Siirry sisältöön

Vapaa-ajan puuhia

Päivä alkoi itkulla

En ole prenikoiden perään. Olen jopa naureskellut, kun itsenäisyyspäivänä linnan juhlissa joillain ihmisillä on kolme kiloa metallia rinnuksilla. Sain juuri yllätyspuhelun Hämeen Partiopiirin johtajalta. Minulle…

Kunnianhimoa pienestä pitäen

Eräässä tapahtumassa köllötteli viltillä kaksi vauvaa: kolmekuinen ja viisikuinen. Kolmekuinen kääntyi jo ketterästi vatsalleen, mutta viisikuinen vain pötkötteli selällään täysin tyytyväisenä oloonsa. Viisikuisen isä katsoi…

Kunnon vaatteet kuntosalilla

Ostin kuntosalia varten kaveriltani lepakkohihapaidan, joka peittää löysät käsivarret. (Käsivarteni ovat kyllä kaventuneet, mutta eivät vielä tarpeeksi.) Paita oli ekaa kertaa päälläni, kun kävin yhteistyökumppanini…

Opetusvideo yritystaloudesta

Olin tiistain kotona pitämässä muksujen sairastupaa. Aamupalalla esikoinen mietti, että ananaskirsikat olivat alennuksessa, koska flunssakautena ihmiset tarvitsevat paljon vitamiineja. Tästä päädyimme keskustelemaan yritystaloudesta. Mitä syitä…

Abiristeilylle!

Lähden illalla abiristeilylle valvojaksi. Epäilen, että se on elämäni huonoin päätös. Twitterissä Jan Stenberg totesi rohkaisevasti, että se on myös elämäni viimeinen päätös. Twitteristä ja…

Auta naista Fingerporissa – voita kirja

Apua! En pysty julkaisemaan viimeistä Fingerpori-ideaani, koska en löydä Jarlan tuotannosta sopivaa pohjaa. Tarvitsisin stripin, jossa Heimo Vesa pitää luentoa tai tiedotustilaisuutta. Hän puhuu jotakin,…

Strippausta, osa II

Tässä toinen käsikirjoitukseni Jarla-Haavisto-sarjakuvakisaan: Edellinen Fingerporihkoni ilmestyi viikonloppuna, ja viimeinen tulee julki ennen perjantaita.

No nyt se bloggaaja strippaa

En voittanutkaan Jarlan sarjakuvaideakilpailua. Olin niin epätoivoinen, että melkein lähdin Rinkelinmäen jäähalliin ylläni paita, jossa lukee HPK ON HOMO. Olen kuitenkin niin huono kirjoittaja, että…

Jarlan sarjakuvakilpailu ratkesi – väärällä tavalla

Osallistuin Pekka Haaviston kampanjan ja Pertti Jarlan sarjakuvakilpailuun, jossa piti ideoida "Kakkonen on ykkönen" -aiheinen sarjakuvastrippi. Lähetin kisaan kolme unohtumattoman humoristista versiota, mutta voittajaksi selviytyi…

Asenteet kunnossa

Kesä 1987. Olin R-kioskin edessä kahden kaverini kanssa. Paikalle tulee perhetuttuni, varakas kartanonrouva. (Tämä on oleellinen tieto tarinassa.) Kartanonrouva tervehtii minua, vaihtaa muutaman sanan ja…