Neuvoin tänään Hämeenlinnan asemalla ulkomaalaista, joka ei aivan pysynyt kärryillä myöhässä olevista junista ja niiden lyhenteistä. Vasta sen jälkeen tajusin, että ehkä kaikki suomalaisetkaan eivät ymmärrä VR:n termejä.

Niinpä laadin kaikille junalla matkustaville VR-suomi-sanakirjan, joka auttaa tunnistamaan junatyyppejä, niiden lyhenteitä ja alennuskäytäntöjä.

Olen lisännyt sanakirjaan Huom!-merkinnän, jos lyhenteessä tai termissä on väärinymmärryksen riskejä.

IC 123 = Inter City -juna.
Huom! Vaikka IC on nimeltään "kaupunkien välinen", se silti pysähtyy myös kaupunkien keskellä (kuten Pasilassa ja Helsingin päärautatieasemalla).
Huom! IC ei välttämättä pysähdy jokaisessa kaupungissa.
Huom! IC kuitenkin pysähtyy myös niissä paikoissa, jotka eivät ole kaupunkeja (kuten Tikkurilassa).

IC2 12 = Inter City 2 -juna.
Huom! Kakkonen tulee vaunujen kaksikerroksisuudesta. Se ei siis tarkoita nopeampaa junaa.
Huom! Kaikki vaunut eivät silti välttämättä ole kaksikerroksisia.
Huom! IC2-junassa kakkonen kuuluu junatyyppiin, ei junan numeroon. Tämä pitää tietää, kun käyttää junien kulkutiedot -palvelua.

P 123 = pikajuna.
Huom! Vaikka pikajuna kuulostaa nopealta, se on hitain pitkän matkan juna. Jos haluat pikaisesti perille, älä ota pikajunaa.
Huom! Lyhenteessä oleva P ei tässä yhteydessä tarkoita Pendolinoa, vaikka niin voisi aluksi luulla. Huomaat eron, kun olet jo pikajunassa.

S 123 = Pendolino.
Huom! Ulkomaalaisen tai harvoin matkustavan voi olla vaikea hahmottaa, että Pendolino tarkoittaa nopeaa junaa. Sitä se kuitenkin tarkoittaa.
Huom! Vaikka Pendolino on nopein juna, se ei käytännössä ole nopein. Pendolino rikkoontuu kaikkein herkimmin.
Huom! Älä sekoita tätä S-junaan, joka on pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junatyyppi. Huomaat eron, kun olet jo S-junassa.
Huom! Junatyypin nimi tulee junan valmistajan käyttämästä nimestä. Kun siis VR seuraavan kerran kilpailuttaa junia, saamme jälleen uuden junatyypin. Pitää vain toivoa, ettei valmistaja ole tsekkiläinen, koska "Krszstovicxz" saattaa olla käytössä hitusen hankala.

Hyvitys = joissain tilanteissa matkustaja saa lipun hinnasta osan takaisin
Huom! Junavuoro saatetaan ajaa huonommalla kalustolla, mutta lipun hinnasta ei silti saa alennusta.
Huom! Junavuoro saattaa myöhästyä lähes tunnin, mutta lipun hinnasta ei silti saa alennusta.
Huom! Lipussasi oleva paikka saattaa puuttua junasta tai se on myyty myös jollekulle toiselle, mutta lipun hinnasta ei silti saa alennusta.

Tämän sanaston avulla selviät varmasti. Ei muuta kuin iloista matkaa!

Kategoria:

24 kommenttia

  1. Ihan hauska kirjoitus. Sanohan anonyymi yksikin kohta mikä tässä ei ole oikein?

    1. Tekari, jouduin poistamaan Anonyymin kommentin, koska siinä oli epäasiallista kielenkäyttöä.

      On ihan mahdollista, että jokin asia oli väärin kirjoituksessani, mutta ehkä Anonyymi ensi kerralla kertoo, mikä oli pielessä. Ja jopa ilman alapään terminologiaa.

  2. Tässähän ollaan lähestulkoon yhtä pitkällä nimisuossa kuin tietotekniikassa (vrt. Nokian ja Microsoftin tuoteportfoliot).

    Toisaalta, juuri Brysselistä palanneena, VR ei nyt niin kauhean paha ole – muistan miten hukassa olin kun ensimmäistä kertaa tutustuin belgialaiseen juna- ja metroliikenteeseen.

    1. Lohduttavaa kuulla, että muualla maailmassa on vielä pahemmin. 🙂

      Mua hävetti aika paljon, kun se ulkomaalainen kysyi: ”Are trains always this late in Finland?”

      ”Öööö, not very often. Only when there’s snow. Or freezing cold. Or when the train comes from Lapland. Or when there’s wet leaves on the tracks. Or-”

      Siinä vaiheessa vaihto-oppilas nyökytteli surullisen ymmärtäväisen näköisenä. Meillä on raideliikenne kuin Itä-Euroopassa 1980-luvulla.

      1. Moikka! Vaikka tekstistä on aikaa, on tämä vieläKIN ajankohtainen.. tai ainakin tälläinen mielikuva ihmisillä on. Mainittakoon kuitenkin, että tätä junien täsmällisyyttä seurataan tarkasti, ja lähijunista sadaasta junasta vain 5 on myöhässä, ja kaukojunissakin päästään 84% täsmällisyyteen. JA mitä tulee vertauksesta Eurooppaan, niin esimerkiksi keski-euroopassa lumisateen sattuessa useasti raideliikenne keskeytetään kokonaan, joka johtuu tosin kovista pituuskaltevuuksista. Mutta pointti oli vaan se, että Suomessa on keskimäärin erittäin hyvin aikataulussa pysyvät junat, joka mittaritta =)

        1. Kiitos kommentista ja tervetuloa EOT-blogiin!

          Junat ovat tosiaan petranneet ajallaan kulkemista tosi paljon. Kirjoituksen ajankohtahan oli VR:n pahin alho, jolloin minä ja monet muutkin junamatkustajat tuskastuimme tilanteeseen pahasti. Nykyään aikataulut pitävät paljon paremmin.

  3. Voisi vielä lisätä, että junaluokista P eli Pikajuna on normaalihintainen IC ja IC2-junissa on lisämaksu, jonka vastineeksi esimerkiksi IC2-junassa on poistettu ravintolavaunu.

    Sen sijaan IC2-junassa on kärrymyynti, jos se ei ole juuttunut johonkin vaunuun, jolloin kärrymyynti on junaan ko. vaunussa. Edellyttäen että kärrymyyjän kassapääte toimii.

    Myös Pendolinossa on lisämaksu, se on edelleen vähän suurempi kuin P ja IC/IC2 -junissa. Vastineeksi tästä Pendolino on näistä useimmin myöhässä.

    1. Kiitos – osuvia täydennyksiä!

      Nämä pitäisi lisätä johonkin VR:n palvelukuvaukseen kaikilla kielillä, niin myös ulkomaalaiset ymmärtäisivät perusperiaatteet.

    2. Pendolinon lisämaksu johtuu siitä, että käytät useinmiten kauemmin Pendolinoa kuin aikatalun näyttää (kun se taas menee rikki). Näinollen penkit mm. kuluu arvioitua enempi. Tästä syystä VR rokottaa sinua.

  4. Hyvä muistisääntö Pendolinon tunnukselle: S on myös kemiallinen merkki aineelle nimeltä rikki.

  5. Lisätä voi senkin, että Pendolinossa ”Business Class” tarkoittaa että lipun hintaan sisältyy kahvi pahvimukista sekä keksi. Business Classin hinta esim Tampere-Helsinki -välillä on 20,60e normaalin (2.lk) 34,90e päälle. Köyhemmille voi selittää, että kahvin saa kyllä ravintolavaunusta parilla eurolla, ja keksin sijaan voi syödä vaikka junalipun mukana ilmaseksi tulleen kuitin – mausta sitä ei erota.

    1. Ethän unohda, että kahdella kympillä saa onnen lukea myös päivän lehdet? (Sikäli kun ne ovat ehjiä ja jos niitä ei lue joku muu.) Olisit tosin saanut ne halvemmalla asemalta, mutta sitä ei lasketa.

      Itse en juo kahvia ja harvoin teetäkään. Mitähän minä saisin juotavaksi Business Class -lipulla? Kuumaa vettä?

      20 euron bisneslisähintaan luulisi jo kuuluvan tuoremehuja ja hedelmiä, toimiva nettikioski ja tulostusmahdollisuus.

  6. Muista myös H-junat eli taajamajunat (ei saa sekoittaa pääkaupunkiseudun H-junaan). Parisataa kilometriä Suomen maaseudun läpi kovalla penkillä, uu la la!

  7. Matkustin juuri kahdella vaihdolla ja keskimmäisenä oli taajamajuna. Matkakumppanini kertoi, että näissä junissa ei ole vessaa. Pitääkö tämä paikkansa? Onko jotain ihan käytännön vinkkejä matkustukseen (esim tupakoitsijoille tai pienirakkoisille)?

  8. Kiitos oivallisista lisäyksistä!

    Pyrin välttämään taajamajunia viimeiseen asti, joten en tiedä niitten vessatilanteesta. Sen sijaan sinisissä ”pika”junissa vessa toimii taatusti, mutta vesihana ei. Sitten kun on asioinut saastaisessa junan vessassa, ei pysty pesemään käsiään. Aaargh. Helpompi on pidättää.

    Taajamajunien ja pk-seudun lähiliikenteen junien penkit ovat legendaarisen epämukavia. Nukkuminen on mahdotonta, ja vastapäätä istuvan polvet ovat omien polvieni kanssa intiimisti lomittain. Kun mukana on tavaraa, sitä ei saa mihinkään järkevästi.

    Jos helvetti on olemassa, siellä on ruuhka-ajan taajamajunia, jotka ovat ikuisesti myöhässä.

    1. Ai on edelleen helpompi pidättää, jos matka kestää yli 6 tuntia. Itse ainakin käyn ennemmin vessassa, kuin pissaan housuun kesken matkan.

      1. Anonyymi, kyseessä oli satiirinen kommentti. En ehkä osannut ilmaista itseäni kunnolla, mutta pakkohan ihmisen on vessassa käydä.

  9. Kyllä taajamajunissakin on vessat, myös pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä. Pääradalla InterCity-junat alkavat olemaan Pikajunien tyylisiä, että pysähtyvät myös melko pienilläkin paikoilla kaupunkien väleillä esim. Lapua, Kauhava, Pännäinen, jne. Tämä seuraava on lähinnä suomalaisia sekoittava juttu. VR:n internet-sivuilla joskus liikennetiedotteissa saattaa junatyyppi vaihtua, vaikka junatyyppi ei vaihtuisikaan. Tämä lähinnä on vain kirjoitusvirhe.

  10. Menikö tämä sanakirja palautteena myös VR:lle? Ja nämä kaikki muut tämän blogin VR-aiheet?

    1. En ole lähettänyt tätä VR:lle, koska he käsittääkseni seuraavat blogiani. Ainakin yhden kerran heiltä on tullut vastaus, vaikka en ole heille asiasta erikseen tiedottanut.

      Sen kyllä ymmärrän, että tähän keskusteluun ei todennäköisesti tule VR:ltä vastinetta. Olemme jo niin pitkällä sarkastisissa analyyseissämme, että tähän VR:n on aika vaikea vastata yhtään mitään. 🙂

  11. Tuo ei muuten (aina) pidä paikkaansa, ettei saa hyvitystä, jos matkustajalle myyty istumapaikka puuttuu junasta. Itse olen saanut hyvitystä kaksi kertaa, kun olen sitä ihan piruuttani ruinannut jälkikäteen. Ei sitä tietty muutaman euron takia kannattaisi nähdä vaivaa, mutta ketutti niin paljon, että kirjelmöin asiasta. Ja korvausta tuli!

  12. Nää jutut hivelee 20 vuotta pendelöineen ja silti ikuisesti julkisia liikennevälineitä suosivan mieltä. Asiakaspalvelutilanteisiin tarvittaisiin konduktöörien ja kuljettajien koulutusta varten se Kootut selitykset-teos, johon tässä muutaman viime talven kuulutuksia pohjaksi:
    – tavallinen ovivika, ovivika joka johtuu siitä, että aurinko paistaa tunnistekennoon (Italiasta hankitussa paikallisjunassa), ovi muuten vain rikki (siitä ilmoitetaan tarralla)
    – vaihdevika, erityisen vaikea vaihdevika, jolloin kutsuttava asentaja Mäntsälästä asti (yöllä)
    – edellä kulkeva juna hidastelee tai on kokonaan rikki
    – odotetaan vapautuvaa raidetta, Pasilassa on nyt ruuhkaa, Helsingin ratapihalla on ruuhkaa
    – maavuoto (!)
    – kannatinlanka pudonnut
    – lehtiä radalla
    – ylämäki, jota juna ei pääse ylös, kun on niin liukasta
    – kuljettaja puuttuu, konduktööri puuttuu
    – vaihde punaisella, jolloin ajettava alennettua nopeutta 50 km tunnissa
    – jarruvika, jarruvika kärrymyyntikärryssä (oikeasti…)

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.