Näin palaat bloggaustauolta kunniakkaasti

Venähtikö bloggaustauko liian pitkäksi? Onko edellinen postauksesi toissavuoden pääsiäiseltä? Nolottaako palata linjoille kuukausien tauon jälkeen?

Ei hätää. Näillä vinkeillä teet tyylikkään comebackin menettämättä kasvojasi.

Disclaimer: Nämä vinkit on suunnattu ammatti- ja harrastusbloggaajille, mutta ne eivät sovellu päiväkirja- tai omaelämäbloggaajille. Omaelämäbloggaajille tauon syy on luonteva osa blogia, ja lukijat ovat kiinnostuneita siitä.

1) Älä aloita postausta viittaamalla pitkään taukoon.

Hups, edellisestä postauksesta onkin jo kulunut aikaa, joten päätin vihdoin palata kirjoittamaan.

Tällainen kiinnostaa kuin kilo korppuja. Mene mieluummin postauksen alussa suoraan asiaan (niin kuin toivottavasti yleensäkin teet).

2) Älä tee tikusta asiaa.

Minun on ollut jo pitkään vaikeaa löytää kirjoittamisen aiheita, joten kirjoitan nyt siitä, kuinka vaikeaa on löytää kirjoittamisen aiheita.

Minulla on ollut kovin kiire, joten kerron nyt siitä, millaista on kova kiire.

Jos aiheet ovat näin vähissä, jätä tämäkin postaus kirjoittamatta.

3) Älä tee ”olen elossa” -postausta

Tämän postauksen ainoa viesti on se, että olen yhä elossa. Muuta asiaa minulla ei ole.

Tällaisen elonmerkin voit antaa myös kommenteissa. Älä kirjoita postausta, joka on hyödytön lukijalle.

4) Älä lupaa pikaista jatkopostausta.

Jatkossa postaan ihan taatusti useammin, joten stay tuned!

Mitä todennäköisimmin taukosi jatkuu väliaikapostauksenkin jälkeen. On turha luvata lukijoille seuraavaa postausta, jos sitä väkertäessä vierähtää toiset kuusi kuukautta.

5) Kirjoita kuin et olisi taukoa pitänytkään.

Kirjoita postaus samaan tyyliin kuin ennenkin ja siitä aiheesta, mistä olisit muutenkin kirjoittanut.

Älä mainitse taukoa lainkaan, koska se ei liity blogisi aiheeseen. Jos lukija haluaa tietää siitä enemmän, hän voi halutessaan kysyä asiasta kommenteissa.

 

15 kommenttia

Joulupukki, tuothan Suomen Kuvalehden toimituspäällikölle käytöstapoja?

Seurasin tänään Twitterissä professori Atso Almilan ja Suomen Kuvalehden toimituspäällikön Jari Lindholmin keskustelua. Molemmat hermostuivat, mutta Lindholm pahemmin.

Nyt tarkkana. Hermojen menettäminen on aina sallittua asiakkaalle, mutta ei organisaation edustajalle.

Tilanne lähti liikkeelle, kun Arman Alizad jakoi Twitterissä linkin Suomen Kuvalehteen tehdystä haastattelustaan.

Linkki ei ollutkaan ilmainen, vaan edessä oli maksumuuri. Tästä Atso Almila ei pitänyt. Hän kommentoi humoristisen kärjistyneesti savon murteella:

Siitäkös Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Jari Lindholm suivaantui:

Vaikuttaa pahasti siltä, että Atso Almilan palaute oli liikaa Jari Lindholmille. Almilan kommentti meni ilmeisesti toimituspäällikön nahan alle, joten Lindholm kiroili ja kirjoitti lapsekkaan ”ota tai jätä” -kuittauksen.

Nyt Lindholmin on ammattijournalistina syytä oppia asia, jonka jokainen ammattiviestijä jo tietää:

Et koskaan edusta itseäsi, vaan edustat organisaatiotasi. (Kurja juttu, mutta näin se on.)

Tästä seuraa toinen ohje:

Jos käyttäydyt kuin 12-vuotias, et saa myöskään organisaatiotasi näyttämään kovin hyvältä.

Juuri nyt Twitterissä kuohuu. Lindholmia siteerataan jo englanniksi, ja hänen tylytystään kritisoidaan. Seuraukset eivät näytä hyviltä.

* * *

Kiltti joulupukki, tuo Jari Lindholmille joulumieltä. Opeta häntä kestämään negatiivinen palaute ja vastaamaan siihen kuin aikuinen. Se ei toki aina ole helppoa, mutta palkitsevaa se kyllä on.

50 kommenttia

Suhtautuminen toisten suhtautumiseen

On kolmenlaisia ihmisiä: jouluihmisiä, joulunvihaajia sekä niitä, joille joulu on yksi juhla muiden joukossa.

Kun joulunvihaajat kertovat, miksi he eivät pidä joulusta, syy on usein muissa: ”Se on niin kamalaa hössötystä” tai ”Se on vaan yhtä riitelyä”.

Jos joulunvihaajilta kysytään, niin he itse eivät hössötä, ja riitelyssäkin he ovat vain mukaan vedetty osapuoli. Kyseessä ovat muut ihmiset, ja he tekevät joulusta kamalan.

On paljon muitakin tilanteita, joissa toisten asenne (todellinen tai kuviteltu) vaikuttaa voimakkaasti ihmisen omaan päätökseen. ”En voi käydä vaateostoksilla, koska siellä myyjät tyrkyttävät” tai ”En kehtaa mennä uimahalliin, koska muut tuijottavat läskejäni” tai ”En kyllä tosiaankaan lenkkeile, kun näytän ihmisten mielestä niin hassulta juostessani”.

Oma suosikkini on ”En voi ajaa pienellä kaksiovisella autolla, kun muuten muut pitävät minua nössönä”.

Jos joku päättää vihata joulua siksi, että muut hössöttävät, hän ulkoistaa samalla itsensä vastuusta. Hän ei uskalla myöntää, että pohjimmiltaan kyse saattaakin olla jostain muusta: läheisyyden pelosta, ikävistä lapsuuden joulukokemuksista, varattomuuden tunteesta, kateudesta tai turhautumisesta.

Joulua on ilman muuta oikeus vihata, mutta ihmisen pitää tunnustaa itselleen, mikä on totuus oman asenteen takana.

Vain minulla itselläni on vastuu omasta suhtautumisestani ja omista tekemisistäni. Vaikka koko maailma hössöttäisi, minä voin tehdä omasta joulustani itseni näköinen — on se sitten uskonnoton ja symboliton, rauhallinen ja koruton tai täynnä juhlimista ja seuranpitoa.

Ja tämä sama pätee mihin tahansa: kaksiovisiin autoihin, kuntosaleihin ja vaateostoksiin. On ihan OK vihata niitä tai pitää niistä, kunhan tekee päätöksensä oman suhtautumisensa perusteella.

Älä päätä asioita sen mukaan, kuinka suhtaudut toisten suhtautumiseen.

 

6 kommenttia