Pulmakirja tulossa, pollatreeniä tarjolla

Allekirjoitin viime viikolla Alma Talentin kanssa kustannussopimuksen Aivojen huoltokirjasta. Tarkoituksena on tehdä opus, jossa on erilaisia älytreenejä sekä asiantuntijahaastatteluita aivojen kehittämisestä.

Pulmakirja juontaa juurensa niinkin kauas kuin lapsuuteni kesäpäiviin. Meillä oli mökillä Valittuja Paloja 1950–1970-luvuilta. Niissä oli erilaisia älytestejä, joita ratkoin innoissani. Rakastin kompakysymyksiä ja kolmiulotteisten palikoiden pyörittelyä päässäni.

Pulmatehtävät ovat viime aikoina kiertäneet jälleen somessa ahkerasti. Ne ovat kokeneet uuden tulemisen, koska pulmakuvia on helppo jakaa ja hauska ratkoa. Ajanvietettä digitaalisen yhteisnuotion äärelle.

Tulevan kirjan jokainen tehtävä tulee kuitenkin olemaan uniikki, koska ei ole mitään järkeä kopioida netissä kiertäviä pulmia. Toki tehtävätyypit ovat tuttuja, mutta jokainen sisältö itsessään on uusi.

Tein jo mensalaisten FB-ryhmässä pientä sorsastusta: kyselin hyviä pulmatyyppejä, kirjan nimi-ideoita sekä innokkaita esilukijoita.

Miika osallistui keskusteluun ja esitti pari oivallista kysymystä, joiden vastaus ei mahtunut Facebookiin. Niinpä hoidan vastaamisen näin blogitse.

Mensa Miika

Erinomaisia kysymyksiä.

Teen tosiaan itse kaikki tehtävät. Onneksi niitä ei ole neljää tehtävää per sivu, vaan todennäköisemmin yksi per sivu. On kuitenkin jätettävä tilaa ratkojan muistiinpanoille, ja jos kyseessä on kuviopäättelytehtävä, se vaatii itsessäänkin tilaa vaihtoehtoineen.

Miika on aivan oikeassa siinä, että graafikon ja taittajan kanssa täytyy tehdä helkutin tiivistä yhteistyötä. Minähän piirrän kuviotehtävät ensin itse, ja graafikkoraukka siistii ne. Jos siinä vaiheessa tulee virhe, sitä voi olla vaikea hoksata jälkikäteen. Juuri siksi tarvitsen esilukijoita uhreikseni.

Tehtävissä on muun muassa klassisia vihjepäättelytehtäviä, joissa pitää osata yhdistää muuttujat. Helpoimmillaan ne ovat tällaisia. (Anteeksi oikoluvun alleviivaukset kuvakaappauksessa. Kuva suurenee klikkaamalla.)

ritarit

Myös kuviopäättelytehtävät näyttävät tässä vaiheessa varsin arkisilta. Graafikko joutuu fiksaamaan kaikki vinksallaan olevat elementit keskelle ja kehyksen yli lipsuvat viivat siisteiksi. Tässä tehtävässä ollaan jo keskivaikeassa tasossa:

pallot halki

Kirja ilmestyy loppuvuodesta. Käsikirjoituksen deadline on kesäkuussa. Hermoromahdukseni on aikataulutettu toukokuulle.

Kerro oma kantasi

Tykkäyksiin iski inflaatio tänä keväänä Anno Domini 2017

Täten juhlallisesti julistan, että tykkäykset ja peukutukset ovat kokeneet inflaation – ja minä olen yksi syyllisistä. Jos valtio voi painaa liikaa rahaa, niin minä olen peukuttanut liikaa.

Prosessilla on taustansa kolmessa suunnassa: omassa henkilöhistoriassani, ylipäätään ihmisten psykologisissa tarpeissa sekä somekanavien toiminnoissa.

Näin se homma eteni:

  1. Minut on kasvatettu niin, että lähtökohtaisesti toinen yksilö pitää aina huomioida ja häneen pitää suhtautua positiivisesti. Niinpä someutumiseni alkuaikoina vastasin jokaiseen Facebook-kommenttiin ja Twitter-vastaukseen. (Toki häiriköt pistin aisoihin, mutta he eivät kuulukaan tähän tykkäyskategoriaan.)
  2. Sitä mukaa kun seuraajia tuli enemmän ja työmäärä kasvoi, minulla ei ollut enää aikaa vastata jokaiselle erikseen. Niinpä tykkäsin ja peukutin osoittaakseni positiivista huomiota. Hyvänen aika, minuthan oli kasvatettu siihen!
  3. Olin rakentanut itselleni ansan. En osannut nähdä, että seuraajamäärä kasvaa edelleen ja kommentit lisääntyvät. Olin päätynyt ikuisiin tykkäystikapuihin, joiden yläpäähän ilmestyy lisää poikkipuolia – ja tuplasti omaan kipuamisvauhtiini nähden.
  4. Myös muilla oli ollut vastaavia päättelyketjuja ja toimintamalleja erityisesti Twitterissä. Lisäksi sosiaalinen paine pistää loputkin ihmisistä toimimaan samalla tavalla. Niinpä Twitterissä on täysin yleistä, että keskusteluissa jokainen sekä vastaa että tykkää toisten viesteistä. Lopputuloksena notifikaatiosarakkeessani on 85 % tykkäysilmoituksia ja 15 % varsinaisia sisältöjä ja vastauksia.
  5. Lisäksi Twitterissä oli ahdas tila, joten pitkissä keskusteluissa pudotettiin usein epäaktiivinen osallistuja pois. Niinpä jos halusi seurata keskustelua mutta ei osallistua siihen, kannatti tykkäillä toisten tviiteistä. Näin aktiiviset keskustelijat näkivät, kuka haluaa pysyä mukana. Tykkäilytarve kasvoi siltäkin osin.
  6. Tykkäilyn varjopuolena on sen tuoma tasapuolisuuden vaatimus. Jos tykkään tuosta kommentista, niin eikö pidä tykätä tuostakin, koska se on sisällöltään saman arvoinen ja sävyltään saman tyylinen? Varan vuoksi tykkäsin kaikesta, jonka saatoin allekirjoittaa edes jotenkin.
  7. Seuraajamääräni kasvoivat myös Facebookin puolella, enkä osannut ennakoida, että kyydissä tulee hyväntahtoisia treffivihjailijoita. Heidän kommenteistaan oli hieman vaikea tykätä, koska olen yllättävästi kiinnostuneempi vihkisormukseni kantajasta kuin ventovieraista. En voi antaa väärää toivoa treffikyselijöille, mutta en halua olla ilkeäkään. Aloin huomata jatkuvan tykkäämisen ongelmallisuuden. (Erikseen ovat jälleen limaiset rivouksien puhujat. Heidät laitan ruotuun saman tien.)
  8. Mitä enemmän seuraajia ja kavereita, sitä enemmän yksityisviestejä. Hoidan tietenkin asiakkaiden kyselyt, kirjaprojektien yhteydenpidot ja kavereiden kuulumiset, mutta muutakin tulee. Saan kahmalokaupalla erilaisia viestejä, joiden aiheet vaihtelevat vaalikuulumisista hassuihin giffeihin. Osa tulee puolitutuilta, osa täysin tuntemattomilta. Yksityisviesteissä on suuremmat paineet vastata, mutta useimmiten joudun vain kuittaamaan viestit tulleeksi peukkuemojilla.
  9. Pankki räjähti lopullisesti tällä viikolla, kun Twitteriin tuli uusi päivitys. Aikaisemmin keskustelu oli pysynyt aisoissa, koska samaan lankaan mahtui rajattu määrä osallistujia. Nyt keskusteluun voivat tulla mukaan kaikki kiinnostuneet, jolloin tykkäiltävää on hitusen enemmän kuin kahdessa kaverissani.

Olen siis päättänyt revalvoida somereaktioni. Tykkään kyllä yhä fiksuista keskustelijoista, aurinkoisista aamuista ja pörröisistä jänöpupuista, mutta en vain paina tykkäysnappia niin usein kuin ennen. Sama pätee kommentointiin. Yritän ehtiä vastata palautteeseen, mutta en valitettavasti ehdi ihan kaikkiin keskusteluihin mukaan. Yksityisviesteihinkin joudun vastaamaan valikoidusti.

Revalvointi on helkutin kivuliasta kotikasvatukseni vuoksi, mutta siihen on pakko opetella. Muuten olen yksi syypää inflaatiokierteeseen.

Kerro oma kantasi

Uhriutuvan hammastahnan brändäysvinkki

Keksin juuri upeita sloganeita hammastahnabrändille. Miltä nämä kuulostavat?

Hammastahnaamme ei arvosteta tarpeeksi!

Miksi huulipuna myy, mutta hammastahna ei?

Anna hammastahnalle arvostus, joka sille kuuluu.

Älä dissaa hammastahnaa!

Jos sinä olisit hammastahna, sinäkin ymmärtäisit.

No eiväthän ne hyvältä kuulostaneet. Uhriutuva hammastahna ei vaikuta kovin vakuuttavalta. Tuollaisen mainostaja ei usko itseensä edes itse, vaan hän hakee hyväksyntää muilta.

Miksi siis teemme tätä ihmisinä? Miksi kerromme, että ”meidän naisten on vaikea edetä miesvaltaisella alalla” tai ”me pienyrittäjät emme saa ääntämme kuuluviin” tai ”VR unohtaa meidät hämeenlinnalaiset”?

Huomaathan, ettei kyse ole nyt siitä, ovatko nämä väitteet tosia vai eivät. Faktasisällöllä ei tässä kohtaa ole mitään merkitystä. Sen sijaan väliä on sillä, että jos esität väitteen, jossa asemoit itsesi uhriksi, pysyt uhrina.

Uhri on aina riippuvainen muiden hyväksynnästä ja muiden ratkaisuista. Hän asemoi itsensä alisteiseksi suhteessa muihin. Sen sijaan aktiivinen ihminen on itse toimija ja ratkaisija.

Olen toukokuun alussa lavalla haastateltavana eräässä henkilöbrändäystapahtumassa yhdessä Lenita Airiston kanssa. Lenita on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka ei nöyristele eikä marttyroidu. Hän on uhriutuvan hammastahnan vastakohta. Kaiken lisäksi Lenita on puskenut itsensä läpi 1960–1980-lukujen, jolloin maailma faktisesti oli seksistisempi kuin nykyään. Siitä huolimatta en ole nähnyt häneltä yhtä ainutta uhriutuvaa lausuntoa.

* * *

Tiedän jo nyt, että muutamalla lukijalla on tällä hetkellä karvat pystyssä, pulssi katossa ja verenpaine niin korkealla, että se ylittää älykkyysosamäärän. Miten tuo mikälie-katleena kehtaa verrata ihmistä hammastahnaan? Eihän ihmisarvoinen elämä ole kaupallisuutta! Emme me ihmiset ole brändejä!

Nyt kannattaa tasata pulssi ja miettiä markkinoinnin historiaa. Käytöksemme ei nimittäin tarvitse perustua markkinointiin, sillä markkinointi perustuu ihmisten käytökseen. Mainostajat ovat huomanneet jo kauan sitten, että meihin ihmisiin vetoavat esimerkiksi sellaiset asiat kuin kauneus, turva ja läheisyys. Jos mietimme mainostajan keinoja, samalla analysoimme itseämme ihmisrotuna.

Markkinoinnista voi siis oikeasti ottaa oppia. En tietenkään tarkoita oman itsen kaunistelua paremmaksi enkä tarkoita oman itsen vääristelyä. Sen sijaan tarkoitan sitä, että uhriutuminen ei vetoa keneenkään muuhun paitsi uhrin omaan viiteryhmään. Jos uhriutuminen olisi validi viestinnällinen pelimerkki, sitä olisi käytetty mainonnassa jo vuosikymmenten ajan.

Osta nyt pliis meidän hammastahnaa, sillä me kaipaamme huomiotasi.

Yksilön elämässä pätevät samat yksinkertaiset viestinnän lait kuin organisaatioiden toiminnassa: pyydä anteeksi, auta muita, ole avoin ja ratkaise ongelmia.

Seuraavat linkit käsittelevät kahden korkeastikoulutetun Minnan työnhakua. Mitä veikkaat, miksi jälkimmäinen sai nopeammin duunia?

Ensimmäinen korkeakoulutetuista Minnoista on itsesäälin vallassa. Hän surkuttelee sitä, että työttömyydessä ”osittain kyse saattaa olla siitä, että tämä on miesvaltainen ala”. Jälkimmäinen Minna taas piti blogia ja lähetti joulukortteja potentiaalisille työnantajille. Hän sai duunia.

* * *

Jos ei saa uhriutua, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Maailma on kuitenkin monesti epäoikeudenmukainen paikka, eikä kaikkien arki ole yhtä auvoista leijailua kuin minun elämäni ilmeisesti on.

Ratkaisuista tykkäävänä ihmisenä annan pari konkreettista neuvoa voimallisempaan viestintään:

  1. Muista, että viestintä on oman asenteen muuttamista. Pyri aina keskittymään vahvuuksiin ja ratkaisuihin, älä heikkouksiin ja ongelmiin. Kävele esteet kumoon tai kierrä ne olkia kohauttaen, aivan kuin niitä ei olisikaan tai niillä ei olisi väliä.
  2. Puutu epäkohtiin kolmantena osapuolena. Silloin et asemoidu uhriksi, vaan pelastajaksi. Esimerkiksi ruokajätti Orkla vastusti rasismia aktiivisesti – ja profiloitui samalla auttajaksi.
  3. Voit käyttää silloin tällöin itseironiaa, kunhan siinä ei ole marttyyrivivahdetta. Itseironia nostaa ihmisen vaivansa tai heikkoutensa yläpuolelle. Sen sijaan jos marttyroidut tai uhriudut, pysyt ikuisesti ”vahvempien” alapuolella.
  4. Älä syytä muita, ellei sinulla ole vedenpitäviä todisteita. (Ja silloinkin kannattaa hankkia joku muu esittämään syytökset puolestasi.) Monesti oma painottunut asenne saa hakemaan vikaa muista, vaikka itsekin voisi katsoa peiliin.
  5. Omista ongelmista voi puhua ammattilaisille tai läheisille. Älä kuitenkaan vuodata niitä somessa tai mediassa. Jos annat haastattelun kokemistasi raskaista ajoista, tuo mukaan toivoa ja selviytymistä.

Älä ole uhriutuva hammastahna. Ole se hammastahna, joka saa ihmisten parhaat puolet esiin.

16 kommenttia