Ei, sinä et voi vaatia toiselta sinun haluamiasi tunteita

Nyt-liitteessä oli ohjaaja Wille Hyvösen haastattelu. Hyvösen mielipiteet ovat tällaisia:

Valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutusta olemassaoloon. Valkoisen heteromiehen täytyy tuntea syyllisyyttä.

Se syyllisyys ei sinänsä ole itseisarvo, mutta on kyettävä tunnistamaan nämä rakenteet ja on tajuttava, että on valtaa pitävässä asemassa. Siitä tulee todennäköisesti syyllinen olo. Sen voi muuttaa energiaksi, jonka avulla voi auttaa heikommassa asemassa olevia. Siksi kaikkien valkoisten heteromiesten täytyy kokea syyllisyyttä.

No niin. Katsotaanpa nyt aukkoja, joita tässä ajatusrakennelmassa on.

1) Yleistäminen on ilmeisesti sallittua Hyvöselle, mutta ei Hyvösestä.

En ole koskaan arvostanut ihmistä, joka vaatii muilta sellaista, johon ei itse kykene.

Minua ainakin sapettaa joidenkin ihmisten stereotypiat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä. Niinpä en myöskään halua esittää niitä valkoisista heteromiehistä. Haluan tasapuolisuutta, en polarisaatiota.

Jos poimimme sata yksilöä mitä tahansa sukupuolta, seksuaalisuutta, kansallisuutta, uskontoa tai ihonväriä, silloin yksilöiden väliset erot ovat valtavat. Sadasta valkoisesta heteromiehestä tai sadasta eurooppalaisesta homoseksuaalista tai sadasta pohjoismaalaisesta arabista löytyy rehellisiä ja epäluotettavia, pitkiä ja lyhyitä, liberaaleja ja konservatiiveja, rauhallisia ja vilkkaita, introvertteja ja ekstrovertteja, ketteriä ja kömpelöitä.

Jos haluan kohdata kaikki vähemmistöt yksilöinä, silloin minun pitää kohdata myös enemmistön edustajat yksilöinä. Ei ole loogista vaatia muilta sitä, mihin ei itse kykene.

2) Me emme voi vaatia toiselta meidän haluamiamme tunteita.

Hyvönen vaatii valkoisilta heteromiehiltä syyllisyyttä. Se on sama kuin jos minä vaatisin joltakulta rakkautta, pelkoa tai surua.

Toiselta yksilöltä ei voi vaatia tunteita. Mikään tunne ei synny vaatimalla, ja tämän voi tsekata psykologisesta kirjallisuudesta saman tien.

Jos tunteet syntyisivät vaatimalla, miten helppoa meillä olisikaan. Asiakas, rakastu tuotteisiini! Puoliso, sitoudu minuun ikuisesti! Lapseni, luota minuun heti ja aina! Kilpailija, pelkää minua! Harrastuskaveri, viihdy kanssani!

3) Jos vaadimme joltakulta tiettyä tunnetta, miten mittaamme sen?

Vaatimus, jota ei voi mitata tai todentaa, ei ole vaatimus, vaan se on pelkkä kiukunpurkaus.

Jos minä vaatisin valkoisilta heteromiehiltä syyllisyyttä, en pystyisi todentamaan vaatimukseni tuloksia millään tavalla. Osa ihmisistä tuntee syvemmin kuin toiset, osa peittää tunteensa paremmin ja osa huonommin, eivätkä kaikki edes tunnista tunteitaan. Niinpä vaatimus tunteesta X on lähinnä vaatijan omaa kiukunpurkausta tai jopa oman olemassaolon valkopesua, jolla pyritään todentamaan oma hyveellinen luonne.

Toki jokainen meistä tekee joskus samaa kiukuspäissään. Jos luemme vakavasta väkivaltarikoksesta, saatamme puuskahtaa ”eikö se tekijä edes häpeä?”. Emme kuitenkaan normaalisti mene antamaan tästä lausuntoa mediaan, sillä tiedämme itsekin, että puuskahdus on oman kurjan olon helpottamista, eikä mikään validi tai mittaamiskelpoinen vaatimus.

4) Vaatiiko hyvä teko muka nimenomaan syyllisyyttä?

Hyvönen uskoo, että syyllisyys kääntyy positiivisiksi teoiksi.

En tunne Hyvösen toimintatapoja, mutta onko hän siis itse ihminen, jonka kaikki hyvät teot johtuvat syyllisyydestä? Vai olisiko sittenkin niin, että hyviä tekoja voi tehdä muistakin syistä kuin syyllisyydestä?

Jos päätavoitteena on positiivinen teko, silloin kannattaa unohtaa se haluttu syyllisyydentunne ja puhua niistä positiivisista teoista. Viestinnän kannattaa olla rakentavaa ja yhdistävää, eikä raivoavaa syyttelyä.

Mitäpä jos Hyvönen vetoaisi ihmisiä esimerkiksi kannattamaan translain uudistusta, poistamaan leluosastoilta sukupuolittavat kyltit, rohkaisemaan persoonalliseen pukeutumiseen ja rakentamaan lisää sukupuolineutraaleja vessoja? Jos teko on tärkein, miksi Hyvönen edes haluaa välivaiheeksi syyllisyyttä? Luulisi, että hyvän teon vaikuttimeksi kelpaa myös positiivinen tunne kuten elämänilo, vapaudenkaipuu tai vaikka auttamisen halu.

Toivottavasti ei ole niin, että toisten tuntema syyllisyys saisi syyllisyyspoliisin nousemaan ajatuksissaan jotenkin muita korkeammalle.

10 kommenttia

On yksinkertaisesti väärin olla pitkä, ahkera, tyylikäs tai pitkäjänteinen

Helsingin Sanomissa oli poikkeuksellisen perustelematon mielipidekirjoitus rikkauden vääryydestä.

Kirjoittajalta olivat unohtuneet järkiargumentit kokonaan, ja hän eteni tunneperusteisesti. Tunnevetoisuudella ei kuitenkaan voi kehittää yhteiskuntaa – vaikka joskus olisikin sellainen olo, että mun fiilis on oikee ja että sen pitäisi olla valtiollisen päätöksenteon pohja.

Niinpä kertaan nyt muutaman faktan, joka seuraisi, jos rikkaus jotenkin kiellettäisiin. Lisäksi listaan, mitä fakta- ja argumenttivirheitä mielipidekirjoituksessa oli.

  1. Ensinnäkään jos meillä ei olisi rikkaita, meillä ei olisi niitä, jotka maksavat yli puolet isoista tuloistaan valtiolle veroina. Sen sijaan meillä olisi paljon keskituloisia. Veroprosentti pienenisi, jolloin valtio saisi käyttöönsä vähemmän verorahaa teihin, sairaaloihin, kouluihin ja kulttuuritapahtumiin. Yhteiskuntamme infrastruktuuri kutistuisi ja surkastuisi väistämättä. Rikkaan euro on hänelle 40 senttiä ja meille muille 60 senttiä. Jos rikkaita ei olisi, meillä olisi moni asia absoluuttisesti huonommin.
  2. Jos rikkaus jotenkin kiellettäisiin, seuraisi kaksi asiaa:
    a) Rikkaat muuttaisivat ulkomaille, jolloin saamamme verot pienesivät vielä enemmän.
    b) Päämäärätietoisuus, yritteliäisyys ja ponnistelu vähenisivät, kuten kävi kommunismissa: mitä hyötyä tehdä töitä, kun siitä ei saa ansaitsemaansa palkkiota? Ihminen tarvitsee haaveita, niitä utopistisiakin.
  3. Mielipidekirjoituksessa oletetaan, että kaikki talouskavu tehdään luonnon riistämisen avulla. Tämä on kukkua. Digitalous, kiertotalous, cleantech ja tehokkaampi suunnitelmallisuus nimenomaan säästävät luontoa ja silti tuottavat kasvua. Lisäksi kehitystä voi ohjailla, kun verottaa epäekologisia ratkaisuja enemmän kuin puhtaita.
  4. Mielipidekirjoitus viittaa Roomaan, joka muka hajosi siksi, että ”kulttuurin mätäneminen ja loisivan yläluokan elättäminen”. Rooman romahduksen syiksi on kuitenkin listattu ensisijaisesti muita asioita, jotka voi tsekata Wikipediasta. Mielipidekirjoittaja lähinnä poimii sen osasyyn, joka sopii hänen agendaansa parhaiten, ja jättää muut käsittelemättä.

Mielipidekirjoituksen logiikka on samanlainen kuin otsikossani. On yksinkertaisesti väärin olla pitkä, ahkera, tyylikäs tai pitkäjänteinen, koska minä en ole sellainen vaikka haluaisin ja koska jotain haittaa niistä kaikista joskus on.

* * *

Tunnustan suoraan, että kyllä minuakin joskus kadehdittaa jonkun rikkaus. Vähänkö olisi hienoa matkustella suihkujetillä ympäri maailmaa, syödä huippuravintoloissa ja kylpeä samppanjassa.

En silti näe, että tie onneen on a) raha b) rahan saaminen pois rikkailta. Tie onneen on oman elämäntarkoituksen toteuttaminen.

Ilmeisesti joillakuilla elämäntarkoitus on kirjoittaa epäloogisia ja tunnevetoisia mielipidekirjoituksia.

* * *

Edit 15.8.2017 klo 23.55: Kannattaa muuten lukea Arno Kotron osuva kolumni hyvätuloisen ja varakkaan eroista sekä pienituloisen ja köyhän eroista. Tässä postauksessa käytin mielipidekirjoituksen mallin mukaan termiä ”rikas”, mutta yleensä ottaen kannattaa aina haastaa tuollaisen termin käyttäjä: Puhutaanko nyt varakkaista vai suurituloisista vai ison omaisuuden haltijoista? Ja mikä määrittelee rajan, jolloin joku on rikas tai köyhä?

7 kommenttia

Kauppalehden toimittaja unohti ammattietiikan

Tänään somessa on pyörinyt jännä episodi.

Kaikki alkoi siitä, kun Kauppalehden toimittaja Kaija Ahtela kirjoitti kolumnin Kokoomuksen pj-kisasta. Kolumnissaan hän keskittyi vain Stubbiin ja Orpoon – ja ohitti täysin Elina Lepomäen.

Kirjoitin Ahtelalle palautteen Twitterissä, mutta hän ei vaivautunut vastaamaan.

Vastausta ei tullut, joten kohautin olkiani. Ehkä Ahtelalla oli kiire.

Seuraavaksi someen levisi meilikeskustelu, jossa Kauppalehden lukija oli kritisoinut Ahtelalle samaa kuin minä. Ahtelan vastausmeili oli hätkähdyttävä:

”Lepomäki ei olisi tuonut mitään lisäarvoa” ja ”Lepomäen kannatus Kokoomuksessa on parin prosentin luokkaa”.

Meili Ahtela

Tähän olisi kiinnostavaa saada perustelut. Omassa kuplassani Lepomäen kannatus on huikean paljon suurempi – toki otanta on äärimmäisen puolueellinen. Silti vaivaisen parin prosentin kannatukseen on tosi vaikea uskoa.

Ilmeisesti myös Lepomäki itse oli nähnyt saman meilikeskustelun, sillä hän vaati Twitterissä Ahtelaa tilille:

Lepomaki vaatii Ahtelaa tilille

Ahtela ei tässä vaiheessa tajua, että hänen meilikeskustelunsa on julkaistu. Niinpä hän ihmettelee pokkana asiaa, eikä seiso sanojensa takana:

Ahtela missa olen sanonut

Lepomäki linkittää kuvan meilikeskustelusta, jolloin Ahtela ärsyyntyy. Hän luulee, että meilikeskustelun julkaiseminen on lainvastaista – vaikka meilin vastaanottaja on itse julkaissut keskustelun ja pistänyt sen jakoon. Laki sallii tämän menettelyn täysin.

Ahtela syyttää Lepomäkeä lain rikkomisesta nähtävästi siksi, jotta voisi harhauttaa keskustelun pois nolohkosta meilistään. Syyte rikoksesta on tietenkin absoluuttisen väärä.

Ahtela rikot lakia

Lepomäki muistutti olevansa oikealla asialla, mutta hän poisti meilikuvakaappauksensa Twitteristä – ilmeisesti kohteliaisuuttaan. (Itse olisin todennäköisesti jättänyt sen näkyviin, koska viestin vastaanottaja oli sen julkaissut.)

Tämäkään ei riitä Ahtelalle. Hän menee asiattomuuksiin ja viittaa alentuvasti Lepomäen ”nuoruuteen”.

Ahtela nuoruuden piikkiin

Tästä älähti jo moni muukin kuin minä. Twitterissä alettiin vastata Ahtelalle samalla mitalla.


Tilanne siis tällä hetkellä:

  1. Kauppalehden toimittaja on jättänyt kolumnissaan kolmesta pj-kandidaatista yhden mainitsematta. Tälle toiminnalle ei löydy perusteita.
  2. Toimittaja perusteli meilissä ratkaisuaan prosenteilla, jotka oli ilmeisesti löydetty stetsonin hikinauhan takaa.
  3. Toimittaja syytti kansanedustajaa lain rikkomisesta väärin perustein.
  4. Toimittaja harrasti julkista ikärasismia alentuvaan tyyliin.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Ilmainen vinkkini Kauppalehdelle: ottakaa nyt helkutissa tuo toimittajanne pois linjoilta. Antakaa hänelle opastusta toimittajan työstä ja vastuusta.

92 kommenttia