Aiemmassa postauksessani kerroin, että olen kirjoittamassa kirjaa. Nyt on ensimmäinen virallinen kirjoitusviikko takana, ja katsokaahan tulosta:

Koko viime viikko meni vatsataudin takia harakoille. Perheestämme 100 % oli sairaana, joten avasin konettani vain pari kertaa pakollisia työasioita varten.

Onneksi olen kirjoittanut varastoon jo ennen huhtikuuta. Niinpä olen vain yhden sivun aikataulusta jäljessä. Kuluvan viikon aikana pitää saada valmiiksi vielä 21 sivua, niin olen oikeutettu ensimmäiseen välipalkintoon.

Joudun tosin muuttamaan ensimmäisen välipalkinnon sisältöä, sillä Tänä iltana kaikki hyvin on loppuunmyyty silloin, kun minulla olisi ollut vapaata. Täytyy toivoa, että setti tulee myöhemmin uudelleen ohjelmistoon.

Postaan taas uudelleen pääsiäisen jälkeen tästä teemasta, niin näemme, missä kirjaprojekti menee. Jännitys tiivistyy, sillä ylimääräinen pelivara on jo nyt käytetty loppuun, ja panoksena on Kyöstille pitsat Popinossa. Aiheeseen liittyvä keskustelu näkyy ensimmäisen kirjapostaukseni lopussa.

*hetken tuumailua*

Pirhana, olkoon panoksena Popinon pitsat useammallekin lukijalle. Jos siis en saa kirjaa ajoissa valmiiksi, tarjoan pitsat 12:lle ensimmäiseksi ilmoittautuneelle. (Popinossa ei ole suurempaa pöytää, joten jokin raja täytyy asettaa.)

Ilmoittaudu hämeenlinnalaispitsalle kommentoimalla tätä kirjoitusta. Tai älä ilmoittaudu turhaan, sillä aion saada kirjani valmiiksi.

Jos kuolen ennen kuin kirja valmistuu, perikuntani tarjoaa vain lämmintä kättä.

6 kommenttia

  1. Minä ilmottaudun mukaan! En tosin vanno, että pääsen paikalle Helsingistä.(Uups, ei olisi ehkä pitänyt paljastaa tuota!) Toisaalta, en usko että pitsoja on luvassa. Sinulla tuntuu olevan tarmoa niin, että kirja varmasti valmistuu aikataulussa. 🙂

  2. Oletko kuunnellut/lukenut Positiivareiden Jussin juttuja.Sinulla tämä blogi toimii pakotteena kirjan tekoon. Pakko tehdä, kun on tullut kaikille kerrottua, että tekeillä on.Jussi kuulutti aikoinaan yritysaikeistaan oikein korkealle taholle, lähetti kirjeen presidentti Kekkoselle. Hämmästys oli suunnaton, kun postissa saapui virkakirje, jossa oli Kekkosen omakätinen onnittelu tavoitteiden settelusta.

  3. Mä kommentoin vain sen osalta, että toi sadan sivun palkinto on aivan huippu 😉 Hyvin valittu, tervetuloa ostoksille ja tsemppiä tavoitteen saavuttamiseksi!

  4. Kiitos kannustuksesta!Hevosvoimaa ja Aku, olette tervetulleita pitsalle, jos kirja ei valmistu. Ja eihän sitä tiedä, jos pitäisi pitsakekkerit ihan muuten vaan. :)Parrakas, Positiivarit on minulle tuttu firma mottojensa puolesta, mutta en ollut kuullut Kekkos-tarinaa. Aika hyvä idea!Kati, eivätkös olekin hienot? Harmi vaan, että Partiokaupan alennusmyynti taitaa olla ohi vappuun mennessä…

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.