Naisten vaivoja

Mitä kaikkea naispuoliselle asiantuntijalle voikaan sattua töissä? Kollegani ovat raportoineet seuraavista tilanteista:

1) Toimittaja-tietokirjailija menee presentoimaan asiakkaille tulevan yrityshistoriikin sisältöä ja lähestymiskulmaa. Kun hän avaa salkkunsa, kasa tamponeita pörähtää neukkarin pöydälle. Asiakkaat näyttävät sillä hetkellä kovin miettiväisiltä.

2) Valmentaja menee vetämään Ison Firman ylimmän johdon työpajaa. Kun hän on tullut valmennustilaan asiakkaiden luokse, hän huomaa, että toisesta puntista roikkuvat edellisen päivän käytetyt sukkahousut. Johtoryhmä on hyvin hiljaa.

3) Huippututkija on väitöskirjansa julkistamistilaisuudessa. Hän huomaa lavalla, että hänellä on eripariavokkaat. Eturivi kohottaa kulmiaan.

4) Luennoija menee pitämään Tärkeää Esitystä salilliselle toimistusjohtajia. Kesken esityksen hän löytää takaraivoltaan tukkaan unohtuneen papiljotin. Yleisö katselee kattoa kiinnostuneena.

Ei ole meillä naisilla helppoa, ei.

Jos naisvarusmiehet saavat päivärahaansa rintaliivilisän, sama käytäntö pitäisi laajentaa kaikille aloille. Tarvitsemme tamponinpidikkeet laukkuun, sukkahousuhälyttimet puntteihin, avokkaidentunnistimet varpaisiin sekä papiljotinpoistajan tukkaan.

(Minulla on jokin insinöörisyndrooma: uskon että kaikki vaivat ratkeavat koneilla ja laitteilla.)

Yleinen

Kerro oma kantasi

Esimiesvalmennuksia ja esimiesvalmennuksia

Monet asiakasyritysteni henkilöstö- ja koulutuspäälliköt luulevat, että heidän firmansa esimiehet on koulutettu tehtäviinsä. Todellisuudessa näin ei ole.

Usein esimiehille on annettu vain pintatason koulutus. He saavat tietoa yt-laista, vastuista, esimiehen direktio-oikeudesta, palkkauksesta, työsopimuksista ja irtisanomismenettelystä. Lisäksi heidät opetetaan käyttämään erilaisia ohjelmia, budjetoimaan, tekemään työvuorolistoja ja luomaan ylätason diibadaaba-strategioita.

Se on sama, kun lapselle annettaisiin ruokailuvälineet ja näytettäisiin, että näin pistät pöperöä suuhusi. Pöytätavat on kuitenkin unohdettu opettaa.

Törmäsin kuluneena vuonna eräässä isossa, maailmanlaajuisessa organisaatiossa tämän koulutuksen tuloksiin. Siellä esimiehet käyttävät aikaansa vääriin asioihin eivätkä seuraa tiiminsä laatua, alaistensa ajankäyttöä, henkilöstönsä hyvinvointia tai yksikkönsä viestintää.

Kyseisessä yrityksessä tehdään valtavasti päällekkäisiä asioita, sammutetaan paniikissa tulipaloja, jätetään asiakkaat huomiotta ja käydään kollegan kimppuun sekä sähköpostitse että kasvokkain. Palavereissa on päällekkäin usean pienen nurkkakunnan keskusteluja, yhteisiä tapaamisia jätetään väliin ilmoittamatta kenellekään, ja sähköpostiliikenteestä 80 % on turhaa varmistelua, asioiden lumehoitoa ja toisten hoputusta.

Hätkähdyttävintä on, että tämän yrityksen työntekijöiden mielestä moinen meno on itsestäänselvyys, ”näinhän asiat ovat työelämässä”. He kertoivat, että kiitosten kuuleminen suorastaan säikäyttää. Kyseisessä yrityksessä kaikki pyörittelevät silmiään, jos palaveri pysyy asiassa ja siellä tehdään päätöksiä.

Miten sitten lapsille opetetaan ruokailutavat ja esimiehille johtamistaidot?

Tarvitaan ohjausta, valmennusta, henkilökohtaista coachausta ja vertaistukea. Prosessi ei ole helppo enää sitten, kun ruokailuvälineillä on jo sohittu puoleen jos toiseen kymmeniä vuosia.

Järkevintä olisi, jos näitä kahta teemaa – lakitietoutta ja työkalujen hallintaa sekä valmentavaa, laadullista ihmisten johtamista – käytäisiin läpi esimiesvalmennuksessa rinta rinnan.

Olennaista on myös ymmärtää, että pöytätavat on vaikeampi oppia kuin haarukan käyttö. Valmentavan johtamisen harjoitteluun ja opetteluun pitää varata enemmän aikaa ja rahaa kuin lainsäädännön pänttäämiseen ja strategiamantrojen hokemiseen.

Luentoa kuuntelemalla tai raportteja kirjoittamalla ei yksikään esimies opi johtamaan laatua, johtamaan ihmistä tai johtamaan osaamista.

Sitä mukaa kun oppii johtamisen syvätasoa, oppii myös asioita omasta itsestään. Havainnot eivät aina ole mukavia tai mieltäylentäviä, ja juuri siksi esimiehen olisi niin paljon helpompaa vain osata ulkoa lait ja pyöritellä budjettia Excelissä.

Iso syy nykyiseen koulutuskulttuuriin onkin yritysten johdossa. Jos ei itse ole joutunut opettelemaan näitä taitoja, ei voi vaatia samaa alaisiltaankaan.

Minun on helpompi olla vaatimatta valmentajuuden ja johtamisen taitoja alaisiltani, koska sillä tavoin vältän itse näiden vaikeiden asioiden opettelun. Parasta on, jos meillä kaikilla on kivaa, eikä kenenkään tarvitse kohdata itseään tai pimeitä puoliaan. Hei, lähdetään taas johdon aivoriiheen Leville hirsimökkiin, eiks vaa?

Yleinen

2 kommenttia

Lentoturvallisuutta parhaimmillaan, osa III

Tämä postaus on jatkoa kahdelle muulle (osa I ja osa II), jotka kertovat samasta reissusta.

Lentomatkalla Helsingistä Savonlinnaan sattui kumma episodi:

Matkareittiin kuului välilasku Mikkelissä. Ennen laskeutumista radiosta kuului rätinää, josta tavoitin jotain: ”switchff – – st belts – – thnk you”. Kuulutuksesta ei saanut selvää, missä olimme.

Koneen laskeuduttua yksi matkustaja nousi kyydistä. Tähän on kaksi selitystä:
a) Hän tunnisti Mikkelin lentoterminaalin ja osasi siksi jäädä pois.
b) Hän päätti oman turvallisuutensa vuoksi lähteä heti kun mahdollista – riippumatta siitä missä ollaan.
Koneen ovi suljettiin, ja jäimme odottamaan nousua.

Koneen etuosassa alkoi kuitenkin hämminki. Eräs matkustajista – heikkoa englantia puhuva ulkomaalainen nainen – oli alkanut kysellä sijaintiamme, ja hän kuuli vasta muilta matkustajilta, että olemme hänen määränpäässään.

Nähtävästi koneen pilotti tai Mikkelin lentokenttähenkilöt eivät tienneet, montako ihmistä pitäisi olla kyydissä ja mihin he ovat matkalla. (Mitä tämä olisi merkinnyt onnettomuustilanteessa, kun viranomaisille olisi pitänyt kertoa, montako henkeä on kateissa?) Ilman naismatkustajan omaa tarkkaavaisuutta hän olisi siis päätynyt Savonlinnaan asti.

Lopulta koneen ovi avattiin jälleen, ja Mikkelin lentokenttähenkilöstö alkoi etsiä naisen matkalaukkua. Naisraukka oli pakannut ulkotakkinsa siihen, mutta laukkua ei tietenkään löytynyt mistään.

Pienen etsimisen jälkeen koneen ovet päätettiin sulkea, ja nainen jäi pikkukengissä lumisateeseen keskelle pimeää Savoa selvittämään huonolla kielitaidolla, missä hänen takkinsa ja tavaransa ovat. Toivon vilpittömästi, että hän on yhä elossa.

Tarinan opetus: Kun matkailet Suomessa marraskuussa, älä luovu päällystakistasi. Pidä mukanasi makuupussi, monitoimiveitsi ja vuorokauden muona.

Yleinen

Kerro oma kantasi