Katsos kun kaikki eivät koskaan voi tykätä susta

Akavan viestintäjohtaja Marjo Ollikainen kirjoitti tänään hassunhauskan postauksen Nainen, olet aina vääränlainen.

Ollikaisen teksti lankeaa kahteen klassiseen harhaan:

  1. Ensinnäkin samanlaisen tekstin voisi kirjoittaa mistä tahansa ihmisryhmästä: miehistä, koululaisista, anopeista, toimitusjohtajista tai vaikka eläintenkesyttäjistä. Ristikkäiset paineet kohdistuvat nimittäin kaikkiin ihmisryhmiin, eivät vain naisiin.
  2. Ristikkäisistä paineista voi toki halutessaan valittaa, jos ne tulevat samalta taholta. Jos siis vanhempi vaatii koululaiseltaan sekä parempia koetuloksia että nopeampaa kokeisiin lukemista, koululaisella lienee oikeus valittaa. Sen sijaan siitä on turha ulista, että intressiryhmä A vaatii yhtä ja intressiryhmä B vaatii toista. Kaikkia nimittäin ei voi miellyttää.

Vanhana oikeistofeministinä en ikinä allekirjoittaisi Ollikaisen tekstiä. Sen sijaan minulla on kaksi ohjetta kaikille naisille, miehille, koululaisille, anopeille, toimitusjohtajille ja eläintenkesyttäjille:

Älä keskity vain omiin vaikeuksiisi. Niitä on nimittäin muillakin. Keskity mieluummin omiin vahvuuksiisi ja mahdollisuuksiisi.

Älä välitä sinuun kohdistuvista ristikkäisistä paineista. Et voi miellyttää kaikkia. Toimi johdonmukaisesti ja vastaa omista ratkaisuistasi, niin olet tehnyt parhaasi.

 

 

6 kommenttia

Sadan prosentin lottovero tasaisi pelimerkit

Ansiotta saatu lottovoitto antaa ansiotonta etumatkaa. Siksi arpajaisvoittoja kelpaa verottaa sataprosenttisesti.

Lottovoitto herättää tunteita. Tiedän sen siitä, että olen itsekin joskus voittanut kolmekymppiä lotossa. Niinpä sain käteeni täysin ylimääräisen summan rahaa, jonka eteen en ollut tehnyt mitään. Siihen oli tiivistynyt vuosikausien lottoaminen, muttei omani.

Välistä minua liikutti ajatella sitä. Niin se lottoajien sakki vielä kuolemansa jälkeenkin helpottaa minunkaltaisteni elämää.

Oikeastihan lottovoitto on oudon arkaainen arpajaistalouden jäänne nykyaikana. Virallisesti elämme meritokratiassa, jossa ainoita oikeutettuja vaurastumisen muotoja ovat oma työ, ahkeruus ja neuvokkuus. Lottovoitto tulee pikkurahalla ilman omia ansioita.

Pelkällä lottokupongilla hankitun omaisuuden pitäisi olla tätä nykyä kauneusvirhe. Sehän on elämistä veikkausyhtiön siivellä. Eikä sellainen ole itsenäisen ihmisen arvon mukaista.

Lottovoittajat eivät ehkä mielellään kyseenalaista veikkausyhtiöltä saamaansa jättipottia. He kokevat, että heillä on siihen täysi oikeus. Laillisesti ja emotionaalisesti näin onkin, mutta entä moraalisesti ja älyllisesti?

Lottovoittoa vastaan puhuu ensinnäkin itsellisyyden moraali. On komeampaa pärjätä omin voimin kuin arpakupongin avustuksella.

Toinen on ansion moraali. Lottovoittaja ei ole pannut tikkua ristiin voittamansa summan eteen, joten hänen ei pitäisi sitä saadakaan.

Lottovoitto ei myöskään sovi yhteiskuntaan, joka välittää mahdollisuuksien tasa-arvosta. Elämän kisan tulee alkaa samalta viivalta ilman onnekkaan arpakupongin takaamaa etumatkaa.

* * *

Kuulostiko yllä oleva oudolta? Niin minustakin. Samat oudot väitteet on sanottu perintöveroista.

Jos kuitenkin haluamme olla johdonmukaisia (emmekä vain kateellisia), poistamme maailmasta kaiken muunkin rahallisen epätasa-arvoisuuden. Sataprosenttisen veron alle joutuvat siis perinnöt, osingot, pokerituotot, lottovoitot sekä koulun joulumyyjäisten kakkuarpajaiset. Onhan se epistä, kun joku muu voittaa piparkakkutalon mutta minä en.

Lisäksi haluan puuttua geneettiseen epätasa-arvoon, joka luo pituudellista epätasa-arvoa. Vaadin, että yhteiskunta lyhentää 190-senttisiä, sillä oman kokemukseni mukaan ihminen pärjää erinomaisesti 162-senttisenäkin.

Ja oma kokemushan on nykyään se valttikortti, jolla voi perustella kaiken.

31 kommenttia

Keskiaikaharrastuksella ja oikeistofeminismillä on paljon yhteistä

Yksi rakkaimmista harrastuksistani on keskiajan ja viikinkiajan elävöitys. Siinä pukeudutaan, leireillään, puuhataan ja kokataan tietyn aikakauden tyyliin.

Kaltaiseni keskiaikaharrastaja ei koskaan yllä sataprosenttisen autenttisuuden tasolle. Emme saa luotua täydellistä keskiaikaa, sillä harrastajien on pakko saada käyttää mahdollisia hammasrautojaan, kuulolaitteitaan, hygieniatarvikkeitaan, lääkekuurejaan, moderneja tatuointejaan tai vaikka roolinvastaista lyhyttä tukkaansa.

Ylipäätään keskiajan illuusio rikkoutuu siitä, että olemme pitempiä, pulskempia ja terveempiä ja elämme vanhemmiksi kuin entisajan ihmiset. Meiltä onneksi puuttuvat sellaiset asiat kuin rutto, orjuus ja väkivallan hyväksyntä.

En myöskään voi vaikuttaa siihen, jos toisella harrastajalla ei ole aikaa, varaa tai kiinnostusta tehdä superautenttista asua: hänellä on silti oikeus harrastaa. En voi pakottaa ketään ottamaan sataprosenttisuutta omaksi tavoitteekseen.

Toisaalta vierastan myös janan vastakkaista päätä eli ”kymmenen prosentin keskiaikailua”, jossa käytetään polyesterihametta, teollisia kiiltäviä koristenauhoja, muovihaarniskaa tai fantasiataisteluhahmojen nahka-asuja. Se ei auta yleisöä ymmärtämään keskiaikaa eikä anna oikeaa tietoa aikakaudesta.

Oma sääntöni keskiaikailussa ja viikinkitouhussa nojaa itsevastuun periaatteeseen:

  1. Päätä oma tavoiteprosenttilukusi ja kohdista huomiosi siihen.
  2. Älä hyökkää muiden yksityishenkilöiden valintoja kohtaan varsinkaan julkisesti, muiden läsnäollessa saati ilkeästi.
  3. Pyri vaikuttamaan siihen, että isot organisaatiot ja julkinen toiminta hylkäävät liian pienet prosenttiluvut. Tässä kritiikissä saa jo olla teräväkielisempi, jos niin haluaa.

Jos siis joku julkisuuden hahmo tunaroi viikinkiviritysten kanssa, puutun kyllä siihen:

Sen sijaan en voisi ikinä kuvitella, että menisin sanomaan oma-aloitteisesti kollegaharrastajalle, että ”kenkäsi ovat vääränlaiset” tai ”kilpikuvio on pielessä”. Tähän on toki joitain poikkeuksia:

  • yhdistyksen toiminta, jossa pitää ohjeistaa uusille jäsenille seuran määräykset tai hallituksen päättämä esiintymisasu
  • turvallisuusriski, jossa joku yrittää miekkailla ilman kypärää tai pureskella toisen kuulolaitteen rikki
  • tilanne, jossa joku varta vasten pyytää palautettani.

Jos joku hyökkää yksityishenkilöä tai pientä toimijaa vastaan, se on vastenmielistä toimintaa, johon en halua ryhtyä. Olen aikanaan tehnyt sen virheen pari kertaa täällä EOT:ssa, enkä aio enää toistaa sitä mokaa.

Tänään tajusin, että kolmeportainen keskiaika-asteikkoni sopii erityisen hyvin kaltaiselleni oikeistofeministille.

  1. Toteutan feminististä ajattelutapaa omassa arjessani.
  2. En hyökkää yksityishenkilön ajattelua kohtaan (koska se saisi minut näyttämään ilkeältä möyhääjältä).
  3. Puutun kyllä siihen, jos julkinen toimija tai iso organisaatio toimii epätasa-arvoisesti.

Tämä ilmiö näkyi tänään Twitterissä. Anna Haapalainen kritisoi puutyökurssin vanhanaikaisia sukupuolirooleja:  

Haapalainen on ihan oikeassa: kurssin esimerkit ovat noloja. Ongelmana kuitenkin on, että kuvarajauksen takia kritiikki kohdistui myös yksilöön, puutyökurssin vetäjään.

Kuvasta olisi ollut helppo rajata yksilön nimi pois, mutta se oli jäänyt tekemättä. Tämän ilkeilyn huomasi myös koomikko ja feministi Stan Saanila, joka kommentoi lähestymistapaa sarkastisesti:

Olen tismalleen samaa mieltä Haapalaisen kanssa siitä, että työväenopiston kurssin esimerkit olivat ankean tunkkaisia. Toivon kuitenkin, että vaikutusvaltainen tutkija suojelee kritiikissään yksilöä, jolloin palautteen kärki osuu paremmin organisaatioon.

Jos viikinkituttuni kävelee vastaan tunikassa, joka on tehty polyesteristä, kehun värejä ja leikkausta. Vasta jos kaverini kysyy mielipidettäni tunikan autenttisuudesta, voin vinkata, että villa tai pellava olisi parempi valinta kuin tekokuitu.

Ja tämänkin teen mieluummin kahden kesken kuin julkisesti.

10 kommenttia