Virallinen Twitterin #FFfi-suositusten elvytysyritys

Silloin kun maailma oli nuori, Twitter uusi ja minä viaton, ihmiset tapasivat viettää Twitterissä Follow Fridayta.

Follow Fridayn tunniste oli #FF, ja sillä vinkattiin omille seuraajille lisää kiinnostavia seurattavia.

Vähitellen kuitenkin Twitterin käyttäjämäärät kasvoivat ja suosituksia alkoi tulvia. Niinpä suomalaiset tviittaajat ryhtyivät käyttämään #FFfi-tunnistetta, jolla erotettiin nimenomaan suomenkieliset suositeltavat muun maailman vyörystä.

Myöhemmin koko homma kärsi inflaation. Syitä oli kolme:

  1. Osa tviittaajista lähetti viikoittain tismalleen samat suositukset omille seuraajilleen. Olin itsekin tässä vyörytyksessä tägättävänä, ja sääliksi kävi suosittelijoiden seuraajia. Kukaan ei jaksa sitä, että joku suosittelee katleenoita seuraajilleen viikoittain.
  2. Osa suositustviiteistä oli vain massiivisia käyttäjätunnuslasteja ilman perusteluja. Kukaan tolkullinen ei ryhdy seuraamaan käyttäjätilejä sokkona, vaan suositukselle tarvitaan syyt.
  3. Joskus #FFfi-hashtag ei ollut oikeastaan enää suositus seuraajille, vaan se oli kehu suositeltavalle. Silloin kehut saattoivat mennä kaverin selän rapsutukseksi, eikä se enää palvellut seuraajia. Tähän tunnustan syyllistyneeni itsekin.

Niinpä Follow Friday kuoli suomenkielisessä tviittiskenessä parisen vuotta sitten. Suosituksia tulee enää harvakseltaan.

Toisaalta olisi kiva löytää lisää mielenkiintoisia seurattavia. Niinpä ehdotan suositusperinteen elvytystä. Se pitää kuitenkin tehdä fiksusti:

  • Käytä #FFfi-tunnistetta, jotta tviittisi ei huku kansainväliseen viestimassaan.
  • Suosittele vain yhtä tai kahta käyttäjää kerrallaan ja perustele suosituksesi.
  • Älä suosittele viikosta toiseen samoja tyyppejä. Nosta mieluummin esille uusi löytösi tai mielenkiintoinen aihepiiri.
  • Suosituksella palvelet ensisijaisesti seuraajiasi. Jos haluat kehua kaveria, silloin voit toki kehua kaveria, mutta seuraussuositus pitää olla suunnattu lähtökohtaisesti muille kuin siihen tägätyille.
  • Suosituksia ei ole pakko lähettää joka perjantai. Tviittaa niitä vain silloin, kun sinulla on tarjota uusia löytöjä tai tuntemattomia helmiä.
  • Kurkkaa perjantaisin Twitteristä #FFfi-hashtag ja katso, löydätkö kiinnostavia suosituksia.

Ja kas, näiden vinkkien avulla Twitteristä tuli taas ihkumpi ja keijupölyisempi paikka elää.

4 kommenttia

Somekeskustelun lyhyt oppimäärä

– Mä pidän ruusuista.

– Mitä? Entä neilikat? Vihaatko sä sitten neilikoita?

– Eikun mä tarkoitin, että mä vain satun tykkäämään ruusuista.

– Onko meidän muidenkin nyt pakko alkaa rakastaa ruusuja?

– Mä vain siis puhuin omasta näkökulmastani…

– Eikö se ole aika itsekästä, että puhuu vain itsestään? Ajattelisit vähän ruusuallergikkoja!

– No mä tietty ymmärrän, että ne ei tykkää ruusuista. Mutta mä vain yritin kertoa, että mun mielestä ruusut tuoksuvat hyvältä ja näyttävät kauniilta…

– Sano se ihmiselle, jonka omainen kuoli ruusunpiikin aiheuttamaan tulehdukseen!

– No se on varmaan ollut aika kurj-

– Ai ”kurjaa”? KURJAA? Etkö sä muuta keksi kuin voivotella ja vähätellä jälkikäteen? Sun pitäisi ottaa selkeä kanta tähän ruusuongelmaan!

– No ehkä mä en sitten niin hirveästi pidä ruusuista…

– Lol syö paskaa. Sä et ole tosissasi ton mielipitees kanssa.

 

 

 

12 kommenttia

Vastaa ilkeilyyn kuin Michelle Obama

Michelle Obama kiteytti taannoin puheessaan upealla tavalla oman toimintamallinsa:

When they go low, we go high.

Samaa sanoi muuten someyrittäjä Aku Varamäki, kun haastattelin häntä kirjaprojektiini:

Kill them with kindness.

Olen yrittänyt soveltaa näitä oppeja somessa silloin, kun joku käyttää negatiivista tunneviestintää minua kohtaan.

(Huh, tästä on nyt tulossa pitkä postaus. Annan ensin hieman yleisiä esimerkkejä tunneviestinnästä, sitten käyn läpi tuoreen keissin, ja lopuksi kerään yhteen vinkkejä.)

Mitä on tunneviestintä?

Meidän kaikkien kesken liikkuu runsaasti tunneviestintää. Se on viestintää, jossa kulkee joko pelkkä tunne tai sitten tunne ja fakta yhdessä. Tunneviestintä on hyvä ja inhimillinen ilmiö, mutta osa siitä on ikävä kyllä negatiivista.

Alla olevassa taulukossa on esimerkkejä tunneviestinnästä. Pienensin kuvaa, mutta saat sen klikkaamalla suuremmaksi ja selkeämmäksi. Vasemmassa pystysarakkeessa on fiksuja toimintamalleja, ja oikeanpuoleisessa sarakkeessa on harkitsemattomia esimerkkejä, joissa negatiivinen tunnelataus on viestijälle tärkeämpää kuin itse asia.

 

Jokainen meistä lipsuu joskus oikeanpuoleiselle sarakkeelle, mutta mitä harvemmin, sen parempi.

Mikael Jungner ja kielitiede

Tuore keissi näistä tilanteista on Mikael Jungnerin Facebook-päivityksen nostattama keskustelu. Jungner oli Facebookissa eritellyt suomen kielen piirteitä. Hän ei kuitenkaan ollut perehtynyt kielitieteeseen kovin hyvin, joten hänen päivityksessään oli rutkasti vääriä tietoja ja oletuksia. Filologogrammata-blogissa on kuvakaappauksia ja analyysia Jungner-keissistä. Myös Talouselämä uutisoi Jungnerin näkemykset.

Viestintäongelma syntyi paristakin syystä. Ensinnäkin osa kielitieteilijöistä hermostui, kun maallikko antaa väärää tietoa suomen kielestä isolle yleisölle. Niinpä he lipsuivat negatiivisen tunneviestinnän puolelle. Tämä taas aiheutti Jungnerissa puolustusreaktion, minkä vuoksi hän ei osannut enää ottaa kritiikkiä vastaan. Lopputuloksena hän blokkasi kaikki ne, joiden viestissä oli vähänkään ivaa, eikä hän ollut kiinnostunut viestien faktasisällöstä. Blokin taisi saada myös osa niistä, jotka menivät tykkäämään ivallisista kommenteista.

Tämän reaktion huomasivat muutkin:

Olen aikanani langennut samaan kuin Jungner. En tosin ole blokannut ihmisiä, mutta olen kyllä reagoinut heidän tunneviestintäänsä kärttyisesti tai alentuvasti. En ole osannut nähdä faktaa negatiivisen tunneviestinnän keskeltä. Näitä keskusteluja häpeän yhä, mutta täältä blogista niitä voi kaivaa esiin halutessaan.

Miten Michelle Obama toimisi?

Nykyään sentään kykenen aika ajoin muistamaan Michelle Obaman lauseen. Niinpä yritän keskittyä huomioimaan faktan ja ohittamaan kielteisen tunneviestinnän.

Olen Obaman innoittamana listannut neljä tekniikkaa, joiden käyttö ei hävetä jälkikäteen. (Tarkennus kommenttien perusteella: lista on minun keksimäni, ja Obamalle olen kiitollinen inspiraatiosta.)

1. Ohita kielteinen tunneviestintä ja reagoi vain faktoihin.

Pysy ystävällisenä ja reagoi aivan kuin negatiivisuutta ei olisi. Voit joko muuttaa mielipidettäsi tai pitää sen, mutta älä itse lankea käyttämään negatiivista tunneviestintää. Ohita ivallisuus ja käsittele keissi kuin se olisi pelkkää asiaa. Tätä tekniikkaa käytetään usein yritysten someasiakaspalveluissa. Asiaan keskittyminen auttaa vastapuolta vähentämään negatiivisuuttaan.

2. Poistu keskustelusta, kun joku menee asiattomaksi.

En suosittele blokkaamista, mutta keskustelusta voi aina poistua.

Twitter-keissi

Siinä kohtaa, kun keskustelukumppanisi kehottaa sinua häpeämään kirosanojen kera, asia on aikalailla loppuun käsitelty. Negatiivinen tunneviestintä on ottanut vallan varsinaisista asioista.

3. Ota kielteinen tunneviestintä puheeksi.

Voit aivan pokkana mainita toiselle siitä, että tämä vaikuttaa kärttyiseltä. Sen jälkeen käsittelet faktat ja pidät oman sävysi fiksuna. Tätä pääsin testaamaan taas tänä aamuna, kun joku puhui blogissani ”töherryksistä”, ”pököpäistä” ja ”hunajan kusemisesta”.

Olen ihan vilpittömän ylpeä itsestäni, koska en enää suutu tällaisista kommenteista. Kahdeksan vuoden bloggaaminen ja asiakkaille tehty kriisiviestintätyö ovat pidentäneet pinnaani.

4. Jos negatiivinen tunneviestintä menee aivan överiksi, ole muka tajuamatta asiaa.

Tämä ei tarvitse perusteluja:  

* * *

Oletko koskaan nähnyt Michelle Obamaa raivoamassa ivallisena? En minäkään.

Sen sijaan itseni kyllä olen nähnyt siinä touhussa vähän liiankin monta kertaa.

* * *

Edit 12.12.2016 klo 19.30: Tarkensin hieman nelikohtaisen listan aloitusta, sillä siitä saattoi jäädä se käsitys, että Michelle Obama olisi luonut vinkkilistan. Vinkit ovat kuitenkin omiani.

22 kommenttia