Miltä hauki haisee?

Eräällä partioleirillä kaverini käveli vastaan inhon ilme kasvoillaan. Hän haisteli käsiään ja nyrpisti nenäänsä. Minä tietenkin kysyin, että haisevatko hänen näppinsä jotenkin pahoilta.

Kaveri törkkäsi kätensä nenäni alle: ”No haista ite!”

No ne haisivat tosi pahalta. Mutta mikä se haju oli? Kaverini katsoi minua äimistyneenä:

Etkö sä tunnista kalan hajua?! Mä perkasin juuri kaksi haukea!

Minä en tosiaan tunnistanut. Unohdin myöhemmin koko episodin.

Viime syksynä tein kasvosokeuden myötä aphantasia-testin. Se selitti, mistä kasvosokeuteni johtuu. Minulla ei nimittäin ole visuaalista muistia. Aina kun joku teettää rentoutusharjoitusta ”kuvittele eteesi vehreä nurmi”, minä näen vain mustaa ja yleensä nukahdan kesken harjoituksen.

Reippaana tyttönä keksin tänä keväänä yhdistää haukihavaintoni ja aphantasia-tulokseni: muistanko ylipäätään yhtään mitään aistinvaraista tietoa?

Mietin kokemuksiani ja tajusin, etten todellakaan muista tai muistan tosi huonosti. Tämä selittää hiton monta muutakin asiaa kuin sen kasvosokeuden:

  • En osaa laulaa, koska en muista, miltä minkäkin nuotin pitää kuulostaa.
  • En lapsena tunnistanut ihmisten ääniä lankapuhelimessa. (Onneksi nykyään on henkilökohtaiset kännykät.) En vieläkään tunnista laulajia radiosta.
  • Opettelin meikkaamaan vasta kolmekymppisenä, koska en muistanut, miltä ”kaunis” tai ”laitettu” ihminen näyttää. En siis osannut vertailla itseäni tai muitakaan meikin kanssa tai ilman. Muutos tapahtui vasta, kun näin itsestäni otettuja promokuvia rinnakkain, meikin kanssa ja ilman.
  • En huomaa, jos kaveri on lihonut tai laihtunut tai hankkinut silmälasit. Hahmotan ihmiset piirrelistan perusteella. Esimerkiksi Janne on minulle kaava [ruskea tukka + parta + hartiat + tietynlainen ystäväkatse silmissä]. Huvittavaa on, että kaava kasvoi noilla hartioilla, kun Janne alkoi käydä salilla: ulkomuotoon tuli vähitellen yksi piirre lisää. Jos Janne värjäisi hiuksensa tai ajaisi partansa, kaavani menisi pieleen, enkä tunnistaisi häntä. Sen sijaan silmälasit eivät vaikuttaisi, koska ne tai niiden puute ei kuulu muistikaavaani.
  • Jos tulen kotiin ja joku on laittanut ruokaa, tunnistan, että haju on hyvä. En erota, onko uunissa kalaa vai lihaa.
  • Kaverini kertoi, että hän rakastaa vaniljan tuoksua hajuvedessä. Minä en edes tiedä, mikä hajuvesi tuoksuu vaniljalta ja mikä ei.
  • Olen viininmaistelussa aika tarkka-aistinen, mutta kaikki oppiminen nollautuu maistelukertojen välissä. Joudun joka kerta opettelemaan uusiksi, mikä olikaan mustaherukan aromi tai miltä tuntui tanniini.
  • En ole koskaan tajunnut, miksi kirjoissa kuvataan pitkään maisemia tai ihmisten ulkonäköä. Ne eivät oikein merkitse minulle mitään, enkä osaa kuvitella niitä. Sen sijaan dialogi ja tapahtumat ovat tärkeämpiä.
  • Ja nyt se absurdein tunnustus: minulla oli yhdessä vaiheessa elämääni tosi epäaktiivinen seksielämä, koska en koskaan muistanut jälkikäteen, miltä orgasmi tuntuu. Sen vuoksi en erityisesti hakeutunut seksiin. Joka kerta sitten yllätyin, että perhana kun on kivaa. Nyt olen onneksi jo pitkän aikaa tehnyt aloitteet tietoisesti, koska tiedän sen tuntuvan hyvältä – vaikken vieläkään muista sen tuntuvan hyvältä.

Aiemmin luulin, että kaikki muutkin kokevat maailman samoin. Vasta viime vuosien aikana olen tajunnut olleeni väärässä. Olen ilmeisesti ihan pirun vinksahtanut tässä suhteessa.

Toki tällä aistimuistittomuudella on etunsa:

  • Minuun ei kovin hyvin pysty tekemään vaikutusta upealla ulkonäöllä, sillä unohdan ulkonäön myöhemmin.
  • Tunnistan helkutin hyvin ilmeitä, jopa mikroilmeitä. Tämä johtuu siitä, että koska en tunnista kasvoja, joudun päättelemään ihmisen ilmeestä, tunteeko hän minut ja odottaako hän minun tuntevan hänet.
  • Muistan tosi hyvin tunnetilat, joten minun on helppo eläytyä toisten tunteisiin.
  • Muistan valtavan määrän tarinoita, vaikken muista, keneltä olen ne kuullut.
  • En pelkää kipua, koska en muista sitä. (Tämän varomattomuuteni vuoksi saan toki aika paljon mustelmia.)
  • Minulla on myönteinen kehokuva, koska en muista ulkoa, miltä peilikuvani näyttää. En tajua hävetä mitään kohtaa itsessäni.
  • Osaan elää hetkessä, koska en muista, mitä ihmeen pohdittavaa olisi menneessä. Tämä taas heijastuu läsnäolooni esiintymistilanteissa.
  • En muista mitään näkemiäni painajaisia.
  • Osaan piirtää mallista tosi hyvin, koska aistimuistini ei kerro, miltä jonkin ”pitäisi” näyttää. Kopioin vain sen, minkä näen. Osaan siis piirtää mallista ihmisen, joka istuu lattialla jalat suorana minua kohti, vaikka useimpien on vaikea piirtää syvyyslyhennystä.

Minkä takia kirjoitan tätä postausta? No siksi, että tästä aistimuistittomuudesta olisi kiva saada tietoa enemmän. Onko ilmiötä tutkittu? Mistä se johtuu? Missä iässä muut ovat havainneet saman? Miten muut ovat taklanneet näitä mutkia? Ja kai nyt prkl on joku toinenkin, joka kokee maailman näin?

PS. Tiedän prikulleen, että tuo orgasmimaininta voi aktivoida vääränlaisia kommentteja. Ne eivät tule pääsemään läpi blogiin. Käytin orgasmia esimerkkinä siksi, että se konkretisoi joka ikiselle aistimuistini huonouden: edes voimakas aistielämys ei jätä muistijälkeä. Tämän postauksen aiheena ei ole kenenkään seksielämä, vaan aistimuistittomuus ilmiönä.

Edit 10.5.2017 klo 14.03: Lisään listoihin esimerkkejä sitä mukaa kun niitä tulee mieleen. En jätä jokaisesta edit-merkintää.

41 kommenttia

Kaksi pistettä määrää suunnan

Yläasteen matikan opettaja valisti, että yksi piste avaruudessa on vain piste. Sen sijaan kahden pisteen läpi voi vetää suoran. Kaksi pistettä riittää siis suunnan määrittämiseen.

Taikapäivien taikuriluennoilla vuonna 2011 opin, että ihminen poimii suunnan myös kahdesta peräkkäisestä tapahtumasta. Taikatempussa tämä tarkoittaa sitä, että kun taikuri heittää kahdesti pallon ilmaan ja pistää sen pussiin, katsoja ei enää tarkkaile kolmatta kertaa. Kolmannen heiton jälkeen pallon voi pistää vaikka taskuunsa, ja katsoja uskoo vakaasti, että kolmaskin on pussissa.

Taikauskoisten ihmisten uskomukset syntyvät usein samalla kahden pysähdyksen taktiikalla. Jos lätkänpelaaja on kahdesti ennen voittopeliään syönyt minttupastilleja, hän popsii jatkossakin minttupastilleja. Kaksi kertaa riittää vakuuttamaan, että valittu suunta on oikea ja validi. Mintulla voittoon!

Jari postasi blogiinsa kaksi videota peräkkäin. Kuulemma moni lukija (minä muiden mukana) kyseli, että ”tuleeko Pölli tästä -blogista nyt videoblogi?” Kaksi kertaa määrää jo suunnan.

Mitä tämä tarkoittaa?

Sitä, että annoin kasvosokeudestani haastattelun Hufvudstadsbladetille, mutta en voi antaa siitä enempää haastatteluja. Kaksi kertaa nimittäin jo määrää suunnan, enkä halua valtakunnan viralliseksi kasvosokeaksi.

Yksi kerta riittää nostamaan asian ihmisten tietoisuuteen – ja juuri se on oma tavoitteeni.

4 kommenttia

Vinkkejä Linkedin-spämmääjälle

Olen jo hyväksynyt sen, että saan Linkedin-spämmiä. Olen kasvosokea ja tapaan paljon ihmisiä, joten hyväksyn kaikki kontaktipyynnöt. Todennäköisesti pyynnön lähettäjä on ollut koulutuksessani, tai ehkä olen tavannut hänet jossain seminaarissa.

Aina silloin tällöin astun miinaan. Kyseessä ei olekaan tuttu kontakti, vaan tyrkkyspämmääjä.

Sain taas tänään yhden spämmin. Sen perusteella kokosin kätevän Linkedinin tyrkkyoppaan, jonka avulla sinäkin voit oppia mainostamaan hieman mukavammin.

  1. ÄLÄ lähetä ensimmäisenä viestinäsi mainosta, jota kopioit viestipohjasta toiseen.
  2. ÄLÄ mainosta 40-vuotiaalle nuorisotapahtumaa: ”sinulle, kuten kaikille muillekin tulevaisuuden potentiaalisille vaikuttajille”.
  3. ÄLÄ suosittele yksinyrittäjälle tapahtumaa ryhmäalennuksella ”jos yrityksestäsi olisi useampi halukas tulemaan – –”.
  4. ÄLÄ kutsu minua Tuireksi, vaikka se kiva nimi onkin.
Mutta muuten homma meni tosi kivasti putkeen. Jäit mieleeni.

2 kommenttia