Verenpaineeni on taas katossa. En nimittäin kestä arkailevia naisia. Enkä kestä väheksyviä miehiä. Nämä kaksi ihmisryhmää ruokkivat toisiaan äärimmäisen surullisella tavalla, mistä ei seuraa mitään hyvää.
Istuin tänään Johto-seminaarissa Hämeenlinnassa. Tapahtumassa oli kaiken kaikkiaan 17 esiintyjää. Kaikki miehiä. Järjestäjät olivat kuulemma yrittäneet saada mukaan naisia, mutta kaikki olivat kieltäytyneet.
En mä halua puhua yleisön edessä.
Kirjoitin aikanaan kirjan henkilöbrändeistä. Pyysin haastateltavaksi kolme miestä ja kolme naista.
Miehet vastasivat:
En mä ole mikään brändi, mutta tulen mielelläni.
Naiset vastasivat:
En mä ole mikään brändi, joten haastattele jotakuta muuta.
Tänään Verkatehtaalla Skapat-energiayhtiön toimitusjohtaja Tommi Vekka vitsaili, että naisia olisi kyllä mukava saada liike-elämään ja yrittäjiksi:
Ainakin minä tarvitsen vähintään yhden naisen pitämään minusta huolta.
Ei Tommi, meitä naisia ei ole tehty siihen. Joudut ihan itse pitämään itsestäsi huolta.
Pulssini ei ole vieläkään tasaantunut.
Naiset ovat aliedustettuja kasvuyrittäjinä ja yritysjohdossa. Sitä on ihan turha korjata naurettavilla sukupuolikiintiöillä. Sen sijaan meidän pitää päästä eroon tiettyjen naisten harrastamasta arkailusta ja tiettyjen miesten harrastamasta vähättelystä.
Hmmm, kuinkahan kovasti oli yritetty? Yksi hyvä taktiikka saada epäröiviä mukaan on kysyä, odottaa päivä, pari ja sitten houkutella uudestaan. Harkinta-aika ja kannustava pyytäminen välillä auttaa.
Oliko edes osallistujissa naisia? Jos osallistujissa on, näkevät minkälaisesta sessiosta kyse, niin ensi kerralla voisi jo joku tulla esittämään.
(Valitettavan tuttu skenaario erinäisissä seminaareissa, mutta ei jaksa valittaa asiasta aina organisoijille… En tiedä huomaako miespuoliset tuollaista edes? )
Hyvä pointti tuo yrittämisen puute.
Kävin tietenkin motkottamassa naisten puuttumisesta. Järjestäjät kertoivat heränneensä tähän naispulaan liian myöhään, mutta he lupasivat järjestää asian kuntoon ensi vuonna. Olivat ilmiselvästi noloissaan tästä mokasta ja pahoittelivat.
Yritin kysyä, montako naista on pyydetty mukaan, mutta sähköpostiliikenteesta vastannut henkilö ei ollut paikalla. Sain epämääräisesti sen käsityksen, että ehkä muutamaa naista oli pyydetty. (Tuskin seitsemäätoista, kuten miehiä.)
Ei multa oo kukaan mitään kysyny. Länkytän mielelläni ihmisten eessä ja asiapuhuminenki onnistuu. On vaan kysytty vääriltä ihmisiltä!
Olet ihan oikeassa: on kysytty vääriltä ihmisiltä. Pystyn saman tien luettelemaan ainakin 30 naista, jotka tulevat mielellään puhumaan, jos vain aikataulu osuu yksiin.
Minäkin menen mielelläni jokaasianasiantuntijaksi, aina. Vaikka olen nainen. Joskus on jopa kysytty.
Hyvähyvä! Kukas kissan hännän nostaa, ellei kissa itse.
Jooh, itse olen huomannut saman ilmiön, että naisia saa ihan oikeasti repiä näkyville paikoille, siinä missä miehet ovat tunkemassa sinne.
Tämä on ikävää, koska se osaltaan luo sitten lasikattoilmiötä – naiset jäävät ilman esiintymisiä ja julkisuutta, minkä takia nämä eivät saa sitä henkilöbrändiään rakennettua, minkä takia nämä eivät nouse johtopaikoille, minkä takia naisverkostot jäävät syntymättä ja herraseurat pääsevät dominoimaan, mikä vaikeuttaa naisten pääsyä johtopaikoille entisestään. :/
Lisäksi tällöin ei ole naisjohtajia esimerkkeinä, joka antaa kuvaa että vain miehet sopivat johtajiksi ja noidankehä on valmis.
Tämä siis sen kaiken naisiin kohdistuvan syrjinnän lisäksi.
Ts. naisten pitäisi ponnistella tuplasti kovemmin, jotta tuo ilmiö särkyisi.
Jussi, hyvin analysoitu.
Yksi syy siihen, miksi naiset eivät etene työelämässä, ovat naiset itse. He eivät tietenkään aiheuta itse kaikkia ongelmia, mutta joidenkin naisten arkailu estää heidän oman urakehityksensä.
Itse olen tehnyt töitä miesvaltaisella alalla viimeiset 15 vuotta ja voin sanoa rehellisesti että mieluummin otan lasikaton kuin muutun kiintiönaiseksi. Mielestäni nämä naiskiintiöt eivät ainakaan paranna naisten mahdollisuuksia. Uskon että monissa työpaikoissa lasikatot ovat todellisuutta, mutta uskon myös että monissa paikoissa lasikattoja käytetään tekosyynä. Itse olen siitä onnekkaassa asemassa että voin elää katottomassa tilassa.
Olen huomannut että monesti naisten arkailu johtuu muiden naisten pelosta. Siinä missä miehet usein osaavat vetää yhtä köyttä, sortuvat naiset kyräilyyn siinä vaiheessa kun pitäisi seistä kollegan rinnalla hankalassa tilanteessa.
Valittavan usein myöskin törmää siihen että fiksutkaan naiset eivät uskalla sanoa mielipidettään ääneen, koska pelkäävät leimautuvansa ”vaikeiksi ämmiksi”. Joten painetaan pää alas, ollaan hiljaa, annetaan muiden ottaa kunnia töistä, kävellä yli, mutta sitten katkerana juorutaan kahvihuoneessa niistä naisista jotka saavat suunsa auki.
Valitettavasti joissain tapauksissa on vieläkin niin että työyhteisöissä jaetaan naiset kahtee kategoriaan: vaikeisiin ämmiin ja kiltteihin tyttöihin. Mutta tämä ongelma ei poistu sillä että ei uskalleta näyttää omaa osaamista, syytetään syrjintää ja haikaillaan naiskiintiöitä, vaan sillä että tuodaan omaa osaamista esille, lopetetaan kyräily ja juoruilu, puhutaan ääneen silloin kun on sanottavaa ja iloitaan aidosti kaikkien onnistumisista.
Maria, kiitos kommentistasi!
Minäkään en ymmärrä sukupuolikiintiöitä. Ne ovat keinotekoisia ja saattavat estää pätevän ihmisen pääsyn ryhmään.
Mutta en ymmärrä myöskään sitä, että joku seminaarijärjestäjä *ei tule edes ajatelleeksi* naispuhujia tai *ei tunne yhtään* naispuhujaa. Omituista.
Olisi tosi tärkeää rohkaista arkailevia naisia avaamaan suunsa. Aina kun pätevä ihminen arastelee esiintymistä, yhteiskuntamme menettää arvokasta osaamista, jonka olisimme voineet saada yhteiseen käyttöön.
Kiintiöttömyys on johtanut siihen, että tärkeillä paikoilla on myös osaamattomia miehia, kun ei ole tarvinnut valita osaavia naisia. Toistaiseksi olen kiintiöiden kannalla, kunnes niitä ei enää tarvita. Ilman niitä ei ole muutosta tiedossa. Mieluummin muutama osaava mies valitsematta kuin kaikki nämä osaavat naiset.
Voisi tietysti olla myös mielekästä pohtia, mikä saa naiset arastelemaan. Kun jos peilaan omaan menneisyyteeni, olivat tytöt ainakin täysi-ikäisyyteen asti koulussa enemmän esillä. Sekä opettajien toimesta, että omasta halustaan. Jossain kohdassa se muutos vaan tapahtui, ja naiset ovat reilusti miehiä vähemmän esillä.
Ihan hakemattakin tulee mieleen tuossa iässä käytävä varusmiespalvelus.
Hmmm, vaikea sanoa tuosta muutoksesta.
Omalla luokallani oli sekä hiljaisia tyttöjä että äänekkäitä poikia – ja vice versa. En siis näe kehityskaarta aivan samanlaisena kuin sinä.
Olisikin kiva saada valtakunnallista tutkimusaineistoa tyttöjen ja poikien aktiivisuudesta koulussa. Onko olemassa sukupuolieroja aktiivisuuden ja esilläolon suhteen?
Toki omilla luokillani oli myös eri ääripäitä sukupuolten sisällä. Silti sanoisin, että jonkinlainen ”yleinen ilmatilan hallinta” oli tytöillä sitä selkeämmin, mitä nuorempia oltiin. Tämä siis luokassa. Eri juhlissa taas tytöt olivat selkeästi enemmän esillä. Lukiossa tilanne taas heilahti tyttöjen eduksi. Ehkä ekstroverteimmat pojat menivät amikseen?
Hyvä huomio muuten erottaa aktiivisuus ja esilläolo toisistaan. Itse näen että esimerkiksi viittaaminen on aktiivisuutta, mutta ei esilläoloa. Monessa tapauksessa ne kyllä kuitenkin menevät rankasti päällekkäin.
Ilmiö on ilmeisesti globaali, päätellen siitä, että tällainen tuli juuri sattumalta eteen fesefeedissäni koskien Harvardia: http://www.nytimes.com/2013/09/08/education/harvard-case-study-gender-equity.html
Aivan samat jutut vähättelystä alkaen. Tuossa yksi silmiinpistävä asia on se, että pätevätkin naiset saattavat joutua tai pelätä jäävänsä sosiaalisesti tappiolle, jos osoittavat olevansa vahvoja ja päättäväisiä. Miehillä tätä samaa haittatekijää ei ole.
Tuo Jarmon esiin ottama varusmiespalvelus on epäilemättä yksi asia, mikä täällä Suomessa myös vaikuttaa. Ei niinkään se siellä saatavan koulutuksen laatu vaan ylipäätään siitä tuleva valmius seistä joukon edessä selkä suorana arkailematta ja anteeksipyytelemättä ja ottaa tilanne haltuun. Sitä ei muualla juuri kouluteta.
Itse olen menossa puhumaan tästä aiheesta erääseen naisyhdistykseen lokakuussa.
Juuri tuota tarkoitin varusmiespalveluksen osalta.
Otan taas esille lempiaiheeni: partioharrastus johtajien kasvattajana.
En ole käynyt armeijaa, mutta partiossa olen oppinut ”joukkojen edessä suorana seisomisen”, kuten osuva sanavalintasi kertoi. Jos siis pitäisi antaa vinkki kaikkien pikkutytöjen vanhemmille, kehottaisin laittamaan muksun partioon. Siinä oppii johtajuutta.
(Ja vuosien varrella partiossa oppii, kuinka kesken sitä itse onkaan johtajana ja mitä kaikkea vielä on opittavana.)
Et ole ensimmäinen nainen, joka minulle tuo tuon partion esiin tuossa yhteydessä, ja toisaalta olen myös kuullut joskus myös lausahduksen varusmiespalveluksesta partiotoiminnan jatkokurssina.
Miksi muuten naisille on partiossa erikseen oma maailman kattojärjestönsä ”World Association of Girl Guides and Girl Scouts”? Eräänlaista kiintiöajatteluahan sekin on.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä: en ymmärrä, miksi partiolaisten maailmanjärjestöt ovat sukupuolittuneet. Monissa maissa kuitenkin on erikseen tyttö- ja poikapartiolaisten järjestöt, ja jopa eri uskontokuntien partiojärjestöt.
Suomessahan tyttöjen ja poikien kattojärjestöt yhdistyivät muistaakseni 1970-luvulla.
Jotenkin oli odotettavissa, että Kattis saapuu paikalle partiohuivi hulmuten. =)
Eikä siinä mitään, aiheestahan se on. Partio taitaa kuitenkin olla Suomen toisiksi suurin johtamisopisto heti puolustusvoimien jälkeen. Ja naisten osalta suurin. Kolmanneksi tuohon rinnalle nostaisin vielä palokuntanuorisotyön. Siellä oppii juurikin näitä samoja taitoja.
Partiokommenttini ovat yhtä ennustettavia kuin Päivi Räsäsen aborttikommentit. Aina sama sisältö ja aina yhtä nopea ulostulo. 😀
Kasvatus ja koulu ovat tutkitusti aika merkittävässä asemassa, mitä yhteisöissä toimimiseen tulee: tyttöjä kannustetaan noudattamaan sääntöjä, poikia kannustetaan olemaan oma-aloitteisia ja rohkeita. Moni uskoo, että tytöt hallitsevat koulumaailmassa, mutta luokkahuonetutkimuksissa on todettu sekä tarha-asteella että koulussa, että tosiasiassa pojat saavat enemmän opettajan huomiota ja puheaikaa luokassa, ja opettajat antavat poikien vastailla/huudella ilman lupaa – tyttöjen odotetaan aina viittaavan. Ja yritysmaailmassa rohkeilla/luovilla sääntöjen rikkojilla menee yleensä paremmin kuin niillä, jotka helposti vähättelevät osaamistaan (jotta heistä pidettäisiin) ja odottavat lupaa kaikkeen.
Katleena, suosittelen luettavaksi Sheryl Sandbergin teosta Lean In – Women, work and the will to lead. Avaa erinomaisesti näitä asioita johtotasolla.
Niin ja vielä sitä valtakunnallista tutkimusaineistoa: ihan googlettamallakin löytyy. Esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys, ks. erityisesti kohta 9.4.2
sekä Opettajien käytännön kokemuksia sukupuolen merkityksestä luokassa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/10646/G0000734.pdf
Tutkimusta siitä, miten sukupuolta tuotetaan koulussa:
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kas/kasva/vk/palmu/sukupuol.pdf
Nuorten omin sanoin: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/catalog/nuorten_kulttuurit_koulussa
Yleensä tutkimuksissa todetaan, että maskuliinisuutta pidetään (tiedostamatta) kulttuurissamme parempana kuin feminiinisyyttä. Toisin sanoen miestä pidetään normina, johon naista verrataan. Koulu toistaa tätä kaavaa, ja tytöt oppivat jo varhain, etteivät he ole yhtä hyviä kuin pojat. Jos poika pärjää, häntä pidetään lahjakkaana. Jos tyttö pärjää, hänen uskotaan olevan ahkera. 😉 Ja sitten naiset oppivat, että vaikka he eivät ole yhtä hyviä kuin miehet, he voivat yrittää kompensoida sitä tekemällä paljon töitä. Näin yleistäen. 😉
Hyviä linkkejä – kiitokset!
Siis Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys
http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=1082856&name=DLFE-10902.pdf
Haluaisin vielä tuoda yhden pointin keskusteluun, tosin tämä on ihan omiin kokemuksiini perustava havainto, eikä minulla ole mitään tieteellistä tutkimusta mihin perustaa havaintoni.
Tässä kun on suhteellisen lähiaikoina suoritettu tuo korkeakoulututkinto ja niitä business-kursseja käyty, niin itseäni jäi vaivaamaan se, kuinka opettajien (ja ehkä jopa kirjojenkin) antamat esimerkit yritysmaailmasta, ja esimerkiksi yritysten markkinointikamppanjoista, olivat todella usein maskuliinisiin aiheisiin liittyvistä yritykstä. Useimmiten esimerkkinä toimi joku autoja tuottava yritys. Itse olen nainen ja myönnän, että en ole kiinnostunut enkä tiedä mitään autoista, enkä kyllä keksi ystäväpiiristänikään yhtään naista, joka olisi erityisen kiinnostunut autoista. En missään nimessä väitä, että naiset eivät voisi olla kiinnostuneita autoista, mutta uskallan silti väittää, että enemmän miehet niistä ovat kiinnotuneita kuin naiset. Silti se auto-firma on hyvin usein se perusesimerkki. Miksei esimerkkeinä käytetä vaikkapa muotiin liittyviä yrityksiä? Ehkä autoista ajatellaan, että autot ovat hyviä esimerkkejä, koska myös naiset ostavat autoja? Mene ja tiedä. Väitän silti, että se on huomattavasti paljon maskuliinisempi ja miehiä kiinnostavampi aihe, kuin ns. neutraali aihe, jonka pitäisi kiinnostaa sekä naisia että miehiä ja olla tasa-arvoinen esimerkki.
Tällaisiin pieniin asioihin voisi mielestäni kiinnittää huomiota, sillä ne vaikuttavat ja luovat mielikuvia, mitkä eivät sitten tulevaisuutta ajatellen ole aina niin hedelmällisiä. Jos jo korkeakoulussa esimerkit yritysmaailmasta on suunnattu miehille, onko mikään ihme, että naisille on vaikeampaa päästä johtotehtäviin ja naiset arkailevat eivätkä ole varmoja omista kyvyistään?
P.S. Tein tässä muutama kuukausi takaperin havainnon tästä samasta aiheesta Kauppalehden Optiosta. Suora linkki postaukseen löytyy tästä: http://repsikanpaikalta.blogspot.fi/2013/06/jaellaanko-optioita.html
Hyvä pointti! Jos esimerkeissä mies on oletusarvo ja nainen on kiintiöpaikalla tai sivuroolissa, se vahvistaa tiedostamattomia mielikuviamme.
Olen muuten tosi tarkkana tässä muksujen kanssa. Kun lapsi osoittaa autossa tietyömaata, en sano, että siellä on ”työmiehiä”, vaan että siellä on ”katutyön ammattilaisia”. En halua antaa sitä viestiä, että kadun tekeminen on miesten työtä.
Apukuski, kommentoin suoraan tuonne Repsikanpaikalta-blogiin, mutta kommentti ei tullut näkyviin. Tuliko edes perille? Ihan kuin olisi mustaan aukkoon lähettänyt.
Kommentti koski tuota Kauppalehti Option mainontaa. Lehdellä tavoitellaan johtajia ja päättäjiä, jolloin mainokset koskevat usein vallan ja johtajuuden ulkoisia merkkejä. Ja auton koko ja merkkihän ovat niitä, varsinkin miehille. Naisten käyttämät vallan ja johtajuuden merkit, mitkä ne ovat?
Ei tullut kommentti perille, hukkui johonkin bittiavaruuteen 🙂
Mitkä ovat naisten käyttämät vallan ja johtajuuden merkit, se on aika hyvä kysymys. Ja tähän on apukuskin pakko todeta, että en tiedä.
Luulen, että naisilla se myös vaihtelee iän ja roolin myötä. Sanoisin, että auto on miehille tärkeä ihan siitä lähtien kun sen ajokortin saa, mutta luulen, että monella naisella ne vallan ja johtamisen merkit vaihtuvat ja riippuvat rooleista. Omassa ystäväpiirissäni nuo merkit ovat yleensä juuri luksustuotteita, (parikymppisiä ja suurimmaksi osaksi lapsettomia kun ollaan) esimerkiksi luksuskäsilaukkuja, sillä ne viestivät juurikin sitä, että rahaa on. Voisin hyvin kuvitella, että esimerkiksi äitien keskuudessa lastenvaunut ja muut lastenhoitotarvikkeet voivat siellä hiekkalaatikolla viestiä samaa asiaa.
Mutta mikä sitten olisi johtavassa asemassa olevan naisen merkki omasta vallastaan ja johtajuudestaan? Tuntuu hieman liian yksinkertaiselta todeta, että se olisi luksuslaukku? Voisiko tuo auto toimia myös naisilla? Mutta luulen, että jos nainen viestii omaa johtajuuttansa autolla, se viesti olisi tarkoitettu miehille, eikä muille naisille, sillä kuinka moni nainen loppujen lopuksi kokee kalliin auton vallan merkkinä, jos sitä ajaa nainen? En ainakaan itse ajattelisi näin, lähinnä (ja vähän muuten hävettää myöntää tämä) ajattelisin, että kyseisen naisen mies tienaa aika hyvin.
Mitä mieltä itse olet?
Äärimmäisen hyvä kysymys: Mitkä ovat naisen vallan merkit?
Itselleni tulee mieleen kaksi vastausta:
1) Nainen ei tarvitse vallan merkkejä. (Tähän en usko itsekään.)
2) Naiselle vallan merkit ovat pukeutumisessa – kuten ovat olleet jo keskiajalla. Aikanaan varakaan emännän vyössä roikkuivat avaimet ja kaulassa käädyt, ja kankaat olivat kalliilla väreillä värjättyä villaa. Sama näkyy nykyään merkkilaukuissa ja -vaatteissa sekä hintavissa koruissa.
Niiden vallan ja johtajuuden merkkienhän pitääkin toimia viestinä myös miehille, että siinä mielessä olet tuossa kyllä oikeilla jäljillä. Auto, toimiston koko, sijainti ja sisustus, vaatteiden laatu ja kello nyt ainakin ovat sellaisia, millä miehet viestivät asemastaan (viimeisintä huutoa oleva kallis elektroniikka, asunnot, purjeveneet ja kesähuvilat käyvät myös…) ja samalla vallasta ja johtajuudesta. Ja niitä merkkejä miehet ymmärtävät. Ja puhuvat niistä muodossa ”minun”, vaikka ne olisivat vaimon mielestä ”meidän”.
Jos naiset haluavat muunlaisia merkkejä, joita miehetkin ymmärtävät, niin ne merkit on sitten kehitettävä itse samalla kun käyttää valtaa ja osoittaa johtajuutta käyttäytymisellään. Tässä kohtaa tulee sitten mieleen, kuinka Tarja Halonen nimettiin muumimammaksi käsilaukkunsa kanssa. Onkohan kukaan nähnyt Angela Merkeliä käsväska kainalossa nykyisessä asemassa?
Ko. lehden kansikuvassa Björklund käyttää melko miehisiä vallan merkkejä mutta naisellisella tavalla. Ikään kuin johtajalla kuuluisi automaattisesti olla mustat housut ja valkoinen paita (johtajien vaatteissa ei muuten useinkaan merkki näy päälle, vaan laatu). Kuvasta ei näy, onko ranteessa kello vai kallis koru.
Käsittääkseni Venäjällä on paljon vahvoja naisjohtajia, jotka käyttävät hyvin naisellisia vallan merkkejä, joita myös miehet ymmärtävät.
Varusmiespalveluksesta miesten esilläoloon voisin todeta omakohtaisen kokemuksen. Kävin intin ja johtajakoulutuksen RUK:ssa juuri sen takia, ettei myöhemmässä vaiheessa johtotehtävissä ollessani pääse kukaan mies brassailemaan armeijan merkityksestä miesten erinomaisuuteen johtamisessa. (Toki muitakin syitä, mutta tämä yksi.) Harmi vain, että näitä miesten ylivallan korostajia löytyy myös armeijasta. Erityisesti RUK:ssa kouluttajissa asti. Jääkärilinjan ollessa vahvasti fyysinen et voi sille mitään, että jäät jälkeen kunnon suhteen. Kouluttajat jaksoivat kyllä muistuttaa siitä, että olet nainen eikä sinun paikkasi ole täällä.
Puutteita siis sielläkin.
Vaikka armeija ei aikoinaan ainakaan itsetuntoa vahvistanut, opetti se ettei ne miehet kyllä yhtään parempia ole. Se että juokset pidemmälle, ei onneksi kerro ihmisestä ja sen henkisestä vahvuudesta mitään. Onneksi kotivaruskunnassa naisiin suhtauduttiin selvästi suopeammin. Eikä kaikkea leimannut se, että olet nainen. Noh, opettava kokemus. 🙂
Yksi hyvä johtajakoulu, johon myös monet naiset tiensä löytävät, on hevosharrastus. Siinä oppii, jos ei jo osaa, auktoriteettia, jämäkkyyttä, itseluottamusta, määrätietoisuutta. 600Kg eläimen hallinta ja käsittely ja ratsastus lajina vaativat paljon henkisiä ominaisuuksia, jotka sopii myös johtajalle ja esiintyjälle. Toinen, ei yhtään vähempiarvoinen seikka on naisten luontaiset kyvyt jotka kukoistavat hevosen selässä (joita nykyajan asiantuntijaorganisaatioiden johdossa tarvitaan) kuten sosiaalinen kyvykkyyys, kyky lukea tilanteita, kyky säilyttää ja kasvattaa omaa henkistä presenssiään tulevat arvoon arvaamattomaan. Väitän että armeija ei kasvata kelpoja johtajia, vaan kelpoja käskyttäjiä, armeijan ”kukkasia” olen joutunut sietämään omassa työelämässä; näitä kokemuksia kuvaavat joustamattomuus, neuvottelutaitojen puute, vastapuolen arvon vähättely, omien mielipiteiden kyseenalaistamattomuus, kyvyttömyys lukea sosiaalisia tilanteita jne. Kun taas taitavien naisjohtajien kanssa on esimies-alaissuhde ollut kuin mannaa; älykkäitä keskusteluja ja neuvotteluja, vastapuolen näkökulmaan tutustumista, parhaiden käytäntöjen jakamista, toisen tukemista ja sosiaalista taitoa ottaa huomioon erilaiset olosuhteet. Kiitos kaikille loistaville naisjohtajille joiden kanssa olen saanut tehdä töitä, onnistua,kasvaa ja oppia. Ja toivomus niille miesjohtajille jotka putkiaivoisesti ajavat yhtä mallia välittämättä kenenkään muun mielipiteistä tai osaamisesta, käykää joskus ratsastamassa: ) Siinä opitte että voima ja väkivalta ei auta 600kg eläimen kanssa, sen kanssa tarvitaan älyä, joustavuutta, henkistä presenssiä, kykyä lukea tilanteita ja ympäristöä kokoajan(jos mielii pysyä kyydissä) harmonian ja yhtenäisyyden tunteen vaaliminen, läsnäolo, rauhallisuus ja rentous kohtaa jäntevyyden. Ja lopputulos on flowmainen tila, jossa ylitetään vaikkapa valtavia esteitä, kovassa vauhdissa, täydessä yhteisymmärryksessä, virheisiin eikä eripuraan ole varaa, se kostautuu väistämättä etäisyyksien missaamiseen joka pahimmassa tapauksessa voi olla kuolemaksi.
Eppu, ratsastusharrastus on taatusti hyvä johtajakoulu.
En kuitenkaan yleistäisi niin, että ”naisjohtajat ovat hyviä ja miehet huonoja”. Meissä on yksilöinä valtavia eroja. Itse olen törmännyt upeisiin, tavallisiin ja surkeisiin johtajiin – ja kaikissa ryhmissä on ollut kumpaakin sukupuolta.