Mitä nonpology on suomeksi?

Anteeksi jos jotkut pahoittivat mielensä.

Näit juuri nonpologyn eli non-apology apologyn. Se on epäaito anteeksipyyntö, jossa ihminen ei ole pahoillaan omasta toiminnastaan, vaan hän vain kuittailee muiden tuntemuksista.

Jarmo kyseli juuri, onko sille suomennosta.

En ole nähnyt mitään vakiintunutta, mutta täten ehdotan juhlallisesti ja seremoniallisin menoin seuraavaa:

muka-anteeksipyyntö
 

Eikö olekin hieno? Aivan täydellinen. Kerrassaan mainio.

(Edit 3.5.2017 klo 12.50. Sain muitakin termiehdotuksia. Jussi Mäkinen: enteeksipyyntö. Ilkka Dahl: lumeanteeksipyyntö.)

* * *

Toki muka-anteeksipyyntö tarvitsee omat viestintäohjeensa. Miten sitä käytetään?

Ohje on helppo. Älä koskaan käytä muka-anteeksipyyntöä. Yleensä sinulla on neljä muuta vaihtoehtoa:

  1. Jos kohderyhmäsi tai suuri yleisö on sitä mieltä, että teit virheen, pyydä aidosti anteeksi: ”Anteeksi että kutsuin asiakkaitani karjalaumaksi.”
  2. Jos teit ilmiselvän moraalittoman teon, pahoittele sitäkin: ”Pyydän anteeksi sitä, että vein työkaverini eväät.”
  3. Jos itsekin tajuat mokanneesi, ohje on sama kuin yllä: ”Anteeksi etten huomioinut pyörätuoliasiakkaita kunnolla.”
  4. Jos taas kohderyhmäsi on puolellasi ja vain näkyvät vastustajasi vaativat anteeksipyyntöä, sinun ei välttämättä tarvitse tehdä mitään muuta kuin keskustella rauhallisesti ja perustella valintaasi. Erityisesti arvokysymyksissä voit seistä sanojesi takana. Jos reagoit jokaiseen anteeksipyyntövaatimukseen, et voi muuta tehdäkään kuin kumarrella joka suuntaan. (Älä kuitenkaan sorru vähättelyyn tai piikittelyyn. Pohdi myös oma tekosi analyyttisesti, äläkä vain reagoi liskoaivoilla.)

Kas näin. Muka-anteeksipyyntö ei toimi koskaan. Jos et ole oikeasti pahoillasi, älä edes yritä teeskennellä sitä.

4 kommenttia

Kolme käytetyintä metodia kohunhallintaan

Joskus tulee aiheutettua kohu, vaikkei sitä ole itse suunnitellut eikä toivonut. Silloin toimittajat ujuttavat mikkiä nenän alle ja kysyvät, miltä nyt tuntuu ja miten kohu on vaikuttanut elämään.

Harva meistä uskaltaa suoraan myöntää, että itse mokasin tai olin harkitsematon tai vastaanotto yllätti. Silloin useimmat väittävät pokkana, että kaikki on kunnossa ja fiilis on mahtava. Näistä väitteistä näkyy se, kuinka tärkeää ihmiselle on säilyttää hallinnantunne. Tämän tunteen ylläpitoon on kolme kätevää metodia:

Kolmanneksi käytetyin metodi: ”Halusimme herättää keskustelua”

Kauppaketju Kärkkäisen ilmaisjakelulehti Kauppa-Suomi julkaisi viikonloppuna faktavirheellistä soopaa jostain juutalaisten salaliitosta. Iltalehden toimittaja Solmu Salminen kysyi Kauppa-Suomen päätoimittajalta Reetta Reinmanilta, pitääkö Reinman jutun julkaisua perusteltuna. Vastaus oli selkeä:

Siinä mielessä pidän, että se on herättänyt paljon keskustelua ja huomiota.

Kyllä. Onneksi on keskustelua. Se on aina hyvä juttu.

Toiseksi käytetyin metodi: ”Halusimme herättää keskustelua”

Mainostoimisto Hasan & Partners teki helmikuussa turveaiheisen kampanjan, joka herätti kohun. Niinpä Hasan & Partners vetosi Facebookissa keskusteluun ja asiakkaan toiveeseen:

Tällä kertaa asiakas pyysi meitä herättämään keskustelua turvetuotannon hyödyistä ja haitoista faktojen perusteella – ja kuten edellä on sanottu, me pidämme keskustelua hyvänä asiana.

Kyllä. Ainahan se keskustelu on mahtava juttu. Vaikka kaikki kritisoisivat.

Eniten käytetty metodi: ”Halusimme herättää keskustelua”

Suomen Rahapaja julkaisi ”juhlarahan”, jossa on kuva kevään 1918 aikaisesta teloituksesta. Tästäkin tuli kritiikkiä, ja ihan ansiosta. Suunnittelija Ilkka Suppanen toteaa iloisesti Aamulehden haastattelussa olevansa tyytyväinen.

Mutta nasta juttu joka tapauksessa. En voi sanoa kuin vau. Ei minun aiemmista kipoistani ja kupeistani ole noussut tällaista kohua. Taisin onnistua.

Kyllä. Aina kannattaa olla tyytyväinen keskusteluun.

* * *

Rakas organisaatio, jos muka haluat herättää keskustelua, se on maailman helpointa. Voit vaikkapa ladata netistä pornokuvan, photoshopata siihen parin poliitikon kasvot ja julkaista sen nettisivuillasi. Keskustelu on taattu.

Se on sitten eri asia, onko tällaisessa toiminnassa mitään järkeä, tukeeko se tavoitteitasi ja parantaako se brändiäsi.

Keskustelu ei saa olla itseisarvo eikä tavoite. Sen sijaan keskustelu on työkalu ja väline esimerkiksi ymmärrykseen, markkinointiin tai vaikuttamiseen. Ja kuten kaikki työkalut, myös keskustelu voi tuottaa sellaisia seurauksia, joita käyttäjä ei ole toivonut.

Keskustelu on kuin vasara. Sinun tavoitteenasi ei ole huitoa vasaralla sinne tänne, koska sen pystyy tekemään kuka tahansa. Sinun tehtäväsi on saada naula oikeaan paikkaan. Jos lyöt vasaralla peukaloosi, on hieman noloa selittää, että ”just tällainen vasaranlyönti oli mun tavoitteeni”.

2 kommenttia

Pahoittelu ei ole anteeksipyyntö

Jaakko Lyytinen kirjoitti Hesarin pääkirjoituksessa yritysten kriisiviestinnästä. Hänen kärkensä oli se, että aito anteeksipyyntö on yksilöiden välinen, ei organisaation toimenpide: anteeksipyynnön pitää olla vuorovaikutteinen tapahtuma eikä julkinen julistus.

Lyytinen toteaa näin:

Siksi kriisiviestintämanuaaleista ammennetut anteeksipyynnöt kuulostavat oudoilta, kun ne tulevat viranomaisen tai yritysjätin suusta. Eikö riittäisi, että ne pahoittelevat tapahtunutta asianosaisille ja korvaavat aiheuttamansa haitan?

Ehkä anteeksipyyntö voi kuulostaa hassulta Lyytisen korviin, koska hän on keississä ulkopuolinen: miten se minuun liittyy, jos Kela pyytää anteeksi toimeentulonsaajilta tukien viivästyksiä? Perinteisestihän anteeksipyyntö on kahdenkeskinen, eikä siihen ole tarvittu ulkopuolisia todistajia.

Maailma on kuitenkin muuttunut.

Jos Kela olisi jättänyt julkisen anteeksipyyntönsä tekemättä, hiillostus olisi paljon kovempaa. Kelan kimpussa olisivat toimittajien ohella ihan aiheesta myös etujärjestöt – ja bonuksena kuntavaalien alla vielä lukuisat poliitikot, joiden täytyi kerätä suosiota kannattajiltaan ennen vaaliuurnien sulkeutumista.

Nykymaailma edellyttää julkista anteeksipyyntöä. Se voi joskus tuntua kornilta ulkopuolisesta, mutta siihen joutuu tottumaan. Isojen mokien yhteydessä julkinen anteeksipyyntö on vastuun kantamista ja oman roolin näkyväksi tekemistä.

Jos Kela olisi soittanut jokaiselle toimeentulotuen saajalle henkilökohtaisesti ja pyytänyt anteeksi, julkinen hiillostus olisi silti jatkunut. Ulospäinhän olisi näyttänyt siltä, että kukaan ei kanna vastuuta.

Kannattaa myös muistaa, että pahoittelut eivät korvaa anteeksipyyntöä silloin, kun moka on iso. Käytän tästä valinnasta nimeä empatiahissi. Jos moka on paha, täytyy myös anteeksipyynnön olla voimakas. Silloin eivät pikkupahoittelut enää auta.

Rustasin asian kunniaksi vielä diaesityksenkin:

14 kommenttia