Sunnuntaina menen taas äänestämään. Kaksi suosikkiehdokastani ja suosikkipuoluettani ovat jatkossa, joten minulle kelpaa presidentiksi kumpi tahansa.
Netti on täynnä perusteluja sille, miksi pitäisi äänestää Pekkaa tai Saulia. Osa perusteluista on absurdeja: "Se on homo!", "Sillä on huono ylioppilastodistus!", "Sillä on nuori puoliso!" tai "Se on sivari!" (Nämä argumentit ovat jonkun äänestäjän mielestä myönteisiä piirteitä – ja toisen mielestä kielteisiä. Silti kaikki nämä ovat typeriä sivuseikkoja.)
Onneksi suurin osa perusteluista on järkeviä. Useimpien mielestä presidentin pitää edustaa omaa arvomaailmaa. Moni tekee valintansa myös sillä perusteella, että presidentillä pitää olla ymmärrystä taloudesta tai ulkopolitiikasta.
Yksi järkiperustelu on jäänyt uupumaan.
Äänestän Pekka Haavistoa siksi, että en halua yhdenkään presidentin saavan ylivoimaista voittoa. Sauli Niinistön on paljon terveellisempää päästä presidentiksi pienellä äänienemmistöllä kuin suurella.
Sekin on tärkeä viesti, että ketään ei haluta presidentiksi Georgian Saakašvili-tekniikalla eli 97 prosentin äänivyöryllä.
Toki tämä perustelu on pätevä vain silloin, jos molemmat vaihtoehdot tuntuvat yhtä hyviltä. Sen sijaan jos oma presidenttikanta on ratkennut muuta kautta, tällä argumentilla ei luonnollisestikaan ole väliä.
Onko tämä sitten järkevä perustelu: – Äänestän Haavistoa, sillä jos saamme hänestä pressan, Suomi rikkoo taatusti uutiskynnyksen maailmalla. Siis hetkisen kestävä maailmanluokan uutinen on tärkeämpää kuin se, millainen presidentti meillä on seuraavat kuusi vuotta.
Kansainvälinen uutinen ei todellakaan ole järkevä kriteeri presidentin valinnalle.
Toki pitää muistaa, että Haaviston kannattajille se iso uutinen ja hyvä presidenttiys eivät ole vastakohtia, vaan ne tulevat samassa paketissa.
Minä äänestän sen puolesta, että jokainen saa valita omat järkevät perustelunsa ihan itse.
Tietenkin jokainen saa valita omat järkevät perustelunsa itse. Niinpä jokainen saa myös keskustella siitä, mitkä ovat järkeviä perusteluita.