Feministit tajusivat uhrin syyttämisen väärin

Uhrin syyttäminen eli victim blaming on pirullinen ilmiö. Sen mukaan rikoksen uhri on jotenkin syyllinen rikokseen: raiskauksen uhri oli provosoinut tekijää, väkivallan uhri oli provosoinut hakkaajaa, koulukiusattu oli provosoinut kiusaajaa.

Victim blaming on ilmiö, jota ei saisi tapahtua. Uhri on uhri, ei syyllinen.

MUTTA.

Siinä vaiheessa kun rikosta yritetään ehkäistä, ei ole vielä uhria.

Silloin on järkevää sanoa, että älä jätä lompakkoasi vartioimatta kahvilan pöytään, älä kulje yksin kännissä epämääräisillä alueilla, älä kävele paljain varpain huumeidenkäyttäjien suosimilla hiekkarannoilla.

Silloin on myös järkevää sanoa, että älä kulje kadulla minihameessa kännissä keskellä yötä. Niin minäkin sanoisin tyttärilleni.

Victim blamingia ei voi sattua ennen rikosta, koska silloin ei vielä ole uhriakaan. Silloin kyse on varoittamisesta.

Näinhän vakuutusyhtiökin tekee: älä jätä kotiasi lukitsematta, älä jätä kynttilää palamaan yksinään, älä arvotavaroita hotellihuoneeseen.

Jos siis sinulle sanotaan *etukäteen*, että varo tekemästä asiaa X, älä ota sitä victim blamingina. Ei ole vielä rikosta, joten ei ole uhria. On vain varoittaja, joka toivottavasti tarkoittaa hyvää ja jonka motiiveja voit toki punnita. On omassa vallassasi päättää, otatko varoitusta vastaan.

* * *

Sen sijaan jos joku sanoo rikoksen jälkeen, että uhri oli syyllinen, hän on väärässä. Uhri ei ole koskaan syyllinen, vaan rikollinen on aina vastuussa omista teoistaan.

Edit: korjattu kirjoitusvirhe 24.4.2016 klo 17.07.

Edit 26.2.2016 klo 16.30: Suuret kiitokset kaikille keskustelijoille! Joudun nyt sulkemaan kommentoinnin, koska uusia näkökohtia ei ole enää noussut esille eikä aikani riitä moderointiin. Olen erityisen iloinen siitä, että keskustelu on pysynyt tosi asiallisena. Jouduin moderoimaan pois vain pienen murto-osan kommenteista. Suomalainen keskustelukulttuuri elää ja voi hyvin.

177 kommenttia

Tietenkin olen ystävä jokaisen kanssa, jolla on vagina

Olen kypsynyt tietynlaiseen feminismiin.

Olen itsekin feministi, mutta meitä on niin moneen junaan, etten kaikkien kanssa matkaan lähtisi.

Tuska iski ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten, kun Naisasialiitto Unionin jäsenyyttä ei avattu miehille. Aivan kuin jalkovälissä roikkuisi jokin todiste naisvastaisuudesta.

Vastustan sukupuoleen perustuvia hyvä veli -kerhoja, mutta asia ei ratkea sillä, että pidetään yllä hyvä sisko -kerhoja.

Tuska iski toisen kerran tammikuussa, kun luin Rosa Meriläisen kolumnin. Hän kuulemma laittaa ystävänsä parisuhteen edelle.

En tiedä hänen parisuhteittensa laadusta, mutta kun olen valinnut elämänkumppanini, pidän yhtä hänen kanssaan. (Ja jos asiat menevät pieleen, ottaisin eron siksi että suhde on huono, en siksi että kaverit ovat tärkeämpiä.)

Tuska iski kolmannen kerran eilen. Minut oli liitetty pyytämättä salaiseen Facebook-ryhmän, joka on naisten verkosto. Siellä on ajatuksena jakaa työpaikkailmoituksia, sparrata toisia ja tukea ihmisiä heidän urallaan. Kaunis idea sinänsä, mutta olen valitettavasti liian valikoiva nettiseurani suhteen, enkä osaa suositella työpaikkoja tuntemattomille.

Jos tiedän auki olevan työpaikan, yritän kaivaa siihen verkostostani hyvän tyypin. Tähän ei mitenkään liity se, mitä ihmisellä on jalkojensa välissä. Mietin ainoastaan kontaktini sopivuutta tehtävään.

* * *

Kun toimin tasa-arvon puolesta, en toimi minkään sukupuolen puolesta. Haluan vain, että yksilöt saavat ansaitsemansa kohtelun, ei ryhmänsä maineen mukaista kohtelua.

Miksi tuntisin yhteyttä johonkuhun vain siksi, että hänelläkin on vagina?

 

24 kommenttia

Parhaat kaverini #lääppijä, osa 2/2

Kirjoitan toisen osan omakohtaisista kokemuksistani. Tätä tekstiä ei kannata yleistää kaikkiin naisiin, eikä postauksen muita henkilöitä voi yleistää kaikkiin miehiin.

Taustaksi kerrottakoon, että valtaosa parhaista kavereistani on miehiä. En oikein tiedä miksi näin on, mutta niin on päässyt käymään.

Pari parhaista miespuolisista kavereistani on harmistunut #lääppijät-tunnisteella käydystä somekeskustelusta. He ilman muuta tunnustavat lääppimisilmiön yleisyyden ja vastenmielisyyden. He myös pitävät tärkeinä kokemusten jakamista.

Sen sijaan sitä kaverini eivät ymmärtäneet, että osa keskustelijoista ilmoitti heille seuraavaa:

  1. Miesten lääppijäkokemukset eivät nyt kuulu tähän keskusteluun.
  2. Miesten lääppijäkokemukset eivät ole yhtä pahoja kuin naisten.
  3. Lääpitystä naisesta tuntuu pahemmalta kuin lääpitystä miehestä.
  4. Aina se on mies, joka lääppii, ei koskaan nainen.

Nämä neljä virhekäsitystä eivät tietenkään ole läheskään kaikkien keskustelijoiden näkemyksiä, mutta jotkut ovat silti viskoneet näitä tosissaan.

Toivottavasti tämä tulee nyt kerralla selväksi:

  • Se, että mieskin voi olla uhri, ei yhtään vähennä sen kokemuksen merkitystä, jossa nainen on uhri. Kaikki lääpittyjen kokemukset ovat tärkeitä jakaa, jotta ymmärrämme ilmiön yleisyyden. Yhtäkään kertomusta ei tarvitse vähätellä, eikä kertojalle saa ilmoittaa, että hänen kokemuksensa kuuluu muualle.
  • Jos joku lääppii miespuolista kaveriani, minua alkaa vituttaa. Olipa lääppijä nainen tai mies, kaverini eivät pidä lääppimisestä, enkä pidä minäkään.

Kaikki kaverini ovat minulle tosi rakkaita. En kestä ajatella, että yhteiskunnallinen keskustelumme murenee johonkin typerään ”miehet vastaan naiset” -jakoon, joka on relevantti lähinnä ekaluokkalaisille.

3 kommenttia