Presidentin vinkki vanhemmille

Tasavallan presidentti korosti uudenvuodenpuheessaan osallisuuden tärkeyttä. Jokaisen ihmisen pitäisi saada osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja toimintoihin. Jokaisella pitää olla vaikutusmahdollisuuksia ja halua kantaa vastuuta.

Olen presidentin kanssa prikulleen samaa mieltä. Väitän, että osallisuuden tunne ehkäisee syrjäytymistä ja lisää onnellisuutta.

Kukaan ei kuitenkaan voi kokea osallisuutta, ellei hänelle ole annettu lapsesta asti vastuuta ja kykyä ottaa vastaan se helkutin osallisuus.

Heti ensimmäisenä alkoi omatunto kolkuttaa kirveellä päähän. Aivan liian monta kertaa meilläkin kun lapsi on tullut kysymään jotain meidän aikuisten puheista, vastaukseni on ollut ”ei mitään, kulta” tai ”aikuisten juttuja”.

Tuollainen vastaaminen kasvattaa sivustaseuraajia, ei osallisia tai vastuullisia yksilöitä.

(Toki on selvää, että jotkut asiat ovat aikuisten juttuja. Sen sijaan liian suuri osa tilanteista on vain laiskuuttani, kun en jaksa selittää, mistä juuri puhuimme.)

Toinen vastaava tilanne on se, kun vanhempi puhuu lapsensa asioista Facebookissa kysymättä muksulta lupaa.

Meidän Melissapetterillä on nyt seurustelukumppani, ja me saatiin ne kiinni seksistä meidän olkkarissa!

Meidän Nicowilhelmiina jäi jälki-istuntoon tupakoinnista koulun alueella!

Nyt se Herttajuhani jäi luokalleen!

Miltähän näistä vanhemmista tuntuisi, jos heidän ystävänsä kertoilisivat vastaavia kurjia asioita kaveripiirin tapahtumista somessa?

Hei Facebook-kaverini, oletteko kuulleet, että Karo ja Emppu erosivat?

Huomio Twitter, nyt se Koististen koira kuoli!

Tässä kiva Instagram-kuva pullokaaoksesta, joka oli Miettisten kodissa vappuaamuna!

Sen kyllä ymmärrän, jos lapsia kehutaan muille – mutta silloinkin kannattaa kysyä muksulta lupa. Osa kympin oppilaista ei halua kuuluttaa koko maailmalle koetuloksiaan, vaikka vanhemmat olisivatkin poksahtaa ylpeydestä.

Kolmas tapa heikentää osallisuutta on tuoda kaikki valmiina nenän eteen. Jos nelivuotiaan leivänvoitelu kestää viisi minuuttia ja sotkee koko pöydän, aikuinen helposti hermostuu ja antaa valmiin leivän käteen. Tämä tapa sitten jatkuu kouluvuosiin asti, jolloin lapsi oppii, että hänen roolinsa on toimintojen passiivinen odottaja, ei aktiivinen toimija.

Tämän lopputuloksen näen joskus partiossa. Partiolainen saattaa jättää puutöidensä jäljiltä lastut lakaisematta – tai hän tulee lastut kädessään nuotiolle ja kysyy ”mihin nää tulee?”. Hän on tottunut siihen, että hän saa palvelua ja ohjeita, minkä vuoksi oma toiminta ja ajattelu eivät enää synny itsestään.

Lapsi pitää kasvattaa osallisuuteen, ei objektina olemiseen. Hänen pitää saada tehdä ikätasoisesti itseään koskevia päätöksiä ja toimintoja, eikä olla vain ulkopuolinen katsoja ja vastaanottaja.

* * *

Ehdotan siis vielä yhtä uudenvuodenlupausta meille kaikille vanhemmille, kummeille, kasvattajille ja isovanhemmille: osallistetaan muksut pienestä pitäen yhtä hyvin kotitöihin, perheneuvotteluihin kuin lapsen kehitysasteen mukaisiin päätöksiin.

Se on ainoa tapa, jolla he voivat ottaa osallisuuden itselleen yhteiskunnassa myös aikuisina.

 

4 kommenttia

Näennäinen askel kuittaa aidon etenemisen #skippaavitonen

Esikoiseni oli leirikoulussa viisi päivää ilman hammasharjaa. Hän oli tehnyt itselleen pakkauslistan, rastittanut siitä hammasharjan, lähtenyt hakemaan hammasharjaa mutta ryhtynyt kesken kaiken tekemään muuta. Rastittaminen kuitenkin viestitti hänen aivoilleen valheellisesti, että homma on hoidossa.

Teen jatkuvasti itse samaa. Ajattelen aamupalan ääressä, että illalla pitää muistaa lähteä kävelylenkille, ja olen tyytyväinen päätökseeni. Se tyytyväisyys signaloi aivoilleni, että homma on hoidossa. Illalla sängyssä muistan, että se helkutin lenkki jäi tekemättä.

Vastaava ilmiö näkyy paraikaa Facebookissa, jossa kiertää taas mysteeristatuksia. Niillä kampanjoidaan rintasyöpätietoisuuden puolesta. Valitin samasta rintasyöpäkampanjasta täällä EOT:ssa jo kolme vuotta sitten.

Pelkään, että mysteeristatuksen kirjoittaminen antaa saman väärän signaalin aivoille kuin pakkauslistan rastittaminen etukäteen. Facebookin rintasyöpäpäivitys antaa ihmiselle sen uskon, että ”nyt olen tehnyt asialle jotain”. Epäilen, että lahjoituksia jää saamatta, kun ihminen kokee tehneensä jotain asian hyväksi.

Mikä sitten toimisi? Jotainhan pitää tehdä. Syöpää ei saa lakaista maton alle, ja syöpätutkimus tarvitsee tukea.

Oma ratkaisuni oli tänään tällainen:

1 kommentti

Katsos kun kaikki eivät koskaan voi tykätä susta

Akavan viestintäjohtaja Marjo Ollikainen kirjoitti tänään hassunhauskan postauksen Nainen, olet aina vääränlainen.

Ollikaisen teksti lankeaa kahteen klassiseen harhaan:

  1. Ensinnäkin samanlaisen tekstin voisi kirjoittaa mistä tahansa ihmisryhmästä: miehistä, koululaisista, anopeista, toimitusjohtajista tai vaikka eläintenkesyttäjistä. Ristikkäiset paineet kohdistuvat nimittäin kaikkiin ihmisryhmiin, eivät vain naisiin.
  2. Ristikkäisistä paineista voi toki halutessaan valittaa, jos ne tulevat samalta taholta. Jos siis vanhempi vaatii koululaiseltaan sekä parempia koetuloksia että nopeampaa kokeisiin lukemista, koululaisella lienee oikeus valittaa. Sen sijaan siitä on turha ulista, että intressiryhmä A vaatii yhtä ja intressiryhmä B vaatii toista. Kaikkia nimittäin ei voi miellyttää.

Vanhana oikeistofeministinä en ikinä allekirjoittaisi Ollikaisen tekstiä. Sen sijaan minulla on kaksi ohjetta kaikille naisille, miehille, koululaisille, anopeille, toimitusjohtajille ja eläintenkesyttäjille:

Älä keskity vain omiin vaikeuksiisi. Niitä on nimittäin muillakin. Keskity mieluummin omiin vahvuuksiisi ja mahdollisuuksiisi.

Älä välitä sinuun kohdistuvista ristikkäisistä paineista. Et voi miellyttää kaikkia. Toimi johdonmukaisesti ja vastaa omista ratkaisuistasi, niin olet tehnyt parhaasi.

 

 

6 kommenttia