Tilauspostaus: henkilöbrändin määrittelytreeni

Tänään oli Lisää otsikko napsauttamalla -kirjan julkkarit. Näytin siellä henkilöbränditreenin, jolla voi määritellä oman somepresenssinsä.

(Jos vihaat termejä henkilöbrändi ja somepresenssi, tässä suomennos: tämän treenin avulla voit auttaa muita ihmisiä hahmottamaan sitä, mitä osaat ja kuka olet.)

Twitterissä kaipailtiin treenin ohjeita.

https://twitter.com/PiaWaisto/status/860177467662893056

Kyseessä oleva 60 sanan treeni on esitelty vanhassa opuksessani Karisman käsikirja. Pistetään se siis myös tänne. Tässä tulee sanasta sanaan johdantoineen:

* * *

Suomessa asuu noin 5,4 miljoonaa uniikkia ihmistä. Jokainen on oma ainutlaatuinen yksilönsä.

Miksi silti jotkut jäävät paremmin mieleen kuin toiset? Karismaattista ihmistä ei hevin unohda, mutta monet muut katoavat muistista itsestään, ellet erityisesti kiinnitä heihin huomiota. Heille on varattu erityisen välinpitämättömiä nimityksiä: tylsimys, seinäruusu, harmaavarpunen, hajuton ja mauton.

Jokaisessa meissä on sekaisin yleisiä piirteitä ja harvinaisia piirteitä. Jos tuomme ilmi vain niitä yleisiä, uppoamme valtavirtaan. Esimerkiksi työpaikkahakemuksessa on rajattu tila, joten sinne ei kannata kertoa olevansa “lukemista ja lenkkeilyä harrastava markkinoinnin opiskelija”, koska sellaisia on satoja. Sen sijaan kannattaa kertoa – tietenkin totuudenmukaisesti – olevansa “muroja inhoava vimmaisesti lenkkeilevä markkinoinnin tuleva ammattilainen”. Tällainen kombinaatio on aivan yhtä tosi, mutta se on mielenkiintoisempi.

Jos haluat luoda uniikin kombinaation, listaa paperille 30-50 (edit: nykyään kannatan 60–70) ominaisuutta tai kiinnostuksen kohdetta itsestäsi. Tein tällaisen omalta kohdaltani:

(Noin 50 sanaa, jotka kuvaavat minua ja kiinnostuksen kohteitani)

Jos listasit tarpeeksi ominaisuuksia, loit saman tien uniikin kombinaation. Toista kaltaistasi ei ole. Ongelmana on se, että et pysty viestimään kenellekään yhdessä kohtaamisessa tätä kombinaatiota kokonaan. Niinpä täytyy valita.

Kaikki yllä listaamani asiat ovat tosia, mutta kun valitsen niistä 4–5, syntyy varsin erilaisia ihmiskuvia.

(Valittu sanoista seuraavat: bloggaaminen, viestintä media, Twitter, markkinointi ja uutiset.)

Yllä oleva yhdistelmä on sellainen, joka pätee Suomen tuhansiin viestintäosaajiin: olemme kaikki mediaa ja markkinointia seuraavia bloggaajia ja Twitter-aktiiveja. Niinpä minun ei kannata viestiä olevani tällainen (vaikka toki olenkin).

Seuraava kombinaatio on aivan yhtä huono valinta:

(Valittu sanoista seuraavat: selluliittia, huomionhakuinen, väittelynhaluinen, polvivaivoja, kielenkorjaaja ja kärsimätön.)

Kuka haluaisi tehdä töitä kärsimättömän ja väittelynhaluisen ihmisen kanssa, joka valittaa vaivoistaan? Meillä kaikilla on pieniä tai isoja terveysongelmia, mutta älä ota niitä koskaan puheeksi muiden kuin läheistesi kanssa.

Blogiini olen valinnut alla olevan yhdistelmän:

(Valittu seuraavat: liberaali, viikinkimiekkailu, rastat, yhteiskunta, markkinointi ja viestintä.)

Tämä on tarpeeksi outo kokoonpano, jonka avulla bloggaajan persoonallisuus erottuu muista.

Tämän harjoituksen avulla jokaisesta meistä on mahdollista tehdä uniikki (tai tuiki tavallinen) kombinaatio. Karismaattinen ihminen valitsee uniikin.

3 kommenttia

Tykkäyksiin iski inflaatio tänä keväänä Anno Domini 2017

Täten juhlallisesti julistan, että tykkäykset ja peukutukset ovat kokeneet inflaation – ja minä olen yksi syyllisistä. Jos valtio voi painaa liikaa rahaa, niin minä olen peukuttanut liikaa.

Prosessilla on taustansa kolmessa suunnassa: omassa henkilöhistoriassani, ylipäätään ihmisten psykologisissa tarpeissa sekä somekanavien toiminnoissa.

Näin se homma eteni:

  1. Minut on kasvatettu niin, että lähtökohtaisesti toinen yksilö pitää aina huomioida ja häneen pitää suhtautua positiivisesti. Niinpä someutumiseni alkuaikoina vastasin jokaiseen Facebook-kommenttiin ja Twitter-vastaukseen. (Toki häiriköt pistin aisoihin, mutta he eivät kuulukaan tähän tykkäyskategoriaan.)
  2. Sitä mukaa kun seuraajia tuli enemmän ja työmäärä kasvoi, minulla ei ollut enää aikaa vastata jokaiselle erikseen. Niinpä tykkäsin ja peukutin osoittaakseni positiivista huomiota. Hyvänen aika, minuthan oli kasvatettu siihen!
  3. Olin rakentanut itselleni ansan. En osannut nähdä, että seuraajamäärä kasvaa edelleen ja kommentit lisääntyvät. Olin päätynyt ikuisiin tykkäystikapuihin, joiden yläpäähän ilmestyy lisää poikkipuolia – ja tuplasti omaan kipuamisvauhtiini nähden.
  4. Myös muilla oli ollut vastaavia päättelyketjuja ja toimintamalleja erityisesti Twitterissä. Lisäksi sosiaalinen paine pistää loputkin ihmisistä toimimaan samalla tavalla. Niinpä Twitterissä on täysin yleistä, että keskusteluissa jokainen sekä vastaa että tykkää toisten viesteistä. Lopputuloksena notifikaatiosarakkeessani on 85 % tykkäysilmoituksia ja 15 % varsinaisia sisältöjä ja vastauksia.
  5. Lisäksi Twitterissä oli ahdas tila, joten pitkissä keskusteluissa pudotettiin usein epäaktiivinen osallistuja pois. Niinpä jos halusi seurata keskustelua mutta ei osallistua siihen, kannatti tykkäillä toisten tviiteistä. Näin aktiiviset keskustelijat näkivät, kuka haluaa pysyä mukana. Tykkäilytarve kasvoi siltäkin osin.
  6. Tykkäilyn varjopuolena on sen tuoma tasapuolisuuden vaatimus. Jos tykkään tuosta kommentista, niin eikö pidä tykätä tuostakin, koska se on sisällöltään saman arvoinen ja sävyltään saman tyylinen? Varan vuoksi tykkäsin kaikesta, jonka saatoin allekirjoittaa edes jotenkin.
  7. Seuraajamääräni kasvoivat myös Facebookin puolella, enkä osannut ennakoida, että kyydissä tulee hyväntahtoisia treffivihjailijoita. Heidän kommenteistaan oli hieman vaikea tykätä, koska olen yllättävästi kiinnostuneempi vihkisormukseni kantajasta kuin ventovieraista. En voi antaa väärää toivoa treffikyselijöille, mutta en halua olla ilkeäkään. Aloin huomata jatkuvan tykkäämisen ongelmallisuuden. (Erikseen ovat jälleen limaiset rivouksien puhujat. Heidät laitan ruotuun saman tien.)
  8. Mitä enemmän seuraajia ja kavereita, sitä enemmän yksityisviestejä. Hoidan tietenkin asiakkaiden kyselyt, kirjaprojektien yhteydenpidot ja kavereiden kuulumiset, mutta muutakin tulee. Saan kahmalokaupalla erilaisia viestejä, joiden aiheet vaihtelevat vaalikuulumisista hassuihin giffeihin. Osa tulee puolitutuilta, osa täysin tuntemattomilta. Yksityisviesteissä on suuremmat paineet vastata, mutta useimmiten joudun vain kuittaamaan viestit tulleeksi peukkuemojilla.
  9. Pankki räjähti lopullisesti tällä viikolla, kun Twitteriin tuli uusi päivitys. Aikaisemmin keskustelu oli pysynyt aisoissa, koska samaan lankaan mahtui rajattu määrä osallistujia. Nyt keskusteluun voivat tulla mukaan kaikki kiinnostuneet, jolloin tykkäiltävää on hitusen enemmän kuin kahdessa kaverissani.

Olen siis päättänyt revalvoida somereaktioni. Tykkään kyllä yhä fiksuista keskustelijoista, aurinkoisista aamuista ja pörröisistä jänöpupuista, mutta en vain paina tykkäysnappia niin usein kuin ennen. Sama pätee kommentointiin. Yritän ehtiä vastata palautteeseen, mutta en valitettavasti ehdi ihan kaikkiin keskusteluihin mukaan. Yksityisviesteihinkin joudun vastaamaan valikoidusti.

Revalvointi on helkutin kivuliasta kotikasvatukseni vuoksi, mutta siihen on pakko opetella. Muuten olen yksi syypää inflaatiokierteeseen.

Kerro oma kantasi

Virallinen Twitterin #FFfi-suositusten elvytysyritys

Silloin kun maailma oli nuori, Twitter uusi ja minä viaton, ihmiset tapasivat viettää Twitterissä Follow Fridayta.

Follow Fridayn tunniste oli #FF, ja sillä vinkattiin omille seuraajille lisää kiinnostavia seurattavia.

Vähitellen kuitenkin Twitterin käyttäjämäärät kasvoivat ja suosituksia alkoi tulvia. Niinpä suomalaiset tviittaajat ryhtyivät käyttämään #FFfi-tunnistetta, jolla erotettiin nimenomaan suomenkieliset suositeltavat muun maailman vyörystä.

Myöhemmin koko homma kärsi inflaation. Syitä oli kolme:

  1. Osa tviittaajista lähetti viikoittain tismalleen samat suositukset omille seuraajilleen. Olin itsekin tässä vyörytyksessä tägättävänä, ja sääliksi kävi suosittelijoiden seuraajia. Kukaan ei jaksa sitä, että joku suosittelee katleenoita seuraajilleen viikoittain.
  2. Osa suositustviiteistä oli vain massiivisia käyttäjätunnuslasteja ilman perusteluja. Kukaan tolkullinen ei ryhdy seuraamaan käyttäjätilejä sokkona, vaan suositukselle tarvitaan syyt.
  3. Joskus #FFfi-hashtag ei ollut oikeastaan enää suositus seuraajille, vaan se oli kehu suositeltavalle. Silloin kehut saattoivat mennä kaverin selän rapsutukseksi, eikä se enää palvellut seuraajia. Tähän tunnustan syyllistyneeni itsekin.

Niinpä Follow Friday kuoli suomenkielisessä tviittiskenessä parisen vuotta sitten. Suosituksia tulee enää harvakseltaan.

Toisaalta olisi kiva löytää lisää mielenkiintoisia seurattavia. Niinpä ehdotan suositusperinteen elvytystä. Se pitää kuitenkin tehdä fiksusti:

  • Käytä #FFfi-tunnistetta, jotta tviittisi ei huku kansainväliseen viestimassaan.
  • Suosittele vain yhtä tai kahta käyttäjää kerrallaan ja perustele suosituksesi.
  • Älä suosittele viikosta toiseen samoja tyyppejä. Nosta mieluummin esille uusi löytösi tai mielenkiintoinen aihepiiri.
  • Suosituksella palvelet ensisijaisesti seuraajiasi. Jos haluat kehua kaveria, silloin voit toki kehua kaveria, mutta seuraussuositus pitää olla suunnattu lähtökohtaisesti muille kuin siihen tägätyille.
  • Suosituksia ei ole pakko lähettää joka perjantai. Tviittaa niitä vain silloin, kun sinulla on tarjota uusia löytöjä tai tuntemattomia helmiä.
  • Kurkkaa perjantaisin Twitteristä #FFfi-hashtag ja katso, löydätkö kiinnostavia suosituksia.

Ja kas, näiden vinkkien avulla Twitteristä tuli taas ihkumpi ja keijupölyisempi paikka elää.

4 kommenttia