Media, tuo keskiluokkainen oikeuden esitaistelija

Sunnuntain Hesarissa Anna-Sofia Berner oli haastatellut historioitsija Juha Siltalaa. Juttu käsitteli keskiluokan identiteettikriisiä. Sen otsikko oli Putoamista pelkäävät ihmiset lähtevät marjaan ja äänestävät populisteja – Näin keskiluokalta vietiin identiteetti, kertoo historioitsija Juha Siltala. Juttu on maksumuurin takana.

Hieman aikaisemmin Perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli ilmoittautunut puolueensa puheenjohtajakisaan videolla. Hän oli median pöyristykseksi kieltäytynyt haastatteluista. Tätä puitiin muun muassa Pressiklubissa. Hesari teki jo aiemmin Halla-ahosta chattihaastattelun, koska muuta ei saatu.

Tajusin vasta Juha Siltalan haastattelun jälkeen, mistä on kyse.

Media on ollut tismalleen kuin keskiluokka: uskonut hyvään, uskonut itseensä, uskonut omaan asiaansa ja uskonut ponnisteluun. Siinä tutinassa on saattanut jäädä huomaamatta, että maailmassa on muitakin totuuksia kuin oma.

(Tässä vaiheessa syytä muistuttaa, että Perussuomalaiset edustaa puoluetta, jollaista en itse äänestä. Olen toki itsekin oikeistoa, mutta olen paljon liberaalimpi ja ympäristötietoisempi kuin persut. Siitä huolimatta näen kirkkaasti, että media on kohdellut Perussuomalaisia epäreilusti.)

Media ja keskiluokka ovat samassa surkeassa veneessä. Kaikkialla velloo, murtuu ja muuttuu. Koulutuksella ei pärjääkään! Työttömyys voi iskeä koska tahansa! Poliitikko kehtaa ohittaa median! Tilalle yrittävät tunkea nousukkaat ja valemedia, jotka teeskentelevät jotain, mitä ne eivät oikeasti ole.

Siltalan mukaan keskiluokka yrittää torjua ahdistusta menemällä itseensä, takertumalla hallinnan kokemukseen ja muuttamalla toimintaansa. Keskiluokkaiset kuntoilevat ja kouluttautuvat. He keräävät puolukoita ämpäriin, jotta he pääsevät osaksi aikaansaamisen tunteesta. He äänestävät populisteja ja menevät terapeutille.

Sen sijan media ei ole kyennyt itsekritiikkiin tai toiminnan muuttamiseen. Se mieluummin syyttää muita. Syypäitä kriisiin ovat populistit, valemedia, viihteellistyminen, maailman muutostahti sekä asiakas, joka uskoo huuhaata ja hörhöjä.

Onko tähän ristiriitaan olemassa ratkaisua?

Siltala kehottaa keskiluokkaa maltillistamaan odotuksiaan ja elämään tässä hetkessä. Kaikkea ei ole pakko saada, ja pienistä asioista voi nauttia. Lisäksi hän sanoo luottavansa nuorisoon, josta on kasvamassa reilumpi sukupolvi.

Media on kuitenkin bisnestä. Sillä ei ole varaa odottaa seuraavaa sukupolvea tai nauttia pienistä asioista. Sen sijaan se yrittää takertua hallinnan tunteeseen ja etsiä tutkimuksia, joissa todetaan, että nuoret lukevat lehtiä yhä ja mediaan luotetaan kyllä.

Tämä ei ole auttanut. Median kyydistä on nykyään yhtä helppo pudota kuin keskiluokasta. Meillä on valtava joukko ihmisiä, jotka eivät usko mediaan – ja tunne on vastavuoroinen.

Minullakaan ei ole tähän ratkaisuja, mutta skenaarioita kyllä. Medialla on nähdäkseni muutama todennäköinen kehityssuunta, jotka voivat toteutua kaikenlaisina yhdistelminä:

  1. Media polarisoituu Yhdysvaltojen tapaan. Kun kerran jokaisella on oma totuus, silloin myös uutiset voivat heijastaa tätä ja välittää juuri sellaisia totuuksia, joista oma yleisö on kiinnostunut. Samaahan tekevät osaltaan jo puoluelehdet, joten miksi eivät myös muut? Asiakas on valmis maksamaan siitä, että hän saa mitä haluaa. Tässä skenaariossa korostuu bisnes, mutta ei välttämättä aina se neutraalein totuus.
  2. Media viihteellistyy, mikä tietenkin näkyy jo nyt. Olivatpa ihmiset mitä mieltä maailmasta tahansa, niin aina joku haluaa nähdä, mitä klikkiotsikon takana on. Katso vilautus, kurkkaa väläytys. Putous-tähti paljastaa ja BB-julkkis kohauttaa. Tämä on katsantotavasta riippuen joko surullista tai perin inhimillistä. Median näkökulmasta tässä on kuitenkin bisnesmahdollisuus. Voi olla, että syntyy viihdemedia, joka sanoutuu irti Julkisen sanan neuvostosta ja journalistin ohjeista.
  3. Media henkilöityy entistä syvemmin, tosin ei vain jutun aiheina vaan toimijoina ja toimitustyötä tekevinä tahoina. Asiakkaiden näkökulmasta organisaatiot ovat epäluotettavia, mutta yksilö on kaveri. Huffington Post lähti henkilövetoisesti liikkeelle, tubettajilla on omat vakioyleisönsä, ja yhtä lailla Jussi Halla-ahon blogi pöyhäytti kokonaisen keskustelufoorumin ilmoille. Lukija uskoo mieluummin avoimesti korttinsa näyttävään yksilöön kuin valtavaan korporaatioon. Tässä skenaariossa avoimeksi jää tietenkin journalismin laatu. Se on täysin riippuvainen siitä yksilöstä, joka on kunkin median takana.
  4. Media elitisoituu. Parhaat ja neutraaleimmat laatu-uutiset maksavat, jolloin vain varakkailla on varaa totuuteen. Tämä taas aiheuttaisi entistä vahvemmin sen, että eri todellisuudet eriytyvät toisistaan. JSN säilyisi vain tämän medialajin valvovana elimenä.

En ota kantaa siihen, ovatko nämä muutokset hyviä vai huonoja. Väitän kuitenkin, että media ja keskiluokka ovat kuolevia käsitteitä siinä merkityksessä kuin ne ovat aiemmin olleet.

Sekä media että keskiluokka muuttuvat 2010-luvulla niin radikaalisti, että termien merkitys joudutaan määrittelemään uusiksi sanakirjoissa.

6 kommenttia

Salaiset somevinkit kuntavaaliehdokkaalle

Oletko ehdolla kuntavaaleissa? Onko sinulla tärkeä viesti kuntalaisille? Pitäisikö saada jotenkin somenäkyvyyttä, jotta pääsisit valtuustoon?

Ei hätää: ratkaisu on edessäsi. Koostin kuuden vinkin listan, jossa ensimmäinen on jälkiviisautta, mutta muut ovat sentään hyödyllisiä neuvoja.

1) Olisit mennyt someen ajoissa.

Olen pahoillani tästä jälkiviisaudesta: jos haluat vaikuttaa, silloin tietenkin olet somessa.

On hitusen kornia perustaa tilejä viime tinkaan, mutta jos et toiminut ajoissa, tee se nyt. Perusta tilit omalla nimelläsi ja julkisina, äläkä ole mikään ”Katleena Kuntavaaliehdokas Kortesuo”.

Jos et näissä vaaleissa pääse läpi, pidä tilit aktiivisina ja elävinä seuraavaa vaalikautta varten. Pahinta on unohtaa päivittäminen neljäksi vuodeksi.

2) Ota Twitter niiden takia, jotka eivät ole somessa.

Twitteristä tavoitat toimittajat, ja heidän kauttaan pääset mediaan – kunhan sinulla on jotain järkevää tai kiinnostavaa sanottavaa. Median välityksellä taas tavoitat ne ihmiset, jotka eivät ole somessa.

Twitter on siis kanava muihin kanaviin, eikä välttämättä itseisarvo sinänsä. Se ei ole mikään maailman kätevin keskustelukanava, mutta se on erinomainen uutisten löytämisen ja jakamisen kanava.

3) Ole yksi ihminen Facebookissa.

Yksilöllisyyden tarve ja individualismin arvostus ovat lisääntyneet, kertoo sosiologi Antti Maunu.

Äänestäjää ei kiinnosta enää pelkkä politiikka. Hän haluaa tietää, onko poliitikko ihminen. Onko hänellä kissoja? Mitä hän tykkää kokata itselleen? Katsooko hän Game of Thronesia?

Tämän takia ei kannata luoda erikseen FB-sivua poliitikkominälleen ja FB-tiliä yksityisminälleen. Pidä mieluummin yksi tili, jonka avaat julkiseksi.

Facebook on ihmisille keino tutustua sinuun. Äänestäjät haluavat tietää sinusta muutakin kuin vain poliittiset teesisi. He haluavat tietää, millainen tyyppi olet ja viitsiikö sinua äänestää.

Facebookiin mahtuu vain 5000 kaveria, jonka jälkeen loput ovat seuraajia. Jos profiilisi on julkinen, tällä ei ole merkitystä kommentoinnin ja näkyvyyden kannalta. Seuraaja näkee samat asiat kuin kaveritkin, ja hän myös pystyy kommentoimaan.

Älä kuitenkaan paljasta yksityiselämääsi liikaa: poista Facebookista lasten kuvat, äläkä tilitä siellä parisuhdeasioista saati terveys- tai rahatilanteesta. FB ei muutenkaan ole niille oikea kanava, olitpa poliitikko tai et. (Itse hoidan yksityisasiani Slackissa ja Whatsappissa.)

4) Avaa blogi edes jonnekin.

Blogi on paikka, jossa pystyt taustoittamaan ja arkistoimaan ajatuksiasi. Näitä blogipostauksia voit sitten jakaa Facebookissa ja Twitterissä tarpeen mukaan.

Blogi lisää hakukonenäkyvyyttä, sillä vanhat tviitit ja erityisesti FB-statukset jäävät Googlelta piiloon. Lisäksi pitkäkestoinen, ei-vain-vaalien-alla-päivittyvä blogi lisää uskottavuutta, koska se todentaa ajatuksesi vuosien matkalta.

Blogi voi olla oman osaamisesi ja kohderyhmäsi mukaan yhtä hyvin videoblogi eli vlogi tai perinteinen tekstiblogi. Pääasia on, että tuotat siihen sisältöä aktiivisesti. Siteeratakseni itseäni: blogi on kotipesäsi verkossa.

5) Ole jotain mieltä.

Et voi olla yhtä aikaa yrittäjien, palkansaajien, työnantajien, eläkeläisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden, pienituloisten, vammaisten, akavalaisten ja taksikuskien puolella.

Hyväksy se, että linjanvetosi saa jonkun kammoksumaan sinua. Juuri sen ansiosta joku toinen taas haluaa äänestää sinua. Pidä kuitenkin huoli siitä, että käyttäydyt tolkullisesti. Idioottimaisuuksilla saat vain ailahtelevia äänestäjiä, jotka siirtyvät seuraavissa vaaleissa jonkun muun taakse.

Se on täysin OK, jos sinua inhotaan linjanvetojesi takia. Sen sijaan se on noloa, jos sinua inhotaan ilkeytesi tai kielenkäyttösi takia.

6) Ole oma itsesi.

Kukaan ei halua äänestää täydellistä ihmistä, koska samalla sitä äänestäisi valehtelijaa.

Jos sinulla on lukihäiriö, kerro se suoraan. Jos et osaa tanssia, tee siitä vaikka video. Jos kamppailet tupakoinnin kansa, myönnä se äänestäjille. Jos olet nuoruudessasi näpistellyt, tunnusta sekin.

Pienille mokille voit nauraa, isoja pyydät anteeksi. Some antaa molempiin mahdollisuudet.

3 kommenttia

Poliitikko piilossa

Poliitikon ajankäyttödilemma on jotakuinkin tällainen:

  1. ”Minun pitäisi saada duunini hoidettua, koska muuten ei hyvä helmeile. Duuniaika syö kuitenkin media-aikaa.”
  2. ”Minun pitäisi näkyä mediassa, koska muuten äänestäjät ovat epätietoisia tekemisistäni. Media-aika syö kuitenkin duuniaikaa.”

Mediayhteiskunta vaatii ensisijaisesti jälkimmäistä. Kukaan ei usko, että ykköskohta toteutuu, jos mitään ei näy ulospäin.

Kakkoskohta on itse asiassa osa ykköstä: poliitikon työn oleellinen osa on viestiä työstään kansantajuisesti ja tehdä tiliä tekemisistään äänestäjille. Kansanedustaja ei voi mennä suljettuun laatikkoon vaalikaudeksi ja tulla sieltä ulos neljän vuoden päästä valmiiden ratkaisujen kanssa.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos haastattelupyyntöjä on pilvin pimein, ja kaikki kissanristiäisetkin pitäisi hoitaa?

Priorisoi mediahaastattelut ja tapahtumat:

  • Mitä isompi näkyvyys tai levikki medialla on, sitä paremman hyötysuhteen saat. Sama pätee isoihin yleisötilaisuuksiin.
  • Valemediaan ei tietenkään mennä antamaan lausuntoja ikinä.
  • Mitä laajemmin saat selitettyä oman näkemyksesi, sitä parempi. Suosi siis pitkiä ajankohtaisohjelmien haastatteluja ja aikakauslehtien henkilökuvia. Vältä monihenkisiä paneelikeskusteluita ja lyhyitä kommenttipyyntöjä.
  • Vaikka kotipaikkakuntasi kilpikonna-agilityharrastajien lehti olisi aivan suloinen, siihen ei valitettavasti voi laittaa aikaansa.

Haastattelun avulla saat oman viestisi välitettyä tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Ison median haastattelupyyntö on kuin sinulle ojennettaisiin nyhtökauraa kultavadilla. Älä helkutissa kieltäydy.

Mitä enemmän olet piilossa, sitä helpommin viestisi unohtuu. Syntyy mediatyhjiö, jonka vastustajasi täyttävät mielellään.

 

10 kommenttia