Mitä nonpology on suomeksi?

Anteeksi että jotkut pahoittivat mielensä.

Näit juuri nonpologyn eli non-apology apologyn. Se on epäaito anteeksipyyntö, jossa ihminen ei ole pahoillaan omasta toiminnastaan, vaan hän vain kuittailee muiden tuntemuksista.

Jarmo kyseli juuri, onko sille suomennosta.

En ole nähnyt mitään vakiintunutta, mutta täten ehdotan juhlallisesti ja seremoniallisin menoin seuraavaa:

muka-anteeksipyyntö
 

Eikö olekin hieno? Aivan täydellinen. Kerrassaan mainio.

(Edit 3.5.2017 klo 12.50. Sain muitakin termiehdotuksia. Jussi Mäkinen: enteeksipyyntö. Ilkka Dahl: lumeanteeksipyyntö.)

* * *

Toki muka-anteeksipyyntö tarvitsee omat viestintäohjeensa. Miten sitä käytetään?

Ohje on helppo. Älä koskaan käytä muka-anteeksipyyntöä. Yleensä sinulla on neljä muuta vaihtoehtoa:

  1. Jos kohderyhmäsi tai suuri yleisö on sitä mieltä, että teit virheen, pyydä aidosti anteeksi: ”Anteeksi että kutsuin asiakkaitani karjalaumaksi.”
  2. Jos teit ilmiselvän moraalittoman teon, pahoittele sitäkin: ”Pyydän anteeksi sitä, että vein työkaverini eväät.”
  3. Jos itsekin tajuat mokanneesi, ohje on sama kuin yllä: ”Anteeksi etten huomioinut pyörätuoliasiakkaita kunnolla.”
  4. Jos taas kohderyhmäsi on puolellasi ja vain näkyvät vastustajasi vaativat anteeksipyyntöä, sinun ei välttämättä tarvitse tehdä mitään muuta kuin keskustella rauhallisesti ja perustella valintaasi. Erityisesti arvokysymyksissä voit seistä sanojesi takana. Jos reagoit jokaiseen anteeksipyyntövaatimukseen, et voi muuta tehdäkään kuin kumarrella joka suuntaan. (Älä kuitenkaan sorru vähättelyyn tai piikittelyyn. Pohdi myös oma tekosi analyyttisesti, äläkä vain reagoi liskoaivoilla.)

Kas näin. Muka-anteeksipyyntö ei toimi koskaan. Jos et ole oikeasti pahoillasi, älä edes yritä teeskennellä sitä.

1 kommentti

He-Manille, lapsuuden sankarille

Päivittelin keskiviikkona Facebookissa vakavaa dilemmaani. Minut oli kutsuttu tapahtumaan, jossa oli vain naisia:

Mä olen nyt kuulkaas ristiriitaisissa tunnelmissa. Speksit ovat tässä: 1) Mut kutsuttiin vaikuttajatapahtumaan, johon on valittu sata suomalaista ihmistä. (Imartelevaa, eikö totta?) 2) Järjestäjänä on asiallinen ja neutraali toimija, joka on julkisen sektorin omistama tunnettu organisaatio. 3) Vilkaisin kutsuvieraslistaa. Siellä on helkutin mielenkiintoisia ihmisiä. 4) Ilmoittauduin mukaan. 5) Tsekkasin kutsuvieraslistan tarkemmin, ja kaikki vaikuttivat naisilta. 6) Mä en oikein tykkää siitä, että mut valitaan jonnekin sukupuoleni perusteella. 7) Järsin tässä vasenta kättäni irti päättämättömyyden kourissa.

(Klikkaa kuvaa isommaksi.)

Eija tuli kommentoimaan seuraavasti:

Eija: Ymmärrän tunteesi, mutta on hyvä, että mukana on naisia eri aloilta. Hyvät esimerkit menestyvistä ammattilaisnaisista ovat aina tarpeen. (--) esimerkkejä tarvitaan, kun ollaan valitsemassa opintosuuntausta ja funtsimassa uravalintaa.

Ja tästähän syntyi siis postausaihe. Jäin miettimään, mitkä satuhahmot olivat omia sankareitani lapsuudessa ja nuoruudessa.

Lista on selvä:

  • He-Man, koska hän oli vahva ja reilu (vaikka tukkatyyli oli helkutin typerän näköinen).
  • Punavyö, koska hän oli älykäs ja nokkela ja osasi ampua tarkasti.
  • Conan Barbaari, koska hän oli synkkä ja ristiriitainen.
  • Pyhimys, koska hän oli hauska ja arvaamaton.

En ollut koskaan ennen tajunnut, että pentele, nuohan ovat miehiä kaikki.

Minulle nimittäin noiden sankareiden sukupuoli oli yhdentekevä. Minun oli helppo kuvitella itseni avaruuteen jahtaamaan Skeletoria, villiin länteen ampumaan rosvoja, hyborialaiseen aikaan varastelemaan jalokiviä ja Englantiin naljailemaan Claud Eustace Tealille.

Fanittamisessani ei ollut kyse siitä, että ”vain miehet ovat ihailtavia” tai että ”voi ei, joudun tyytymään näihin kun en löydä naissankareita”. En vain ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että sankarihahmoni olivat miehiä. (Löysin vasta myöhemmin Modesty Blaisen. Hänkin oli kyllä mahtava.)

Siksi en ymmärrä sitä, miksi tytöt tarvitsevat nimenomaan naisia roolimalleikseen tai pojat nimenomaan miehiä.

Oleellisempaa on seurata sankareiden luonnetta, tekoja ja vahvuuksia. Ihan sama, mitä sukupuolta se sankari sattuu olemaan.

7 kommenttia

Uhriutuvan hammastahnan brändäysvinkki

Keksin juuri upeita sloganeita hammastahnabrändille. Miltä nämä kuulostavat?

Hammastahnaamme ei arvosteta tarpeeksi!

Miksi huulipuna myy, mutta hammastahna ei?

Anna hammastahnalle arvostus, joka sille kuuluu.

Älä dissaa hammastahnaa!

Jos sinä olisit hammastahna, sinäkin ymmärtäisit.

No eiväthän ne hyvältä kuulostaneet. Uhriutuva hammastahna ei vaikuta kovin vakuuttavalta. Tuollaisen mainostaja ei usko itseensä edes itse, vaan hän hakee hyväksyntää muilta.

Miksi siis teemme tätä ihmisinä? Miksi kerromme, että ”meidän naisten on vaikea edetä miesvaltaisella alalla” tai ”me pienyrittäjät emme saa ääntämme kuuluviin” tai ”VR unohtaa meidät hämeenlinnalaiset”?

Huomaathan, ettei kyse ole nyt siitä, ovatko nämä väitteet tosia vai eivät. Faktasisällöllä ei tässä kohtaa ole mitään merkitystä. Sen sijaan väliä on sillä, että jos esität väitteen, jossa asemoit itsesi uhriksi, pysyt uhrina.

Uhri on aina riippuvainen muiden hyväksynnästä ja muiden ratkaisuista. Hän asemoi itsensä alisteiseksi suhteessa muihin. Sen sijaan aktiivinen ihminen on itse toimija ja ratkaisija.

Olen toukokuun alussa lavalla haastateltavana eräässä henkilöbrändäystapahtumassa yhdessä Lenita Airiston kanssa. Lenita on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka ei nöyristele eikä marttyroidu. Hän on uhriutuvan hammastahnan vastakohta. Kaiken lisäksi Lenita on puskenut itsensä läpi 1960–1980-lukujen, jolloin maailma faktisesti oli seksistisempi kuin nykyään. Siitä huolimatta en ole nähnyt häneltä yhtä ainutta uhriutuvaa lausuntoa.

* * *

Tiedän jo nyt, että muutamalla lukijalla on tällä hetkellä karvat pystyssä, pulssi katossa ja verenpaine niin korkealla, että se ylittää älykkyysosamäärän. Miten tuo mikälie-katleena kehtaa verrata ihmistä hammastahnaan? Eihän ihmisarvoinen elämä ole kaupallisuutta! Emme me ihmiset ole brändejä!

Nyt kannattaa tasata pulssi ja miettiä markkinoinnin historiaa. Käytöksemme ei nimittäin tarvitse perustua markkinointiin, sillä markkinointi perustuu ihmisten käytökseen. Mainostajat ovat huomanneet jo kauan sitten, että meihin ihmisiin vetoavat esimerkiksi sellaiset asiat kuin kauneus, turva ja läheisyys. Jos mietimme mainostajan keinoja, samalla analysoimme itseämme ihmisrotuna.

Markkinoinnista voi siis oikeasti ottaa oppia. En tietenkään tarkoita oman itsen kaunistelua paremmaksi enkä tarkoita oman itsen vääristelyä. Sen sijaan tarkoitan sitä, että uhriutuminen ei vetoa keneenkään muuhun paitsi uhrin omaan viiteryhmään. Jos uhriutuminen olisi validi viestinnällinen pelimerkki, sitä olisi käytetty mainonnassa jo vuosikymmenten ajan.

Osta nyt pliis meidän hammastahnaa, sillä me kaipaamme huomiotasi.

Yksilön elämässä pätevät samat yksinkertaiset viestinnän lait kuin organisaatioiden toiminnassa: pyydä anteeksi, auta muita, ole avoin ja ratkaise ongelmia.

Seuraavat linkit käsittelevät kahden korkeastikoulutetun Minnan työnhakua. Mitä veikkaat, miksi jälkimmäinen sai nopeammin duunia?

Ensimmäinen korkeakoulutetuista Minnoista on itsesäälin vallassa. Hän surkuttelee sitä, että työttömyydessä ”osittain kyse saattaa olla siitä, että tämä on miesvaltainen ala”. Jälkimmäinen Minna taas piti blogia ja lähetti joulukortteja potentiaalisille työnantajille. Hän sai duunia.

* * *

Jos ei saa uhriutua, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Maailma on kuitenkin monesti epäoikeudenmukainen paikka, eikä kaikkien arki ole yhtä auvoista leijailua kuin minun elämäni ilmeisesti on.

Ratkaisuista tykkäävänä ihmisenä annan pari konkreettista neuvoa voimallisempaan viestintään:

  1. Muista, että viestintä on oman asenteen muuttamista. Pyri aina keskittymään vahvuuksiin ja ratkaisuihin, älä heikkouksiin ja ongelmiin. Kävele esteet kumoon tai kierrä ne olkia kohauttaen, aivan kuin niitä ei olisikaan tai niillä ei olisi väliä.
  2. Puutu epäkohtiin kolmantena osapuolena. Silloin et asemoidu uhriksi, vaan pelastajaksi. Esimerkiksi ruokajätti Orkla vastusti rasismia aktiivisesti – ja profiloitui samalla auttajaksi.
  3. Voit käyttää silloin tällöin itseironiaa, kunhan siinä ei ole marttyyrivivahdetta. Itseironia nostaa ihmisen vaivansa tai heikkoutensa yläpuolelle. Sen sijaan jos marttyroidut tai uhriudut, pysyt ikuisesti ”vahvempien” alapuolella.
  4. Älä syytä muita, ellei sinulla ole vedenpitäviä todisteita. (Ja silloinkin kannattaa hankkia joku muu esittämään syytökset puolestasi.) Monesti oma painottunut asenne saa hakemaan vikaa muista, vaikka itsekin voisi katsoa peiliin.
  5. Omista ongelmista voi puhua ammattilaisille tai läheisille. Älä kuitenkaan vuodata niitä somessa tai mediassa. Jos annat haastattelun kokemistasi raskaista ajoista, tuo mukaan toivoa ja selviytymistä.

Älä ole uhriutuva hammastahna. Ole se hammastahna, joka saa ihmisten parhaat puolet esiin.

16 kommenttia