Miten luet Hesarin mielipidepalstaa? Tarkista aina kirjoittajan taustat

Katleena Kortesuo

Olen tilannut Helsingin Sanomia monta vuotta. Viime vuosina minua on hieman harmittanut se, että lehti ei tarkista mielipidekirjoittajien taustoja.

Tilaajana luulen siis lukevani tavallisen kansalaisen mielipidetekstiä, mutta kirjoittaja onkin jonkin puolueen tai etujärjestön toimija. Hänen rooliaan ei kuitenkaan ole taustoitettu, vaan kirjoittaja profiloidaan ikään kuin yksityiseksi ihmiseksi.

Seuraavat kolme esimerkkiä ovat elokuulta. Istuin koneen ääreen, kaivoin esiin kaikki näkyvillä olleet mielipidekirjoitukset ja tsekkasin niiden kirjoittajien taustat.

“Opettajien pitää lähestyä perheitä henkilökohtaisesti”

Minna Larvio kuvaili Hesarin mielipidepalstalla, että joidenkin koululaisten vanhemmilla “suomen kielen taito tai kognitiiviset kyvyt eivät riitä pitkien ja monimutkaisten viestien ymmärtämiseen.” Larvion roolikuvauksena tekstin alla oli ekaluokkalaisen vanhempi.

Larvio oli huolissaan Wilma-viestien määrästä ja luettavuudesta. Hän ehdotti tilalle kätevää ratkaisua:

Koulun alussa voisi esimerkiksi kartoittaa vanhempien tuen tarpeita viestinnässä. Erityisen tärkeää olisi, että koululla olisi mahdollisuus ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä niihin vanhempiin, joiden tiedetään tarvitsevan enemmän tukea.

Jokainen ymmärtää, että tällainen vaatimus on absurdi. Opettajien työtaakka on niin valtava, että kaikille perheille ei voi soittaa etukäteen ja kysyä henkilökohtaisia preferenssejä viestintään. Saisiko olla moniste, puhelu, tekstiviesti vai tanssivideo?

Larvion toiveen ymmärtää paremmin, jos tarkistaa hänen taustansa. Larvio on SOS-lapsikylän kehittämisaasiantuntija. Hän siis käytännössä vaatii kouluilta niitä toimia, joita hänen järjestönsä ajaa. Hän esittää lehdessä vaatimuksena yksityishenkilönä ja ekaluokkalaisen vanhempana, vaikka tosiasiassa hän on järjestötoimija ja oman viiteryhmänsä edunvalvoja.

“Tulkkipalveluiden rajaaminen vaarantaa oikeusturvan”

Myös Tarja Partanen kirjoitti Hesarissa, että tulkkipalveluiden karsiminen vaarantaa oikeusturvan. Partasen mielestä ei voi määritellä tiettyä vuosirajaa, jonka jälkeen Suomessa asuneelta edellytetään kielitaitoa.

Partasen nimen alla ei ollut mitään tarkennetta, joten lukija voi erehtyä luulemaan, että kyseessä on tavallinen kansalainen.

Mutta eipä ollutkaan. Mitä ilmeisimmin sama joensuulainen Tarja Partanen on ollut vasemmistoliiton ehdokkaana viime kuntavaaleissa. Hän ei siis ollut rivikansalainen, vaan poliittinen toimija.

“Terveyspalvelut jakautuvat epätasaisesti”

Myös filosofian tohtori Tarja Vainiola kertoi Hesarissa, että yhteiskunnan terveyspalvelut jakautuvat epätasa-arvoisesti. Hän vaati palvelurakenteen kriittistä arviointia.

Mikäpäs siinä, mutta Vainiolasta olisi pitänyt mainita tutkinnon lisäksi myös se, että hän on SDP:n piirihallituksessa Helsingissä.

Olikos tämä nyt puolueeton otanta Katleenalta?

Kyseessä oli nimenomaan neutraali otanta. Menin Hesarin mielipiteiden verkkosivulle perjantaina 21.8.2026 ja ryhdyin järjestelmällisesti tsekkaamaan kaikkien kirjoittajien taustoja uusimmasta tekstistä alkaen.

Tarkistin roolin kaikilta niiltä kirjoittajilta, joiden kohdalla ei ollut mainittu asemaa tai sidosryhmää. Ohitin tsekkauksen silloin, kun aihe oli ei-poliittinen kuten koirien omistaminen. Välillä kirjoittaja oli henkilökohtaisista syistä anonyymi, ja joillakin kirjoittajilla oli niin yleinen nimi, ettei sidosryhmää pystynyt varmistamaan.

Tässä pitää toki huomata, että kyseinen verkkosivu päivittyy jatkuvasti. Otantani koskee vain tuota päivämäärää, jolloin kirjoituksia oli tarjolla 75 kappaletta.

Valitettavasti ainoat tekstit, joissa kirjoittajan taustat oli jätetty mainitsematta, olivat juuri nuo kolme edellä mainittua näytettä. Kaikissa niissä kyse oli poliittisesti vasemmalta tulevista kirjoittajista, mutta he kaikki esiintyivät rivikansalaisina tai neutraaleina tutkijoina.

Jos tämä ilmiö on yleinen, Hesarin integriteetistä löytyy paha porsaanreikä. Kun kirjoittaja ei mainitse poliittista taustaansa, hän pääsee livahtamaan Suomen suurimman sanomalehden mielipidepalstalle ja esiintymään tavallisena kansalaisena.

Nyt kun eduskuntavaalit lähestyvät, toivon Hesarilta tarkempaa taustatsekkiä. Kaikki mielipiteet sekä oikealta että vasemmalta ovat arvokkaita ja tervetulleita, mutta lukijan on saatava tietää, mitä tahoja kirjoittajat edustavat.

1 kommentti

  1. Olen kiinnittänyt samaan huomiota lähinnä ajankohtaisohjelmissa, ja olen ottanut tavaksi googlata jos siellä esim. hoitaja, työtön tai jonkun järjestön työntekijä. Enemmän kuin usein (arviolta yli puolessa tapauksia) tämän huolestuneen kansalaisen voi huomata olevan jonkun liiton paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen tai jonkun puolueen kuntavaaliehdokas.

    Kattavamman otoksen tutkimus aiheesta kiinnostaisi minuakin.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.