarvin apua. Voisitko sä tulla riisumaan mut?
Mies (kauhunsekaisella äänellä): Täällä varmaan on kyllä joitain naispuolisia, jotka voisivat auttaa sua.
Minä: No ihan sama, mutta mä todella kaipaan apua.
Mies (kovaan ääneen): Hei voisiko joku tulla riisumaan tän yhden naisen?
Lopulta paikalle tuli kuvaussihteeri Noora, joka repi pellavarätin yltäni.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pyydän miestä riisumaan minut ja saan kieltävän vastauksen.
Pitäisikö ryhtyä laihduttamaan?
Hei Katleena!
Sinulla löytyy kyllä sellaista siviilirohkeutta ja carpe diem -asennetta tarttua hetkeen, että oikein ilolla voi lukea tällaisesta kokemuksesta. On varmasti ollut ”vartija-miehelle” niin hämmentävä tilanne, että ymmärrän hänen reaktionsa.Meidän äijien helppo retostella kaikenlaista, mutta kun tosi tilanne tulee yllättäen eteen, monesti menevät murot uikkareihin ja äitiä on ikävä. 🙂
Kohti uusia seikkailuja vaan. =D
Juha, kiitos tsemppauksesta! Olen aina otettu, kun tunarointiani kutsutaan siviilirohkeudeksi. 😀
Jos Mr. Beanilla on naispuolinen vastine, hän lienee melkolailla kaltaiseni.
Eipä kestä! 🙂 Sinun lupauksesihan on kertoa omista ja muiden mokista tällä blogisivulla ja pidät sanasi. Ja kuten älykkäänä kirjoittajana, valmentajana ja vaikuttajana tiedät, omakohtaiset kommellukset toimivat kuin häkä lukijoihin ja kuulijoihin. Harvalla riittää kantti kertoa ”Mr. Beanimaisista” mokista ainakaan julkisesti.
Tykkään siitä, että kerrot asiat suorasukaisesti jaarittelematta ja jeesustelematta joka vinkkelistä niin, että lukijalta vietäisiin mahdollisuus omaan ajatteluun ja erilaisen näkökulman ottamiseen, kun on sitä särmikyyttä.
Oletko muuten harkinnut Facebook-yhteisöliitännäisten käyttöä tähän blogiin? Olisi mukava tykätä kirjoituksista, vaikkei aina kommentoitua tulisikaan? Sopivan koodipätkän heittäminen kirjoituksesi alaosaan avaisi tykkäämis- ja kommentointimahdollisuuden, kun on kirjautuneena Facebookiin. Tämä ”virallinen” kommentointimahdollisuus jäisi silti tänne alemmaksi. FB-liitännäinen lisäisi työtäsi sellaisen 2 min/postaus, jos pääset kirjoittaessasi yhdellä klikkauksella koodiin käsiksi (kuten WordPressissä). 🙂