Tykkäyksiin iski inflaatio tänä keväänä Anno Domini 2017

Täten juhlallisesti julistan, että tykkäykset ja peukutukset ovat kokeneet inflaation – ja minä olen yksi syyllisistä. Jos valtio voi painaa liikaa rahaa, niin minä olen peukuttanut liikaa.

Prosessilla on taustansa kolmessa suunnassa: omassa henkilöhistoriassani, ylipäätään ihmisten psykologisissa tarpeissa sekä somekanavien toiminnoissa.

Näin se homma eteni:

  1. Minut on kasvatettu niin, että lähtökohtaisesti toinen yksilö pitää aina huomioida ja häneen pitää suhtautua positiivisesti. Niinpä someutumiseni alkuaikoina vastasin jokaiseen Facebook-kommenttiin ja Twitter-vastaukseen. (Toki häiriköt pistin aisoihin, mutta he eivät kuulukaan tähän tykkäyskategoriaan.)
  2. Sitä mukaa kun seuraajia tuli enemmän ja työmäärä kasvoi, minulla ei ollut enää aikaa vastata jokaiselle erikseen. Niinpä tykkäsin ja peukutin osoittaakseni positiivista huomiota. Hyvänen aika, minuthan oli kasvatettu siihen!
  3. Olin rakentanut itselleni ansan. En osannut nähdä, että seuraajamäärä kasvaa edelleen ja kommentit lisääntyvät. Olin päätynyt ikuisiin tykkäystikapuihin, joiden yläpäähän ilmestyy lisää poikkipuolia – ja tuplasti omaan kipuamisvauhtiini nähden.
  4. Myös muilla oli ollut vastaavia päättelyketjuja ja toimintamalleja erityisesti Twitterissä. Lisäksi sosiaalinen paine pistää loputkin ihmisistä toimimaan samalla tavalla. Niinpä Twitterissä on täysin yleistä, että keskusteluissa jokainen sekä vastaa että tykkää toisten viesteistä. Lopputuloksena notifikaatiosarakkeessani on 85 % tykkäysilmoituksia ja 15 % varsinaisia sisältöjä ja vastauksia.
  5. Lisäksi Twitterissä oli ahdas tila, joten pitkissä keskusteluissa pudotettiin usein epäaktiivinen osallistuja pois. Niinpä jos halusi seurata keskustelua mutta ei osallistua siihen, kannatti tykkäillä toisten tviiteistä. Näin aktiiviset keskustelijat näkivät, kuka haluaa pysyä mukana. Tykkäilytarve kasvoi siltäkin osin.
  6. Tykkäilyn varjopuolena on sen tuoma tasapuolisuuden vaatimus. Jos tykkään tuosta kommentista, niin eikö pidä tykätä tuostakin, koska se on sisällöltään saman arvoinen ja sävyltään saman tyylinen? Varan vuoksi tykkäsin kaikesta, jonka saatoin allekirjoittaa edes jotenkin.
  7. Seuraajamääräni kasvoivat myös Facebookin puolella, enkä osannut ennakoida, että kyydissä tulee hyväntahtoisia treffivihjailijoita. Heidän kommenteistaan oli hieman vaikea tykätä, koska olen yllättävästi kiinnostuneempi vihkisormukseni kantajasta kuin ventovieraista. En voi antaa väärää toivoa treffikyselijöille, mutta en halua olla ilkeäkään. Aloin huomata jatkuvan tykkäämisen ongelmallisuuden. (Erikseen ovat jälleen limaiset rivouksien puhujat. Heidät laitan ruotuun saman tien.)
  8. Mitä enemmän seuraajia ja kavereita, sitä enemmän yksityisviestejä. Hoidan tietenkin asiakkaiden kyselyt, kirjaprojektien yhteydenpidot ja kavereiden kuulumiset, mutta muutakin tulee. Saan kahmalokaupalla erilaisia viestejä, joiden aiheet vaihtelevat vaalikuulumisista hassuihin giffeihin. Osa tulee puolitutuilta, osa täysin tuntemattomilta. Yksityisviesteissä on suuremmat paineet vastata, mutta useimmiten joudun vain kuittaamaan viestit tulleeksi peukkuemojilla.
  9. Pankki räjähti lopullisesti tällä viikolla, kun Twitteriin tuli uusi päivitys. Aikaisemmin keskustelu oli pysynyt aisoissa, koska samaan lankaan mahtui rajattu määrä osallistujia. Nyt keskusteluun voivat tulla mukaan kaikki kiinnostuneet, jolloin tykkäiltävää on hitusen enemmän kuin kahdessa kaverissani.

Olen siis päättänyt revalvoida somereaktioni. Tykkään kyllä yhä fiksuista keskustelijoista, aurinkoisista aamuista ja pörröisistä jänöpupuista, mutta en vain paina tykkäysnappia niin usein kuin ennen. Sama pätee kommentointiin. Yritän ehtiä vastata palautteeseen, mutta en valitettavasti ehdi ihan kaikkiin keskusteluihin mukaan. Yksityisviesteihinkin joudun vastaamaan valikoidusti.

Revalvointi on helkutin kivuliasta kotikasvatukseni vuoksi, mutta siihen on pakko opetella. Muuten olen yksi syypää inflaatiokierteeseen.

Kerro oma kantasi

Uhriutuvan hammastahnan brändäysvinkki

Keksin juuri upeita sloganeita hammastahnabrändille. Miltä nämä kuulostavat?

Hammastahnaamme ei arvosteta tarpeeksi!

Miksi huulipuna myy, mutta hammastahna ei?

Anna hammastahnalle arvostus, joka sille kuuluu.

Älä dissaa hammastahnaa!

Jos sinä olisit hammastahna, sinäkin ymmärtäisit.

No eiväthän ne hyvältä kuulostaneet. Uhriutuva hammastahna ei vaikuta kovin vakuuttavalta. Tuollaisen mainostaja ei usko itseensä edes itse, vaan hän hakee hyväksyntää muilta.

Miksi siis teemme tätä ihmisinä? Miksi kerromme, että ”meidän naisten on vaikea edetä miesvaltaisella alalla” tai ”me pienyrittäjät emme saa ääntämme kuuluviin” tai ”VR unohtaa meidät hämeenlinnalaiset”?

Huomaathan, ettei kyse ole nyt siitä, ovatko nämä väitteet tosia vai eivät. Faktasisällöllä ei tässä kohtaa ole mitään merkitystä. Sen sijaan väliä on sillä, että jos esität väitteen, jossa asemoit itsesi uhriksi, pysyt uhrina.

Uhri on aina riippuvainen muiden hyväksynnästä ja muiden ratkaisuista. Hän asemoi itsensä alisteiseksi suhteessa muihin. Sen sijaan aktiivinen ihminen on itse toimija ja ratkaisija.

Olen toukokuun alussa lavalla haastateltavana eräässä henkilöbrändäystapahtumassa yhdessä Lenita Airiston kanssa. Lenita on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka ei nöyristele eikä marttyroidu. Hän on uhriutuvan hammastahnan vastakohta. Kaiken lisäksi Lenita on puskenut itsensä läpi 1960–1980-lukujen, jolloin maailma faktisesti oli seksistisempi kuin nykyään. Siitä huolimatta en ole nähnyt häneltä yhtä ainutta uhriutuvaa lausuntoa.

* * *

Tiedän jo nyt, että muutamalla lukijalla on tällä hetkellä karvat pystyssä, pulssi katossa ja verenpaine niin korkealla, että se ylittää älykkyysosamäärän. Miten tuo mikälie-katleena kehtaa verrata ihmistä hammastahnaan? Eihän ihmisarvoinen elämä ole kaupallisuutta! Emme me ihmiset ole brändejä!

Nyt kannattaa tasata pulssi ja miettiä markkinoinnin historiaa. Käytöksemme ei nimittäin tarvitse perustua markkinointiin, sillä markkinointi perustuu ihmisten käytökseen. Mainostajat ovat huomanneet jo kauan sitten, että meihin ihmisiin vetoavat esimerkiksi sellaiset asiat kuin kauneus, turva ja läheisyys. Jos mietimme mainostajan keinoja, samalla analysoimme itseämme ihmisrotuna.

Markkinoinnista voi siis oikeasti ottaa oppia. En tietenkään tarkoita oman itsen kaunistelua paremmaksi enkä tarkoita oman itsen vääristelyä. Sen sijaan tarkoitan sitä, että uhriutuminen ei vetoa keneenkään muuhun paitsi uhrin omaan viiteryhmään. Jos uhriutuminen olisi validi viestinnällinen pelimerkki, sitä olisi käytetty mainonnassa jo vuosikymmenten ajan.

Osta nyt pliis meidän hammastahnaa, sillä me kaipaamme huomiotasi.

Yksilön elämässä pätevät samat yksinkertaiset viestinnän lait kuin organisaatioiden toiminnassa: pyydä anteeksi, auta muita, ole avoin ja ratkaise ongelmia.

Seuraavat linkit käsittelevät kahden korkeastikoulutetun Minnan työnhakua. Mitä veikkaat, miksi jälkimmäinen sai nopeammin duunia?

Ensimmäinen korkeakoulutetuista Minnoista on itsesäälin vallassa. Hän surkuttelee sitä, että työttömyydessä ”osittain kyse saattaa olla siitä, että tämä on miesvaltainen ala”. Jälkimmäinen Minna taas piti blogia ja lähetti joulukortteja potentiaalisille työnantajille. Hän sai duunia.

* * *

Jos ei saa uhriutua, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Maailma on kuitenkin monesti epäoikeudenmukainen paikka, eikä kaikkien arki ole yhtä auvoista leijailua kuin minun elämäni ilmeisesti on.

Ratkaisuista tykkäävänä ihmisenä annan pari konkreettista neuvoa voimallisempaan viestintään:

  1. Muista, että viestintä on oman asenteen muuttamista. Pyri aina keskittymään vahvuuksiin ja ratkaisuihin, älä heikkouksiin ja ongelmiin. Kävele esteet kumoon tai kierrä ne olkia kohauttaen, aivan kuin niitä ei olisikaan tai niillä ei olisi väliä.
  2. Puutu epäkohtiin kolmantena osapuolena. Silloin et asemoidu uhriksi, vaan pelastajaksi. Esimerkiksi ruokajätti Orkla vastusti rasismia aktiivisesti – ja profiloitui samalla auttajaksi.
  3. Voit käyttää silloin tällöin itseironiaa, kunhan siinä ei ole marttyyrivivahdetta. Itseironia nostaa ihmisen vaivansa tai heikkoutensa yläpuolelle. Sen sijaan jos marttyroidut tai uhriudut, pysyt ikuisesti ”vahvempien” alapuolella.
  4. Älä syytä muita, ellei sinulla ole vedenpitäviä todisteita. (Ja silloinkin kannattaa hankkia joku muu esittämään syytökset puolestasi.) Monesti oma painottunut asenne saa hakemaan vikaa muista, vaikka itsekin voisi katsoa peiliin.
  5. Omista ongelmista voi puhua ammattilaisille tai läheisille. Älä kuitenkaan vuodata niitä somessa tai mediassa. Jos annat haastattelun kokemistasi raskaista ajoista, tuo mukaan toivoa ja selviytymistä.

Älä ole uhriutuva hammastahna. Ole se hammastahna, joka saa ihmisten parhaat puolet esiin.

14 kommenttia

Uutisvuotoon!

Huomenna perjantaina on Uutisvuodon nauhoitukset. Ohjelma tulee ulos aprillipäivänä klo 21.15.

Kisaan Stan Saanilan joukkueessa, ja vastassamme ovat Jari Tervo ja Sanna Ukkola. Tavoitteenamme on tuottaa vastapuolelle nöyryyttävä tappio.

Tai siis tarkalleen ottaen en ole koskaan tavannut Stan Saanilaa, mutta uskon hänen olevan samaa mieltä tavoitteistamme.

Otan häviäjäjoukkueelle mukaan jotain lohdutuslahjaksi, ettei heille tule kovin paha mieli. Ehkä vien heille kriisiviestinnän käsikirjani.

* * *

Edit 5.4.2017 klo 9.50: Täällä linkki Uutisvuodon lähetykseen.

Kerro oma kantasi