Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anssi Joutsenlahti (ps.) järkyttyi eilen. Hän kuuli Ylen toimittajalta, että Kankaanpäähän suunnitellaan Suomen ensimmäistä halal-teurastamoa.

Miten Joutsenlahti suhtautui uutiseen?

Tämä on täysin yllättävää ja aiheuttaa hämmennystä. Miksi juuri Kankaanpäähän, jos koko Suomessa ei ole tällaista harjoitettu? Herättää empimistä ja kysymyksiä, onko se lakiemme mukaista toimintaa.

Ylen toimittaja kertoi Joutsenlahdelle, että toiminnassa noudatetaan Suomen lakeja. Miten Joutsenlahti jatkoi puolueetonta ja neutraalia viestintäänsä?

Jos se tosiaan täyttää nämä [lain] vaatimukset, niin ei kai sitä oikein voi vastustaakaan, mutta ei oikein lämpimästi edistääkään.

Mitä kaupunginhallituksen puheenjohtaja tarkoittaa tällä ”ei-edistämisellä”? Aikooko kunta jarruttaa lupien myöntämistä? Viivästyttää tarkastuskäyntejä? Levittää pahaa sanaa yrittäjistä?

Hups, viimeinen kohta taisi jo toteutua. On täysin asiatonta, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja mustamaalaa uusia yrittäjiä mediassa, ilman mitään pohjatietoa asiasta.

Joutsenlahti unohtaa viestinnässään kaiken järjen ja logiikan. Niiden sijaan hän ottaa esille epäanalyyttisen ”musta nyt tuntuu” -surkuttelun.

Olisi hyvä olla kaupunkiin yhteydessä ennen kuin mennään julkisuuteen. Ei tunnu hyvältä.

Missä ihmeen säädöksessä todetaan, että yrittäjän pitäisi kysyä lupaa kaupungilta saadakseen perustaa yrityksen tai markkinoida sitä?

Kankaanpään työttömyysprosentti on 13,3. Se tarkoittaa, että työtä vailla on 715 kankaanpääläistä.

Jos Joutsenlahdesta on kiinni, niin jatkossakin nuo 715 etsivät töitä. Ei tänne mitään uusia yrityksiä tarvita.

15 kommenttia

  1. Eläinsuojelulaki kieltää tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamisen eläimelle. Perinteisessä halal-teurastuksessa eläintä ei tainnuteta ennen kaulavaltimoiden katkaisua, mikä on lainvastaista. Käsittääkseni muslimit kuitenkin hyväksyvät myös ennen teurastusta tainnutetun eläimen lihan halaliksi.

    Kun halal-teurastuksen maine on mitä on, voiko ihmisiä syyttää varautuneesta suhtautumisesta asiaan? Jos Atria ilmoittaisi uudesta käytännöstä teurastaa eläimet ennen lopetusta niin mikä olisi ihmisten reaktio?

    1. Lienee lähtökohtainen oletus, että yritys noudattaa Suomen lakia, eli tainnuttaa eläimet ensin.

      On omituista väittää perstuntumalta jotain yritystä lainrikkojaksi. Suomessa on tapana tutkia ennen syytöksiä.

      1. Olen samaa mieltä kanssasi. Ei Jousenlahti tässä tyylipisteitä saa. Minun mielestäni ei kyllä tuleva teurastajayrittäjäkää eikä toimittajakaan.

        Laita vihreälle kaupunginvaltuutetulle mikrofoni naaman eteen ja kysy mitä mieltä hän on kaupunkiin tulevasta uudesta turkistarhasta/kivihiilivoimalasta. Onko ensireaktio hillityn tyylikäs vai jotain ihan muuta.

        En ole yrittäjä tai enkä ymmärrä viestinnästäkään mitään. Silti sanon, että tulevien yrittäjien olisi varmaan kannattanut edetä kaupungin byrokratian läpi ennen kuin toimittajille puhuu yhtään mitään.

        Syövätkö muslimit pelkästään lampaantaljoja vai miksi teurastoman tavoitteena on nylkeä lampaita eikä teurastaa?

        1. Kiitos kommentista! Nylkemis-termin kohdalla ei liene syytä nälvimiseen ja mainintaan ”lampaantaljan syömisestä”. Varmasti kyse oli teurastamisesta.

          Mitä tulee yrittäjyyteen ja markkinointiin, niin ensin voi vallan hyvin ryhtyä markkinoimaan. Ei yrittäjällä ole mikään pakko olla ensin yhteyksissä kaupunkiin.

          Kolmanneksi käsittelen viittauksesi vihreisiin poliitikkoihin: on aivan eri asia pahastua asiasta X, joka on vastoin omia arvoja. Sen sijaan sitä en siedä, jos poliitikko epäilee tulevia yrittäjiä lainrikkojiksi jo etukäteen. Jos siis vihreä kaupunginhallituksen pj syyttäisi jo etukäteen tulevaa turkistarhaa lainrikkojaksi, se olisi aivan yhtä epäeettistä kuin nyt tässä Kankaanpään tapauksessa.

    2. Uusiin asioihin on aivan luonnollista suhtautua varautuneesti. On sitten eri asia puhua mitä sattuu. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on sellaisessa asemassa, että hänen on ajateltava ensin kuntansa etua ja sitten vasta omia mörköjään.

  2. Kovin ontuvaa tuo toiminnan laillisuuteen vetoaminen. Ei ole kovinkaan kauan aikaa, kun telkkarissa näytettiin suomalaisten teurastamoiden epäkohtia käsittelevää videomateriaalia. Se ei ollut tasan tarkkaan minkään lakien mukaista toimintaa, oli kyse yksittäistapauksista tai ei.

    Ja sikäli kun uutisoinnin 10 000 teurastettavan lampaan määrä toteutuisi edes jossain määrin, kotimaisia tuotantoeläimiä hyödyntäen, sillä olisi hyvä liputtaa kotimaisen työn puolesta. Se kun on ollut näinä päivinä kovinkin polttava puheenaihe. Ja seuraavan traktorimarssin aikaan ko. pitäjän kohdalla nostettaisiin peukkua eikä kytkintä.

    Kaiken kaikkiaan tässä tapauksessa oli helpompaa mennä tietämättömyyden peiton alle piiloon kuin ottaa selvää, että tuuli se vain paukutti oksaa ikkunaa vasten.

  3. ”On omituista väittää perstuntumalta jotain yritystä lainrikkojaksi. Suomessa on tapana tutkia ennen syytöksiä.”
    – Katleena on väärässä. Suomessa ei ole tapana tutkia ennen syytöksiä. Ei todellakaan.

    1. OttoWilhelm, en puhunut lakitermeistä vaan hyvistä tavoista.

      Ketään ei kannata syyttää mistään, ellei ole todisteita. Sitä kutsutaan huonoksi käytökseksi. (Ja jos jollakulla on tällainen tapa, sitä ei ainakaan saisi olla kaupunginhallituksen puheenjohtajalla.)

      1. ”Sen estämättä, mitä edellä 42 §:n 1 momentissa säädetään eläimen tainnuttamisesta ennen verenlaskua, saadaan uskonnollisten syiden niin edellyttäessä verenlasku eläimestä aloittaa samanaikaisesti tainnuttamisen kanssa noudattaen, mitä tässä luvussa säädetään.

        Eläimen saa tässä luvussa säädetyllä tavalla teurastaa vain teurastamossa tai teurastuspaikassa laitoksen tarkastuseläinlääkärin läsnäollessa.”

        Katleena, olinko väärässä? ”Samanaikaisesti”

  4. Kannattaa miettiä, että MIKSI Joutsenlahti sanoi niin kuin sanoi.

    Oma tulkintani asiasta on se, että Kankaanpäähän perustettiin vastaanottokeskus vastoin monen asukkaan ja kuntapäättäjän tahtoa. Asiasta käytiin kiivasta debattia vokin perustamista vastaan ja tunteet kuumenivat asian tiimoilta. Youtubesta löytynee edelleen tallenteita asian tiimoilta kuumana käyvistä ja huolestuneista kuntalaista.

    Tilanne on edelleenkin tulehtunut ja kuntalaiset tuskin riemulla ottavat vastaan vieraita tapoja edustavan rituaaliteurastamon, kun heidän ylitseen käveltiin jo aiemmin.

    1. Jes, ymmärrän kyllä joidenkin kuntalaisten tunnereaktiot ja pettymyksen.

      Sitä en ymmärrä, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja syyllistyy epäanalyyttisiin tunnereaktioihin mediassa. Hän suhtautuu kielteisesti yritykseen, vaikkei tiedä siitä mitään. (Sitä paitsi eikö ole nimenomaan kankaanpääläisten etu, jos maahanmuuttajat työllistyvät?)

  5. Poistin tästä Niko L:n kommentin, jossa siteerattiin EU:n direktiiviä uskonnollisista teurastuksista. Niko itsekin myönsi, ettei tunne Suomen lakia tältä osin.

    Suomen laki on kuitenkin tiukempi:

    ”Sen estämättä, mitä edellä 42 §:n 1 momentissa säädetään eläimen tainnuttamisesta ennen verenlaskua, saadaan uskonnollisten syiden niin edellyttäessä verenlasku eläimestä aloittaa samanaikaisesti tainnuttamisen kanssa noudattaen, mitä tässä luvussa säädetään.

    Eläimen saa tässä luvussa säädetyllä tavalla teurastaa vain teurastamossa tai teurastuspaikassa laitoksen tarkastuseläinlääkärin läsnäollessa.”

    Lähde: http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960396

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.