Minulla on vahva tarve harrastaa lumevalmistautumista. Se tarkoittaa sellaista valmistautumista, joka ei hyödytä mitään. Silti se, että tekee edes jotain, antaa varmuutta.

Sain viikko sitten kutsun Ylelle erään uuden tv-ohjelman koe-esiintymiseen. Esiintyminen on ensi keskiviikkoiltana, joten minulle jäi kaksi viikkoa aikaa valmistautua.

Kyseessä on viihteellinen faktaohjelma, ja roolini on sellainen, ettei sitä oikein voi käsikirjoittaa. En myöskään kahdessa viikossa pysty muuttumaan nätimmäksi, nokkelammaksi, nuoremmaksi tai notkeammaksi.

Niinpä päätin pudottaa kaksi kiloa painostani.

Hommahan on ihan turhaa. Yleltä ei käsketty laihduttamaan, eivätkä he ketään pestaa painoindeksin mukaan. Jos minut otetaan mukaan tv-ohjelmaan, se tapahtuu esiintymiseni perusteella, ei ahterinympäryksen.

Mutta kysymys onkin lumevalmistautumisesta. En voi tehdä kahdessa viikossa mitään järkevää, joten teen järjetöntä.

Ylen puhelusta on nyt kulunut kymmenen päivää, ja painoni on pudonnut 1,8 kiloa.

2 kommenttia

  1. Jotta lumevalmistautumisesta olisi oikeasti hyötyä, sitä painoa pitäisi pudottaa sen seitsemän kiloa (”kamera tuo 5 kg lisää”). Hopi hopi! Vielä ehtii!

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.