Kaksi eväsleipää

Juttelin kaverini kanssa lapsuudesta. Tajusin siinä yhteydessä kaksi kullanarvoista evästä, jotka olen saanut kotoani.

1) Kateus on turhaa

Meillä kotona vanhemmat eivät kadehtineet muita. En koskaan kuullut ikävänsävyistä ”miksi tuollakin tyypillä on tuollainen” -ihmettelyä. Niinpä en ole itsekään oppinut kadehtimaan.

Kun ensimmäisen kerran törmäsin naapurikateuden käsitteeseen jossain kirjassa, en tiennyt mistä oli kyse. Minulle oli aivan käsittämätön ajatus, että joku vahtaisi naapurin pihaa, taloa tai autoja ja tuntisi niistä katkeruutta. Meidän perheessämme kukaan ei edes tiennyt, montako autoa naapureilla oli ja mitä merkkiä ne mahtoivat edustaa.

2) Kaikki kropat ovat hyviä

Vanhempani eivät koskaan seisseet peilin edessä ja surkutelleet vartaloitaan. Niinpä minä ja siskonikaan emme oppineet sitä. En koskaan tajunnut, etten muka voisi kelvata maailmalle.

Yllätyin, kun joku ilmoitti yläasteella, että minulla oli kuulemma ”iso perse”. Toki se kiukutti, mutta samaan aikaan tajusin, että moittijassa oli jotain vialla, ei minussa. Ei ole normaalia, että tuntee tarvetta arvostella ääneen toisen kroppaa.

* * *

Näitä eväsleipiä olen tarjoillut myös lapsilleni. En ole koskaan heidän kuullensa kadehtinut toisten parempia mahdollisuuksia tai hienompaa omaisuutta. En myöskään ole surkutellut omaa habitustani saati arvostellut muita. Olen halunnut rakentaa lapsilleni terveen itsetunnon, johon ei kuulu toisten kadehtiminen tai oman ruumiin kritisointi.

Tietenkin olen etuoikeutettu: kasvoin ydinperheessä, joka tajusi tehdä minulle helkutin hyvät eväät.

Parasta silti on, että jokainen meistä voi tehdä samat eväsleivät koska tahansa. Jos et pysty tekemään niitä vielä itsellesi, tee ne toisille.

 

4 kommenttia

Presidentin vinkki vanhemmille

Tasavallan presidentti korosti uudenvuodenpuheessaan osallisuuden tärkeyttä. Jokaisen ihmisen pitäisi saada osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja toimintoihin. Jokaisella pitää olla vaikutusmahdollisuuksia ja halua kantaa vastuuta.

Olen presidentin kanssa prikulleen samaa mieltä. Väitän, että osallisuuden tunne ehkäisee syrjäytymistä ja lisää onnellisuutta.

Kukaan ei kuitenkaan voi kokea osallisuutta, ellei hänelle ole annettu lapsesta asti vastuuta ja kykyä ottaa vastaan se helkutin osallisuus.

Heti ensimmäisenä alkoi omatunto kolkuttaa kirveellä päähän. Aivan liian monta kertaa meilläkin kun lapsi on tullut kysymään jotain meidän aikuisten puheista, vastaukseni on ollut ”ei mitään, kulta” tai ”aikuisten juttuja”.

Tuollainen vastaaminen kasvattaa sivustaseuraajia, ei osallisia tai vastuullisia yksilöitä.

(Toki on selvää, että jotkut asiat ovat aikuisten juttuja. Sen sijaan liian suuri osa tilanteista on vain laiskuuttani, kun en jaksa selittää, mistä juuri puhuimme.)

Toinen vastaava tilanne on se, kun vanhempi puhuu lapsensa asioista Facebookissa kysymättä muksulta lupaa.

Meidän Melissapetterillä on nyt seurustelukumppani, ja me saatiin ne kiinni seksistä meidän olkkarissa!

Meidän Nicowilhelmiina jäi jälki-istuntoon tupakoinnista koulun alueella!

Nyt se Herttajuhani jäi luokalleen!

Miltähän näistä vanhemmista tuntuisi, jos heidän ystävänsä kertoilisivat vastaavia kurjia asioita kaveripiirin tapahtumista somessa?

Hei Facebook-kaverini, oletteko kuulleet, että Karo ja Emppu erosivat?

Huomio Twitter, nyt se Koististen koira kuoli!

Tässä kiva Instagram-kuva pullokaaoksesta, joka oli Miettisten kodissa vappuaamuna!

Sen kyllä ymmärrän, jos lapsia kehutaan muille – mutta silloinkin kannattaa kysyä muksulta lupa. Osa kympin oppilaista ei halua kuuluttaa koko maailmalle koetuloksiaan, vaikka vanhemmat olisivatkin poksahtaa ylpeydestä.

Kolmas tapa heikentää osallisuutta on tuoda kaikki valmiina nenän eteen. Jos nelivuotiaan leivänvoitelu kestää viisi minuuttia ja sotkee koko pöydän, aikuinen helposti hermostuu ja antaa valmiin leivän käteen. Tämä tapa sitten jatkuu kouluvuosiin asti, jolloin lapsi oppii, että hänen roolinsa on toimintojen passiivinen odottaja, ei aktiivinen toimija.

Tämän lopputuloksen näen joskus partiossa. Partiolainen saattaa jättää puutöidensä jäljiltä lastut lakaisematta – tai hän tulee lastut kädessään nuotiolle ja kysyy ”mihin nää tulee?”. Hän on tottunut siihen, että hän saa palvelua ja ohjeita, minkä vuoksi oma toiminta ja ajattelu eivät enää synny itsestään.

Lapsi pitää kasvattaa osallisuuteen, ei objektina olemiseen. Hänen pitää saada tehdä ikätasoisesti itseään koskevia päätöksiä ja toimintoja, eikä olla vain ulkopuolinen katsoja ja vastaanottaja.

* * *

Ehdotan siis vielä yhtä uudenvuodenlupausta meille kaikille vanhemmille, kummeille, kasvattajille ja isovanhemmille: osallistetaan muksut pienestä pitäen yhtä hyvin kotitöihin, perheneuvotteluihin kuin lapsen kehitysasteen mukaisiin päätöksiin.

Se on ainoa tapa, jolla he voivat ottaa osallisuuden itselleen yhteiskunnassa myös aikuisina.

 

4 kommenttia

Yksisilmäinen raportti Powerparkista

Kävimme perheen kanssa maanantaina Powerparkissa ensimmäistä kertaa. Teimme lähdön klassiseen ex tempore -tapaan sunnuntai-iltana emmekä hankkineet kohteesta mitään ennakkotietoa. Matkalla oli aikaa googlailla, mitä paikan päältä löytyy.

Perillä äimistyimme. Päätin heti, että tästä kokemuksesta pitää postata, vaikka perhelomailu ei kuulu vakioaiheisiini.

En ryhdy kuitenkaan listaamaan kronologista kuvausta reissusta, koska EOT ei ole matkailublogi. Sen sijaan kokoan havaintoni yhteen aihepiireittäin. Poimi itsellesi tärkeimmät alaotsikon mukaan.

Joku muuten epäili Facebookin puolella, että Powerpark on maksanut minulle kehuista. Ei ikävä kyllä ole. Meidän perhe pulitti kokemuksistaan normaalin listahinnan: koiraperheen majoitus 95 euroa, lasten huvirannekkeet 36 ja 25 euroa sekä aikuisten yksittäiset laiteliput 7 euroa per piljetti. Ruokakin oli tuttuun huvipuistotyyliin hieman ylihintaista.

(Minulle tarjotaan kyllä bloggaajana sitäsuntätä ilmaiseksi, mutta yleensä en ota vastaan mitään. Joskus huolin ilmaiset teatteriliput, ja siitäkin kerron blogissa erikseen.)

Mutta asiaan.

Riittikö perheelle tekemistä?

Helkutti soikoon, kyllä riitti. Ehdimme testata kiinnostavimmista asioista vain viidesosan, joten teimme elokuulle uuden neljän päivän mökkivarauksen.

Meidän perheen kiinnostuslistalle ylsivät nämä:

  • yli 40 laitteen huvipuisto
  • ratsastus ja hevoset
  • ravintolapalvelut
  • mökkivuokraus
  • leffateatteri
  • värikuula-ammunta
  • fantasia-aiheinen kesäteatteri
  • uima-allas

Ja jollain toisella porukalla voi tykätä näistäkin:

  • karting
  • vaatteiden ja sisustustavaroiden shoppailu
  • pikkulasten leikkipaikat ja huvipuistolaitteet

Asiakaskokemus livenä?

En ole missään päin Suomea nähnyt niin aitoja hymyjä asiakaspalvelijoilla kuin Powerparkissa. En löytänyt yhtäkään myrtynyttä tarjoilijaa tai lipuntarkastajaa. Osa oli toki neutraaleja, mutta suurimmalla osalla oli niin ilahtunut hymy, että kyynisempi kävijä jo kadehtisi.

Kehuin usemmallekin myyjälle positiivista kokemustamme. Jokainen vastasi kiitoksin ja samalla käänsi näkökulmansa minuun: ”Kiva että olet viihtynyt” tai ”Mahtavaa että teillä on ollut hyvä päivä”. He siis helkutin ammattitaitoisesti huomioivat asiakkaan fiiliksen eivätkä keskittyneet omaan osuuteensa.

Iso merkitys asiakaskokemukselle on myös Powerparkin miljöö. Ensinnäkin siisteys on huikeaa. Meillä on keittiön lattialla enemmän roskia kuin elämyspuiston alueella.

Erityismaininnan saa paikan arkkitehtuuri, joka on absurdia ja fantasiamaista. Koko elämyspuisto näyttää siltä kuin sen olisivat suunnitelleet Sibylla Punurmio ja Inspector Gadget pienessä krapulassa yhteisen lapsensa viisivuotissynttäreille. Arkkitehtuurissa on heitetty yhteen kattilaan kansanperinteet, satuhahmot, kulttuuriset stereotypiat, urbaanilegendat, strobovalot, formulafanitus sekä pari varastettua kulttuurilainaa – eikä soppaa ole siivilöity mitenkään. (Ja tämä on siis kehu.)

Jos nyt miljööstä kaivaa esiin yhden miinuksen, niin katukiveys oli irtoillut siellä täällä. Jalkoihinsa kannatti siis katsoa portaissa ja poluilla.

Asiakaskokemus verkossa?

Powerparkin verkkopalvelu ei ole mikään paras mahdollinen.

Ensinnäkään vuokramökeissä ei ole nettivarausjärjestelmää, eikä sivuilta löydy mökkifasiliteettien vertailutaulukkoa.

Toisekseen huvipuiston kalenterin toiminnallisuus on surkea: joka kerta kun klikkaa jotain päivämäärää, näkymä vaihtuu sivun yläreunaan, ja sieltä joutuu jälleen skrollaamaan alas. Lisäksi kalenterissa on eri värejä, joiden merkityksen joutuu itse päättelemään.

Isoin hämmästyksen aihe oli se, että huvipuistorannekkeita ei pysty ostamaan etukäteen verkossa alennuksella (saati normaalihintaan). Yleensähän huvipuistot pyrkivät purkamaan jonoja portilla, kun ne myyvät rannekkeet etukäteen netissä tai Ärrällä paria euroa halvemmalla.

Brändi?

Olin joskus aiemmin kuullut Powerparkista, mutta sen nimi herätti minussa vain mielikuvan jostain 80-lukulaisesta wanna-be-formulakeskuksesta. Ajattelin, että Powerpark on yrityskemuihin ja polttareihin suunniteltu paikka.

Nimi on yhä kökkö, mutta sen oheen tulleet lisämääreet ovat osuvia. Nykyään paikka on ”huvinvointivaltio” – lyhyemmin ”huvivaltio”, jonka sijainti on ”Suomi Funland”. Nämä saivat sisäisen sanaleikkisankarini steppaamaan.

Brändi lunastaa kyllä lupauksensa heti kun portista ajaa sisään. Keskellä ikuisia lakeuksia alkaa jättimäinen puistoalue, joka on niin pitkä, leveä kuin korkeakin. Jopa lapsille jäi mieleen iskulause ”160 hehtaaria ikärajatonta riemua”.

Powerpark on jälleen kerran yksi todistusaineisto bisneskliseiden puolesta: ”usko unelmaasi”, ”tee asiat eri tavalla” ja ”think big”. Kliseepuuro ei ole suosikkiruokaani, mutta Powerparkissa niiden toteuttamisessa on onnistuttu.

Majoitus?

Valikoimaa on jokaiseen makuun, omituiseenkin. Tarjolla on yhtä lailla valtavaa hirsihuvilaa kuin vankkurimajoitusta ja jopa korkealla olevaa ”puumajaa”.

Meillä oli pikkuruinen Greenfield-mökki, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Leirintäalueen huoltorakennus oli aivan vieressä, ja sieltä löytyivät vessat, suihkut, saunat ja keittiö. Yhteiskeittiössä ei ollut astioita, mutta käytössä oli mikro, tiskiallas ja liesi. Kokkasimme Trangialla partiotyyliin mökin edustalla ja tiskasimme astiat huoltorakennuksessa.

Mökki oli hintansa väärti. Saimme 80 eurolla nukkumapaikan neljälle, ja koirasta meni 15 euron lisämaksu. Hintaan kuuluivat lakanat, pyyhkeet, parkkipaikka ja sisäänpääsy huvipuistoon (ei siis rannekkeita). Saimme neuvoteltua vielä myöhäistetyn luovutusajan avaimille samaan hintaan.

Mökit olivat toissavuonna rakennettuja: siistejä, hyvinhoidettuja ja kokoonsa nähden fiksusti suunniteltuja. Nurmikko oli juuri leikattu, ja ilmalämpöpumpulla sai tilan viileäksi. Kaikissa ikkunoissa oli pimennysverhot – paitsi ovessa ja katonrajan kaari-ikkunassa, joten kuopus heräsi valoon viideltä aamulla ja oli lähdössä huvipuistoon.

Koiraperheet?

Alueella on muutama mökki, jossa voi yöpyä karvakasan kanssa. Oli kätevää jättää koira ilmastoituun mökkiin siksi aikaa, kun olimme itse kieputettavana. Lisämaksu kuolakuonosta oli 15 euroa.

Tarjolla olisi ollut myös koiranhoitoparkki, joka maksaa 20 euroa päivältä. Oma elukkamme on kuitenkin sen verran kärttyinen muille koirille, että mökki oli parempi vaihtoehto.

(Ja se joka jättää koiran odottamaan kuumaan autoon, ansaitsee ajaa vuoristoradassa ilman turvakaarta.)

Kehityskohteet?

Pakonomaisena kehittäjänä listasin mielessäni ideoita, joita korjaisin puistossa. Listasin nämäkin ylös, ettei homma mene täysin kehumiseksi. Sekaan päätyi niin pieniä kuin suurempiakin kehitysideoita.

  1. Pohdimme lasten kanssa puiston epäekologisuutta. Sehän on selvää, että maailma tuhlaisi vähemmän energiaa, jos Powerparkia ei olisi olemassa. Joskus on kuitenkin kiva pyöriä pää alaspäin, joten en ihan heti purkaisi puistoa. Sen sijaan olisi kiva nähdä infotauluja siitä, onko laitteissa ledejä vai perinteisiä hehkulamppuja, miten kierrätys hoidetaan ja miten energiaa pyritään säästämään. Leirintäalueelle olisin kaivannut kierrätyspisteitä: nyt kannoimme jätemetallit mukanamme kotiin.
  2. Junarata menee vierestä. Hitsi kun siellä olisi asema. (Ja tiistaina sain kuulla, että asema *on* tulossa ensi kesänä.)
  3. Respasta saa A4-kokoisen aluekartan mukaansa. Sen taustapuolella on vain iso Powerpark-logo. Tilan voisi käyttää ennemmin hyväkseen niin, että paperissa olisi myös huvipuistolaitteiden pituusrajat.
  4. Powerparkiin tarvittaisiin ehdottomasti oma mobiilisovellus. Siihen voisi ruksia perheen pituudet, iät ja erityistoiveet, jolloin ohjelma näyttäisi sopivat laitteet. Lisäksi sovellus kertoisi, missä on jonoa, mikä laite on suljettu tuulen takia ja miten käyttäjät ovat arvostelleet laitteet. Sovellus tietenkin hälyttäisi, kun tietty laite avataan tai jonot vähenevät. Samalla näkisi tuoreen sääennusteen, ravintoloiden hinnat ja vapaana olevat ratsastusajat. Sovelluksessa voisi tietenkin myös varata mökin, tehdä pöytävarauksen tai maksaa karting-maksun. (Lisäksi Greenfieldin alueelle olisi kova juttu saada ilmainen wifi.)
  5. Ja lopuksi detalji: oi jos mökissä olisi pieni seinäpeili. Saisi kaivettua pinaatit hampaistaan, ennen kuin lähtee ihmisten ilmoille.

* * *

Kaiken kaikkiaan hieno paikka lapsiperheelle. Elokuussa suuntaamme sinne neljäksi päiväksi, ja varaus on jo tehty isompaan mökkiin.

* * *

Edit su 3.7.2016 klo 10.50: Lisäsin oman osion koirista, koska sitä on kyselty paljon. Samalla korjasin puiston pinta-alan suuruuden oikeaksi.

40 kommenttia