Siirry sisältöön

Esiintyminen

No eihän tähän mennyt kuin seitsemän vuotta

Kirjoitin aikanaan tänne EOT:hen maailman huonoimmasta juhlapuheesta, jonka pidin hirvipeijaisissa. Silloin oli vuosi 2011, ja puheeni oli kyllä surkea. Loppuvuodesta 2017 pidin juhlapuheen Etelä-Hämeen Marttojen…

Kuvauspelkoisesta kuvauskelpoiseksi

Nuorempana pelkäsin valokuvaamista, mutta nykyään tykkään siitä. Tajusin, että en varmasti ole ainoa kuvauspelkoinen, joten päätin listata parhaat vinkkini valokuvakammon selättämiseen. 1) Valitse kuvaaja, jonka…

Ekat promokuvani kymmenen vuoden takaa

Siivosin makuuhuoneen komeroa ja törmäsin tietenkin järjestelemättömiin valokuviin. Kuoren päällä luki mustalla tussilla KATLEENA KUVAT KAUPUNKIUUTISET. Kirjoitin aikanaan Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin kolumneja, ja kuoressa olivat siis…

Tietoa tulevalle julkkikselle

Asiakkainani on jonkin verran julkisuuden henkilöitä: käytännössä kourallisen verran viihdetaiteilijoita ja poliitikkoja. Heidän elämästään olen oppinut muutaman vinkin, jotka jokaisen tulevan julkkiksen pitäisi tietää jo…

Paneelikeskustelu – miten siellä pitäisi toimia? #SuomiAreena

Seurasin Suomi-areenassa nuorten kansanedustajien paneelikeskustelua. Puheenjohtajana oli Ylen Marja Sannikka; keskustelu pidettiin Porin Purje-lavalla tänään aamukymmeneltä. Päätin analysoida keskustelijoiden esiintymistaidot ja viestintäosaamisen. Lopputulos oli vetelän…