Kävimme neljän hengen porukalla katsomassa Tampereen teatterin Cats-musikaalia torstaina. Hesari oli hehkuttanut kissaesitystä jo aiemmin, joten odotukset olivat korkealla.
Jo väliajalla totesimme, että liput olivat hintansa väärtejä. Pelkkä ensimmäinen puoliaika antoi niin paljon, että minulle oli ihan sama, vaikka näyttelijät olisivat pelanneet sudokua seuraavan puoliajan. Oli kuin olisi ostanut kultalankaa polyesterin hinnalla.
Toisen puoliajan kohokohta oli Irina Milanin tulkinta Memory-kappaleesta. Kylmät väreet viipottavat selässä, kun artisti laittaa itsensä ja historiansa peliin ja elää kappaleensa mukana.
Musiikki oli sitä aitoa Andrew Lloyd Webberiä, joskin suomenkielisin sanoin. Muutamassa kohdassa tekstityksestä oli apua, sillä kun viisitoista kissaihmistä laulaa keuhkojensa voimalla kuutamon perään, sanoista ei saa mitenkään selvää. (Ja minullehan sanat ovat aina tärkeämpiä kuin sävel.) Parissa kohtaa olisin ehkä itse suomentanut toisin, mutta se oli pelkkä detalji.
Esityksessä käytettiin paljon muutakin kuin perinteisen musikaalin keinoja: oli valohulavanteita, sirkusta ja ilma-akrobatiaa. Välkkyvät vanteet olivat sellaisia, että en ehkä suosittelisi esitystä migreeniherkille tai epileptikoille. Meihin vilkkuvanteet kyllä upposivat täysin, ja veikkaanpa niiden löytyvän useammassa perheessä joululahjatoivelistalta.
Yritän tässä nyt vaikuttaa kriittiseltä, mutta en osaa yksilöidä esityksestä ainuttakaan korjattavaa kohtaa. Lavastus oli vaihteleva, monitasoinen ja muuntuva. Musiikki sai ihon kananlihalle – ja siis hyvällä tavalla, ei samalla tavalla kuin lähipubin karaoke tiistai-iltana. Maskeeraus ja asut olivat toimivia: ne olivat kropasta vain viitteellisen kissamaisia, ja tehokas kattivaikutelma perustui erityisesti kasvoihin, korviin ja hiuksiin. Tykkäsin siitä, että hahmot eivät näyttäneet lasten päiväristeilyn puuhanurkan vetäjiltä.
Suosikkihahmoni oli Risto Korhosen rotta: koominen, itsetietoinen ja silti aina sivuroolissa oleva hieman vinksahtanut hahmo. Korhonen oli aikanaan kiinnitetty Hämeenlinnan kaupunginteatteriin 2000-luvun alussa, ja tykkäsin hänen otteestaan jo silloin. En ollut tsekannut etukäteen Catsin miehitystä, joten Korhosen mukanaolo oli positiivinen yllätys.
* * *
Sitä minä kyllä ihmettelen, että miksi halvatussa luet vielä tätä jorinaani. Hus mene mieluummin varaamaan omat lippusi, ennen kuin ne loppuvat. Tätä esitystä et halua jättää väliin.
Niin varattu! Saimme liput vasta tammikuuksi mutta hyvää kannattaa odottaa
Olet sekä nopea että viisas!