Tietenkin olen ystävä jokaisen kanssa, jolla on vagina

Olen kypsynyt tietynlaiseen feminismiin.

Olen itsekin feministi, mutta meitä on niin moneen junaan, etten kaikkien kanssa matkaan lähtisi.

Tuska iski ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten, kun Naisasialiitto Unionin jäsenyyttä ei avattu miehille. Aivan kuin jalkovälissä roikkuisi jokin todiste naisvastaisuudesta.

Vastustan sukupuoleen perustuvia hyvä veli -kerhoja, mutta asia ei ratkea sillä, että pidetään yllä hyvä sisko -kerhoja.

Tuska iski toisen kerran tammikuussa, kun luin Rosa Meriläisen kolumnin. Hän kuulemma laittaa ystävänsä parisuhteen edelle.

En tiedä hänen parisuhteittensa laadusta, mutta kun olen valinnut elämänkumppanini, pidän yhtä hänen kanssaan. (Ja jos asiat menevät pieleen, ottaisin eron siksi että suhde on huono, en siksi että kaverit ovat tärkeämpiä.)

Tuska iski kolmannen kerran eilen. Minut oli liitetty pyytämättä salaiseen Facebook-ryhmän, joka on naisten verkosto. Siellä on ajatuksena jakaa työpaikkailmoituksia, sparrata toisia ja tukea ihmisiä heidän urallaan. Kaunis idea sinänsä, mutta olen valitettavasti liian valikoiva nettiseurani suhteen, enkä osaa suositella työpaikkoja tuntemattomille.

Jos tiedän auki olevan työpaikan, yritän kaivaa siihen verkostostani hyvän tyypin. Tähän ei mitenkään liity se, mitä ihmisellä on jalkojensa välissä. Mietin ainoastaan kontaktini sopivuutta tehtävään.

* * *

Kun toimin tasa-arvon puolesta, en toimi minkään sukupuolen puolesta. Haluan vain, että yksilöt saavat ansaitsemansa kohtelun, ei ryhmänsä maineen mukaista kohtelua.

Miksi tuntisin yhteyttä johonkuhun vain siksi, että hänelläkin on vagina?

 

24 kommenttia

Parhaat kaverini #lääppijä, osa 2/2

Kirjoitan toisen osan omakohtaisista kokemuksistani. Tätä tekstiä ei kannata yleistää kaikkiin naisiin, eikä postauksen muita henkilöitä voi yleistää kaikkiin miehiin.

Taustaksi kerrottakoon, että valtaosa parhaista kavereistani on miehiä. En oikein tiedä miksi näin on, mutta niin on päässyt käymään.

Pari parhaista miespuolisista kavereistani on harmistunut #lääppijät-tunnisteella käydystä somekeskustelusta. He ilman muuta tunnustavat lääppimisilmiön yleisyyden ja vastenmielisyyden. He myös pitävät tärkeinä kokemusten jakamista.

Sen sijaan sitä kaverini eivät ymmärtäneet, että osa keskustelijoista ilmoitti heille seuraavaa:

  1. Miesten lääppijäkokemukset eivät nyt kuulu tähän keskusteluun.
  2. Miesten lääppijäkokemukset eivät ole yhtä pahoja kuin naisten.
  3. Lääpitystä naisesta tuntuu pahemmalta kuin lääpitystä miehestä.
  4. Aina se on mies, joka lääppii, ei koskaan nainen.

Nämä neljä virhekäsitystä eivät tietenkään ole läheskään kaikkien keskustelijoiden näkemyksiä, mutta jotkut ovat silti viskoneet näitä tosissaan.

Toivottavasti tämä tulee nyt kerralla selväksi:

  • Se, että mieskin voi olla uhri, ei yhtään vähennä sen kokemuksen merkitystä, jossa nainen on uhri. Kaikki lääpittyjen kokemukset ovat tärkeitä jakaa, jotta ymmärrämme ilmiön yleisyyden. Yhtäkään kertomusta ei tarvitse vähätellä, eikä kertojalle saa ilmoittaa, että hänen kokemuksensa kuuluu muualle.
  • Jos joku lääppii miespuolista kaveriani, minua alkaa vituttaa. Olipa lääppijä nainen tai mies, kaverini eivät pidä lääppimisestä, enkä pidä minäkään.

Kaikki kaverini ovat minulle tosi rakkaita. En kestä ajatella, että yhteiskunnallinen keskustelumme murenee johonkin typerään ”miehet vastaan naiset” -jakoon, joka on relevantti lähinnä ekaluokkalaisille.

3 kommenttia

Kosketuksen rajat #lääppijä, osa 1/2

Kirjoitan nyt puhtaan omakohtaisista kokemuksista. Tätä ei voi yleistää muihin naisiin, eikä tapahtumien henkilöitä voi yleistää toisiin miehiin.

Ensimmäinen episodi

Astuin 18-vuotiaana baarista kadulle kaverini kanssa. Vastaan tulleesta poikajoukosta joku puristi rintaani ja totesi: ”Hitto mikä lauta!”

Mitä ajattelin siinä tilanteessa?

Olen myöhemmin hämmästellyt, etten ajatellut itseäni tai tunteitani ollenkaan. Ensimmäiset ajatukseni nimittäin koskivat lääppijää: vastenmielinen hyypiö, joka ei kestäisi väittelyä kanssani edes yhtä minuuttia. Samalla minua nauratti, miten säälittävä tuollainen lippalakkijunnu voi olla käytökseltään.

En hetkeäkään ajatellut, että olisin uhri tai häväisty. En suostunut olemaan sellainen edes teininä. Minäkuvaani ei ole koskaan mahtunut se, että olisin uhri.

Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia. Väitän, että suurin osa 18-vuotiaista tytöistä olisi ahdistunut, itkenyt tai pelästynyt. Ja heidän reaktionsa olisi ollut täysin oikea, sallittu ja oikeutettu.

Lääppijä on aina syyllinen. Sillä ei ole väliä, aiheuttaako lääppijä kähminnällään pelkoa vai ei. Sillä on väliä, että lääppijä ylittää salitun koskettamisen rajat.

Toinen episodi

Viime vuonna olin eräällä laivareissulla puhumassa. Kyseessä oli päivä Tukholmassa -risteily. Kun saavuimme Ruotsiin, olin aamulla kahvilajonossa. Seuraani lyöttäytyi kaksi miestä, joilla oli kaulassaan samanlainen nimilappu kuin minulla. He kyselivät, miten ilta oli sujunut.

Toisella miehellä oli kravatti vinossa, ketsuppia rinnassa ja selvästikin myös alkoholia veressä. Toinen oli sivistyneempi. Juttelin enemmän selvin päin olevan kanssa, joskin yritin olla korrekti myös toiselle.

Humalapäissään oleva – joka oli muuten pituudeltaan yli 190-senttinen – yritti jututtaa minua, ja huomasin hänen siirtyvän vaivihkaa lähemmäksi. Hetken päästä tunsin, kuinka käsi kosketti korvaani: ”Arvaa mitä mä toivon? Olisi ihanaa päästä lakanoiden väliin sun kanssa.”

Kivahdin välittömästi, että tuollaisten juttujen on loputtava. En väistynyt tuumaakaan, vaan ilmoitin miehelle, että hänen pitää irrottaa näppinsä minusta.

Heppu oli kaksi kertaa minua isompi, mutta hän kutistui henkisesti silmissä. Hän alkoi soperrella anteeksipyyntöjä, kuten kuuluikin. Hujoppi ei kauaa kestänyt kylmää tuijotustani, vaan lähti pois kahvilajonosta. Loppuristeilyn ajan hän nyökkäsi hyvin nolona minulle, jos satuimme käytävällä vastakkain.

Tilanne olisi voinut päättyä toisinkin. Jos olisin arastellut sitä, että herätämme huomiota, lääppijä olisi jatkanut toimintaansa. Jos olisin pelännyt miehen isoa kokoa, en ehkä olisi saanut katkaistua tilannetta. Tai jos emme olisi olleet julkisella paikalla, lääppijä olisi saattanut ryhtyä aggressiiviseksi.

Lääppijä on aina syyllinen. Jos maailma olisi oikeudenmukainen, tilanteen korjaantuminen ei saisi olla minun vastuullani saati olosuhteiden ansiota tai hyvää tuuria.

* * *

Silloin kun lääppijä sattuu kohdalle, itsevastuun periaatteen myötä haluan tehdä jotain asialle.

Yhteiskunnallisesti meidän on tärkeää tehdä yhdessä selväksi se, että lääppiminen ei ole sallittua, ei miehille eikä naisille. Tätä linjanvetoa täytyy tehdä jatkuvasti: sekä etukäteen että jälkikäteen.

Yksilötasolla minun on tärkeää tehdä itselleni selväksi se, miten toimin, jos joudun lääpityksi. Jokaisen kannattaa miettiä tämä asia valmiiksi, jotta saa katkaistua lääpintätilanteen välittömästi.

Älä luota siihen, että yhteiskunnallinen keskustelu ratkaisee asian puolestasi. Aina on törttöjä, joita yhteiskunnallinen keskustelu ei kiinnosta.

8 kommenttia