Miksi en koe yhteyttä muihin saunojiin?

Jokaiselle meistä on tärkeää löytää oma viiteryhmänsä. Siis porukka, jossa voi kokea olevansa insider, sisäpiiriläinen.

Haluamme kokea linkittymisen tunteen. Tämän tunteen kannalta ei ole mitään väliä, perustuuko oma viiteryhmä poliittiselle näkemykselle, harrastukselle, musiikkigenrelle, etniselle ryhmälle, uskonnolle tai vaikka sukupuolelle.

Omat viiteryhmäni löytyvät viestintäalan ihmisistä, partiolaisista, kasvuyrittäjistä, keskiaikaharrastajista, viikinkimiekkailijoista, taikureista, kouluttajista, tietokirjailijoista, Twitter-väestä ja bisnesbloggaajista.

Sen sijaan minulla ei ole aavistustakaan, miksi en löydä viiteryhmiäni muista kiinnostusteni kohteista. En koe minkäänlaista yhteyttä muihin saunojiin, koiranomistajiin, omakotiasujiin, veronmaksajiin, naisyrittäjiin, perheenäiteihin, rastapäihin, hämeenlinnalaisiin tai Apple-laitteen omistajiin.

Jotta voi tuntea olevansa jossain insider, täytyy olla jostain myös outsider. Ihmisen identiteetti muodostuu yhtä paljon siitä, mitä hän on, kuin siitä, mitä hän ei tahdo olla. Hipsteri ei halua olla liituraitapukuinen. Hevari ei halua olla iskelmäfani. Harrikkakuski ei halua olla pikkuauton omistaja.

Keväällä julistin Twitterissä, etten ymmärrä niitä, jotka käyttävät vappuna ylioppilaslakkia. Rajasin itseni tietoisesti pois valkolakin käyttäjistä.

Tämä outsideriksi jättäytyminen sulkee aivan varmasti meiltä jotain pois.

Kysymys onkin siitä, miksi silti teemme niin. Onko aivomme rakennettu niin, että emme voi kokea yhteyttä kaikkien kanssa, sillä pystymme hallitsemaan vain tietyn määrän viiteryhmiä?

Nautin saunomisesta. Miksi en halua olla saunaseuran jäsen?

8 kommenttia

Vapaata työaikaa, työlästä vapaa-aikaa

1800-luvun Alma Tuomaantyttärellä ei ollut työaikaa eikä vapaa-aikaa. Oli vain elämää. Se koostui peltotöistä, ruoanlaitosta, puhdetöistä, nukkumisesta ja kaikesta muusta, mitä piti tehdä, jotta pysyi hengissä – ja mieluusti myös onnellisena.

Agraariyhteiskunnan Alma Tuomaantytär ei ajatellut päiväänsä työnä tai vapaa-aikana. Sen sijaan hän todennäköisesti mielsi arkensa koostuvan mieluisista ja epämieluisista töistä.

Kun nämä halot saan hakattua, pääsen lämmittämään tupaa.
Kun tämän lannan saan luotua, pääsen lypsämään lehmää.
Kunhan tämä pyykin hierominen loppuu, pääsen ripustamaan vaatteet.

Kaikki puuhat olivat Almalle töitä, mutta niiden mieluisuus vaihteli oman mielenkiinnon mukaan.

Vapaa-ajan käsite syntyi vasta sitten, kun Alma Tuomaantyttären lastenlasten lapset menivät toiselle töihin. Siirryimme vähitellen omavaraisyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan. Silloin ”työaika” oli aikaa, jota annoimme toiselle rahaa vastaan, ja ”vapaa-aika” oli itselle jäänyttä aikaa.

Hassua. Käytämme yhä 2010-luvulla ”työajan” ja ”vapaa-ajan” käsitteitä, jotka syntyivät meille kaksisataa vuotta sitten, teollistumisen alkuvaiheissa. Ne eivät ole ihmisen alkuperäinen tapa hahmottaa ajankäyttöään.

Väitän, että jako ei enää ole kovin validi – varsinkaan suomalaisen tietotyöntekijän kohdalla. Yhä harvempi meistä tekee töitä rahan takia, siis siksi että täytyy elää. Teemme pikemminkin töitä itsemme takia, jotta voimme oppia uutta, kehittää asioita eteenpäin, toteuttaa itseämme, auttaa muita tai ilmaista itseämme.

Tämän takia moni haluaa harrastuksestaan työn: sitä olisi upeaa tehdä monta tuntia päivässä, ja joku vielä maksaisi siitä.

Ne työt, joita vielä tänä päivänä tehdään pakosta ja rahan takia, siirtyvät vähitellen halpatyömaihin ja robottien metallisiin käsiin. Suomi ei ole enää kauaa teollisuusyhteiskunta, vaan olemme kallistyömaa: palveluyhteiskunta, mediayhteiskunta ja kehittämisyhteiskunta.

Alma Tuomaantytär oli viisaampi kuin me. Ei ole relevanttia kysyä, paljonko teet töitä tai onko sinulla vapaa-aikaa. On tärkeämpää kysyä tekemisten mielekkyyttä: Joudutko tekemään paljon asioita, jotka stressaavat sinua ja vievät voimiasi? Saatko tehdä tarpeeksi asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi?

Ihminen voi kohdata työuupumuksen kotonaan, jos hän nääntyy remontin tai hääjärjestelyjen alle. Ihminen voi myös saada virtaa työstään, jos hän saa toteuttaa itseään samanhenkisen yhteisön kanssa.

Haluan viskata työ- ja vapaa-ajan käsitteet metallinkeräykseen, koska sinnehän teollisuusyhteiskunnan jätteet kuuluvat.

Sen sijaan toivon kaikille onnelliseksi tekevää elämää. Siinä saa puuhata mieleisiä asioita, jotka rakentavat omaa ja toisten hyvinvointia – olivatpa ne sitten työtä tai vapaa-aikaa.

* * *

Työterveyslaitoksen Kaisa Into haastoi minut kirjoittamaan työn ja vapaa-ajan erottamisesta. Tein työtä käskettyä.

Tai itse asiassa vapaata käskettyä.

7 kommenttia

Näin palaat bloggaustauolta kunniakkaasti

Venähtikö bloggaustauko liian pitkäksi? Onko edellinen postauksesi toissavuoden pääsiäiseltä? Nolottaako palata linjoille kuukausien tauon jälkeen?

Ei hätää. Näillä vinkeillä teet tyylikkään comebackin menettämättä kasvojasi.

Disclaimer: Nämä vinkit on suunnattu ammatti- ja harrastusbloggaajille, mutta ne eivät sovellu päiväkirja- tai omaelämäbloggaajille. Omaelämäbloggaajille tauon syy on luonteva osa blogia, ja lukijat ovat kiinnostuneita siitä.

1) Älä aloita postausta viittaamalla pitkään taukoon.

Hups, edellisestä postauksesta onkin jo kulunut aikaa, joten päätin vihdoin palata kirjoittamaan.

Tällainen kiinnostaa kuin kilo korppuja. Mene mieluummin postauksen alussa suoraan asiaan (niin kuin toivottavasti yleensäkin teet).

2) Älä tee tikusta asiaa.

Minun on ollut jo pitkään vaikeaa löytää kirjoittamisen aiheita, joten kirjoitan nyt siitä, kuinka vaikeaa on löytää kirjoittamisen aiheita.

Minulla on ollut kovin kiire, joten kerron nyt siitä, millaista on kova kiire.

Jos aiheet ovat näin vähissä, jätä tämäkin postaus kirjoittamatta.

3) Älä tee ”olen elossa” -postausta

Tämän postauksen ainoa viesti on se, että olen yhä elossa. Muuta asiaa minulla ei ole.

Tällaisen elonmerkin voit antaa myös kommenteissa. Älä kirjoita postausta, joka on hyödytön lukijalle.

4) Älä lupaa pikaista jatkopostausta.

Jatkossa postaan ihan taatusti useammin, joten stay tuned!

Mitä todennäköisimmin taukosi jatkuu väliaikapostauksenkin jälkeen. On turha luvata lukijoille seuraavaa postausta, jos sitä väkertäessä vierähtää toiset kuusi kuukautta.

5) Kirjoita kuin et olisi taukoa pitänytkään.

Kirjoita postaus samaan tyyliin kuin ennenkin ja siitä aiheesta, mistä olisit muutenkin kirjoittanut.

Älä mainitse taukoa lainkaan, koska se ei liity blogisi aiheeseen. Jos lukija haluaa tietää siitä enemmän, hän voi halutessaan kysyä asiasta kommenteissa.

 

15 kommenttia