Äänestitkö Halla-ahoa? Olet osallinen raiskausuhkauksiin!

Rosa Meriläinen tviittasi tänään seuraavasti:

Tunnen Rosan ihan kohtuullisen hyvin. Suomi-areenassa rapsuttelin hänen koiranpentuaan ja juttelimme tapahtuman teemoista. Rosa on myös ollut moderaattorina Poliittisen puheen päivässä, jonka Antti järjesti pari vuotta sitten Retoriikan kesäkoulun yhteydessä.

Rosa ja minä olemme molemmat feministejä, mutta yksi iso ero meissä on: minä olen oikeistofeministi.

Oikeistofeministi kantaa itsevastuuta. Jokainen vastaa omista sanoistaan ja omista tekemisistään. Jos joku törttöilee, hän vastaa omista törttöilyistään. Minä taas päätän, puutunko törttöilyyn vai en. (Usein puutun.)

En siis millään lailla voi allekirjoittaa Rosan tviittiä. Rosan päättelyketju on liian pitkä ja hutera, jos muka Halla-ahon äänestäminen tekee ihmisestä osallisen tappouhkauksiin.

Oikeastihan osallinen on se, joka todistaa tappouhkausta eikä puutu siihen. Sen sijaan äänestyskäyttäytyminen ei millään logiikalla yllä samaan kategoriaan.

Huomautettakoon vielä, että itse en äänestäisi persuja ollenkaan. En allekirjoita koko ”islamisaation” käsitettä, en ole konservatiivinen, enkä ole uskonnollinen. Olen todennäköisesti aivan liian liberaali persujen kannattajaksi.

Silti tuo tviitti pakottaa oikomaan Rosan käsityksiä: Halla-ahon äänestäminen ei missään nimessä tarkoita osallisuutta tappo- ja raiskausuhkauksiin. Yhtä hyvin voisimme väittää, että Päivi Räsäsen äänestäminen tarkoittaa osallisuutta konservatiiviseen jokalauantaiseen lähestyssaarnaajaseksiin.

47 kommenttia

Mitä nonpology on suomeksi?

Anteeksi jos jotkut pahoittivat mielensä.

Näit juuri nonpologyn eli non-apology apologyn. Se on epäaito anteeksipyyntö, jossa ihminen ei ole pahoillaan omasta toiminnastaan, vaan hän vain kuittailee muiden tuntemuksista.

Jarmo kyseli juuri, onko sille suomennosta.

En ole nähnyt mitään vakiintunutta, mutta täten ehdotan juhlallisesti ja seremoniallisin menoin seuraavaa:

muka-anteeksipyyntö
 

Eikö olekin hieno? Aivan täydellinen. Kerrassaan mainio.

(Edit 3.5.2017 klo 12.50. Sain muitakin termiehdotuksia. Jussi Mäkinen: enteeksipyyntö. Ilkka Dahl: lumeanteeksipyyntö.)

* * *

Toki muka-anteeksipyyntö tarvitsee omat viestintäohjeensa. Miten sitä käytetään?

Ohje on helppo. Älä koskaan käytä muka-anteeksipyyntöä. Yleensä sinulla on neljä muuta vaihtoehtoa:

  1. Jos kohderyhmäsi tai suuri yleisö on sitä mieltä, että teit virheen, pyydä aidosti anteeksi: ”Anteeksi että kutsuin asiakkaitani karjalaumaksi.”
  2. Jos teit ilmiselvän moraalittoman teon, pahoittele sitäkin: ”Pyydän anteeksi sitä, että vein työkaverini eväät.”
  3. Jos itsekin tajuat mokanneesi, ohje on sama kuin yllä: ”Anteeksi etten huomioinut pyörätuoliasiakkaita kunnolla.”
  4. Jos taas kohderyhmäsi on puolellasi ja vain näkyvät vastustajasi vaativat anteeksipyyntöä, sinun ei välttämättä tarvitse tehdä mitään muuta kuin keskustella rauhallisesti ja perustella valintaasi. Erityisesti arvokysymyksissä voit seistä sanojesi takana. Jos reagoit jokaiseen anteeksipyyntövaatimukseen, et voi muuta tehdäkään kuin kumarrella joka suuntaan. (Älä kuitenkaan sorru vähättelyyn tai piikittelyyn. Pohdi myös oma tekosi analyyttisesti, äläkä vain reagoi liskoaivoilla.)

Kas näin. Muka-anteeksipyyntö ei toimi koskaan. Jos et ole oikeasti pahoillasi, älä edes yritä teeskennellä sitä.

3 kommenttia

He-Manille, lapsuuden sankarille

Päivittelin keskiviikkona Facebookissa vakavaa dilemmaani. Minut oli kutsuttu tapahtumaan, jossa oli vain naisia:

Mä olen nyt kuulkaas ristiriitaisissa tunnelmissa. Speksit ovat tässä: 1) Mut kutsuttiin vaikuttajatapahtumaan, johon on valittu sata suomalaista ihmistä. (Imartelevaa, eikö totta?) 2) Järjestäjänä on asiallinen ja neutraali toimija, joka on julkisen sektorin omistama tunnettu organisaatio. 3) Vilkaisin kutsuvieraslistaa. Siellä on helkutin mielenkiintoisia ihmisiä. 4) Ilmoittauduin mukaan. 5) Tsekkasin kutsuvieraslistan tarkemmin, ja kaikki vaikuttivat naisilta. 6) Mä en oikein tykkää siitä, että mut valitaan jonnekin sukupuoleni perusteella. 7) Järsin tässä vasenta kättäni irti päättämättömyyden kourissa.

(Klikkaa kuvaa isommaksi.)

Eija tuli kommentoimaan seuraavasti:

Eija: Ymmärrän tunteesi, mutta on hyvä, että mukana on naisia eri aloilta. Hyvät esimerkit menestyvistä ammattilaisnaisista ovat aina tarpeen. (--) esimerkkejä tarvitaan, kun ollaan valitsemassa opintosuuntausta ja funtsimassa uravalintaa.

Ja tästähän syntyi siis postausaihe. Jäin miettimään, mitkä satuhahmot olivat omia sankareitani lapsuudessa ja nuoruudessa.

Lista on selvä:

  • He-Man, koska hän oli vahva ja reilu (vaikka tukkatyyli oli helkutin typerän näköinen).
  • Punavyö, koska hän oli älykäs ja nokkela ja osasi ampua tarkasti.
  • Conan Barbaari, koska hän oli synkkä ja ristiriitainen.
  • Pyhimys, koska hän oli hauska ja arvaamaton.

En ollut koskaan ennen tajunnut, että pentele, nuohan ovat miehiä kaikki.

Minulle nimittäin noiden sankareiden sukupuoli oli yhdentekevä. Minun oli helppo kuvitella itseni avaruuteen jahtaamaan Skeletoria, villiin länteen ampumaan rosvoja, hyborialaiseen aikaan varastelemaan jalokiviä ja Englantiin naljailemaan Claud Eustace Tealille.

Fanittamisessani ei ollut kyse siitä, että ”vain miehet ovat ihailtavia” tai että ”voi ei, joudun tyytymään näihin kun en löydä naissankareita”. En vain ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että sankarihahmoni olivat miehiä. (Löysin vasta myöhemmin Modesty Blaisen. Hänkin oli kyllä mahtava.)

Siksi en ymmärrä sitä, miksi tytöt tarvitsevat nimenomaan naisia roolimalleikseen tai pojat nimenomaan miehiä.

Oleellisempaa on seurata sankareiden luonnetta, tekoja ja vahvuuksia. Ihan sama, mitä sukupuolta se sankari sattuu olemaan.

7 kommenttia