Terttu Savola tilittää

Köyhien asialla -puolueen Terttu Savola laittoi tuulemaan.

Hän laati meilin, jonka hän lähetti isolla jakelulla muille kommentaattoreille sekä Ylen toimittajille ja muulle toimituksen väelle. Meilissään hän kertoo näkemyksensä sekä minusta että Reijo Ruokasesta.

Tertun viesti kuuluu näin:

”Ton ärsyttävän kisakatsomon rastapään twitteristä” jne…..

Tuon kaltaisia viestejä tulee tuntemattomilta, joissa paheksutaan Katleena Kortesuon käytöstä. Itsekin ajattelen, että oliko hänet otettu arvioimaan itse keskustelutilannetta vai halpahintaiseksi juoruämmäksi ”kulissien taakse” saadakseen jotain aiheita blogiinsa.  Näyttää siltä, että jotain tietoja hän kirjoittelee, mitä ei itse ole voinut tietää. Todella halpamaista ”kouluttajan” käytöstä! Toivottavasti ei moni eksy tuohon koulutukseen. Nyt vasta olen monissa kannustussoitoissa kuullut senkin, että edellisen vaalikeskustelun tiimoilta hän oli kirjoitellut, mitä tapahtui YLE:n vessoissa, arvostellut että joku oli ottanut perheensä mukaan ym. Todella pahantahtoista ilkeän ihmisen puhetta.  Älkää hyvä YLE vaipuko tällaiselle tasolle ja ottako enää häntä ”kommentaattoriksi”.   

AJAT SUOMESSA OVAT VAKAVAT. Ihmiset eivät enää tajua asioiden tärkeysjärjestystä. Ei ole tärkeintä puida ja arvostella, miten ihmiset esiintyvät – varsinkaan sellaisten arvostelijoiden, jotka esiintyvät itse kaikista huonoimmin – vaan arvostella ja miettiä tärkeitä asioita, että Suomen asioita ruvettaisiin saamaan kuntoon.

Jos ”ainoaksi” hyväksi sanomakseni lasketaan se, että sanoin jotain Sarasvuolle, jotain on pahasti vialla. Ja jos ”sivistysvaltiossa” pidetään ala-arvoisena sitä, että Jumala lähettää jonkun pitämään huolta köyhistä ja kärsivistä kunnallispolitiikkaan, ollaan aika pitkällä alamäessä. Maailmankaikkeudessa vallitsee kaksi henkeä, Jumalan Henki ja saatanan henki. Jos joku ei ole Jumalan Hengen puolella, hän on sitä vastaan.

On ehkä hyvä kertoa myös se, että Jumalan ihminen saattaa joskus tietää vähän enemmän asioista, kuin mitä hänelle puhutaan tai mitä näytetään. Se vaikuttaa joskus myös käytökseen.

Olin monien muiden kanssa syvästi loukkaantunut Lisbet Puttosen puolesta, joka sai kuulla todella sivistymätöntä ja kohtuutonta arvostelua. Miksi hän ei saisi kertoa puolueensa tilanteesta tv:ssa. Onko jo tullut niin tavattomaksi, että joku puhuu totta? Eikö rehellisyyttä kunnioiteta enää ollenkaan, vaan parhaita valehtelijoita.  Ja vielä ohjelman lopussa, jolloin kaikki hänen menetyksensä ja muut asiat oli jo tiedossa, Ruokanen räväyttää, että ei olis kannattanut tulla tänne asioita esittelemään. Todella sydämetöntä.  

NYT ON AIKA HERÄTÄ – OLETTE VASTUUSSA PALJOSTA. MITÄ SITTEN AJATTELETTE, KUN ASIAT MENEVÄT HUONOSTI ITSELLÄNNE? KUN EI OLEKAAN ENÄÄ HYVÄ VELI VERKOSTOA TAKANA.

JUMALA ON TARKOITTANUT, ETTÄ LÖYDÄN VAALIPETOKSET JA MUITA RÖTÖKSIÄ. JUMALA EI HALUA EPÄREHELLISYYTTÄ JA TOISTEN HALVEKSUNTAA. JUMALA ON OIKEUDENMUKAISUUDEN JUMALA.

Ystävällisesti

Terttu Savola

kaupunginvaltuutettu (KA)

Minulla ei ole tähän mitään lisättävää.

46 kommenttia

  1. Tilia #1

    Lämpimät onnittelut pahantahtoiselle, ilkeälle ja halpahintaiselle juoruämmälle – olet tehnyt suuren vaikutuksen Terttu Savolaan!

    • katleena #2

      Siltä näyttää. :)

      Jussi Lähde muuten kirjoitti Facebook-kommentissaan Terttu Savolalle näin:

      ”Kun seuraavan kerran keskustelette Jumalan kanssa, kysykää häneltä myös käyttäytymissäännöistä.”

  2. Ropsu #3

    Pysäyttävä teksti. Jäin pohtimaan sitä, miten voisin vaikka itse toimia rakentavasti [politiikassa, naapurina, sukulaisena, …] henkilön kanssa, jolla on Ehdottomasti Oikea Mielipide. Asioilla on Oikea Tärkeysjärjestys ja muut tärkeysjärjestykset ovatkin sitten vääriä.

    En ainakaan heti keksinyt rakentavaa tapaa, kun näyttäisi ettei ole kuin hävittävää (ellet ole samaa mieltä). Toki tuo teksti näyttää kirjoitetun tunnekuohun vallassa, mutta jos näistä esille tuoduista asioista kihahtaa veri päähän niin se tapahtunee [politiikassa, naapurille, sukulaiselle, …] herkästi uudestaan.

    Mitä ehdotatte?

    Aivan oma lukunsa onkin sitten uskonnollinen henkisen väkivallan käyttö tai tässä sen yritys, josta tässäkin saimme oppikirjaesimerkin.

    • Tilia #5

      Erityisesti pisti silmään kohta ”Jumalan ihminen saattaa joskus tietää vähän enemmän asioista, kuin mitä hänelle puhutaan tai mitä näytetään. Se vaikuttaa joskus myös käytökseen”. Alkuperäinen avautuminen on valaiseva esimerkki siitä käytöksestä mitä ’Jumalan ihmiseltä’ voidaan ilmeisesti odottaa. Tässäkin tapauksessa lienee kuitenkin paras jättää kirjoitus ja sen tekijä omaan rauhaansa – noin vankkaa mielipidettä ei voi millään perusteilla saada muuttumaan.

  3. Jussi Lähde #8

    Terttu Savola kirjoittaa:

    ”Itsekin ajattelen, että oliko hänet otettu arvioimaan itse keskustelutilannetta vai halpahintaiseksi juoruämmäksi ”kulissien taakse” saadakseen jotain aiheita blogiinsa. Näyttää siltä, että jotain tietoja hän kirjoittelee, mitä ei itse ole voinut tietää. Todella halpamaista ”kouluttajan” käytöstä! ”

    Olinhan siellä minäkin. Terttu Savolan hyökkäys Reijo Ruokasta vastaan studiossa heti lähetyksen päätyttyä tuli todistettua ja tallennettua niin Katleenan kuin allekirjoittaneen toimesta sosiaaliseen mediaan. Miksi? Siksi että ihmisillä on oikeus tietää.

    Savolan väite siitä että Kortesuo ”kirjoittelee mitä ei itse ole voinut tietää” ei pidä paikkansa. Nyt Savola on sitten ottanut – ilmeisimmin tästä syystä ja siksi että lähetyksessä saatu palaute ei ollut mieluista – Katleenan väitteidensä kohteeksi.

    Otan kantaa vain yhteen asiaan, Kortesuon väittämät tapahtuniesta eivät ole vanheellisia. Niiden väittäminen valheelliseksi on vale.

    • katleena #9

      Kiitos Jussi tapahtumien vahvistamisesta!

      Olen ottanut sen linjan, että raportoin vain sen, mitä Savola tekee tai sanoo. Hänen toimintansa puhukoon puolestaan.

      Savola näyttää ottaneen sen linjan, että hän solvaa minua. Se on hänen valintansa, joka sekin puhuu puolestaan.

  4. kati #10

    Käyttäytymis säännöt löytyvät Raamatusta ja tarkemmin sanottuna 10stä käskystä sekä kaksois käskystä. jos jokainen noudattais noita niin maailma olis paljon helpompi paikka elää.

  5. Jorma R #11

    ”AJAT SUOMESSA OVAT VAKAVAT. Ihmiset eivät enää tajua asioiden tärkeysjärjestystä. Ei ole tärkeintä puida ja arvostella, miten ihmiset esiintyvät – varsinkaan sellaisten arvostelijoiden, jotka esiintyvät itse kaikista huonoimmin”

    Itse pui ja arvostelee minkä kerkeää?

  6. Veera Kauppila #12

    Voi ei. Katsoisin tuollaisen paatoksen jo liki mielisairaudeksi, vaikkei sille mitään diagnoosia ICD-10 -listauksessa olekaan. Harmi sinänsä. Tällaiset ihmiset eivät mielestäni kuulu vapaalle jalalle.

    • Veeralle #13

      Viestisi on asiaton. Vain poliisi tai lääkäri voi ratkaista (ja kirjoittaa julkisuuteen tarvittaessa) jonkun lähimmäisemme (sinun, minun tai kenenkään) kuulumisesta vapaalle jalalle tai sairauksista. Me epäpätevät ja asiaan kuulumattomat, vaietkaamme tällaisista laimaavista ja stigmaavista lausumista, eikö totta.

        • Anonyymi mielisairas #15

          En ole aiemmin osallistunut tähän keskusteluun, mutta haluaisin sanoa että itselleni särähti korvaan sama ICD-koodien ja pakkohoitojen peräänkuuluttaminen. Tämä johtuu varmaan suurimmaksi osaksi siitä, että minulla on diagnosoitu mielisairaus, jonka takia minut on kerran määrätty tahdonvastaiseen hoitoon.

          Itse en piruilisi syövästä enkä sädehoidosta vaikka vastapuoli olisi kuinka asiaton. Samasta syystä pidän heittoja mielisairaudesta mauttomina. Itselleni särähtää aina ikävästi korvaan, kun tyhmyys, pahuus tai ikävä käytös pistetään mielenterveysongelman piikkiin. Tyhmissä, pahoissa ja rumasti käyttäytyvissä on toki mielisairaita, mutta on heissä syöpäsairaitakin, ja mieli- tai syöpäsairaus on kuitenkin aika harvoin syynä em. käytökseen.

          En ymmärrä miksi pyydät Veeralle kommentoivalta ihmiseltä kommenttia Savolaisen lausumista. Eikö tämän blogin kommentoijilta ole lupaa odottaa korkeaa tasoa, kun maailmasta löytyy ihmisiä, joilta taso puuttuu?

          Lopuksi sanoisin vielä että ymmärrän toki että monet ovat kanssani eri mieltä siitä, onko mielenterveysongelmilla spekulointi harmitonta vai ei. Ymmärrän, että joidenkin mielestä se ei ole vakavaa. Halusin vain ilmaista, että minusta on. ”Mielisairaus” merkitsee tiettyä joukkoa sairauksia joille on yhteistä tietynasteinen todellisuudentajun puute, ja näillä sairauksilla on tietty erityisasema. Esimerkiksi siten, että tiettyjen ehtojen täyttyessä tällainen ihminen voidaan ottaa pakkohoitoon. Minusta tämä on sen verran vakava asia, että sitä ei pitäisi käsitellä vitsinä, kun kyseessä on tilanne jossa joku tekee itsestään pellen TV:ssä tai blogissa. Jos joku oikeasti pelkää Savolaisen tai tämän ympäristön turvallisuuden puolesta, voi soittaa hätänumeroon – blogikettuilu ei siltikään ole oikea tapa toimia.

          Kuten sanottu, tajuan että kanssani (ja nimimerkin Veeralle kanssa) voidaan olla perustellusti eri mieltä. Se, onko Savolainen väärässä vai ei, ei kuitenkaan ole tällainen peruste. Siltä varalta että haluat sivuuttaa kritiikkini koska en tuomitse Savolaista, huomauttaisin, että minusta Savolainen käyttäytyy todella urposti. En vain koe asialliseksi spekuloida hänen terveydentilastaan.

          • katleena #16

            Tervetuloa blogiini! Ymmärrän hyvin, että korvaasi särähtää Veeran kommentti henkilöhistoriasi vuoksi. En ehkä itsekään olisi käyttänyt mielisairausmetaforaa, mutta se ei myöskään ollut mikään alatyylinen ilmaus.

            Veeran kritisoijalta kysyin mielipidettä Tertusta sen vuoksi, että Veeran kritisoija puuttui yhden kommentoijan käyttämään termiin, mutta hän ei ottanut kantaa itse asiaan. (Itse asiassa on täysin mahdollista, että Veeran anonyymi kritisoija on Terttu Savolan lähipiiristä.) Halusin herätellä Veeran kritisoijaa hahmottamaan kokonaisuuden.

  7. Veera Kauppila #17

    Jos Savola on asiaton kommenteissaan, niin miksen sitten minäkin perässä? Olenhan vain häntä tietämättömämpi seuraaja, kuin pässi narussa.

  8. Kirsti-täti #18

    Terttu Savolan tykitys on suoraa kuvitusta Kari Enqvistin kuvaamalle ( http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kuoleman-ja-unohtamisen-aikakirjat/ ) meiningille: uskovainen vaatii vakaumuksensa kunnioittamista muttei vähääkään kunnioita muita ihmisiä ja heidän vakaumuksiaan. Ei edes näe mahdollisuutta, että ”olen Jumalan ihminen ja tiedän” ei ole argumentti ylipäätään, saati uskonnottomien tai muunuskoisten näkökulmasta.
    Harmillista, että tällainen persoona on ottanut polttavan köyhyysongelman keppihevosekseen.

  9. minttu #19

    homot, maahanmuuttajat saavat sanoo mielipiteensä vapaasti, mutta sitten ku uskovat sanoo mielipiteensä joka pohjautuu heidän arvoihinsa niin heitä pidetään rasisteina. mun mielestä muut on rasisteja kun uskovaisia ei hyväksytä, mut homot ja maahanmuuttajat kyllä hyväksytään.

    • Toinen Anonyymi #20

      Jokaisella on vapaus sanoa mielipiteensä. Mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta pitää siitä mielipiteestä. Terttu Savolalla on täysi vapaus tykittää mielipiteitään menemään. Ja muilla ihmisillä on vapaus olla samaa mieltä tai sitten sanoa, että Tertun esiintyminen on melko omituista.

    • Virkku #21

      Hei Minttu, eihän tässä nyt arvioida tai tuomita Savolaa henkilönä eikä edes hänen uskoaan vaan käyttäytymistään kanssaihmisiä kohtaan. Savola ei ollut vaalikeskustelussa yksityishenkilönä vaan poliitikkona, joiden jo lähtökohtaisesti pitäisi pystyä kestämään (perusteltua) kritiikkiä.
      Ja vielä haluaisin huomauttaa, että homous ja maahanmuuttajuus eivät ole ”arvoja” vaan faktoja. Homo maahanmuuttajakin voi olla uskovainen.

  10. Pasi Kaarne #23

    En ole vielä äänestänyt. Jumala ei yksinkertaisesti vain ole kertonut minulle ketä äänestää. Hallitus ei ole kertonut minulle sote-uudistuksesta, kuntauudistuksesta puhumattakaan. Hallituskaan ei näin ollen ole kertonut (tai oikeastaan valaissut tietäni) ketä äänestää. Kumpihan muuten olisi helpommin taivuteltavissa vinkkaamaan minulle oikea ehdokas?

  11. Maria Kivelä #24

    Onnea Katleena siitä, että herätät voimakkaita mielipiteitä! Itsekin sain kerran kuulla olevani saatanasta, ja otin sen suurena kohteliaisuutena. ;-)
    (Mutta toisaalta olenkin tällainen homo, maallemuuttaja. :-)

    • katleena #25

      Kiitokset Maria! Kuten arvaat, en ole kovin loukkaantunut Savolan sanomisista.

      Sain häneltä muuten jälleen meiliä, mutta en jaksa julkaista sitä. Muuten luon loputtoman ikiliikkujan, jossa hän lähettää minulle viestin jokaisen postauksen jälkeen.

      Eiköhän tämän blogin lukijakunta ole jo muodostanut käsityksensä Savolan laadukkaasta viestinnästä.

  12. toimittajien moraalia lisää #26

    Kannattaisi toimittajien korostaa mukaan tulijoille, etteivät he voi määrittää minkälaisia loppukommentteja heistä sanotaan tai miten media kirjoittaa jälkikäteen. Median kanssa nämä tahot ovat kuitenkin täysin untuvikkoja.

    Lööppijulkisuutta voidaan kirjoittaa lähes tyhjästä kuten tässä tapauksessa tuntuu olevan ja toimittajat kilpailevat suosiosta, että kenen juttuja naksutellaan eniten.

    Toisaalta tuon lööppijulkisuuden voi käyttää myös osaavat poliitikot hyväksi kuten vaikkapa Timo Soini. Harva poliitikko on pystynyt kääntämään niin negatiiviset uutiset puolueesta positiiviseksi julkisuudeksi.

    Hesarissa oli myös hyvä juttu siitä, kuinka haukkumisjournalismi ja politiikka ei toimi Suomessa. Siitä on osoituksena Kokoomuksen nouseminen suurimmaksi puolueeksi toissavaalikaudella, samoin kuin Perussuomalaisten valtaisa suosio.

    Uskontoon ottaisin kantaa, että Suomessa uskonto on toimittajien kaksinaismoralismin vakioaiheita. Toisaalta kristinuskolle naureksitaan julkisesti, mutta samalla vaaditaan kaikkien muiden uskontojen kunnioittamista ja arvostamista.

    Terttu Savola ei ole tainnut vielä myöskään ymmärtää median logiikkaa, jonka ainoa tarkoitus on saada sille (medialle itselleen) ja tekijöilleen näkyvyyttä. Henkilöt tulee jälkikäteen jos tulevat. Sen takia onkin järkevää etukäteen yrittää miettiä tarkasti yksittäisiä aihealueita, joita painottaa julkisuudessa ja tehdä niistä sellaisia teemoja ja lauseita jotka jäisivät jälkikäteenkin mieleen.

    • katleena #27

      Tämä on tosiaan aika monitahoinen asia:

      Toisaalta toimittajan pitäisi sääliä kokematonta tv-esiintyjää ja opastaa tätä. – Toisaalta ei muitakaan opasteta. Aikuisen ihmisen pitää ymmärtää käytöksensä ja viestintänsä seuraukset.

      Toisaalta pienpuolueille on annettava valtakunnallista tv-aikaa, kun kerran isoillekin annetaan. – Toisaalta heillä ei ole mitään kokemusta tv-esiintymisestä, eikä ole toimittajien tehtävä opastaa heitä työajallaan.

      Onneksi en ole vaalikeskustelujen tuottaja tai päätoimittaja, joka joutuu tekemään nämä päätökset.

  13. Andie Heimaz #28

    Kuten Terttu Savola tekstissään kirjoittaa on hänellä Jumalan ihmisenä vähän enemmän tietoa asioista, kuin mitä hänelle puhutaan tai näytetään.
    Kun poliitikon katsantokanta on noin vahvasti hengellisesti sävytettyä, ei hänen maailmaansa mahdu muuta kuin se yksi ainoa oikea totuus, totuus jonka hän on jo tietää ja omistaa.
    Hänelle on turha yrittää takoa muita näkökulmia asiaan, hänen ajatusmaailmaansa mahtuu vain se yksi, ainoa oikea.
    Mielestäni toimit järkevästi, kun sanot raportoit vain sen mitä Savola sanoo tai tekee. Hänen solvaalva toimintansa todellakin kertoo hänen todellisesta arvomaailmastaan enemmän kuin mikään muu.

    • katleena #29

      Andie, kiitokset!

      Mieleni tekisi kovasti julkistaa toinenkin saamani haukkumameili, mutta se poikisi jälleen uusia sähköposteja. Toivottavasti Savolan yhteydenotot loppuvat pian.

  14. Sakari Penttinen #30

    Ensin kiitokset blogistille. Palasin pienen tauon jälkeen lukemaan blogia ja sisältö on todella herkullista. Minulta on matkoilla ollessani näköjään mennyt täysin sivu nokan tämä kyseinen keskustelu. Osaisikohan joku laittaa jotain linkkiä asiaan? Olisi kiinnostavaa päästä ensisijaisen lähteen äärelle.

    Lopuksi vielä tekninen kysymys Katleenalle: Katsotko omasta yrityksestä(kin) kertovan blogi-kotisivulinkin mainostamiseksi? Tämä oli mielestäni hiukan harmaalla alueella, joten jätin kotisivun pois.

    • katleena #31

      Sakari, tervetuloa takaisin!

      Löydät haluamasi keskustelun blogistani oikean yläkulman hakukentän avulla.

      Tuo kommentointiohjeeni on tosiaan monitulkintainen. Selvennän sitä hiukan:

      1) Voit ilman muuta laittaa nimimerkin yhteyteen sivujesi osoitteen. Se ei ole mainostamista vaan kommenttisi taustoittamista.

      2) Sen sijaan jos joku kirjoittaa kommenttinsa sisälle selkeän mainoksen (vaikkapa ”Äänestä minua Kuusamossa numerolla 748843”), niin sen poistan ilman muuta.

      3) Omaan blogipostaukseensa saa toki linkittää, jos se liittyy aiheeseen. Tässä olen aika höveli. :)

  15. Ateisti-pohdiskelija #32

    Vaikka Ruokasen kommentti, ettei ”kuntavaaliin ehkä kannata lähteä julistaen olevansa jumalan antamaa tehtävää suorittamassa” ollutkaan kovin paha loukkaus, kuului siitä silti läpi sellainen hieman ylimielinen asenne ja hörhö-leiman otsaan painaminen. Tämä on aika yleistä monissakin nykypäivän keskusteluissa. Uskovaisia (kristittyjä) sopii haukkua ja leimata hörhöiksi, sillä he ovat helppo maalitaulu maallistuvalle kansalle. Joissain muissa keskusteluissa, mitä on viime vuosina nähty, tämä on vielä paljon räikeämpää. Tässä kyseisessä tapauksessa asennetta voimisti se, että Savola on pienen puolueen edustaja. Ruokanen tuskin olisi edes vitsillä sanonut samaa kommenttia islamilaisen tai budhalaisen puolueen edustajalle, ja tuskinpa hän olisi sitä sanonut edes kristillisdemokraattien edustajalle.

    Ja tämän kaiken minä taas sanon sekä ateistina, että kaikkien kulttuurien ja uskontojen suvaitsijana.

  16. ihmettelevä esko #33

    Pidän itseäni varsin sanavalmiina yksilönä.

    Tällä kertaa en tosin keksi mitään sanottavaa.
    (en syönyt kismettiä:-)

    Melko tyhjentävää sanomaa jakaa tämä T.S.

    Valitettavasti objektiivisuus on näemmä päässyt hukkumaan.

    Sillä tavalla olen tosin kateellinen, tälle Savolalle, että vaikka sanavalmis olisinkin, en pärjäisi hänelle kuitenkaan.
    Ehkä se johtuu sitten siitä etten satu ”tietää vähän enemmän” mistään :-)

    Koska minua myös jossain määrin hävettää ko. henkilön puolesta, toivon, että hänkin on tässä uhri.
    Tietoverkkorikollisen uhri siis.
    Että joku muu , hänen nimissään, kirjoitellut nämä suuret säkeet olisi,
    sillä ei edes Espoolle ole hyväksi, että heitä edustaa tämän kaltaista tekstiä suoltava suuri lupaus.

  17. Ateisti-pohdiskelija #35

    Kirjoitanpas vielä toisenkin kommentin, kun asiat tulevat vasta viiveellä mieleen.

    Olen samaa mieltä siitä, että Savolan kirje on mykistävää uskonnolista tykitystä, ja olen samaa mieltä siitä, että hänen raivonpuuskansa eivät varmaan auta häntä etenemään politiikassa, mutta toinen kysymys on, miksi kisastudion tarvitsi piikitellä ehdokkaita. Ruokasen jumala-kommentista kirjoitin jo yllä, mutta miksi Kortesuon piti sanoa, että Savolan ehkä ainoa onnistuminen oli hänen kommenttinsa Sarasvuolle. Näistä kahdesta piikittelystähän Savola raivostui.

    Oma tulkintani on se, että nykyään katsojat tahtovat, tai ainakin viihteen tekijät olettavat katsojien tahtovan nykyaikaisia ”gladiaattoritaisteluja”, joissa sirkushuvia kansalle tuottaa se, kun toinen ”murskataan”. Tällä tarkoitan TV-ohjelmia joiden viihdearvo perustuu siihen, että ihmiset joko vapaaehtoisesti nöyryyttävät itseään rahan ja julkisuuden toivossa, tai heidät pannaan piikittelemään toisiaan ja juonimaan toisiaan vastaan kunnes toisen kantti murtuu. Näitä ohjelmiahan on pilvin pimein. Aikoinaan Heikoimmassa lenkissä pilkattiin kilpailijoita sinä toivossa, että he murtuvat, Idolsissa ihmisiä lytätään ja itketetään, Big Brothersissa toisille annetaan etuja samalla, kun toisia nöyryytetään. Monenlaisissa tosi-TV-kilpailuissa ihmisten pitää pärjätäkseen juonitella ja pudottaa heikoimmat tai pahimmat kilpailijat pois, jne. Vaaliväittelyiden kisastudio jatkaa mielestäni tätä samaa linjaa, vaikkakin melko kesysti verratuna moniin muihin ohjelmiin. Eli nämä piikittelyt kisastudion puolelta on juuri sitä, mitä heiltä odotetaankin. Se, että Savola raivostui parista piikistä näin totaalisesti osoittaa vain, että piikittely onnistui yli odotusten. Kansa sai sirkushuvia.

    • Virkku #36

      En kyllä rinnastaisi BB-asukkeja tai visailuvieraita puoluejohtajiin ja kunnallisvaaliehdokkaisiin. Jälkimmäisiltä on lupa odottaa vähän enemmän, ja median ja äänestäjien kuuluukin heitä grillata.

      • katleena #37

        Olen kanssasi samaa mieltä. BB-ilmiö on vastenmielinen, enkä seuraa sitä lainkaan.

        Sen sijaan kansallisen tason poliitikon ja virkamiehen *pitää osata* hillitä itsensä. Sitä testataan muun muassa julkisella painostuksella. Tällä kertaa siihen hommaan valittiin Jussi Lähde, Reijo Ruokanen ja minut.

        Jos poliitikko ei osaa hillitä itseään pienestä nälväisystä, miten hän toimii tärkeässä neuvottelutilanteessa poliittisessa elämässä? Kävelee ulos? Kertoo, että vastapuolessa asuu vieras henki? Lähettää jälkikäteen solvausmeilejä laajalla jakelulla?

        Ei kuulosta kestävältä toiminnalta.

        • Ltiilika #38

          (Tämä kommentti tulee tänne jonon jatkoksi, vaikka ei ole eritysesti sinulle kohdennettu, Katleena).

          Mielenkiintoinen rinnastus, BB ja politiikka. Ei itse asiassa niin kovinkaan kaukana toisistaan, jos asiaa tarkemmin miettii.

          Tosi-TV-formaateista eniten politiikkaa muistuttaa Selviytyjät. Siinähän on nimittäin koko politiikka pienoiskoossa: ratkotaan tehtäviä, liittoudutaan, juonitaan, lasketaan omia mahdollisuuksia ja äänestetään. Selviytyjät-sarja pohjautuu peliteoriaan, ja samaisen teorian lainalaisuuksia noudattelee politiikka.

          BB taas muistuttaa politiikkaa siinä, että talon asukkaat ovat julkisen kyttäyksen kohteena ihan samalla tavalla kuin poliitikot. Kaikkea, mitä he tekevät tai sanovat, kytätään ja arvioidaan. Tuotantoryhmä valitsee tapahtumat ja edesottamukset, jotka nostetaan esiin. Poliitikkojen kohdallahan tämän valinnan tekevät eri mediat. BB-asukkaat äänestävät toisiaan häätöäänestyslistalle ja kasvoton massa äänestää heitä äänestää sitten talosta ulos (tai tällä kaudella pysymään talossa) ihan samalla tavalla kuin poliitikot junailevat vaalilistoja ja heitä sitten massat äänestävät valtuustoihin tai eduskuntaan. Ainoa suurempi ero on vain se, että BB-talon asukkaat eivät voi kommunikoida äänestäjiensä kanssa, mutta heitäkin juontaja tenttaa erilaisilla kysymyksillä joka viikko suorassa lähetyksessä.

          Kaikissa kolmessa on tärkeintä esiintyä edukseen (omien, mutta ei välttämättä kaikkien) äänestäjien silmissä.

          • Ltiilika #39

            Ai niin joo vielä: Olen eri tahojen kautta ymmärtänyt politiikan huipulla toiminnasta, että se todellakin muistuttaa vastaavaa hiekkalaatikkoleikkiä sillä erolla, että politiikan hiekkalaatikolla pukeudutaan vähän kalliimmin ja keskitytään peilaamaan itseä vaaligallupeista. Ja ahkerat hölmöt sitten pistetään tekemään ne hommat, joilla ei saa huomiota ja julkisuutta eli ääniä…

          • katleena #40

            Ltiilika, noilta osin politiikka ja tosi-tv tosiaan vertautuvat toisiinsa. Pari isoa eroa on kuitenkin osallistujien kokemuksessa ja osaamisessa:

            1) Tunnetut poliitikot on koulutettu (tai he ovat itse oppineet) esiintymään kameroille ja olemaan arvioitavina. Sen sijaan tavalliset ihmisparat vain tekevät itsestään pellen, ja joku muu käärii rahat.

            2) Politiikassa kaikki saavat palkan, ei vain voittaja. Lisäksi poliitikot ovat itse valinneet uransa ja opetelleet asioita sitä mukaa kun ovat edenneet. Tosi-tv-tähdet vain paistetaan nopeasti, kunnes nesteet ovat irronneet. Rippeet roiskaistaan sivuun.

            Mutta myöntää täytyy, että kilpailu ja linssin alla oleminen on samanlaista – toisella porukalla on vain edullisemmat olosuhteet kuin toisella.

            • Ltiilika #41

              No joo, suurin osa kuntavaaliehdokkaista on niitä tuntemattomia amatööripoliitikkoja ja taviksia, joista suurin osa ei tule pääsemään minkäänlaisille palkoille politiikassa ja joilla ei ole parinsadan euron vaalibudjetilla varaa esiintymiskoulutukseen. Mutta joo, jokuhan niidenkin ehdokkaiden äänillä sitten ratsastaa ja käärii ne rahat, ja vaalien jälkeen ne valitsematta jätetyt sitten roiskaistaan sivuun, takaisin palkattomaan järjestötyöhön.

              Keskustelin tuossa muutama tovi takaperin yhden ehdokkaan ja entisen kansanedustajan avustajan kanssa. Hänen mukaansa eduskuntavaaleissa tilanne on sitten toinen. Että jos on pistää vaaleihin sadan tonnin budjetti, niin voi olla toivoa läpipääsystä. Ja sekin edellyttää sitä, että puolueen oma ehdokasasettelu sattuu sopimaan (lue: on junailtu) kohdalleen, eli omalle ehdokasprofiilille ei ole samassa vaalipiirissä paria kolmea kilpailijaa, joiden kesken äänet sitten jakaantuvat. Hän sitten heitti esimerkkinä, että jos persuilla olisi ollut Uudellamaalla toinenkin akateeminen nainen viime vaaleissa ehdokkaana, niin puolueella tuskin olisi akateemista naiskansanedustajaa, ja että Vantaalla oli yksi puolue asettanut ehdokkaaksi profiililtaan kolme ”kloonia”, millä varmistettiin, ettei kukaan niistä mene läpi vaan että sisäpiirin kannalta sopivammat ehdokkaat tulevat valituiksi. Tämä on siis sitä, mitä siellä Arkadianmäen BB-talossa tapahtuu kulissien takana 24/7-meiningillä (kanitarhaksi tuo ehdokas sitä taisi nimittää, mikä tietysti on vielä enemmän BB:mäistä)… Siis kannattavien siirtojen laskemista ja junailua, missä vakuuttava esiintyminen on yksi tärkeä osa-alue.

              Jos palataan Savolaan, niin sitoutumattomana ehdokkaana se ei sitten ehkä ole kaiken tämän junailun ytimessä, meuhkaa lähinnä omaan piikkiinsä ja pelaa niillä palikoilla, mitä hänellä sattuu olemaan.

              • katleena #42

                Tuo ehdokasasettelu on tosiaan kiinnostava seikka.

                Olet ihan oikeassa: Erityisesti eduskuntavaaleissa taktisella profiilien valinnalla voidaan edistää jonkun läpipääsyä. Vastaavasti samantyyppisiä klooneja valkkaamalla estetään heidän kaikkien nousu kansanedustajaksi.

                Jos puolue X ottaisi ehdokkaakseen neljä 50-60-vuotiasta naispuolista iskelmätähteä, todennäköisesti yksikään heistä ei pääsisi läpi. Sen sijaan jos ehdokkaana tuossa profiilissa olisi vain Katri Helena, hän menisi heittämällä eduskuntaan.

                – Jos muuten joskus itse olisin ehdokkaana, vaatisin puolueelta varmistuksen siitä, että he eivät ota listoilleen toista samanikäistä viestintätätiä.

                • Viestintäsetä #43

                  Eikös tuossa olisi valmis, myyvä kirja-aihe? Siis ”Näin mennään valtuustoon ja eduskuntaan.” Tyrkkäät vähän neuvoa klooneista, esiintymisestä ja niin pois päin ja kaupaksi käy!

                • katleena #44

                  Kyllä tuosta teemasta kirjan saa ilman muuta. Täytyy nyt ensin hoitaa nämä muut kirjaprojektit pois alta. :)

                • Ltiilika #45

                  Hehe, eivät ne sinun rinnallesi välttämättä toista viestintätätiä laittaisi vaan toisen bloggarin, sellaisen nuoremman ärhäkän vähän blondin lifestyle-terrierin, tai ehkä toisen some- ja verkkoahkeran asia/tietokirjailijan…

Kommentoi

Kommentointiohjeet »

Ei oo totta -blogin kommentointiohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.