Rakkaat lukijat, olen ryhtynyt järjestämään keijukouluttajakursseja. Haluatko tulla mukaan?

Me keijukouluttajat osaamme ottaa yhteyden astraaliolentoihin kuten keijuihin, maahisiin ja seireeneihin. Ja kaikkihan me tiedämme, että keijut kykenevät parantamaan tauteja, poistamaan väsymystä, korvaamaan rokotukset ja estämään ruokien homehtumisen jääkaapissa.

Kurssi kestää neljä kuukautta, ja sen hinta on 730 euroa.

Nyt toivon, että Yle uutisoi minun kurssini samaan tapaan kuin se on uutisoinut yksisarvistutkinnonkin: kritiikittömästi ja linkkeineen päivineen.

Yksisarvinen Valkoisen liekin voima

Edit 27.1.2015 klo 15.00: Yle on nyt muokannut uutista paremmaksi. Teksti on yhä mainostava ja kritiikitön, mutta linkit on sentään poistettu. Myös Marmai uutisoi asiasta.

14 kommenttia

  1. Hei Katleena, olen arvostanut sinua aina, mutta viimeaikaiset postauksesi eivät arvostusta ansaitse. Miten viitsit? Elämän monimuotoisuuteen kuuluu hyvin paljon kaikkea eikä kaikkeen tarvitse tarttua, vaikka itse olisit eri mieltä. Onko sinun totuutesi oikea? Pysy niissä asioissa mitkä ovat sinulle tärkeitä, anna muiden olla.

    1. Krista, tein juuri niin kuin kehotit: pysyn niissä asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä.

      Minulle ovat tärkeitä
      – puolueeton tiedonvälitys
      – eettinen journalismi
      – huuhaan torjunta.

      Niitä olen valmis puolustamaan jatkossakin.

    2. Kuka tahansa saa tarjota mitä hattiwattihoitoja haluaa, elinkeinonvapaus turvaa. Katleenan bloggauksessa on kysymys siitä, että on moraalisesti väärin ja journalistisesti vastenmielistä, että verovaroin rahoitettu Yleisradio markkinoi näitä huuhaapalveluita.

      1. On todella valitettavaa, että niitä kaikenlaisia hoitoja saa tarjota. Tälläiset huuhaahoidot sun muut homeopatiat pitäisi pystyä kuluttajasuojamääräyksien perusteella kieltämään.

  2. Minä taas nostan hattua. Juttu ei ole uutinen. Se ei ole kriittinen. Se ei ole viihdettä. Se on puhdas mainos, ja laissa on kielletty Yleä mainostamasta (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931380#L5P12).

    Elämän monimuotoisuuteen voi kuulua kaikenlaista, mutta puhtaan huuhaan tukeminen verovaroilla ei ole asiallista. Se ei millään tavalla kuulu Ylen laissa määriteltyihin tehtäviin. Se ei ole harmitonta viihdettä, vaan aina joku erehtyy kuvittelemaan, että näillä on todellisia vaikutuksia.

    On enemmän kuin oikein nostaa meteli tästä.

    1. LauraK, juuri näin.

      Olisi ollut eri asia, jos Yle X olisi tehnyt tästä satiirisen kolumnin tai hakenut uutiseensa tieteellisen lähteen. Tällaisenaan juttu rikkoo journalistin ohjeita.

  3. Olen aiemmin (nimettömänä) arvostellut sinua kustannustoimittajan roolin yliarvioimisesta luomisprosessissa. Ja nyt sanon olevani siinä asiassa edelleen – nyt nimimerkin suojissa – samaa mieltä.
    Mutta nyt olet kumminkin mennyt samoille linjoille Nils Mustelinin kanssa. Tämä Skepsis -veikkohan loi horoskooppijärjestelmä sporalogian Helsingin raitiotievaunuliikenteen pohjalta.
    Erinomaista, jatka samaan tahtiin parodioimalla tällaisten kanssa jatkossakin!

  4. Hei, Katleena! Rakastan blogiasi! Rakastan myös keijuja ja haluan keijukouluttajaksi!

    En juuri tunne YleX-kanavaa, mutta eikös se ole suunnattu nuorille ja tarkoitettu ainakin osittain humoristiseksi? Lukaisin nopeasti juttuun liittyvät kommentit ja luulen vieläkin, että juttu oli kirjoitettu ”kieli poskessa” medialukutaitoisille nuorille.

    Eihän kukaan voi oikeasti uskoa, että ”yksisarvinen on ylösnoussut hevonen”. Eihän?

    1. Vakavasti puhuen, hevoszombeja ei varmasti ole olemassa. Miksi muuten Amerikan maaseudulle sijoittuvissa elokuvissa zombit liikkuisivat aina jalan? (Zombiutuessa auton ajokortti menee pois voimasta, joten se on kulkuvälineenä pois laskuista .)

  5. Terve. Omakoht. Kokemus. Tyttöystäväni maksaa tuosta yksisarvis/ muusta roskasta. Käsittämätöntä p…kaa. Uskokaa vaan höynäytettäviä riittää.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.