Lyhyt vilkaisu tämänpäiväiseen ohjelmaani:
Hellepäivä Hämeenlinnassa. Puin ylleni pinkin mekon. Sen rinnustassa oli yhä maalitahroja, jotka tulivat eräissä kuvauksissa, kun halasin kansallisromanttisesti 1800-luvun aitan tolppaa. Se tolppa oli vastamaalattu, mutta minä huomasin varoituskyltin liian myöhään.
Yritin laskostaa maalitahroja pois hakaneulalla, mutta siitä ei tullut mitään. Päätin vaihtaa mekkoa ja heittää vanhan suosiolla lumppukeräykseen.
Toinen bisneskäyttöön sopiva mekko oli läpimärkänä pyykkinarulla. Vedin sen silti päälleni, koska vaihtoehtoja ei ollut.
Menin märässä mekossa palaveriin.
Sitä palaveria ei koskaan ollut, koska se oli peruttu, enkä minä ollut merkinnyt muutosta kalenteriini.
Onneksi sain seurakseni Antin. Hän halasi minua, eikä sanonut mitään läpimärästä mekostani.
Haimme lounasta noutopöydästä. Onnistuin pudottamaan oliiviöljypullon korkin salaattivitriinin taakse. Kerroin siitä tarjoilija-Sannalle, joka kiltisti siirsi pöytää ja onki korkin esiin.
Jätin märän läntin tuoliin, sillä mekkoni oli yhä märkä.
Onneksi mekko kuivui päivän mittaan. Kun menin pitämään puheenvuoroa iltapäivällä, mekko oli jo kuiva.
Menin puheenvuoron jälkeen kirjoittamaan kahvilaan. Söin voisarven ja kirjoitin iloisesti tunnin verran. Lähtiessäni vilkaisin peiliin. Leuassa oli kirkkaanpunainen huulipunaviiru, joka oli ollut siinä arviolta koko tunnin. Pyyhin tahran pois.
Kun astuin ulos kahvilasta, päälleni tippui katonpesuvedet. En ollut huomannut, että kahvilan katolla oli huoltoporukka putsaamassa kattoa.
Nyt mekkoni on taas märkä, ja kierros voi alkaa alusta.
Haluaisiko joku tulla halaamaan?
Hieman provosoiden kysyn, onko mokailijan brändin rakentaminen suunniteltua?
Jos haluan yritykseni tilaisuuteen kouluttajan ja maksan siitä 4000 euroa, haluan, että kouluttaja tulee paikalle siisteissä vaatteissa, oikealla junalla ja ilman huulipunaa poskessa. Miksi siis haluaisin lukea näitä asioita tapahtuvan kouluttajan blogista?
Moka on ehdottomasti lahja. Sukkahousujen rikkominen luo henkilöbrändiin särmää jolla erottua ja jäädä mieleen. Se erottaa persoonan rivikouluttajasta. Erottumalla taas tehdään bisnestä.
Nyt kuitenkin esimerkiksi julkista Facebookkia lukiessa postauksista puolet tuntuu painottuvan erilaiseen mokailuun ja yllätyspatojen kokkailuun. Viestinnän rooli taas on laskussa sekä blogissa että facessa. Brändiksi muodostuu mokailevan viestijän sijaan viestivä mokailija.
Onko tämä tietoinen valinta, ja miksi? Nopeasti ajattelisi, että ammattitaitoon ja harrastuksiin liittyvän sisällön höystäminen persoonallisella mokailulla olisi parempi ratkaisu kuin toisin päin?
Hahaa, saa kysyä ja vaikka provosoidakin.
Mulla tosiaan Facebook on 90-prosenttisesti yksityisviestinnän kanava. Jos seuraat vain sitä ja blogia, niin aivan taatusti koheltamiset nousevat esille.
Bisneksen kannalta valinta on ollut toimiva. Liikevaihto on noussut jo liikaakin – ja tällä tarkoitan liikaa kiirettä. Sen vuoksi asiapostaukset ovat jääneet blogissa vähemmälle. Olen tehnyt niin paljon töitä, että en ole ehtinyt tuottaa blogiin analyyttisia kirjoituksia. Niitä on kuitenkin hitaampi tuottaa kuin kommellustekstejä.
Jos olet kiinnostunut enemmän asiasta, niin kannattaa seurata EOT-podcastia, kirjoja ja median haastatteluita. Niistä löytyy joskus jotain, joka ei liity vääriin junalippuihin tai sukkahousujen rikkomiseen.