Lean-metodi 1: mukana kulkevat päiväpakkaukset

Janne opetti minulle taannoin termin EDC eli Every-Day Carry. EDC tarkoittaa siis sellaista pakkausta, joka ihmisellä kulkee mukana päivittäin. Nyt ei tarkoiteta kännykkää ja lompakkoa, vaan kompaktia pakettia, jossa on tietyt tarvittavat asiat.

(Ennen kuin luet pitemmälle, katso edellinen postaukseni silloisesta päivittäispakkauksestani vuodelta 2014. Nyt sinulla on vertailukohta.)

Itse asiassa kätevä esimerkki EDC:stä on meikkipussi. Siinä on tietyt päivän aikana tarvittavat asiat tiiviissä pakkauksessa. Vastaava paketti on usein kiertävillä puhujilla ja kouluttajilla: pienessä pussissa tai laukussa ovat laturit, adapterit, koulutusmatskut ja esimerkkituotteet.

EDC-termin ongelmana on se, että jenkeissä jotkut idiootit sisällyttävät siihen käsiaseen. Siksi hieman vierastan EDC-termiä ja yritän opetella puhumaan lean-näkökulmasta. Puhun mieluummin vaikka liinipakkauksesta tai päivävarustuksesta.

Jokainen valitsee tietenkin päivittäispakkauksen sisällön oman tarpeensa mukaan. Keskimäärin ottaen maaseudulla kulkevan metsurin pakkaus on taatusti varusteiltaan erilainen kuin Manskua kulkevalla markkinointipäälliköllä.

Enivei, kurkataanpa miten olen kehittynyt vuodesta 2014. Kaikkia kuvia kannattaa klikata isommiksi. Kuvat eivät ole kauniita, mutta niistä näet rojuni.

Kuvassa on Marimekon vetoketjullinen pussi, kooltaan noin 7*12 cm.

Tuossa on liinipakkaukseni. Avataan se ja katsotaan, mitä löytyy sisältä:

Liinipussin sisalto

Liinipakkauksessa on

  • side ja pikkuhousunsuoja
  • taskupeili (halkaistu lapsen vanhasta Barbie-peilistä, jossa oli turhaan suurentava puolikas)
  • huulirasva
  • nenäliina (yleensä käytetty, mutta vaihdoin kuvaa varten puhtaan)
  • kokoon taitettavat sakset
  • lyhyt kuulakärkikynä
  • pieni peltirasia, jossa on ksylitolipastilleja ja ibuprofeenia (btw, jälkimmäisiä syö Janne useammin kuin minä)
  • pieni eväs kuten myslipatukka tai kuten tässä, lentokoneesta varastettu eväskeksi
  • halpa Tigerista ostettu muovitasku, josta löytyy lisää tavaraa.

Avataanpa se muovitaskukin:

Liinipussin sisalto2

Sisältä löytyy

  • pari kosteuspyyhettä tai desinfioivaa pyyhettä (mieluummin ensiksi mainittuja)
  • lasten särkylääke
  • rakkolaastareita ja tavallisia laastareita
  • pumpulipuikkoja
  • hakaneuloja
  • pinnejä
  • hammasvälin puhdistin (pakko tsekata ennen puhekeikkaa persiljat pois hampaiden välistä)

Liinipakkaus kulkee mukanani aina, jopa silloin kuin poikkean lähikaupassa. Tosi usein tulee yhtäkkiä tilanne, jossa tarvitsee kynää, laastaria tai nenäliinaa, eikä minun silloin tarvitse lähteä etsimään niitä.

Entä sitten digipakkaus? Puhe- ja koulutuskeikoilla mukanani kulkee tämä:

Musta vetoketjullinen pakkaus on noin neljä senttiä paksu, seitsemän senttiä leveä ja 13 senttiä korkea.

Korkataan sekin:

Digiliini auki

Ja puretaan kaikki pöydälle:

Digiliini sisalto

Kovakuorisessa paketissa on sisällä kaikki tarpeellinen ict-roju:

  • vara-akku
  • nappikuulokkeet
  • vga-adapteri
  • usb-laturin pistoke
  • pienessä muovirasiassa Apple Pencilin adapterit ja varakärki
  • usb-johdot Applen rojuille ja muille (johdot ovat tarkoituksella erivärisiä, jotten sotke niitä toisiinsa)

Lisäksi koulutuskeikoilla kulkee mukana penaali. Siellä on paksut fläppitussit, pari yliviivaustussia spiikkikorteille, siisti mustekynä signeerauksiin sekä se Apple Pencil. Olen liian laiska ottaakseni penaalistani kuvaa. Osaatte varmasti kuvitella peruspussukan, jossa kynät ja tussit kulkevat.

Ja mitä näille paketeille tehdään iltaisin? Ne tietty täytetään. Vara-akku menee lataukseen, ja lastaan päivittäispakkaukseen sieltä kulutetut ksylitolit ja nenäliinat.

Oleellista on pakkausten kehittäminen. Olen esimerkiksi jättänyt lusikan pois, koska ruokakauppojen rahkapurkeissa on nykyään aina lusikka kiinni. Samoin hdmi-liitin karsiutui, koska löysin ohhoh yllättäen vuoden vanhasta läppäristäni hdmi-aukon. Seuraava hankinta taas on vastamelukuulokkeet, koska nappikuulokkeiden läpi pääsevät junan kuulutukset ja kanssamatkustajien sekoilut.

Oijoi, kuinka paljon säätämistä onkaan lähtenyt pois. Anteeksi, onko täällä koulutustilassa parempia tusseja? Missäköhän täällä laukunpohjalla on se adapteri? Helkutti, vara-akku unohtui kotiin. Onko kellään lainata kynää? Nuttura irtoaa, missä on pinni? Kenkä hankaa, rakko tulee.

Seuraavassa postauksessa kerron vielä pari perheen lean-innovaatiota. Sitten onkin aika mennä leanille iltapalalle.

26 kommenttia

Istutko mieluummin nuotiolla kavereittesi kanssa vai seisot jonottamassa laastaria?

Kuluneen vuoden aikana on tullut luettua ja koettua viisi asiaa, jotka saivat minut remontoimaan arkeani.

Ensinnäkin Jannella oli syöpäepäily. Sen jälkeen hän on alkanut entistä enemmän katsoa, mihin käyttää aikansa. Janne lakaisee turhat ajantuhlaukset pois samoin kuin lakaisemme roskat lattialta. (Pyydän häntä kertomaan tästä tuhlauksen karsimisesta tarkemmin blogissaan, mutta Janne ei esimerkiksi vastaa yhteenkään vieraaseen puhelinnumeroon.)

Toisekseen luin Sari Torkkolan erinomaisen kirjan Lean asiantuntijatyön johtamisessa. Se sai minut pohtimaan, voisiko lean-ajattelun viedä omaan arkeen. Olisiko mahdollista karsia arjesta pois kadonneiden tavaroiden etsimiset, unohtuneiden asioiden hoitamiset, saman työn päällekkäiset tekemiset ja huonosti tehtyjen arkipuuhien toistamiset?

Kolmannekseen olin HAMKissa seuraamassa Jarin puheenvuoroa, jossa hän listasi ihmisen elämän kuukaudet. Tajusin, kuinka helkutin vähän aikaa meillä on käytettävissämme.

Neljännekseen tutustuin Ketolan Juhaan ja lean-ajatteluun tarkemmin. Ryhdyimme puuhaamaan kirjaa ruokahävikin pienentämisestä kotitalouksissa. Juha on suunnitellut viikkonsa lean-metodein: hänen aikataulunsa on yhtä aikaa leppoisa ja tehokas. Näiden ominaisuuksien yhdistelmä tuntuu arkijärjellä ajateltuna mahdottomalta. Miten helkutissa voi olla leppoisa ja tehokas samanaikaisesti?

Viidennekseen aloin viedä omaa itsevastuun periaatettani pitemmälle. Voinko hyödyntää sitä muissakin kuin vain ristiriitatilanteissa? Voisiko itsevastuulla kehittää itseään myös arjen ja prosessien suhteen?

Bonuslukemisena vastaan tuli sunnuntaina Oskari Onnisen erinomainen kolumni huippuhetkien tyhjänpäiväisestä metsästämisestä. Kun ihminen jahtaa jatkuvasti huippuja, arjesta ei tule mitään.

Arki.

Miten sen saisi sujumaan niin kuin rasvattu koneisto, jolloin aikaa ei kuluisi prosesseihin tai pahimmillaan kinasteluun, vaan aikaa voisi käyttää yhdessä olemiseen, yhdessä tekemiseen ja yhdessä oppimiseen?

Me hukkaamme jatkuvasti kallista aikaamme turhuuksiin. Lauantaina Kantolan camping-alueella joku leiriläinen tuli pyytämään infosta laastaria. Tietenkin annoimme, mutta jos olisin ollut tuo leiriläinen, minulla olisi ollut laastarit omasta takaa.

Säästän mieluummin aikaani ja laitan laastarin sormeen itse kuin juoksen infoon, pyydän laastaria ja kävelen takaisin. On kivempaa istua viisi minuuttia nuotiolla kaveriporukan kanssa kuin laukata viisi minuuttia pitkin leirintäaluetta. Elämä koostuu minuuteista. Jos päivän aikana tekee kahdeksan sekalaista kymmenen minuutin tuhlausta turhuuteen, on jo pistänyt hukkaan yli tunnin – lähes kymmenen prosenttia valveillaoloajastaan.

Nyt tiedän jo, että osalla lukijoista nousee niskakarvat pystyyn – aivan samoin kuin minulla olisi noussut vielä vuosi sitten. Sairasta optimointia! Ei elämä ole insinööritiedettä! Pitää jättää tilaa väljyydelle ja flow’lle!

Itse asiassa turhuuden karsiminen on juuri sitä, mikä antaa tilaa väljyydelle. Mieluummin käytän aikani kävelyyn, ajatteluun tai lukemiseen kuin unohtuneiden maitopurkkien hakuun kaupasta tai kadonneiden suksien etsimiseen. Kun karsin pölyt pois päivästäni, minulla on enemmän aikaa tärkeille asioille.

No miten sen teen? Postaan kohta metodeistani enemmän, niin pääset mukaan pomppiville kärryilleni. Prosessini on vielä pahasti kesken, mutta opettelen koko ajan paremmille tavoille.

 

6 kommenttia

Sinäkin olet elämysbisneksessä

Olin eilen partiotalkoissa Gunnareiden keikan viereisellä leirintäalueella. Partioporukalla keräsimme pulloja, näytimme teltanpaikkoja, kiinnitimme rannekkeita, siivosimme roskia ja lisäsimme paperia vessoihin.

Eilisen innoittamana kirjoitin Facebook-statuksen:

Tämän saman ilmiön olen havainnut ennenkin. Olen harrastushommissa päätynyt myös feissariksi jakamaan esitteitä kadulla tuntemattomille ihmisille. Tämähän on helkutin vaikeaa, sillä suuri osa pudistaa päätään eikä ole näkevinäänkään. Keskimäärin ottaen hyväksymisaste eli pulliprosentti on vain 5–10.

Sen sijaan jos feissaamisesta tekee show’n, keskiaikamainokset menevät paremmin läpi. Viime kesänä jaoin mainoksia Luffen kanssa:

Olin lähestyvinäni ihmisiä arasti ja kerroin, että Luffe voi puraista. Kehotin ottamaan esitteen vaivihkaa, niin ettei Luffe pelästy. Pulliprosentti oli 80–90.

* * *

Väitän, että jokainen bisnes on elämysbisnestä. Kaikki asiakkaat hakevat tunnekokemuksia, ja myyjän tehtävä on löytää tämä tarve.

Klisee-esimerkkihän on, että ”asiakas ei osta poraa, vaan hän ostaa reiän seinään”.

Väärin.

Oikeasti homma menee niin, että asiakas ei osta poraa, vaan hän haluaa taulun seinään, hyllyn paikoilleen tai leikkimökin lapsilleen. Hän hakee mielihyvää valmiista tuloksesta, ei porasta saati siitä helkutin reiästä.

Elämysbisnes pätee kaikkiin ammatteihin, jopa juristeihin ja lääkäreihin. Asiakas ei halua lakitietoa tai luuruuveja. Hän haluaa vapauden, oikeutta, terveyttä ja pitempää elämää. Ne ovat hänelle sellaisia elämyksiä, joista hän on valmis maksamaan.

Siksi en koskaan tarjoa kirjoissani tai koulutuksissani pelkkää sisältöä. Toki sisällöt – siis faktat, vinkit, perustelut ja toimintaohjeet – ovat välttämätön peruskivi ja runko, mutta elämys on se sisustus ja julkisivu, jonka perusteella talo ostetaan.

* * *

Kävin ennen juhannusta kouluttamassa erään viraston erästä yksikköä, jossa osallistujat olivat ict-alan ammattilaisia. Kohderyhmä oli siis taatusti keskimääräistä kriittisempää ja asiakeskeisempää. Luulisi, että heihin purevat pelkät faktat, eikä tässä mitään elämyksiä tarvita.

Vedin silti koulutuksen kuten aina, elämysbisneksen näkökulmasta. Kun faktan antaa elämyksen kera, se jää paremmin mieleen.

Palaute oli supermyönteistä, ja eräskin palaute sanoi näin:

Esittäjän ammattitaito ja kokeneisuus näkyi selvästi. Edelleen esittäjän mukaansa tempaavuus oli hyvin tervetullutta ko tilaisuuteen ja kuulijoihin (viranomaisen edustajia). Opettavinta oli huomata mikä vaikutus esittäjän persoonalla ja esiintymistaidoilla oli tilaisuuden etenemiseen.

Toinen taas ilmaisi kantansa tällä tavoin:

Katleena oli perehtynyt viraston tehtäviin ja osasi kertoa konkreettisia muutosehdotuksia viestintäämme. Hän esitti vakuuttavia perusteluita väitteilleen, haastoi väittämään vastaankin ja piti yllä intelligenttiä debaattia.

Elämys. Siitä nauttii jopa valtion ict-viranomainen.

 

Kerro oma kantasi