Hus, varaa liput Tampereen teatterin Cats-musikaaliin

Kävimme neljän hengen porukalla katsomassa Tampereen teatterin Cats-musikaalia torstaina. Hesari oli hehkuttanut kissaesitystä jo aiemmin, joten odotukset olivat korkealla.

Jo väliajalla totesimme, että liput olivat hintansa väärtejä. Pelkkä ensimmäinen puoliaika antoi niin paljon, että minulle oli ihan sama, vaikka näyttelijät olisivat pelanneet sudokua seuraavan puoliajan. Oli kuin olisi ostanut kultalankaa polyesterin hinnalla.

Toisen puoliajan kohokohta oli Irina Milanin tulkinta Memory-kappaleesta. Kylmät väreet viipottavat selässä, kun artisti laittaa itsensä ja historiansa peliin ja elää kappaleensa mukana.

Musiikki oli sitä aitoa Andrew Lloyd Webberiä, joskin suomenkielisin sanoin. Muutamassa kohdassa tekstityksestä oli apua, sillä kun viisitoista kissaihmistä laulaa keuhkojensa voimalla kuutamon perään, sanoista ei saa mitenkään selvää. (Ja minullehan sanat ovat aina tärkeämpiä kuin sävel.) Parissa kohtaa olisin ehkä itse suomentanut toisin, mutta se oli pelkkä detalji.

Esityksessä käytettiin paljon muutakin kuin perinteisen musikaalin keinoja: oli valohulavanteita, sirkusta ja ilma-akrobatiaa. Välkkyvät vanteet olivat sellaisia, että en ehkä suosittelisi esitystä migreeniherkille tai epileptikoille. Meihin vilkkuvanteet kyllä upposivat täysin, ja veikkaanpa niiden löytyvän useammassa perheessä joululahjatoivelistalta.

Yritän tässä nyt vaikuttaa kriittiseltä, mutta en osaa yksilöidä esityksestä ainuttakaan korjattavaa kohtaa. Lavastus oli vaihteleva, monitasoinen ja muuntuva. Musiikki sai ihon kananlihalle – ja siis hyvällä tavalla, ei samalla tavalla kuin lähipubin karaoke tiistai-iltana. Maskeeraus ja asut olivat toimivia: ne olivat kropasta vain viitteellisen kissamaisia, ja tehokas kattivaikutelma perustui erityisesti kasvoihin, korviin ja hiuksiin. Tykkäsin siitä, että hahmot eivät näyttäneet lasten päiväristeilyn puuhanurkan vetäjiltä.

Suosikkihahmoni oli Risto Korhosen rotta: koominen, itsetietoinen ja silti aina sivuroolissa oleva hieman vinksahtanut hahmo. Korhonen oli aikanaan kiinnitetty Hämeenlinnan kaupunginteatteriin 2000-luvun alussa, ja tykkäsin hänen otteestaan jo silloin. En ollut tsekannut etukäteen Catsin miehitystä, joten Korhosen mukanaolo oli positiivinen yllätys.

* * *

Sitä minä kyllä ihmettelen, että miksi halvatussa luet vielä tätä jorinaani. Hus mene mieluummin varaamaan omat lippusi, ennen kuin ne loppuvat. Tätä esitystä et halua jättää väliin.

2 kommenttia

Teatteriarvostelu: Lainahöyhenissä Jyväskylän kaupunginteatterissa

Perjantaina pidimme tyttöjen illan. Meitä oli viisi naista, keski-ikä 31 vuotta.

(Tarkalleen ottaen paikalla olivat minun lisäkseni pikkusiskoni, kuusikymppinen äitini sekä ala-asteikäiset tyttäreni. Mutta kolmenkympin keski-ikä kuulostaa myyvemmältä kuin kolmen sukupolven perheilta teatterissa.)

Olimme ostaneet perheen kuopuksille synttärilahjaksi musikaaliliput Jyväskylän kaupunginteatteriin, Lainahöyhenissä-komediaan.

(Pakko jatkaa sulkumerkkitarkennuksilla: lapsemme ovat syntyneet samana päivänä kahden vuoden välein. Juhlimme siis kuopuksen kahdeksanvuotispäiviä ja esikoisen ensimmäistä täyttä kymmentä.)

Asiaan. Loppu sujuu ilman sulkumerkkejä.

Lainahöyhenissä-esityksen plussat

  • Albin/Zaza-roolin esittänyt Joni Leponiemi oli huikea. Hän onnistui tekemään roolin aidosti, ilman vähäistäkään ”hihhii, mies pukeutuu naiseksi” -vivahdetta. Tästä roolista oli Marja Tyrni kaukana. Leponiemen skaala riitti hellyyttävän marttyyrimaisesta puolisosta itsevarmaksi yleisön viihdyttäjäksi ja yhtä lailla ikäkriisiä potevasta mies-äidistä hurmaavaksi revyydiivaksi.
  • Esityksen musiikki- ja tanssiosuudet olivat elämyksellisiä. Oli sulkaa, suukkoa ja sanoitusta. Isolla lavalla seurue pääsi oikeuksiinsa, ja nuorempi synttärisankari hihkui välillä onnesta. Minullakin jalka vatkasi musiikin tahtiin. Musiikista kuuluu kiitokset orkesterille, joka istui keskittyen kuopassansa ja loi tapahtumille äänimaiseman.
  • Ooo, puvustus! Pukusuunnittelija Tuovi Räisäselle on ilmeisesti annettu vapaat kädet ja budjettia sen mukaan. Mukana olivat kaikki yökerhorevyyn klassikot höyhenviuhkoista ja paljeteista vauhdissa riisuttaviin pitkiin helmoihin. Näyttävyydestä ei ollut tingitty, vaan puvut istuivat tismalleen musikaalin suurellisuuteen.
  • Esitys on ajankohtainen tasa-arvoisen avioliittolain vuoksi. Pääosassa ollut miespari – rooleissa Joni Leponiemen lisäksi Jouni Innilä – vannoi rakkautta toisilleen, ja samaan aikaan kuopuksemme hengähti ihastuneena. Sillä hetkellä lavalla ei ollut koomisuutta vaan aitoa pitkän ihmissuhteen rakkautta. Tämä välittyi myös kahdeksanvuotiaalle. Olin ylpeä lapsestani, joka eläytyi tunteeseen, eikä kiinnittänyt huomiota sellaiseen muka-poikkeavuuteen, että tunne oli kahden miehen välillä.
  • Sivuosassa ollut roolihahmo Marie Dindon (Hanna Liinoja, jos oikein käsitin) oli hulvaton miehensä alistamana neuroottisena vaimona. Hahmon alituinen hiusten sukiminen ja nyökkäily olivat kuin suoraan Hämeenlinnan kahviloista arkiaamuisin.
  • Plussana on toki myös Alvar Aallon arkkitehtuuri. Jos et ole koskaan käynyt Jyväskylän kaupunginteatterissa, asia kannattaa hoitaa pikimmiten kuntoon.

Lainahöyhenissä-esityksen miinukset

  • Jouni Innilän roolihahmolla Georgesilla oli turhankin vahva maneeri äänessään. Ehkä se johtui roolihahmosta, joka oli teatraalinen yökerhon tirehtööri. Silti ääni tuli ikään kuin niskasta, ja toinen muksuista kommentoi osuvasti: ”Äiti, tuo puhuu kuin Tsiisus Nieminen.”
  • Pariskunnan poikaa esittänyt Miikka Tuominen meni välillä ylinäyttelemisen puolelle. Toki genreen kuuluu tietty överiys, mutta joissain kohdin teennäisyyden raja ylittyi.
  • Meitä hämeenlinnalaisia sapetti, kun esitystä ei ollut aikataulutettu junien mukaan. Näytös loppui tismalleen samaan aikaan, kun viimeinen juna etelään lähti. Niinpä jouduimme kulkemaan omalla autolla: viisi tuntia ajomatkaa ja 2,5 tuntia teatteria.
  • Jyväskylän kaupunginteatterin sivuilla ei ole listattu kunnolla sitä, kuka on missäkin roolissa. Olisimme halunneet esityksen jälkeen katsoa myös sivuosien näyttelijöiden nimiä, mutta tietoa ei löydy teatterin sivuilta muiden kuin pääroolien osalta.

Kokonaisuus päätyi vahvasti plussan puolelle. Teatterin suhteen suosikkigenrenihän on sama kuin 70-vuotiailla lastentarhanopettajilla: rakastan komediamusikaaleja. Lainahöyhenissä istui teatterimakuuni kuin untuvapuuhka uumalle.

 

2 kommenttia