Kirjaprojekti alkaa kuntosalilta

Olen aloittanut yhteistyön uuden* kustantajan kanssa: pääsen tekemään kirjaa Tammelle. Kirja käsittelee elämäntapamuutosta, eikä opuksella ole vielä edes nimeä.

Kirjan tekee kanssani ravinto- ja liikuntaguru Kaisa Jaakkola, joka on kirjan substanssiosaaja ja pääasiantuntija. Kaisa on energinen tehotykki, joten yhteiset tapaamisemme ovat olleet intoa täynnä.

Kaisan kanssa tehtävä kirja on täysin erilainen kuin aiemmat opukseni. Tällä kertaa oma roolini on olla objekti.

Opuksemme kertoo, kuinka istumatyöläinen voi muuttua rievusta ryhdikkääksi puolessa vuodessa. Case-esimerkkinä toimin minä. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka muutos tehdään, mutta onneksi Kaisa tietää.

Olen siis tänään aloittanut kunto- ja ravintokuurin, joka dokumentoidaan tarkasti. Ravintoneuvojana toimii Kaisan tiimistä Tytti Koro, ja kunto-ohjeet antaa Kaisan puoliso ja yrittäjäkumppani Joni Jaakkola. Aikaa muuttumiselle on kevään 2012 loppuun asti. Raportoin vaiheista myös täällä blogissa.

Kirjoitustyö tehdään syksyllä 2012, ja kirja tulee ulos tammikuussa 2013.

Arvatkaa jännittääkö? Mitä jos puolen vuoden päästä olen yhä ryhditön velliranne? Mitäs jos olen ensimmäinen, jota ei saada ruotuun Kaisan opeilla? Mistäs se kirja sitten tekaistaan?

* Muutkin kustantajani ovat yhä minulle tärkeitä. Tyrkytän jatkuvasti kirjaideoitani Inforille, Talentumille, Karistolle ja Sanoma Prolle.

Edit 14.9.2012 klo 19.15: Kirjan työnimi on Taikinasta teräkseksi. Käsikirjoitus tehdään vasta keväällä 2013, joten julkaisu menee syksyyn 2013.

11 kommenttia

    • katleena #2

      Hieno linkki! Ehkä musta tulee Testotar.

      Multa muuten mitattiin eilen rasvaprosentti ja se oli *sensuroitu*!!!!!!!11111

      Apua.

      Vastaa
    • katleena #4

      Kiitokset!

      Pelottaa jo nyt. Eilen kävin läpi Jonin kanssa salilla tehtävät liikkeet, ja tänään reidet ovat aivan jumissa. Enkä siis edes tehnyt koko saliohjelmaa läpi, vaan pelkästään opettelin tekemään liikkeet oikein – toistoja oli siis alle kymmenen. Argh.

      Vastaa
      • Bmoa #5

        Olen itsekin joskus aloittanut treenaamisen nollatasolta. Aluksi vartti oli hurja saavutus, mutta melko pian kroppa oppii ihan vaatimaan rasitusta. Pian se tuntuu kivalta. Usko pois!

        Vastaa
  1. Minna Naukkarinen #6

    Pian pääset nauttimaan kohoavasta kunnosta ja huomaat, miten paljon siitä on hyötyä ihan joka päivä :) Onnea ja intoa matkaan!

    Vastaa
  2. Eve #7

    Vähänkös ihana projekti, onnea matkaan..:) Tätä tuunkin seuraamaan suurella mielenkiinnolla.. On meinaan melkosien mielenkiintoinen aihe.

    Vastaa
  3. katleena #9

    Kiitokset tsemppauksesta! Joulukuu meni lomien ja juhlien takia huonosti (syy ei siis ollut tietenkään minussa), mutta tammikuu on lähtenyt tehokkaasti käyntiin.

    Vastaa
  4. Tuleva timangi #10

    Hei. Fanitan Taikiansta teräkseksi kirjaa. Oma projekti alkoi juuri.

    Jäi mietityttään miten palata treeni ohjelmaan jos (kun) flunssaan sairastuu: jatketaanko treeni ohjelman teko mistä jäätiin sopivilla painoilla,otetaanko askelia aiempaan ohjelmaan, vai miten?

    Nimimerkillä pedantti nillittäjä.

    Vastaa
    • Katleena Kortesuo #11

      Mahtavaa että olet tykännyt kirjasta. Sen sisällöllinen anti on puhtaasti Kaisan ansiota.

      Kaisa osaisi vastata kysymykseesi yleisellä tasolla, mutta voin antaa esimerkin siitä, miten itse toimin.

      Onko OK, jos postaan asiasta viikonloppuna? Joudun ensin tekemään kirjan käsiksen loppuun perjantaihin mennessä, joten yritän pitää itseni poissa blogista lauantaihin asti. :)

      Vastaa

Kommentoi

Kommentointiohjeet »

Ei oo totta -blogin kommentointiohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä, omalla nimimerkillä tai anonyyminä. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Poistan jälkikäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.