Olimme tänään Antin kanssa Ylellä haastateltavana. Aiheena oli väljä kattaus puhetaitoa, henkilöbrändäystä, viestintää ja työnhakua.
Lähetykseen ja Twitteriin tuli tietenkin joitain kritiikkiä henkilöbrändistä ja sen tarpeellisuudesta. Niinpä päätin vielä koostaa yhteen tyypillisimmät epäilyt ja vastata niihin.
1. Kenellä muka on henkilöbrändi?
Sinullakin on henkilöbrändi. Se on kuva, joka muilla ihmisillä on sinusta.
Jos haluat tietää, millainen henkilöbrändi sinulla on, voit pyytää jotakuta kysymään sitä ystäviltäsi ja tuttaviltasi. Lopputulos voi olla mieleinen tai sitten ei – mutta se on henkilöbrändisi joka tapauksessa.
Sen sijaan valheellinen henkilöbrändi (siis teeskentely) ei lähtökohtaisesti toimi. Ihmiset kyllä näkevät keinotekoisen rakennelman läpi. He saattavat kuvailla teeskentelijää, että ”se yrittää olla urheilullinen, mutta ei se kyllä oikeesti ole” tai ”se koittaa kertoa vitsejä, mutta ei se silti ole kovin hauska”.
2. Miten henkilöbrändiä muka voi kehittää?
Henkilöbrändiä voi kehittää kolmen vaiheen avulla:
- Tunne itsesi. Opettele tietämään vahvuutesi ja heikkoutesi.
- Viesti muille siitä, millainen olet. Jos olet tuppisuu, kukaan ei opi tuntemaan sinua.
- Kehitä itseäsi. Vahvuuksia voi parantaa ja heikkouksia pienentää.
3. Mutta eihän henkilöbrändi ole aito!
Miksi ihmeessä osaamaton ihminen olisi aito? Miksi kummassa opettelu tai harjoittelu tekisivät ihmisestä epäaidon?
Ihminenhän saa kehittää laulutaitoaan musiikinopettajan avulla. Keihäänheittäjä saa voittaa olympiakullan valmentajan avulla. Kampaaja saa käydä koulunsa ja opetella tekemään fiinejä frisyyrejä.
Miksi ei kuka tahansa meistä saisi kehittää henkilöbrändiään ilmaisutaidon ja itsetuntemuksen avulla? Miten opiskelu murentaisi aitoutta?
Jos itsen kehittäminen pilaa aitouden, silloin kannattaa jättää peruskoulu kesken, unohtaa itsehillintä ja lopettaa peseytyminen. Lopputuloksena lienee erityisen aito ihminen.
4. Eikö henkilöbrändi ole siis sama asia kuin maine?
Henkilöbrändi ja maine ovat toki lähikäsitteitä. Isoin ero on siinä, että maine syntyy etäältä: kuulopuheilla, haastatteluita lukemalla ja esiintymisiä seuraamalla.
Sen sijaan henkilöbrändi rakentuu myös lähikontaktissa. Henkilöbrändistä on puhe, kun ihminen sanoo, että ”se julkkis oli tosi mukava kasvokkain” tai ”Mannisen Karo teki meille hienot ikkunalaudat” tai ”Emppu on aina bileitten keskipiste”.
Henkilöbrändi kyllä rakentaa mainetta, mutta se ei ole maine.
* * *
Sen myönnän auliisti, että henkilöbrändi on sanana hankala. Ihmiset assosioivat sen tuotebrändiin, joka on keinotekoisesti ja varta vasten rakennettu.
Sen sijaan henkilöbrändiä ei kannata rakentaa keinotekoisesti. Valheellisen henkilöbrändin kantaminen on raskasta, ja lopputulos on pettymys kaikille osapuolille.
Väitin kuuntelemani keskustelun perusteella tuitissani, että itsensä kehittäjä ei tarvitse brändi-käsitettä. Ajattelin juuri noita kohdan 2 asioita. Varmasti moni ajattelee niiden suuntaisesti ja kehittää itseään, mutta ei silloin välttämättä tuumi, että nytpä tässä kehitän henkilöbrändiäni. Saattaisipa kavahtaakin moista, kun ensimmäisenä mieleen päsähtäisivät tuotebrändit ja mainokset.
Ongelma lienee siis nimenomaan raskautuneessa sanassa.
Ja kyllä minulle brändistä eli polttomerkistä ennemmin tulee mieleen konkreettinen merkki tai tunnus: Kekkosen silmälasit ja ”saatanan tunarit” -tyyppiset jyrähdykset, tunnusomaiset viikset (Chaplin, Zappa), ”sukkeluudet” (Soini) tai sukkahousut. Mutta onkohan näille jokin toinen nimi?
Olet tismalleen oikeassa sen suhteen, että henkilöbrändin termiä ei tarvitse tuntea välttämättä lainkaan. Sitä lähinnä tarvitaan silloin, kun puhutaan itse aiheesta.
Tätä oikeastaan voi verrata painovoiman käsitteeseen. Jokainen meistä osaa ”käyttää” painovoimaa, eikä siihen tarvita arjessa termejä. Mutta sitten kun keskustellaan painovoimasta tai henkilöbrändistä, meillä pitää olla nimi varsinaiselle asialle.
Mitä tulee viiksiin, silmälaseihin, tokaisuihin ja sukkahousuihin (miten ihmeessä tuo viimeinen tulikin mieleesi?), niin niistä käytän termiä muistiankkuri. Ne ovat mieleenjääviä muistikeinoja ja osa henkilöbrändiä, mutta ne eivät vielä itsessään kerro mitään ihmisen luonteesta tai osaamisesta. Silti niiden avulla pystyy viittaamaan ihmiseen: ”se laulaja-poliitikko, jolla on siniset silmälasit”.
Meillä pitää olla nimi asialle, jotta siitä voidaan keskustella.
Mutta kuinka tarkoituksenmukainen on käsite, joka ymmärretään jatkuvasti väärin ja joka ilmeisesti (harhaanjohtavasti) eroaa ratkaisevasti kantasanastaan?
Mun helppo ymmärtää ihmisten ärtymystä. Henkilöbrändäys on pöhinäkäsite, jossa yksinkertaisesta tehdään monimutkaista. Ja tällä pöhinällä joku tahkoaa rahaa. Käsite tuntuu taipuvan miten päin vaan omia tarkoitusperiä tukemaan. Kätevää.
Kuulisin mielelläni asiantuntijan mielipiteen kaikkien henkilöbrändien äitistä, Tami Tammisesta. Onko Tamin brändissä mielestäsi mitään keinotekoista, ja miten brändi skulaa? Vai puhutaanko nyt maineesta, imagosta, vai jostain ihan muusta? 😉
Tamille itsensä laskelmoitu tuotteistaminen tuntuu toimivan. Ja ainakin omalla skaalalla tällainen brändäys on aitouden skaalan toisessa ääripäässä.
Ihmiset ovat kuuluisuudelle ja pintapuoliselle karismalle helposti sokeita. Pöhinäkulttuuri nostaa äänekkäimpiä usein heppoisin perustein. Ja sekös ottaa kaaliin, ihan aiheesta.
Mä itse en tienaa henkilöbrändin käsitteellä oikein mitään, joten olen ehkä sopiva ihminen auttamaan. 🙂
Ensinnäkin henkilöbrändi-sana on tällä haavaa paras ja yleisin käsite kuvaamaan ilmiötä. Mikään muu ei ole yhtä tunnettu, vaikka termi onkin usein väärinymmärretty. (Tämä ei ole kielitieteessä mitenkään ainutlaatuista. Esimerkiksi termi ”feminismi” käsitetään vastaavasti monella tapaa väärin ja jonka määritelmästä kiistellään – ja silti sitä käytetään.)
Otan toki mielelläni vastaan ehdotuksia henkilöbrändin synonyymiksi. Kuten sanottu, se ei ole täysin ongelmaton termi.
Ja sitten Tami Tammisen henkilöbrändiin. Minuakin hänen brändinsä ärsyttää, mutta se on silti vahva brändi. En osaa analysoida sen aitoutta, koska en tunne Tammista. Oma intuitioni on se, että pohjalla on hänen persoonansa, mutta päällä on hieman turhaa kuorrutetta. Minulla on se tunne, että Tamminen provosoi usein varta vasten, koska hänellä on tarve rakentaa muiden mielikuvaa itsestään.
Kun analysoi jonkun henkilöbrändiä, pitää yrittää nähdä se ulkopuolelta. Itse en juuri perusta esimerkiksi Cheekin henkilöbrändistä, mutta tunnistan silti, että se on vahva brändi, joka vetoaa moneen.
Btw, käytit tekstissäsi kolmesti pöhinä-termiä: on pöhinäkäsite, pöhinäkulttuuri sekä pöhinä, jolla tahkotaan rahaa. Tähän en osaa ottaa kantaa, koska en ole aivan varma, mitä pöhinällä tarkoitat.
Varoitus: alla lisää pöhinää ja mutua. 🙂
Kirjoitit yllä, ettei teeskentely toimi ja että henkilöbrändiä ei kannata rakentaa keinotekoisesti.
Mutta mitä tämän maan tunnetuimpiin henkilöbrändeihin kuuluvat Tami ja Cheek meille kertovat?
Eikö herrojen laskelmoitu tuotteistaminen, kuuluisuusvoiman hyväksikäyttäminen ja tunteiden herättäminen puolesta ja vastaan ole jetsulleen sitä brändäämisen ydintä, mikä tuntuu uppoavan kuin veitsi voihin.
Sen sijaan itsetuntemus, johdonmukainen toiminta ja siitä johdonmukainen viestintä on peruskauraa – ei ’brändiä’, vain fiksu ihminen. 😉
Sun argumenttisi vähän ontuu, koska poimit henkilöbrändeistä esimerkeiksi kaksi ehkäpä ristiriitaisinta hahmoa, ja sitten niiden perusteella yrität kumota henkilöbrändin voiman.
Henkilöbrändi on kaikilla: esimerkiksi Martti Ahtisaari tunnetaan rauhan lähettiläänä, Katri Helena tunnetaan sinivalkoisten tunteiden tulkkina, ja paikallisen Siwan kassa tunnetaan iloisena ja hymyilevänä tyyppinä.
Se, että et satu tykkäämään jostain henkilöbrändistä, ei tarkoita sitä, että käsite on huono tai että sitä ei olisi olemassa.
Pitää myös muistaa, että on olemassa fiksuja ja ei-niin-fiksuja henkilöbrändejä. Linda Liukas ja Stephen Hawking ovat huippunimiä, mutta myös tyhmyydellä voi brändäytyä. (Voimme tähän kategoriaan poimia esimerkkejä vaikkapa sellaisista tv-sarjoista kuten Hottikset ja BB-talo.)
En yrittänyt kumota ’henkilöbrändin’ voimaa – päinvastoin – minähän ihmettelin sitä!
Voima, jonka mukaan yhteiskunnat saavat muotonsa, on kuuluisuus. Henkilöbrändit ovat sen moderni jatke. Sen kumoaminen ei ihan helposti käykään…
Mielestäni Tami ja Cheek ovat erittäin hyviä esimerkkejä henkilöbrändeistä, sillä niissä on nimenomaan kyse tuotteistamisesta ja brändäyksestä.
(Tavassani jäsentää maailmaa) Martti Ahtisaari on ansioitunut ja kuuluisa. Ahtisaarella on mainetta ja ehkäpä jonkinlainen imago. Mutta mitään brändin piirteitä en hänessä näe.
Enkä varsinkaan Siwan kassassa. Mutta minulla on kokemus siitä, millainen meidän Siwan kassa on. Kokemukseni ei tee hänestä brändiä. Yritän parhaani mukaan olla lokeroimatta häntä ja pitää hänet inhmillisenä kokemuksena.
Jos ei vielä aiemmista viesteistä ilmennyt, tämä on puhtaasti subjektiivista pohdintaa. Ehkä yritin vain tuoda omalta osaltani esille, mikä henkilöbrändeissä tökkii.
Ymmärrän, että meillä on tarve lokeroida. Mutta kun aletaan puhumaan Siwan kassasta brändinä oma kuppi meinaa mennä valitettavasti nurin…
Aaa, nyt sain kiinni ajatuksestasi. Tunnet siis ilmiön, mutta et pidä henkilöbrändi-termistä?
Yleensä suosittelen brändinkaihtajille, että keskittyvät itse ilmiöön ja unohtavat koko termin. Jos sana on itselle vieras, voi vaikka puhua arkisemmin maineesta tai ”toisten ihmisen käsityksestä siitä, millainen olen”.
Oleellisinta ajattelussa on itsen kehittäminen, toisten havainnointi ja tilanteiden reflektointi jälkikäteen: Miten käyttäydyin? Valitsinko sanani huonosti? Teinkö työni hyvin? Ilahdutinko toista vai loukkasinko häntä?
Näistä kysymyksistä kumpuaa oma kehitys ihmisenä.
Olin yllättynyt miten samalla tavalla tunnun hahmottavan henkilöbrändin ja henkilöbrändäyksen kuin mitä Katleena yllä kuvaa. Rautaista asiaa! (:
…ja niin, ne sukkahousut, en osaa ajatella Katleenaa ilman että mieleen tulee rikkinäiset sukkahousut, onnistunut brändäys selkeästi. (:
Hahahaa, kiitokset! Ilmeisesti sukkahousut ovat mun arjessa oletusarvo, joten en itse edes tajunnut koko asiaa, ennen kun muut kiinnittivät siihen huomion.
Olen kyllä odottanut sponsoritarjouksia sukkahousufirmoilta, mutta mitään ei ole kuulunut. Ehkä sukkisten valmistajat ovat laskeneet, että ne menisivät konkurssiin, jos antaisivat mulle ilmaiset sukkahousut jokaisten rikkinäisten tilalle.
Kiitos kiinnostavasta keskustelusta radiossa! Vierastan ’henkilöbrändiä’ juuri siitä syystä, jonka mainitsit tekstisi lopussa, eli koska se tuo mieleen tuotteisiin keinotekoisesti liitetyt ominaisuudet. Ehdotan tilalle sanaa ’henkilökuva’. Sillä ei olisi ainakaan samanlaista kaupallissävytteistä painolastia kuin ’brändillä’.
PS Kuten varmaan tiesitkin, sukkahousut olivat alun perin niin kestävät, että DuPontin insinöörit määrättiin tekemään niistä heikommat, jotta kauppa kävisi paremmin.
Kiitos Nina ja tervetuloa EOT-blogiin!
Sana ”henkilökuva” on siitä pahuksen ongelmallinen, että se tarkoittaa juttutyyppiä. Henkilökuva on tv-dokumentti tai luonnehaastattelu jostakusta ihmisestä.
(En muuten tiennyt tuota sukkahousujen kestävyydestä. Kaiholla ajattelen menneitä aikoja.)
Ei henkilökuva, mutta ulkoinen kuva. Termi on tosin enemmän käytössä erilaisten ”tahojen” ja myös poliitikkojen yhteydessä, mutta tavallisten ihmistenkin elämässä on vuosikymmeniä kysytty ja ehdotettu mietittävän ”millaisen kuvan annat ulospäin”. Termi on konkreettinen, tavallinen, kuormittamaton ja painostamaton. Toisaalta se on kuitenkin brändiä suppeampi, mutta se johtuu termin ajallisesta historiasta; nykykäytössä se laajenisi luontevasti kattamaan brändin olennaisuudet.
Jes, ”ulkoinen kuva” on tosi hyvä henkilöbrändin suomennos. Kannatan!
Ehkä ’henkilökuvan’ merkitys voisi laajentua kattamaan myös ’henkilöbrändin’. Onhan brändikin tarkoittanut alkujaan kai polttomerkkiä, sitten tuotteen mainetta ja imagoa ja nyt vielä samaa ihmisistä. Brändi on myös juoma. Oli miten oli, ’henkilöbrändi’ jäänee elämään ja yksi syy on sen näppärä taipuminen (brändäys, brändääminen).
Joo, tuo verbin käyttökelpoisuus lisää ilman muuta henkilöbrändi-termin suosiota.
Henkilökuva-termin laajenemiseen en minäkään oikein usko, koska se vaatisi käsitteen merkityksen muutosta, eikä henkilöbrändillä ja juttutyypillä ole suoraa linkkiä toisiinsa. Tällaiset muutokset ovat tosi epätodennäköisiä ja pahuksen vaikeasti ohjailtavissa.
Kun ainoa työkalu on vasara, näyttävät kaikki ongelmat nauloilta. Näin tuodaan markkinoinnin termi taviksen arkeen. Henkilöbrändi.
Antti, nyt vedät vähän mutkia suoriksi. Ei henkilöbrändi kaikkeen auta. En kutsuisi sitä apuun parisuhdekriisissä, talouskriisissä saati oman elämän ekstistentialistisessa paniikissa.
Mutta henkilöbrändi auttaa aika hyvin verkostojen rakennuksessa, asiakashankinnassa ja työnhaussa.
”Viesti muille siitä, millainen olet. Jos olet tuppisuu, kukaan ei opi tuntemaan sinua.”
Monet ihmiset nyt vain ovat tuppisuita. Jos he yrittävät olla muuta, he joutuvat teeskentelemään. Hiljaisuus ei ole vika tai haitta, josta pitäisi pyrkiä eroon, vaan peruspersoonan ominaisuus, jolla on vahva biologinen perusta. Ei se siitä muuksi muutu.
Nämä vaatimukset, joissa ihmisiä kannustetaan ylittämään persoonansa rajat, ovat suoranaista henkistä väkivaltaa. Jos ihmisten odotetaan selviytyvän työelämässä muun kuin peruspersoonansa varassa, seurauksena on esimerkiksi masennus.
Siksi kouluttajankin tulisi lähteä siitä, että työyhteisöllä on velvollisuus sopeutua hiljaisiin eikä hiljaisilla työyhteisöön. Hiljainen ei muuksi muutu, mutta työyhteisöä voi kehittää niin, että sieltä löytyy hiljaisellekin paikka.
Muistathan, että ei ole olemassa vain kahta äärityyppiä: tuppisuuta ja hölösuuta. Useimmat meistä sijoittuvat tällä janalla jonnekin välimaastoon – ja ennen kaikkea jokainen meistä liikkuu tällä janalla tilanteen mukaan. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän.
En myöskään kehota toimimaan ”persoonaansa vastaan”, vaan kehittämään itseään.
Jokainen meistä osaa avata joskus suunsa. Tuppisuuta kehotan siis edes silloin tällöin sanomaan mielipiteensä tai jutustelemaan muiden kanssa. Sitä ei tarvitse tehdä paljon tai jatkuvasti, mutta edes harvakseltaan ja silloin tällöin.
Jokainen meistä pystyy myös liikkumaan introvertti-ekstrovertti-janalla edes jonkin verran ja tarpeen mukaan. Tuppisuusta ei saa hölösuuta eikä hölösuusta tuppisuuta, mutta se ei ole tarkoituskaan. Sen sijaan tuppisuun pitää avata suunsa edes joskus ja hölösuun on oltava edes joskus hiljaa. Nämä ovat edellytyksiä työelämässä toimimiselle.
Itse noudatan tässä (jälleen kerran) itsevastuun periaatetta: en odota työelämän tai työyhteisön muuttuvan minun takiani. Sen sijaan olen valmis kehittämään itseäni ja oppimaan uusia asioita.
Asiaa taitaa sekoittaa se, että introvertti-ekstrovertti-jaotteluun assosioituu niin monta eri ääriparia: yksin-yhdessä, hiljainen-äänekäs, hidas-nopea.
Nuo ensimmäiset ovat varmaan sopeutumiskysymyksiä: kaikkien pitää vaan löytää omat keinonsa yhteistyöhön. Esim. sosiaalinen intranet madaltaa ehkä tuppisuiden kynnystä kommentointiin.
Mutta hidas-nopea-ulottuvuus on hankalampi ja kaipaisi paljon enemmän huomiota. Tässähän kyse ei ole vain itsensä kehittämisestä vaan koko työyhteisön päätöksentekotavoista. Kyky nopeisiin ratkaisuihin on tietysti joskus tärkeää, mutta kyky tuumailuun on menestyksen kannalta vähintään yhtä tärkeää.
Ekstrovertit eivät ehkä keskimäärin kaipaa tuumailuaikaa yhtä paljon kuin introvertit, mutta yhtälailla hekin sitä tarvitsevat. Liika vauhti kaventaa näkökenttää kaikilla.
Mikä sitten olisi hyvä toimintatapa, jotta hommat edistyisivät häsläämättä, mutta tehokkaasti? Kannatan iterointia: nopeita tilannekatsauksia yhdessä ja niiden välissä vapaata ajattelua itsenäisesti, kahviautomaatilla ja somessa. Sitten vasta päätöksiä.
Vielä on matkaa siihen, että erilaisuus nähtäisiin voimavarana myös käytännössä eikä vain juhlapuheissa. Mutta sitä kohti kulkekaamme. Toivoo hidas ekstrovertti.
Totta puhut: ekstrovertti-introvertti-jaottelussa yhdistyy monta luonteenpiirrettä.
Jos aivan ääripäitä ajatellaan, niin ekstroverttien (eli itsenikin) kohdalla olen eniten huolissani juuri nopeudesta ja riskinotosta, ja introverttien kohdalla harmittelen kommunikoimattomuutta.
Uskon silti, että kykenemme liikkumaan tällä janalla. Yritän itse opetella jatkuvasti harkintaa. Se ei aina onnistu, mutta joskus yllätän itseni positiivisesti puntaroimalla jonkin asian hyviä ja huonoja puolia.
Haluaisin vielä vähän konkretisoida tuota liikkumista nopeus-hitaus-janalla, koska se on tosi olennainen, mutta aliymmärretty jana.
Jos ihmisellä on pääkopassaan sentyyppiset aivot, että ne prosessoivat tietoa pitkän kaavan mukaan, uusien asioiden käsittely ottaa aikansa. Tähän ei voi harjoittelulla juuri vaikuttaa.
Toisin sanoen: vaikka ferrariaivo kiihtyy helposti kahteensataan, maastoautoaivo ei siihen kertakaikkiaan pysty. Ei edes joskus, ei vaikka kuinka tahtoisi. Jos siis ferrari lähtee maastoauton kanssa yhdessä reissuun, sen on pakko joko sovittaa vauhtinsa maastoauton mukaan tai antaa tälle lähdössä reilu etumatka.
Kuulostaa mälsältä, tiedän…
Mutta emme me kiusallamme hitaita ole ja yritämme sopeutua parhaamme mukaan. Työelämässä sopeutuminen tarkoittaa yleensä tauotonta porhaltamista kaasu pohjassa voimien äärirajoilla.
Hiljaisten ihmisten venymiskyvystä saattaa olla mahdoton tehdä yleistyksiä (vaikenemisen syitä on niin monenlaisia), mutta meidän hitaiden kanssa yhteistyö helpottuu heti, kun ymmärtää, mistä oikeasti on kyse.
Esimerkiksi neuvottelutilanteissa joudun itse jatkuvasti puremaan kieltäni, etten möläyttelisi ilmoille spontaaneja ensireaktioitani. Niillä saisin nimittäin hankittua itselleni alta aikayksikön muutosvastarintaisen ilonpilaajan maineen.
Summa summarum:
Meitä hitaita on paljon, joten varsin suurella todennäköisyydellä harmillisen vaikeaselkoinen ihminen yrittää vain sanoa omalla tavallaan:
”Päässä raksuttaa… Uuden ajosuunnitelman ja riskiarvion määritys on käynnissä. Ole ystävällinen ja palaa asiaan ensi viikolla.”
—
Ps. Tätä ylipitkää kommenttia kirjoittaessani tajusin, että henkilöbrändin kirkastaminen olisi todennäköisesti meille hitaille aivan erityisen hyödyllistä, sillä tämä ominaisuus ei läheskään aina näy päällepäin. Ja kun tätä ei ymmärretä, todellinen potentiaalimme jää hyödyntämättä.
Maastoautohan on tehty vaativaan maastoajoon eikä maantiekiituriksi, hemmetti soikoon! 🙂
”Päässä raksuttaa… Uuden ajosuunnitelman ja riskiarvion määritys on käynnissä. Ole ystävällinen ja palaa asiaan ensi viikolla.”
Korjaan vielä: karttapohjan päivitys on parempi vertaus. Ajosuunnitelmat tehdään toki porukalla.
”Tätä ylipitkää kommenttia kirjoittaessani tajusin, että henkilöbrändin kirkastaminen olisi todennäköisesti meille hitaille aivan erityisen hyödyllistä”
Minusta maailma, jossa erilaisuutta ei voi olla ilman brändystä, on jokseenkin vastenmielinen. Minusta jokaisen ihmisen tulisi kasvaa ajatukseen, että olemme erilaisia, reagoimme eri tavalla, toimimme eri tavalla ja ajattelemme eri tavalla sen sijaan että jokainen joutuisi itsekeskeisesti julistamaan, että tällainen minä olen, katsokaa minua, tunnistakaa minut.
Kirjailija ottaa kantaa.
http://www.lily.fi/blogit/sivulauseita/introvertti-aiti-ja-ihminen
Vanhentuva vihainen mies, nyt ymmärrät minut väärin jälleen kerran. En ole varma, onko se tahallista sinun taholtasi vai huonoa viestintä minun taholtani.
En ole koskaan sanonut, että ”erilaisuutta ei voi olla ilman brändäystä”.
En ole koskaan sanonut, että ”jokainen joutuisi itsekeskeisesti julistamaan, että tällainen minä olen, katsokaa minua, tunnistakaa minut”.
Olen ennenkin ehdottanut, että mentäisiin joskus kahville. Tunnut koko ajan käsittävän minut väärin, joten olisi kiva tutustua ja jutella tarkemmin. Minä tarjoan. Soita numeroon 050 576 7632. (Palaan Suomeen vasta tiistaina, joten sitten minut saa kiinni paremmin.)
Vihainen: Olen täysin samaa mieltä. Kaikenkattava brändäysmaailma tuskin on kenenkään tavoitteena.
Mutta näen myös, että erilaisuuskasvatusta ei voi jättää pelkästään opettajien ja kouluttajien tehtäväksi vaan jokaisen pitää osallistua urakkaan mahdollisuuksiensa mukaan. Omasta itsestä ja lähiympäristöstä on hyvä aloittaa.
Julistaminen tai lokeroiminen toimivat huonosti, mutta sen verran on varmasti hyvä avata omaa maailmaansa muille, että tietoisuus erilaisuudesta lisääntyy. Avoin ja rento juttelu motiiveista vähentää väärinkäsityksiä, kun arvailu vähenee.
Eli ihan tavallista tutustumista tarkoitin, ja hipsuihin se kökkö henkilöbrändi-termi. 🙂
Moikka!
Olen seurannut blogiasi ja lukemassa tällä hetkellä kirjaasi Tee itsestäsi brändi. Korostat siinä, että henkilöbrändillä pitää olla yhtälailla substanssiosaamista kuin brändäämiskykyä.
Mitäpä olet mieltä vastavalmistuneen, kokemattoman, vasta alalla aloittelevan henkilön brändäämisestä?
Voiko kokemattomalla olla vahva ammattibrändi, vai tuleeko työuran alkuvaiheessa vain tehdä hommia, ja jättää brändäyshommat myöhemmäksi?
Voiko työnhaussa pärjätä pelkällä persoonalla ja teoriaosaamisella, vaikkei kokemusta alalta vielä ole karttunut?
Kiitos kirjoituksistasi 🙂
Moikka Janita ja tervetuloa EOT-blogiin! Tosi kiva kuulla, että olet tykännyt jutuistani.
Kun puhutaan työelämästä, yksi henkilöbrändin osatekijöistä on tosiaan substanssi eli tiedot ja taidot.
Mun mielestäni nuoren ihmisen kannattaa lähteä alusta asti hiomaan henkilöbrändiä molemmista näkökulmista:
* Substanssiosaamista hankitaan opiskelemalla ja työkokemuksella.
* Omaa persoonaa ja vuorovaikutustaitoja hiotaan tutkiskelemalla omaa toimintaa ja sen vahvuuksia ja heikkouksia. Erityisen tärkeä painoarvo on sillä, millä lailla viestii muille ihmisille ja miten ottaa heidät huomioon.
Työnhaussa ratkaisevat yleensä nämä molemmat osa-alueet yhdessä, mutta työnantaja voi hyvin painottaa jompaakumpaa. Itse esimerkiksi palkkaisin tarjoilijaksi ensisijaisesti positiivisen ja vuorovaikutustaitoisen ihmisen, koska tarjoilijan taidot voi oppia helpommin kuin vuorovaikutustaidot. Sen sijaan jos hakisin konekirjoittajaa, siinä painottaisin nopeutta ja virheettömyyttä – ja kestäisin kyllä vähän huonommat vuorovaikutustaidot. (TOKI jos löytyy tyyppi, jolla on molemmat puolet kunnossa, hän luonnollisesti peittoaa kanssakilpailijansa mennen tullen.)
Summa summarum: molempia kannattaa kehittää, eivätkä nämä syö aikaa toisiltaan.