Hesari uutisoi viikolla S-pankista ja asiakkaiden harhauttamisesta. Uutinen nostaa esille S-pankin hintojen korotuksen, ja juttu antaa ymmärtää, että S-pankki olisi pettänyt lupauksensa.

Hesari on saanut jopa Kuluttajaliiton johtavan lakimiehen Tuula Sarion mukaan ”uutiseensa”. Tuula Sario tutustui ilmeisesti vain toimittajan mukanaan kantamaan aineistoon – ja leimahti heti:

Mutta jos ensin yritetään saada asiakas koukkuun maksuttomuudella ja vähän sen jälkeen ilmoitetaan maksuista tyyliin hähhää, siinäpä kiemurtelet köyhä. Se on tietoista epärehellisyyttä.

Paha vain, että Hesari on painottanut uutistaan harhaanjohtavaksi. Haroin käsiini S-pankin vanhan ja uuden hinnaston [pdf]. Laskin sieltä kaikki hinnat ja vertailin, moniko on noussut.

Tulos:
• 134 samana pysynyttä hintaa.
• 6 noussutta hintaa.
• 1 laskenut hinta.

Tästä näkee lapsikin, että Sarion räyhäkäs lausunto ja Hesarin jutun kulma eivät ole olleet neutraaleja. Juttu on antanut väärän kuvan S-pankin hintamuutoksista.

Miksi Hesari sitten lankesi tekemään kärjekkään jutun? Sen vuoksi, että S-pankki oli itse ilmoittanut hinnanmuutoksistaan liian rehellisesti.

S-pankki nosti asiakaskirjeessään selkeästi esille kuuden erillisen hinnan nousun. Sen sijaan kaikki 134 ennallaan pysynyttä hintaa se kuittasi yhdellä lauseella: ”muut hintamme pysyvät ennallaan”. Tämän vuoksi kirjeen lukijalle saattoi tulla mielikuva siitä, että merkittävä osa hinnoista nousee.

Ymmärrän yksittäisen kuluttaja-asiakkaan närkästyksen, sillä yhdellä vilkaisulla hinnankorotuskirje voi näyttää pahalta. Sen sijaan toivoisin Hesarin toimittajilta faktojen tarkastustaitoa ja suhteellisuudentajua. En olisi koskaan uskonut uutisoinnin arvoiseksi sitä, että jokin yritys nostaa hintojaan kuuden tuotteen kohdalla, kun 96 prosenttia hinnoista pysyy ennallaan tai alenee.

Lisäksi toivoisin Kuluttajaliiton johtavalta lakimieheltä Tuula Sariolta harkintaa. Hän voisi ensin tarkistaa faktat muualtakin kuin toimittajalta, ennen kuin syyttää yritystä kovaan ääneen kuluttajien aliarvioinnista ja epärehellisyydestä.

S-pankki on koko ajan mainostanut, että peruspankkipalvelut pysyvät maksuttomina, ja niin ne ovat hinnaston mukaan myös tästä eteenpäin. Asiakas saa tilinsä ja pankkikorttinsa ilmaiseksi, ja jopa käteisnostot ja -panot ovat ilmaisia S-pankin toimipisteissä. Tätä ominaisuutta ei käsittääkseni ole muilla pankeilla.

* * *

Disclaimer: sekä Hesari että S-pankki ovat olleet asiakkainani, joten uskon olevani puolueeton tämän keissin suhteen.

Lisäksi uskon, että Kuluttajaliitto ei tämän postauksen jälkeen tule koskaan pyytämäänkään palveluksiani.

9 kommenttia

  1. Ei sillä nousujen ja laskujen lukumäärällä ole mitään väliä, vaan sillä, mikä on kustannusten nousu kuluttajalle. Se tietty riippuu siitä miten palveluita käytät. Sinänsä lukumääristä puhuminen on sekin ihan merkityksetöntä.

    1. Totta tuokin, mutta relevanttia on, että S-pankin pääpalvelut pysyvät ennallaan. Tuo käteisen nosto viidesti kuussa on taatusti marginaalisempi kuin pankkikortti- ja tilimaksut.

  2. Minustakin uutisointi Ässäpankkia kohtaan on ollut jopa vähän kohtuutonta. Kuitenkin, kuten toteatkin, valtaosa palveluista on edelleen maksuttomia. Maksullisetkaan eivät vaikuta minusta täysiltä kohtuuttomuuksilta, koska edelleenkin esim. 5 käteisnostoa kuussa on ilmaista (noin kerran viikossa!) ja S-kaupan kassoiltahan rahaa saa kaiketi aina ilmaiseksi. Ei toi nyt ihan ole ”siinähän kiemurtelet, köyhä!” -tasoa, sitä ovat minusta ennemminkin monen muun pankin palvelumaksut. Minusta huomionarvoisempaa olisi, miten törkeästi valtaosa muista pankeista on palvelunsa hinnoitellut ja maksuja nostetaan oikeasti pahimmillaan kerran-pari vuodessa. Mahtaako mistään muualta edes saada tiliä enää ilmaiseksi, ellei sitten ole isoa lainaa otettuna ko. pankista, tai muuten keskittänyt palveluitaan riittävästi johonkin. Ja siltikin varmaan saa monesta palvelusta maksaa.

    1. Juuri näin.

      Kuluttajaliiton lakimiehen kommentti ”Siinähän kiemurtelet, köyhä!” on ala-arvoinen heitto, joka voisi tulla anonyymin Suomi24-meuhkaajan suusta, mutta ei analyyttisen juristin.

  3. Kiitos, Katleena! Oivallista lähdekritiikkiä, taustojen selvittämistä ja sen pohjalta perusteltu mielipide.

    Valitettavasti tämän päivän journalisimi elää klikkauksista, niiden määrällä myydään mainostilaa, jolla rahoitetaan toimintaa. Tämä tarkoittaa raflaavia otsikoita ja herkullisia ”some-syöttejä”. En haluaisi olla journalisti tämän päivän sanomalehdessä.

    Hesarin juttu sai aikaiseksi melkoisen some-myrskyn, jonka seurauksena some-tuomioistuin oli taas teloittamassa syytösten kohteeksi joutuneet ilman ensimmäistäkään faktaa.

    1. Kiitos Sven!

      Näin tässä tosiaan taas kävi: epätasa-arvoinen uutisointi Hesarissa johti epätasa-arvoiseen raivoon somessa.

      Tästä syystä journalisti on entistäkin tärkeämmässä asemassa, kun hän tekee juttuaan. Puolueellinen näkökulma mediassa saa aikaan valtavat aallot, joilla on kurjia seurauksia.

  4. Hesari on muutenkin p**** lehti nykyään: ajaa mm. hyvin avoimesti Malmin lentokentän muuttamista asuinalueeksi. Sai lopettamaan tilauksen.

    Suomessa ei ole korruptiota, eihän?

    1. Hemppu, minä taas pidän kyllä Hesarista, mutta jokainen media tekee joskus mokia. En ole tosin hämeenlinnalaisena seurannut heidän Malmi-uutisointiaan, joten sen laadusta en osaa sanoa.

  5. Kun jutussa mainittiin muut pankit, niin huomauttaisin että maksuttomia peruspankkipalveluja on saanut ja saa edelleen muualtakin kuin S-Pankista. Esimerkiksi POP Pankki -ryhmässä muistaakseni useat pankit, ainakin varmuudella Pohjanmaan Osuuspankki, tarjoavat maksuttoman tilin, pankkikortin sekä käteisnostot ja -panot.

    Se, että S-Pankin edut tunnetaan parhaiten, on hyvä esimerkki S-Ryhmän valtakunnallisesta keskusjohtoisesta markkinointivoimasta (joka näkyy jopa kaupan puolella kauppiasvetoista Keskoa vastaan). POP Pankki -ryhmässä edut vaihtelevat pankeittain, joten valtakunnallisesti niitä ei voisi muutenkaan mainostaa. Oulussa maksuttomat peruspankkipalvelut saa, jos kävelee Isokadun POP Pankkiin (Pohjanmaan Osuuspankki) avaamaan asiakkuutensa. Mutta jos käveleekin vahingossa Pakkahuoneenkadun POP Pankkiin (Suupohjaan Osuuspankki), tili ja kortti eivät olekaan maksuttomia.

    Sekä S-Ryhmän että POP Pankin parhaisiin etuihin vaaditaan toki aina omistajajäsenyys eli käytännössä rahallinen sijoitus. Voidaanko siis puhua jopa ”ilmaisesta” kuten S-Pankki on kuvaillut tiedotteissaan, onkin mielenkiintoinen tulkintakysymys. Osuuskaupoista Eepee maksaa osuusmaksulle sentään 20% vuosikorkoa, kun vaikkapa pohjoissuomalaisten oletus-Arina ei maksa ollenkaan (osuuskauppansahan voi valita vapaasti tai liittyä vaikka kaikkiin jos haluaa).

    Palvelumaksuista kohistiin jo 2000-luvun alkupuolella, ja silloin Suomessa uudehkona tulokkaana Handelsbanken houkutteli asiakkaita maksuttomilla peruspankkipalveluilla. Myöhemmin pankki teki täyskäännöksen ja taisi välillä jopa kerskailla sivuillaan, että meillä asiakkuudessa on kyse muustakin kuin muutaman euron kuukausimaksuista. Jääkäämme siis odottelemaan, koska Kuluttajaliitto alkaa hiillostaa Handelsbankenia törkeästä takinkäännöstä, johon verrattuna S-Pankin hinnastomuutokset ovat toistaiseksi olleet aivan mitättömiä…

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.