Eilisissä läksiäisissäni siirryimme taksilla jatkoille keskustaan Ahjoon.
Taksikuski oli mielenkiintoinen: hän kommentoi keskusteluamme, keskeytti, jatkoi jääräpäisesti omasta aiheestaan eikä antanut meidän puhua. Homma eteni suunnilleen näin:
Taksikuski (ajaa paikalle): Mä olin jo lähtemässä kotiin, mutta sitten huomasin että vuoro jatkuu kahdeksaan. Täytyy siis vaan jatkaa, vaikka olis ollut kiva jo lopettaa. Mutta rahaahan tästä saa.
Minä: Ai jaa… Me mentäisiin Ahjoon kiitos.
Taksikuski: OK.
Kollegani M: Oliko sinne Ahjoon tulossa – –
Taksikuski: Tuolla on hirvee ruuhka sen Medvedevin takia. Siellä on tarkat järjestelyt, niin ei kannata ajaa keskustan kautta.
Kollegani M: Niin. Kati siitä Ahjosta – –
Taksikuski: Kattokaa ny tota! Missä se ajaa?! Älä ny pohdi vaan mene tän päivän aikana!
Minä: Ai pahus, multa putosi hiussolki.
Taksikuski: Kyllä kannattaa pitää tällainen lyhyt tukka. Mä en kestä yhtään, jos tukka tulee silmille.
Kollegani L: Montako meitä on tulossa – –
Taksikuski: Vaikka kyllä tää saisi tästä vähän vielä kasvaa.
Kollegani M: Onko Ahjoon tulossa – –
Taksikuski: No mitäs TOI tekee? Sulla on vihreet, mene mene!
Keskustelu eteni tähän malliin koko matkan. Me yritimme keskustella, mutta taksikuski torppasi aiheet ja kommentoi liikennettä tai omia asioitaan kärkkäästi. Saimme kuulla hänen tukkatyylinsä ja huonojen ajajien lisäksi Kimi Räikkösen luksusasunnosta, ”ryssänrahoilla” rakennetusta Teboilin konttorista, poliisin ja Medvedevin aikatauluista sekä punatiilirakentamisesta.
Reissussa oli yksi hyvä puoli: taksikuski lupasi viedä kollegani kirjeen pääpostiin omalla ajallaan kyydin jälkeen. Vain tämän lupauksen vuoksi kestimme hänen juttujaan ja dominointiaan.
Tarinan opetus: Muista ammattiroolisi. Taksikuskin tehtävänä ei ole ohjailla ja hallita keskustelua, vaikka kuinka mieli tekisi.
Näihin tilittäjiin törmää aina silloin tällöin. Tunnelma on kieltämättä vaivaannuttava – kuten useimmiten silloin, kun joku porukasta on menettänyt täysin tilannetajunsa.Onnittelut uudelle uralle!
Kiitokset kommentista ja onnitteluista!Ajattelin jatkaa näitä taksipostauksia aina silloin tällöin. Tulossa ovat muun muassa pärisevä taksikuski sekä naisia tiiraileva taksikuski.
Nyt on ”ihan pakko” kommentoida, että minä olen törmännyt tilittäviin taksikuskeihin varmaan useammin kuin peruskivoihin kuljettajiin – valitettavasti. Siksi hyvin ovat jääneet mieleen ne kuljettajat, jotka ovat joko huomanneet, että 1) haluan olla hiljaa, 2) keskustella matkakumppanini kanssa rauhassa tai 3) jutella jotain mukavaa tai älykästä kuljettajan kanssa.Kovin monta kertaa on käynyt niinkin ikävästi, että olen lähtenyt hyväntuulisena asiakaspalaverista, mutta kun olen päässyt takaisin toimistolle, hyvä mieleni on kadonnut – koko maailmalle rähisevän taksikuskin ansiosta. Miksi taksin asiakkaan pitää ottaa vastaan asiakaspalvelijan huono tuuli, kun se ei ole tarpeen missään muulla toimialalla?Kuka kouluttaisi taksinkuljettajia asiakaspalvelun perusasioissa? Katleena…?Terkuinkollega Lps. Se kirje ei tainnut ehtiä saman päivän jakeluun, sillä vastaanottaja sai sen vasta kolmen päivän päästä. No, ehkä asiaan vaikutti myös postin työnseisaus (kahden päivän päästä postituksesta).
Kollegani L, lämmin kiitos kommentistasi!Minullakin on itse asiassa samansuuntaiset havainnot: taksikuskeista löytyy enemmän niitä tilittäjiä kuin ammattimaisia kuskeja.Ikävää on, että asiakas ei voi valita kuskia. Se auto tulee mikä tulee, eikä asiakas voi äänestää jaloillaan. Jos takseissa olisi mahdollista samanlainen kilpailu kuin muilla aloilla, ehkä kuskitkin alkaisivat tilata asiakaspalvelun valmennuksia. (Ja sehän meille sopii.)Minä ainakin Hämeenlinnan Anttilan kassalla tiedän tarkkaan, mille kassalle menen. Siellä on nimittäin yksi myyjä, joka on kuin happaman omenan syönyt, enkä mene koskaan hänen jonoonsa. Saman kun voisi tehdä taksijonossa: otan tuon kuskin, kiitos.
Itse olen suhteellisen puhelias ja sosiaalinen tyyppi ja kun palauduin taas taannoin kotiin ulkomailta työreissulta, niin harmitti vietävästi kun kohdalle osui Helsinki-Vantaalta todellinen painajainen. Tämä ”Mörrimöykky” tuskin vaivautui nostamaan matkalaukun takakonttiin, eikä paljon puhunut eikä pukahtanut. Sanottuani kotiosoitteen hän ärähti ja alkoi vimmatusti näpytellä navigaattoria. Seuraavat sanat häneltä olivatkin sitten ”kolkyt yheksän ja viiskyt”. Eli se siitä kommunikoinnista. Itse olisin halunnut edes muutaman sanasen tai kohteliaisuuden hänen kanssaan vaihtaa – on tullut tavaksi kysyä kyytien määrästä tai muusta päivän polttavista aiheista.Ymmärrän toki, että voi olla tylsää vastata päivästä toiseen noihin samantyyppisiin tylsiin kysymyksiin, mutta edes tervehtiminen tai kiitoksen sanominen, kun tarjosin pankkikorttia, olisi tuntunut niin hyvältä. Onneksi kaikki ammattiautoilijat eivät kuulu tähän kitisijöiden tai tuppisuiden kastiin. Taidan kyllä olla tässä vähän puolueellinen kun oma isäukko ajaa taksia päivisin Pääkaupungissamme.Hyviä ajoja ja onnellisia kilometrejä takapenkille.
Maalo, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!Tapaamasi taksikuski edustaa ikävä kyllä enemmistöä pk-seudun kuskeista. (Onneksi isäsi lienee poikkeus.) On yllättävää, kuinka moni mörkö on valinnut asiakaspalvelun ammatikseen. Se on sama kuin jos karvajalkainen mies yrittäisi toimia sukkahousumallina.
Takseihin vois hyvin kehitellä facesta tutun ”tykkää” napin sinne takapenkille…vois suhari sitten päivän päätteeksi kattoa yhteenvedon miten on päivä onnistunut 😉
Tuo olisi loistavaa! Siinä tulisi välitöntä palautetta omasta työstä.