Kävimme perheen kanssa maanantaina Powerparkissa ensimmäistä kertaa. Teimme lähdön klassiseen ex tempore -tapaan sunnuntai-iltana emmekä hankkineet kohteesta mitään ennakkotietoa. Matkalla oli aikaa googlailla, mitä paikan päältä löytyy.

Perillä äimistyimme. Päätin heti, että tästä kokemuksesta pitää postata, vaikka perhelomailu ei kuulu vakioaiheisiini.

En ryhdy kuitenkaan listaamaan kronologista kuvausta reissusta, koska EOT ei ole matkailublogi. Sen sijaan kokoan havaintoni yhteen aihepiireittäin. Poimi itsellesi tärkeimmät alaotsikon mukaan.

Joku muuten epäili Facebookin puolella, että Powerpark on maksanut minulle kehuista. Ei ikävä kyllä ole. Meidän perhe pulitti kokemuksistaan normaalin listahinnan: koiraperheen majoitus 95 euroa, lasten huvirannekkeet 36 ja 25 euroa sekä aikuisten yksittäiset laiteliput 7 euroa per piljetti. Ruokakin oli tuttuun huvipuistotyyliin hieman ylihintaista.

(Minulle tarjotaan kyllä bloggaajana sitäsuntätä ilmaiseksi, mutta yleensä en ota vastaan mitään. Joskus huolin ilmaiset teatteriliput, ja siitäkin kerron blogissa erikseen.)

Mutta asiaan.

Riittikö perheelle tekemistä?

Helkutti soikoon, kyllä riitti. Ehdimme testata kiinnostavimmista asioista vain viidesosan, joten teimme elokuulle uuden neljän päivän mökkivarauksen.

Meidän perheen kiinnostuslistalle ylsivät nämä:

  • yli 40 laitteen huvipuisto
  • ratsastus ja hevoset
  • ravintolapalvelut
  • mökkivuokraus
  • leffateatteri
  • värikuula-ammunta
  • fantasia-aiheinen kesäteatteri
  • uima-allas

Ja jollain toisella porukalla voi tykätä näistäkin:

  • karting
  • vaatteiden ja sisustustavaroiden shoppailu
  • pikkulasten leikkipaikat ja huvipuistolaitteet

Asiakaskokemus livenä?

En ole missään päin Suomea nähnyt niin aitoja hymyjä asiakaspalvelijoilla kuin Powerparkissa. En löytänyt yhtäkään myrtynyttä tarjoilijaa tai lipuntarkastajaa. Osa oli toki neutraaleja, mutta suurimmalla osalla oli niin ilahtunut hymy, että kyynisempi kävijä jo kadehtisi.

Kehuin usemmallekin myyjälle positiivista kokemustamme. Jokainen vastasi kiitoksin ja samalla käänsi näkökulmansa minuun: ”Kiva että olet viihtynyt” tai ”Mahtavaa että teillä on ollut hyvä päivä”. He siis helkutin ammattitaitoisesti huomioivat asiakkaan fiiliksen eivätkä keskittyneet omaan osuuteensa.

Iso merkitys asiakaskokemukselle on myös Powerparkin miljöö. Ensinnäkin siisteys on huikeaa. Meillä on keittiön lattialla enemmän roskia kuin elämyspuiston alueella.

Erityismaininnan saa paikan arkkitehtuuri, joka on absurdia ja fantasiamaista. Koko elämyspuisto näyttää siltä kuin sen olisivat suunnitelleet Sibylla Punurmio ja Inspector Gadget pienessä krapulassa yhteisen lapsensa viisivuotissynttäreille. Arkkitehtuurissa on heitetty yhteen kattilaan kansanperinteet, satuhahmot, kulttuuriset stereotypiat, urbaanilegendat, strobovalot, formulafanitus sekä pari varastettua kulttuurilainaa – eikä soppaa ole siivilöity mitenkään. (Ja tämä on siis kehu.)

Jos nyt miljööstä kaivaa esiin yhden miinuksen, niin katukiveys oli irtoillut siellä täällä. Jalkoihinsa kannatti siis katsoa portaissa ja poluilla.

Asiakaskokemus verkossa?

Powerparkin verkkopalvelu ei ole mikään paras mahdollinen.

Ensinnäkään vuokramökeissä ei ole nettivarausjärjestelmää, eikä sivuilta löydy mökkifasiliteettien vertailutaulukkoa.

Toisekseen huvipuiston kalenterin toiminnallisuus on surkea: joka kerta kun klikkaa jotain päivämäärää, näkymä vaihtuu sivun yläreunaan, ja sieltä joutuu jälleen skrollaamaan alas. Lisäksi kalenterissa on eri värejä, joiden merkityksen joutuu itse päättelemään.

Isoin hämmästyksen aihe oli se, että huvipuistorannekkeita ei pysty ostamaan etukäteen verkossa alennuksella (saati normaalihintaan). Yleensähän huvipuistot pyrkivät purkamaan jonoja portilla, kun ne myyvät rannekkeet etukäteen netissä tai Ärrällä paria euroa halvemmalla.

Brändi?

Olin joskus aiemmin kuullut Powerparkista, mutta sen nimi herätti minussa vain mielikuvan jostain 80-lukulaisesta wanna-be-formulakeskuksesta. Ajattelin, että Powerpark on yrityskemuihin ja polttareihin suunniteltu paikka.

Nimi on yhä kökkö, mutta sen oheen tulleet lisämääreet ovat osuvia. Nykyään paikka on ”huvinvointivaltio” – lyhyemmin ”huvivaltio”, jonka sijainti on ”Suomi Funland”. Nämä saivat sisäisen sanaleikkisankarini steppaamaan.

Brändi lunastaa kyllä lupauksensa heti kun portista ajaa sisään. Keskellä ikuisia lakeuksia alkaa jättimäinen puistoalue, joka on niin pitkä, leveä kuin korkeakin. Jopa lapsille jäi mieleen iskulause ”160 hehtaaria ikärajatonta riemua”.

Powerpark on jälleen kerran yksi todistusaineisto bisneskliseiden puolesta: ”usko unelmaasi”, ”tee asiat eri tavalla” ja ”think big”. Kliseepuuro ei ole suosikkiruokaani, mutta Powerparkissa niiden toteuttamisessa on onnistuttu.

Majoitus?

Valikoimaa on jokaiseen makuun, omituiseenkin. Tarjolla on yhtä lailla valtavaa hirsihuvilaa kuin vankkurimajoitusta ja jopa korkealla olevaa ”puumajaa”.

Meillä oli pikkuruinen Greenfield-mökki, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Leirintäalueen huoltorakennus oli aivan vieressä, ja sieltä löytyivät vessat, suihkut, saunat ja keittiö. Yhteiskeittiössä ei ollut astioita, mutta käytössä oli mikro, tiskiallas ja liesi. Kokkasimme Trangialla partiotyyliin mökin edustalla ja tiskasimme astiat huoltorakennuksessa.

Mökki oli hintansa väärti. Saimme 80 eurolla nukkumapaikan neljälle, ja koirasta meni 15 euron lisämaksu. Hintaan kuuluivat lakanat, pyyhkeet, parkkipaikka ja sisäänpääsy huvipuistoon (ei siis rannekkeita). Saimme neuvoteltua vielä myöhäistetyn luovutusajan avaimille samaan hintaan.

Mökit olivat toissavuonna rakennettuja: siistejä, hyvinhoidettuja ja kokoonsa nähden fiksusti suunniteltuja. Nurmikko oli juuri leikattu, ja ilmalämpöpumpulla sai tilan viileäksi. Kaikissa ikkunoissa oli pimennysverhot – paitsi ovessa ja katonrajan kaari-ikkunassa, joten kuopus heräsi valoon viideltä aamulla ja oli lähdössä huvipuistoon.

Koiraperheet?

Alueella on muutama mökki, jossa voi yöpyä karvakasan kanssa. Oli kätevää jättää koira ilmastoituun mökkiin siksi aikaa, kun olimme itse kieputettavana. Lisämaksu kuolakuonosta oli 15 euroa.

Tarjolla olisi ollut myös koiranhoitoparkki, joka maksaa 20 euroa päivältä. Oma elukkamme on kuitenkin sen verran kärttyinen muille koirille, että mökki oli parempi vaihtoehto.

(Ja se joka jättää koiran odottamaan kuumaan autoon, ansaitsee ajaa vuoristoradassa ilman turvakaarta.)

Kehityskohteet?

Pakonomaisena kehittäjänä listasin mielessäni ideoita, joita korjaisin puistossa. Listasin nämäkin ylös, ettei homma mene täysin kehumiseksi. Sekaan päätyi niin pieniä kuin suurempiakin kehitysideoita.

  1. Pohdimme lasten kanssa puiston epäekologisuutta. Sehän on selvää, että maailma tuhlaisi vähemmän energiaa, jos Powerparkia ei olisi olemassa. Joskus on kuitenkin kiva pyöriä pää alaspäin, joten en ihan heti purkaisi puistoa. Sen sijaan olisi kiva nähdä infotauluja siitä, onko laitteissa ledejä vai perinteisiä hehkulamppuja, miten kierrätys hoidetaan ja miten energiaa pyritään säästämään. Leirintäalueelle olisin kaivannut kierrätyspisteitä: nyt kannoimme jätemetallit mukanamme kotiin.
  2. Junarata menee vierestä. Hitsi kun siellä olisi asema. (Ja tiistaina sain kuulla, että asema *on* tulossa ensi kesänä.)
  3. Respasta saa A4-kokoisen aluekartan mukaansa. Sen taustapuolella on vain iso Powerpark-logo. Tilan voisi käyttää ennemmin hyväkseen niin, että paperissa olisi myös huvipuistolaitteiden pituusrajat.
  4. Powerparkiin tarvittaisiin ehdottomasti oma mobiilisovellus. Siihen voisi ruksia perheen pituudet, iät ja erityistoiveet, jolloin ohjelma näyttäisi sopivat laitteet. Lisäksi sovellus kertoisi, missä on jonoa, mikä laite on suljettu tuulen takia ja miten käyttäjät ovat arvostelleet laitteet. Sovellus tietenkin hälyttäisi, kun tietty laite avataan tai jonot vähenevät. Samalla näkisi tuoreen sääennusteen, ravintoloiden hinnat ja vapaana olevat ratsastusajat. Sovelluksessa voisi tietenkin myös varata mökin, tehdä pöytävarauksen tai maksaa karting-maksun. (Lisäksi Greenfieldin alueelle olisi kova juttu saada ilmainen wifi.)
  5. Ja lopuksi detalji: oi jos mökissä olisi pieni seinäpeili. Saisi kaivettua pinaatit hampaistaan, ennen kuin lähtee ihmisten ilmoille.

* * *

Kaiken kaikkiaan hieno paikka lapsiperheelle. Elokuussa suuntaamme sinne neljäksi päiväksi, ja varaus on jo tehty isompaan mökkiin.

* * *

Edit su 3.7.2016 klo 10.50: Lisäsin oman osion koirista, koska sitä on kyselty paljon. Samalla korjasin puiston pinta-alan suuruuden oikeaksi.

42 kommenttia

  1. Mielenkiintoista ja aiheellista, jo siksikin, että eteläpohjalaiset eivät itsekään ole vaivautuneet kehumaan tätä elämysmaailmaa. Tämä on tasapäistämisen maakunta ja on nautinto lukea ulkopuolisten myönteisiä kommentteja. Lillbackan satsaukset Powerparkkiin ovat huikeita.

    1. Kiitokset Simo ja tervetuloa EOT-blogiin!

      Kirjoitin Facebookissa jo aikaisemmin kehupäivityksen Powerparkista, ja sitä ovat jakaneet erityisesti eteläpohjalaiset. Ilmeisesti Powerparkilla on erityinen paikka pohjalaisessa sydämessä.

      Voihan olla, että paikkakunnan omaan nähtävyyteen turtuu sen verran, että sitä ei aina huomaa itse kehua. Sitten kun ulkopaikkakuntalainen suitsuttaa, se toivottavasti aktivoi paikallisiakin.

      1. Mehän yritetään hyvää teherä, mut priimaa pukkaa tulohon. 😀

      2. Jo pari/kolmekymmentä vuotta olen ihmetellyt Lakeuden ”pientä Suurta poikaa”. Mistä tuo idea. ?
        Pikku-Jorma haaveili: ”Pikku-Jorma:”” pitää olla oma huvipuisto! No kun ei ole –SE TEHDÄÄN!”” Omin käsin ja mielikuvitus rajana. ,” Haluan Alppitalon, jonka ”freskomaalari ” tuli jostain tirolilaiskylästä.,Unelmat toteutivat..Tummansiniset suuret kuljetusrekat Euroopan teillä tuovat tervehdyksen kotoa Powerparkista! Ihme ,esimerkillinen Pohjanmaan poika!

    2. Pitääpä vähän nyt avautua kun nuita kehuja lueskelin ,tästä nyt on vuosia aikaa mutta kuitenkin…Lähdettiin asuntoautolla reissuun ja lapset kolme kpl halusivat poweriin satoja kilometrejä ajettuamme tulimme kohteeseen jossa aioimme yöpyä ja lapset seuraavana päivänä hauskanpitoon..respaan ilmottautumaan .tässäpä tämä keskustelu respan neidin kanssa..Hei yöpyisimme pari yötä asunto autolla kaksi aikuista ja kolme lasta olisiko teillä tilaa.R.kyllä tilaa on tervetuloa.M.maksammeko nyt etukäteen.R.Otamme visakorttinne tänne pantiksi.M.Meillä ei ole visaa mukana koska jouduimme jättämään yrityksen käyttöön että saavat firmaa pyöritetty kaksi viikkoa kun olemme lomalla..normaali pankki kortti on ja käteistä.R.no valitettavasti en voi teitä majoittaa ilman visaa M.No jos maksan etukäteen ja annan vaikka 1000 euroa pantiksi.R.Se nyt ei käy…M.Suomessahan ensisijainen maksutapa on käteinen miksi ei käy .R.Kun ei niin ei voitteko poistua paikalta..M.Ei hermostua tarvitse kyllä me lähdetään……Väsyneenä ajettiin vaasaan meidät otettiin vastaan ihanalla palvelulla ja voin kertoa että rahaa käytettiin useita tuhansia…Emme ole käyneet powerparkissa jäi sen verran paskan maku suuhun….ihanaa kesää kaikille

        1. Huomasithan, että Mallun kommentti on parin vuoden takaa, ja siinä hän sanoo keissin olevan muutaman vuoden vanha?

          Asia siis on muuttunut, ja nykyään molemmat maksutavat käyvät.

          En tykkää siitä, että toisia keskustelijoita tullaan tänne dissaamaan. Jatkossa sinunkin pitää oppia käyttäytymään, jos aiot kommentoida EOT-blogissa.

  2. ”[H]uvipuistorannekkeita ei pysty ostamaan etukäteen verkossa alennuksella (saati normaalihintaan).”

    Olen viime aikoina nähnyt useaalla tällaista saati-rakenteen nurinkurisuutta. Minun kielikorvani mielestä perustason vaatimus olisi ennen saati-sanaa ja ”vaativampi asia” sen jälkeen. Esimerkiksi: ”Eihän tässä ravintolassa saa edes hanavettä, saati (sitten) kivennäisvettä.”

    Sinun käyttämässäsi ilmauksessa olisin valinnut saati-sanan tilalle sanat ”ei edes”.

    Olenko kielikorvineni murteellinen vai vain ajastani jäljessä?

    1. Kekkis, tuohon on syynä se, että alennettu hinta on se vakio-odotus, ja normaalihinta on harvinaisempi mutta mahdollinen vaihtoehto. Tässä siis ”X saati Y” -rakenne ei mitannut rahasummaa vaan todennäköisyyttä.

  3. Niin totta! Power Park on todellakin käymisen arvoinen paikka. Me olemme käyneet siellä perheen kanssa kaksi kertaa ja tänä kesänä menemme taas. Jo ensimmäisellä kerralla olin täysin myyty. Paikan siisteys ja lämminhenkisyys olivat jotain ihan mieletöntä. Palvelujen monipuolisuus ilahdutti myös kovasti. Perheen pienimmällekin löytyi laitteita kiitettävästi. Ainoa miinus oli se, että muutamiin laitteisiin ei aikuinen voinut mennä mukaan ja lapsi oli kuitenkin liian pieni menemään niihin yksin.

  4. Meidän perheen suosikkipaikka huvipuistoista jo siksi, että kaikki perheemme jäsenet pääsevät myös ’hurjiin laitteisiin’ yläpituusrajan puuttuessa.
    Särkänniemiessä on paljon laitteita, joissa yläpituusraja on 195 tai alle. 🙁 Onneksi teinit eivät ole vielä kasvaneet isäänsä kiinni. 🙂

  5. Tuota epäekologisuutta vois kummasti vähentää jos Lillbacka rakentaisi siihen viereen pellolle (sitähän siellä riittää) esim. Suomen suurimman aurinkovoimalan. Taitais huvipuiston yhteydessä tuotanto- ja kulutuspiikitkin aika hyvin osua kohdilleen?

    1. Sinne on ilmeisesti suunniteltu tuulivoimalaa sähkön säästämiseksi mutta ilmeisesti ei ole saatu lupaa rakentaa koska niistä tulisi jonkunnäköisiä varjo ja ja meluhaittoja, luulisi toisaalta että siitä huvipuistosta tulisi yhtälailla melua.

  6. Olipa mainio postaus! En ole käynyt Powerparkissa, enkä edes ole harkinnut käyväni, ennen tätä. Kuvauksesi herätti mielleyhtymiä Miina Supisen kirjaan Mantelimaa, olisi mienkiintoistaa tietää onko Supinen käynyt Poweparkissa ja mahdollisesti saanut ideoita kirjaansa sieltä.

    Mutta ennenkaikkea mielettömän hyviä vinkkejä kehittää elämyspuiston toimintaa. Moni firma varmasti käyttää paljon rahaa ja aikaa asiakaskyselyihin ja -tutkimuksiin sekä erilaisten konsulttien selvityksiin saadakseen edes osan tuosta informaatiosta. Katleena tule käymään meillä!

    Minulla on sellainen tuntuma, että suomalainen kuluttaja ei kovin herkästi kerro palveluntuottajalle asiakaskokemuksestaan, edes kysyttäessä. Moni kyllä äänestää jaloillaan ja pienempi osa huutelee keskustelupalstoilla, niin että viesti ei koskaan tavoita sitä, jolle se olisi arvokas. Itsekin olen laiska sekä tietyissä tapauksissa arka antamaan palautetta. Eilen kävimme syömässä tuttavapariskunnan ravintolassa, hyvä kokemus meille. Mutta, muutamakin perhe ja pariskunta lähti pois koska pöytään ohjaus oli niin hidasta. Itse yrittäjänä olisin kiitollinen tästä tiedosta. Ehkä siis ryhdistäydyn ja kerron eteenpäin suoraan yrittäjille, täällä somessa huutelun sijaan ;-).

    1. Chita, kiitos kivasta palautteesta! Powerparkissakin on nähty tämä postaus, koska sain tänään heidän käyttämältään markkinointitoimistolta sähköpostia. Meidän perhe saa heiltä ilmaiset hupirannekkeet elokuulle. Muksut olivat aivan riemuissaan.

  7. Powerpark on mielestäni Suomen paras elämyskeidas, joka kehittyy koko ajan! Vuosi vuodelta porukkaa käy enemmän ja on tullut lisää tapahtumia alueelle. Uutuutena suomen hienoin ravirata! Kävittekö katsomassa?

  8. Jorma Kontion sitaatti Hevosurheilu-lehdessä Powerparkin Nordic King-ravien jälkeen:
    ”Olin ohjastajien pukuhuoneessa ja ajattelin, että nyt on joku rikkonut jotain, kun tuli siivooja paikalle. Eikö mitä, täällä vaan siivotaan nämäkin tilat kolme kertaa ravien aikana. 50 vuotta olen ajanut ja saanut maailman hienoimmissa paikoissa kilpailla, mutta tällaiste en ole nähnyt missään!”

  9. Hei! Ollaan jokavuotisia Powerpark kävijöitä ja aina ollaan tykätty laitteista sekä siisteydestä. Tyttö oli 1.5v. kun käytiin ensimmäisen kerran ja jo silloin nautti vauhdin hurmasta powerparkin pienemmille suunnatuissa laitteissa. Siellä on pienehkö vuoristoradan tapainen jossa istuttiin tämän taaperon kans kymmeniä kertoja. Nyt samainen lapsonen täyttää kymmenen ja innolla odottaa että pääsee kaikkiin laitteisiin pituuden puolesta. Poika meillä on diabeetikko ja viime kesänä pääsin itse ilmaiseksi laitteisiin huoltajana. Suomen ylivoimaisesti paras huvipuisto!

  10. Moi Katleena. Aivan tuli tippa linssiin noita kehuja lukiessa, se on kyllä totta että me Härmäläiset unohdetaan usein että meillä on noin hieno huvipuisto eikä kehuta sitä tarpeeksi somessa mutta nyt siihen tulee ainakin mun osalta muutos ja tervetuloa lakeuksille taas elokuussa toivottavasti se on Power Truck viikonloppuna näette aivan huikeita rekkoja.

  11. hieno paikka on. kallista se on, mutta köyhienkin kannattaa tähän säästää ja käydä ihmettelemässä. omat eväät mukaan niin helpottuu kovasti ja muksut jaksavat taatusti 5-8h koko rahan edestä.

    1. Joo, omat eväät ovat tosi hyvä vaihtoehto monellekin. Varsinkin jos on erityisruokavalioita, niin omasta kassista löytyvät turvallisimmat purtavat.

      1. Olimme PowerParkissa kaksi vuotta sitten. Hampurilaisbaarissa ei suostuttu tekemään erikoishampurilaista, koska oli kiire. Erityisruokavaliota noudattavan ainoa vaihtoehto on kantaa omat ruoat mukanaan, koko päivän lämpimässä. Tai ei olekaan, PowerParkin voi kiertää kaukaa. Nälkäisen lapsen kanssa ei ole kiva olla huvipuistossa.

  12. Kommenttijonoon oli tullut klo 14.00 ”annelin” kommentti, jossa hän kehui Powerparkia. Klo 14.04 Annelilta tuli toinen kommentti, joka kuului näin:

    ”No kuinka se tehdään? Kommenttini HYVÄKSYNTÄ !”

    Anneli, en valitettavasti pysty päivystämään sähköpostin äärellä kommenttien varalta jatkuvasti. Neljän minuutin odotus ei voi olla sellainen, että sinulta palaa jo pinna.

    Valitettavasti en julkaise alkuperäistä kommenttiasi, koska toivon keskustelijoilta hieman parempaa kärsivällisyyttä. Jotkut joutuvat odottamaan jopa pari päivää – ja olen heille kiitollinen heidän pitkäpinnaisuudestaan.

    1. Perheeni atk-tueksi usein joutuneen kokemuksella veikkaisin, että Annelin turhautumisessa saattaa olla kyse siitäkin, että hän äimistelee saamaansa ”kommenttisi odottaa hyväksyntää” -vastausta kuvitellen, että hänen pitäisi itsensä vielä se erikseen hyväksyä. ”No mutta miten se hyväksyntä oikein tehdään?”

      (Saatan olla hiukan sinisilmäinen, mutta tällaista mahdollisuutta haluaisin hyväuskoisena epäillä ennemmin kuin närkästystä!)

      1. Petra, olet ihan oikeassa! Helkutti, ja anteeksipyyntöni Annelille. En osannut ollenkaan ajatella asiaa tuolta kannalta. Julkaisin nyt Annelin kommentin, joka oli onneksi tallessa roskakansiossani.

  13. Kiitos ihanasta palautteesta näin henkilökunnankin puolesta 🙂 Tuota ekologisuusasuaa on pohdittu puiston sisälläkin, tuulivoimaa on ollut suunnittelilla jo vuosia mutta toistaiseksi on kaatunut naapurien vastustukseen, Jorma sitä kuitenkin haluaa 🙂 Aurinkopaneeleja olen itse ehdottanut ainakin tuonne pelihallin katolle, suunta olisi mitä oivallisin, ja tuottaisi sähköä tärkeälle alueelle, kun siinä on juurikin muutama pikaruokaravintola vieressä, ja uunit syövät valtavasti.

    Nuo kyltit laitteiden yhteen ovat myös mainio idea. Ehdin jo vähän aikaa sitten miettiä kiinnostuksen kohdetta isille jotka odottelevat jälkikasvua laiteessta, voisi nimittäin laittaa kyltit joista löytyisi laitteesta teknistä tietoa … maksiminipeudet, tehot, valmistaja jne. Tähän samaan sopisi oivaliisesti tieto tuosta valaistustekniikasta ym (jota muuten käytellään säästeliäästi, kun ei tahdo sähkö riittää muutenkaan) Laitan ideaa eteenpäin.

    Puiston puolella metalli ja lasi erotellaan ja kierrätys toimii. Olet oikeassa siinä, että ne astiat olisi hyvä olla leirintäalueellakin. Niitä on ollut, mutta ongelma on siinä että niistä löytyi aina vaikka mitä. Resurssit loppuu käsin lajitteluun, ja kaikki menee lopulta sekajätteeseen. Jos on hyviä ajatuksia siitä, miten pidetään huoli siitä, että noihin asitoihin kertyy vain oikeaa tavaraa, niitä otetaan ilolla vastaan.

    Pimennysverhoista laitan ajatuksen myös eteenpäin, niitä lisättiin jo keväällä moneen paikkaan mutta Greenfield on saattanut päästä vaan unohtumaan. Asun muuten Greenfiedissä, se vaunu kaiummaisessa kulmassa on mun 😀

    Ja tuo asiakaspalveluasenne … meillä on loistava puiston johtaja, tuo Kiviluoman Mikko. Hän on meihin tartuttanut sellaisen lauseen, että me ollaan täällä töissä huvin vuoksi. Sisäinen sanaleikkisankarisi pitänee myös tästä 🙂 Ja nimenomaan teidän huvin vuoksi. Mä olen se keltaisella mönkijällä ajeleva huoltomies, korjailen mitä milloin missäkin ja annan apuvirtaa ihmisille jos on autosta akku tyhjä … moni tarjoaa rahaa vielä tuostakin, mun vastaus siihen on yleesä se, että mehän ollaan täällä olemassa teitä varten, oot jo maksanut tästä. Mä kyllä itse rakastan noita positiivisia asiakaskohtaamisia … se on se suurin palkka tästä työstä.

    Ja ne kivetykset, me tiedetään se ongelma. Tänä keväänä osaa alueesta korjattiin uusimalla pohjatkin, mutta aina vaan täällä routii. Pikkuhiljaa me koitetaan niitä korjailla, alue kerrallaan, kissa-ja hiirileikkiä roudan kanssa mennään.

    Huivpuistojen hintatasoa olin itsekin pitänyt hurjana ennenkuin itse tänne tulin töihin. Ja sitähän se onkin. Mutta toisaalta, sesonki meillä on käytännössä kaksi kuukautta. Puisto elää kuitenkin 12 kuukautta, talven aikana moni laitteista puretaan miltei kokonaan, laitteet siirretään sisätiloihin, huolletaan perusteellisesti, rakennetaan uutta, pidetään tiloja lämpimänä ja remontoidaan niitä. Sen tuloksen tekeminen kahdessa kuukaudessa, jolla puisto pitäisi pitää hengissä ympäri vuoden, ei ole helppoa. Tehdään kuitenkin parhaamme, jotta sille rahalle saisi vastinetta. Ja jatkossa koitetaan aina olla vielä vähän parempia.

    Tuu nykäsemään hihasta kun ens kerran tuut, jos satutaan törmäämään. Tai voin mä vaunulla keittää kahvitkin 🙂 Vielä kerran kiitos, näin rakentava palautetta on kiva saada.

    1. Shamrock, mahtavaa kuulla taustoja! Kiitos kun viet viestiä eteenpäin.

      Ymmärrän hyvin sen lajitteluongelman leirintäalueella. Samaa pohdimme järjestäjinä keskiaikatapahtumissa, joissa lajittelu on tosi vaikeaa järjestää.

      (Tänään muuten sain meiliä markkinointitoimistoltanne, että perheemme saa huvipuistoalueelle ilmaiset rannekkeet. Suuret kiitokset jo etukäteen!)

  14. Me olimme juhannuksen tienoilla powerparkissa. Löysimme muutaman epäkohdan, eli suurimpana istumapaikkojen vähyys!!! Mutta tärkeinpänä se että nettisivulla ei ole kerrottu sanallakaan miten invalidin kanssa on mahdollista tulla huvittelemaan tai onko se yleensäkään mahdollista!!!

  15. Samantyyppiset kokemukset viime kesältä. Unohdin kamerareppuni (sisältö 3000€ arvoinen) sisämikroradalle lähtöaamuna, ja tyypillisesti huomasin sen 300km etelämpänä. Ystävälliset hymyt löysivät repun ja sain sen muutamassa päivässä postitse. Veloittivat postimerkkien hinnan, ei senttiäkään pakkauksesta tai omasta työstään.

    Jos jostain voi moittia, niin alueen ruokatarjonnan yksipuolisuudesta ja ehkä hinnasta. Mutta ei, en tee sitäkään.

  16. Vieressähän on paitsi junanrata, niin myös jo olemassa oleva asema. Sattuneesta syystä eräs valtionyhtiö ei vaan ole pysäyttänyt tsukutsukujaan siinä hetkeen.. Mahtava kuulla, jos Lillbacka on vihdoin, pitkän yrittämisen jälkeen, saamassa junat pysähtymään tuolla. Onhan sitä ollut Tuurin kyläkaupallakin oma asemansa (hohhoi).

  17. Samaa mieltä, loistava paikka ja todella paljon tekemistä ihan pienille lapsillekin. Ainoa, mikä on kahdella aikaisemmalla kerralla harmittanut, on että Powerparkissa ei ole kasvissyöjille ja vegaaneille mitää ruokaa. Aina pitää roudata iso kassi omia eväitä mukaan.

  18. Yleensä käydään joka kesä Powerparkissa, viime kesänä kokeiltiin pitkästä aikaa Särkänniemeä ja tänä kesänä Linnanmäkeä. Täytyy sanoa, että edelleen Powerpark on paras! Roadhousessa poiketaan kerran kuukaudessa, Seinäjoelta sopivan lyhyt matka ja reissuun voi yhdistää kylpyläkäynnin.

  19. Krannista.
    Moon käyny perheen kanssa useasti. Varsinkin päättäjäiset meidän juttu. Silloon pyäritään 12h alueella eikä meinaa piisata.

  20. Erityistä alueella.

    on ravintola (onhan se harvinaista)
    Eikä parkkipaikkakaan oo ihan yleinen

    Niin hieno juttu, kuin Powerpark onkin, sekä kävijöille, että monelle palkansaajalle niin soita mulle, kun on seuraavan kerran rahat loppu ja tarttet liput johonkin.

    Juttusi samaa tasoa, kuin oli aikoinaan Ykkösissä Timo testaa. Edes autotehtaat ei loruilleet niin maireasti autoistaan.

    Toki siinäkin oli sama mikä sullakin, että kun suu vaahdossa kehuu saa xtraa. Timo sai autoja ja sinä lippuja.

    Poikkee, joskus Shanghain tai Orlandon Disneyssä ja alat jotakin tietää huvipuistoista.

    Tosin kehut pitää kertoa englanniksi ja silti ei heru minkään valtakunnan ilmaista lippua.
    Heillä idea perustuu liiketoiminytaan. Ei minkään bloggarin höpinään.
    Masentava oli juttusi, mutta suomesahan sitä ollaan.

    Hyvää kesää ja paljon vapaalippuja

    Käypä tekemäs juttu trucker tapahtumasta syksyllä.

  21. Hyvä kirjoitus puistosta ja olen hyvin pitkälle samaa mieltä -paikka tosiaan on kehunsa ansainnut. Jo vuosia puisto on ollut huvipuistosuosikkimme juuri monipuolisuutensa vuoksi. Ja kaikki ketä olemme puistoon mukanamme raahanneet, ovat paikasta tykänneet. Alue on tosi siisti! En itse kaipaa puistoon oikeastaan mitään. Uskon, että paikka tulee verkkopalveluisaan kehittymään vielä. Kerran osuttiin ukkoskuuropäivänä ja useita laitteita seisoi eikä ollut mitään tietoa koska laitteet toiminnassa. Silloin olis kaivannut jotain tietoa netistä.

  22. Minä kanssa pääsin sinne ekaa kertaa käymään viimein. Olin ollut semmosessa uskossa, että se on pysähtynyt jonnekin ysärille ja kaipaisi hurjasti jo botoxia, mutta sehän oli ihan mielettömän hauska! Kyynistynyt minäni meni ihan mykäksi.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.