Keskiaikaharrastuksella ja oikeistofeminismillä on paljon yhteistä

Yksi rakkaimmista harrastuksistani on keskiajan ja viikinkiajan elävöitys. Siinä pukeudutaan, leireillään, puuhataan ja kokataan tietyn aikakauden tyyliin.

Kaltaiseni keskiaikaharrastaja ei koskaan yllä sataprosenttisen autenttisuuden tasolle. Emme saa luotua täydellistä keskiaikaa, sillä harrastajien on pakko saada käyttää mahdollisia hammasrautojaan, kuulolaitteitaan, hygieniatarvikkeitaan, lääkekuurejaan, moderneja tatuointejaan tai vaikka roolinvastaista lyhyttä tukkaansa.

Ylipäätään keskiajan illuusio rikkoutuu siitä, että olemme pitempiä, pulskempia ja terveempiä ja elämme vanhemmiksi kuin entisajan ihmiset. Meiltä onneksi puuttuvat sellaiset asiat kuin rutto, orjuus ja väkivallan hyväksyntä.

En myöskään voi vaikuttaa siihen, jos toisella harrastajalla ei ole aikaa, varaa tai kiinnostusta tehdä superautenttista asua: hänellä on silti oikeus harrastaa. En voi pakottaa ketään ottamaan sataprosenttisuutta omaksi tavoitteekseen.

Toisaalta vierastan myös janan vastakkaista päätä eli ”kymmenen prosentin keskiaikailua”, jossa käytetään polyesterihametta, teollisia kiiltäviä koristenauhoja, muovihaarniskaa tai fantasiataisteluhahmojen nahka-asuja. Se ei auta yleisöä ymmärtämään keskiaikaa eikä anna oikeaa tietoa aikakaudesta.

Oma sääntöni keskiaikailussa ja viikinkitouhussa nojaa itsevastuun periaatteeseen:

  1. Päätä oma tavoiteprosenttilukusi ja kohdista huomiosi siihen.
  2. Älä hyökkää muiden yksityishenkilöiden valintoja kohtaan varsinkaan julkisesti, muiden läsnäollessa saati ilkeästi.
  3. Pyri vaikuttamaan siihen, että isot organisaatiot ja julkinen toiminta hylkäävät liian pienet prosenttiluvut. Tässä kritiikissä saa jo olla teräväkielisempi, jos niin haluaa.

Jos siis joku julkisuuden hahmo tunaroi viikinkiviritysten kanssa, puutun kyllä siihen:

Sen sijaan en voisi ikinä kuvitella, että menisin sanomaan oma-aloitteisesti kollegaharrastajalle, että ”kenkäsi ovat vääränlaiset” tai ”kilpikuvio on pielessä”. Tähän on toki joitain poikkeuksia:

  • yhdistyksen toiminta, jossa pitää ohjeistaa uusille jäsenille seuran määräykset tai hallituksen päättämä esiintymisasu
  • turvallisuusriski, jossa joku yrittää miekkailla ilman kypärää tai pureskella toisen kuulolaitteen rikki
  • tilanne, jossa joku varta vasten pyytää palautettani.

Jos joku hyökkää yksityishenkilöä tai pientä toimijaa vastaan, se on vastenmielistä toimintaa, johon en halua ryhtyä. Olen aikanaan tehnyt sen virheen pari kertaa täällä EOT:ssa, enkä aio enää toistaa sitä mokaa.

Tänään tajusin, että kolmeportainen keskiaika-asteikkoni sopii erityisen hyvin kaltaiselleni oikeistofeministille.

  1. Toteutan feminististä ajattelutapaa omassa arjessani.
  2. En hyökkää yksityishenkilön ajattelua kohtaan (koska se saisi minut näyttämään ilkeältä möyhääjältä).
  3. Puutun kyllä siihen, jos julkinen toimija tai iso organisaatio toimii epätasa-arvoisesti.

Tämä ilmiö näkyi tänään Twitterissä. Anna Haapalainen kritisoi puutyökurssin vanhanaikaisia sukupuolirooleja:  

Haapalainen on ihan oikeassa: kurssin esimerkit ovat noloja. Ongelmana kuitenkin on, että kuvarajauksen takia kritiikki kohdistui myös yksilöön, puutyökurssin vetäjään.

Kuvasta olisi ollut helppo rajata yksilön nimi pois, mutta se oli jäänyt tekemättä. Tämän ilkeilyn huomasi myös koomikko ja feministi Stan Saanila, joka kommentoi lähestymistapaa sarkastisesti:

Olen tismalleen samaa mieltä Haapalaisen kanssa siitä, että työväenopiston kurssin esimerkit olivat ankean tunkkaisia. Toivon kuitenkin, että vaikutusvaltainen tutkija suojelee kritiikissään yksilöä, jolloin palautteen kärki osuu paremmin organisaatioon.

Jos viikinkituttuni kävelee vastaan tunikassa, joka on tehty polyesteristä, kehun värejä ja leikkausta. Vasta jos kaverini kysyy mielipidettäni tunikan autenttisuudesta, voin vinkata, että villa tai pellava olisi parempi valinta kuin tekokuitu.

Ja tämänkin teen mieluummin kahden kesken kuin julkisesti.

10 kommenttia

Kermavaahdot mämmin päältä

Jokainen meistä on vastuussa jostakin. Joku johtaa yritystä, toinen vetää järjestöä, kolmas järjestää tapahtumaa, neljäs vastaa pomon antamista tehtävistä ja viides pyörittää perheen arkea. Tärkeimmillään jokainen meistä mämminmutustajista johtaa itseään, päivittäin.

Ja nyt tulee johtamisen ja vastuun kurja puoli: vastuu on kannettava sekä hyvistä että huonoista asioista. Muuten kyse ei olisi vastuusta vaan vain kermanvaahdon syömisestä mämmin päältä.

Näin tällä viikolla kiinnostavan somekeskustelun. Siinä tapahtumajärjestäjä otti vastaan kehut tapahtumasta, mutta moitteisiin hän totesi, että kehityskohdat olivat muiden syytä ja muiden vastuulla.

Vastuu siis kannetaan hyvässä, mutta ei pahassa.

Vastaava ilmiö näkyy maailman omituisimmassa Marilyn Monroe -sitaatissa:

Jos et kestä minua kun olen pahimmillani, et ansaitse minua, kun olen parhaimmillani.

Tämä on hyvä esimerkki surkeasta itsen johtamisesta: sitaatti ulkoistaa vastuun omasta huonosta käytöksestä muille ja vetoaa siihen, että omat hyvät puolet korvaavat huonon käytöksen.

Näistä esimerkeistä huomaa taas kerran, kuinka tärkeää on edes yrittää sisäistää itsevastuun periaate. Ihmisen pitää kantaa vastuu omasta toiminnastaan. Sen sijaan se ei ole vastuuta, jos ei suostu kohtaamaan negatiivisia asioita johtamassaan organisaatiossa saati itsessään.

Vastuu kiteytyy vaikkapa poliittisessa johtajuudessa ja pörssiyritysten johtajuudessa. Vaikka johtajalla ei olisi ollut mitään tietoa organisaation harjoittamista väärinkäytöksistä, vastuu on kannettava. Tarvittaessa johtajan penkki heiluu – ja siitä hyvästä hänelle maksetaan kovaa palkkaa.

Pienemmässä mittakaavassa vastuunkanto kiteytyy vaikkapa siinä, jos oma lapsi onkin syyllistynyt koulukiusaamiseen. Silloin on turha vedota siihen, että muut yllyttivät, minä en tiennyt, ei meidän lapsi ja on häntäkin kiusattu. Oma lapsi on rakas, mutta hänen väärät tekonsa pitää selvittää yhdessä.

Summa summarum: Vastuunkanto ei ole kermavaahdon syömistä mämmin päältä. Jos otat kunnian ja edut jostakin, muista kantaa myös saman asian kurjat puolet.

17 kommenttia

Itsevastuun periaate (eli salainen kaavani)

Olen kehittänyt itselleni työ- ja harrastuselämässä itsevastuun periaatteen. Yritän itse elää tämän mukaan – vaikken tietenkään aina onnistu.

Itsevastuun periaatteen mukaan kannan aina itse vastuun, olipa tilanne mikä tahansa tavallinen työ- tai harrastuselämän kohtaaminen. Otan muutaman esimerkin, niin saatte kiinni ideastani.

Ensimmäisessä tilanteessa A antaa puhelimitse ohjeen B:lle. Jokin menee kuitenkin pieleen, eikä ohje mene perille.

  • Jos olen A, otan vastuun: minun olisi pitänyt selittää ohje paremmin.
  • Jos olen B, otan vastuun: minun olisi pitänyt tarkentaa saamaani ohjetta vielä kerran.

Toisessa tilanteessa on kaksi yritystä, joissa A ostaa jotain B:ltä. A ei ole kuitenkaan tyytyväinen kauppaan.

  • Jos olen A, otan vastuun: minun olisi pitänyt speksata tarpeeni tarkemmin.
  • Jos olen B, otan vastuun: minun olisi pitänyt kysyä tarkemmin asiakkaan toiveita.

Kolmannessa tilanteessa on vaaratilanne liikenteessä: autoilija A ajaa melkein kävelijä B:n päälle.

  • Jos olen A, otan vastuun: minun olisi pitänyt katsoa paremmin ympärilleni.
  • Jos olen B, otan vastuun: minun olisi pitänyt vilkaista, tuleeko sivulta autoa.

Saatteko kiinni tästä? Aina kun on ristiriitatilanne, yritän katsoa, kuinka olisin voinut toimia toisin. Pyrin siihen, etten ratkaise asiaa lain tai tiukan normin mukaan: ”ei se autoilija saa ajaa mun päälle”, vaan pyrin sujuvuuteen omasta tahdostani: ”kyllä minäkin voin väistää, vaikkei olisi pakko.”

Oleellista on, että en vaadi muita elämään tämän mukaan. Se olisi itsevastuun periaatteen vastaista. Vastuu on itselläni, enkä sitä voi siirtää muille vaatimalla heitä elämään tai toimimaan minun tavallani.

Saatan pohtia asioita jopa absurdista kulmasta: jos joku hakkaisi minut pimeällä kadulla, pohtisin asiaa silti itsevastuun kannalta. Miten olisin voinut puolustautua? Hankinko jatkossa pippurisumutteen? Tämä pohdinta ei kuitenkaan ole itsesyyllistämistä – väkivallantekijähän on toki syyllinen – mutta itsevastuun kannalta haluan selvittää, miten estän nämä tilanteet jatkossa. (Enkä päädy siihen ruikuttavaan lopputulokseen, että jään iltaisin kotiin, vaan pyrin keksimään keinon, jolla voin kävellä pimeässä ja päihittää hyökkääjän.)

Ja sanottakoon vielä kerran varan vuoksi: muiden ei ole pakko noudattaa tätä tapaa. Jokainen voi itse pohtia, miten toimii ongelmissa ja ristiriitatilanteissa. Itsevastuun periaate on oma ratkaisuni, joka toimii omalla kohdallani.

* * *

Mikä on itsevastuun periaatteen seuraus? Minulla ei ole riitoja yhdenkään asiakkaani tai harrastuskontaktini kanssa. Saatamme olla jostain eri mieltä, mutta asiat on aina saatu ratkeamaan. En ole koskaan menettänyt yöuniani ristiriitatilanteen tai riidan vuoksi, eikä (käsittääkseni) kukaan asiakas tai harrastuskontakti kanna minulle kaunaa. Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta räyhätä nimettömästi keskustelupalstoilla, mustamaalata jotakuta selän takana tai kostaa kokemani kärsimyksiä.

Itsevastuun periaate antaa rauhan katsoa eteenpäin.

* * *

PS. Valitettavasti en kykene viemään tätä parisuhteeseen. Otetaanpa esimerkki.

Neljännessä tilanteessa on pariskunta, jossa A ajaa autoa ja B katsoo karttaa. Pariskunta ajaa harhaan.

  • Jos olen A, syytän toista: hänen olisi pitänyt katsoa karttaa tarkemmin.
  • Jos olen B, syytän toista: hänen olisi pitänyt kysyä tarkennuksia ohjeisiini ja ajaa hitaammin.

42 kommenttia