Ylevää kulttuurimatkailua

Täällä Gran Canarialla lapset oppivat paljon.

Aina kun olemme ulkomailla, opetamme lapset syömään paikallista ruokaa.

Äiti, mä otan ranskalaiset.

Aina kun olemme ulkomailla, opetamme lapsille aitoja paikallisia harrastuksia.

Äiti, mä sain käsipallon, kun sä upotit kiven. Annakko liidun?

Aina kun olemme ulkomailla, opetamme lapsille paikallista kieltä.

One spaghetti bolognese, kiitos!

Aina kun olemme ulkomailla, vietämme aikaa lasten kanssa.

Äiti, mä katon täppäriltä leffan sillä välin kun sä otat päikkärit.

Kerro oma kantasi

Case sanakoe: kuinka opetan lapselle englantia?

Tänään esikoisella on elämänsä ensimmäinen sanakoe englannista. Urakka on vaikea, koska kaikki muut hänen luokallaan ovat opiskelleet englantia jo reilut kaksi vuotta, ja osa on ollut aikanaan englanninkielisessä päiväkodissa.

Sen sijaan esikoinen on lukenut englantia vasta tammikuusta, koska luokka vaihtui välissä.

Niinpä olemme harjoitelleet viikonloppuna värejä sekä numeroita ykkösestä kymmeneen. Esikoinen ymmärtää ne kaikki ja osaa lausua ne, mutta kirjoitusasun muistaminen on vaikeaa.

Ohessa kootut vinkit, joilla pääsimme eteenpäin.

1. Lähtötason testaus

Pyysin perjantaina lasta kirjoittamaan paperille kaikki värit ja numerot. Suurin osa oli kunnossa, mutta siellä täällä kirjainten järjestys oli väärin. Niinpä niihin piti keksiä ratkaisu.

2. Hauskat muistisäännöt

Totinen pänttääminen ei maistu, mutta kielen oppimisestakin voi tehdä kivaa. Keksimme siis hassuja muistisääntöjä:

eight = Ei grammaa hevostammaa, sanoi hevosenlihasta kieltäytyjä kahdeksan kertaa.

white = Wedä herneet ite, sanoi rauhallinen valkonaama.

3. Loogisuuksien etsiminen

Tutkimme sanoja ja löysimme paljon loogisuuksia, jotka auttavat muistamaan kirjoitusasun. Tässä esimerkkejä:

  • Sanassa kuuluva pitkä ii kirjoitetaan ee-yhdistelmänä.
  • Sanassa kuuluvat leveä ja lyhyt u kirjoitetaan w-kirjaimeksi.
  • Sanassa kuuluva ai kirjoitetaan i-kirjaimena.

Lapselle oli palkitsevaa huomata, ettei hänen tarvitse opetella irrationaalista sillisalaattia kirjain kerrallaan, vaan että sanoista löytyy johdonmukaisuutta.

4. Testeistä pieni palkkio

Teimme viikonloppuna viisi kertaa sanakokeen. Jokaisesta onnistuneesta sanasta muksu sai kymmenen senttiä. Tänä aamuna kaikki meni ensimmäistä kertaa oikein, eli esikoinen sai lompakkoonsa 2,10 euroa.

Olisin voinut antaa miinuksia pieleen menneistä sanoista, mutta en halunnut tehdä sitä. Se aiheuttaisi todennäköisesti epäonnistumisen pelkoa, vaikka tärkeämpää on keskittyä oppimiseen ja myönteisiin tuloksiin.

5. Jatkuvaa kehumista

Kiinnitimme huomion onnistumisiin ja kivoihin muistisääntöihin. Kertaakaan en motkottanut pieleen menneistä sanoista, emmekä turhautuneet opetteluun. (Tästä olen erityisen ylpeä, koska pitkäjänteisyyteni ja rauhallisuuteni eivät ole mitenkään vahvimmat luonteenpiirteeni.)

6. Vastaustekniikan harjoittelu

Sovimme, että jos esikoinen ei kokeessa heti muista jotain sanaa, hänen ei tarvitse hermostua. Sen sijaan kannattaa jatkaa vastaamista muualta ja palata myöhemmin vaikeaan sanaan.

Lisäksi sovimme, että esikoinen tarkistaa kaikki sanat, ennen kuin palauttaa koepaperinsa.

7. Väljyyttä oppimiseen

Emme käyttäneet koko viikonloppua oppimiseen. Istuimme yhdessä kymmenen minuutin jaksoja, jolloin keksimme muistisääntöjä, etsimme loogisuuksia tai pidimme sanakokeita. Oppimisen pitää olla kivaa, ei väkipakkopullaa.

* * *

Tismalleen samaa metodia voi käyttää kenen tahansa opettamiseen – myös itsensä:

  1. Tunne lähtötasosi.
  2. Tee oppimisesta hauskaa.
  3. Etsi loogisuuksia ja toistuvia kaavoja.
  4. Palkitse itsesi (palkinnon ei tarvitse olla materiaa).
  5. Suhtaudu oppimiseesi myönteisesti.
  6. Harjoittele ja luo toimivia tekniikoita.
  7. Anna itsellesi aikaa.

* * *

Olen valmistautunut jo ennakolta sanakokeen tuloksiin. Olipa se mitä tahansa, kehun lasta joka tapauksessa. Hän joutuu menemään kokeeseen heikommilla eväillä kuin muut, joten pelkkä yrittäminenkin on mahtava juttu.

Edit 16.9.2013 klo 9.25: Lisäsin seitsemännen kohdan, joka melkein unohtui postauksesta.

9 kommenttia

Kuinka muutuin juustoraasteihmiseksi

Kun olimme mieheni kanssa parikymppisiä, rahasta teki tiukkaa.

Etsimme aina tarjoukset, joista sai kolme tuoremehupurkkia kymmenellä markalla. Emme käyneet ulkona syömässä. Emme koskaan ostaneet eineksiä – paitsi maksalaatikkoa, koska sitä emme osanneet tehdä itse.

Emme myöskään ostaneet juustoraastetta, vaan raastoimme juustopalan itse. Muistan paheksuneeni syvästi ihmisiä, jotka ovat niin laiskoja, että eivät edes viitsi juustoa rouhia.

Minusta on sittemmin tullut juustoraasteihminen. Ei tule mieleenkään ryhtyä kyhnyttämään juustoa, koska valmis pussi on helpompi ostaa.

Aiemmin kun muksujen sukkahousuihin tuli reikä, parsin sen ilman muuta. Nykyään korjaan vain esikoisen sukkikset, koska ne periytyvät kuopukselle. Sen sijaan nuoremman sukkahousut lentävät roskiin heti, jos niistä vilkkuu varvas.

Talouselämä taannoin kertoi, että monen päivittäistavaran hinta on noussut reippaasti.

Minä mokoma en ole huomannut mitään hintojen nousua.

Vertailen hintoja vain hyllyn äärellä tuotteiden välillä, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä sama tuote maksoi viime kuussa. Minulla ei ole minkäänlaista talouskirjanpitoa.

Ilmankos en saa säästettyä senttiäkään. Sitä mukaa kun tuloni kasvavat, menoni kasvavat myös. Siirryn juustopalasta raasteeseen, heitän lasten sukkahousuja roskiin ja käyn vähän enemmän ravintolassa.

Jos olisin pitänyt vanhan kitsaan elämäntapani, minulla voisi olla nyt sukanvarsi pullollaan. Ja se sukanvarsi olisi parsittu.

Nyt pitää saada ryhtiä tähän touhuun. Aloitan talouskirjanpidon. Ryhdyn säästämään. Vertailen hintoja. (Olenko ainoa, jonka mielestä tämä kuulostaa falskilta?)

Ehkä jopa muutun takaisin juustopalaihmiseksi.

11 kommenttia