Nyrkkisääntö: Kun joku tulee puhumaan innovaatioista, hän tulee luultavasti paikasta, jossa ei ole koskaan innovoitu yhtään mitään. Ei ainakaan niin valmiiksi, että siitä olisi joku jossain maksanut euroakaan.
Siksi suhtauduin Aalto-yliopiston Anssi Tuulenmäkeen etukäteen vankan ennakkoluuloisesti. Hän kun kertoi kaiken lisäksi tittelikseen yli-innovaatioaktivisti.
Mutta niin kävi, että Anssi osoittautui parhaaksi puhujaksi moneen vuoteen. Hän kertoi perusasioita strategiasta, mikä yleensä tarkoittaa käsittämätöntä höpinää. Tällä kertaa turina olikin poikkeuksellisen täyspäistä.
Tuulenmäki määritteli strategian niin, että minäkin ostan sen:
Joko tee eri asioita kuin muut. Tai sitten tee samoja asioita eri tavalla kuin muut.
Anssi oli vankasti sitä mieltä, että suunnitteleminen on pahasta. Suomessa ei ole niin pientä asiaa, ettei sitä varten perustettaisi komiteaa. Tulokset ovat tietenkin vaatimattomia.
Järkyttävän suunnittelumanian sijaan pitäisi kokeilla. Heti ja pienesti. Paperilla ei koskaan voi suunnitella kunnollista, kilpailijoista erottuvaa strategiaa. Sitä on vain kokeiltava.
Mutta voiko strategisia asioita kokeilla? Monet johtajat pitävät itsestään selvänä, ettei tietenkään voi.
Päivän kysymys mielestäni olikin, miksei muka voisi?
Arkityöni on myydä isoille pomoille erilaisia kokeiluja viikoittain. Kokemuksesta voin kertoa, että valtaosa päättäjistä kavahtaa moista ajatustakin. Hyvä etteivät laske alleen.
Kysyn tietenkin aina, mikä muka estää? Miksei voida kokeilla uusia palvelutuotteita? Mitä siinä voi hävitä?
Ai kymppitonnin? Eikös liikevaihtonne ollut viime vuonna miljardeja?
Mikään ei auta. Pelko on ihmisen tunteista vahvin. Pomoilta tuntuu puuttuvan yksinkertaisinkin mahdollinen pelonhallinan strategia.
Pelko sinänsä on silkkaa viisautta. Evoluutio on huolehtinut, että pelkurit pääsevät jatkamaan sukua. Uhkarohkeista jää elämään vain tarinoita.
Ihminen on siis tyhmä, jos hän ei pelkää. Sitä paitsi liiketoimintaan kuuluu jo määritelmänkin mukaan riski. Jos ei ole riskiä, tuskin se on bisnestäkään.
Mutta rohkea hallitsee pelkonsa. Sitä voi ja kannattaa harjoitella. Esimerkiksi kokeilemalla.
Tuulenmäki tirautti ureaa monen epäilijän silmään, eikä aiheetta. Varsin vaatimattoman oloinen kaveri teurasti ohimennen valtaosan Suomen markkinoilla olevista yrityksistä.
Suomalaisten perusyrittäjien alkutaival on yksinkertainen; jos kaveri menestyy, kopioidaan siltä niin menestyy myös itse. Menestys ja eurot tosin ovat rajallinen luonnonvara, mutta kuka siitä piittaa?
Siis; miksi yrittää jotain uutta, joka VOI epäonnistua, jos voi kopioida kaveriltaan keskinkertaisen menestysreseptin ja ansaita elantonsa?
”Kysyn tietenkin aina, mikä muka estää? Miksei voida kokeilla uusia palvelutuotteita? Mitä siinä voi hävitä? Ai kymppitonnin? Eikös liikevaihtonne ollut viime vuonna miljardeja?”
Naulan kantaan! Innovaatiota arvioidaan usein pelkän taloudellisen arvon kautta – eli innovaatiota mitataan suhteessa joko omaan aikaisempaan suoritukseen tai kilpailijoiden suorituksiin. Ja mitä siitä seuraa? Ei mitään, mikä poikkeaisi ennalta määritellystä tilanteesta. On pakko ottaa riskejä, jos haluaa menestyä isosti.
Yleensä pieni kokeilu kaatuu siihen, että siitä tulee paska sekoilu, josta ei luonnollisesti opita mitään. Jollain täytyy olla idea ja jollain täytyy olla edes summittainen suunnitelma siitä, missä, keiden kanssa ja miten se pannaan toimeen.
Esimerkki: Jos on ravintola, jolla on tietty konsepti, niin kokki voi helposti kokeilla uutta reseptiä suunnittelematta. Menuun kanssa joutuu jo vähän uhraamaan aikaa siihen, että tarjoilijat ja keittiö tietävät mitä tilauksen tullessa tehdään, ja jos ravintolaan kokeillaan kokonaan uutta konseptia, niin siinä täytyy jo vähän vaivata sisustussuunnittelijaa ja remonttimiestäkin ja jollakulla olla jonkinlainen suunnitelma. Jossain asioissa suunnittelemattomuus varmistaa sen, että kokeilu menee taatusti pieleen.
Ei se välttämättä paperia ja komiteaa vaadi, mutta jos kokeiluun osallisia tahoja on useita, niin joku tolkullinen dokumentti helpottaa ideasta ja toteutussuunnitelmasta kertomista kaikille (ts. viestintää) ilman rikkinäisen puhelimen efektiä, jolla on tapana vesittää hyvätkin ideat keskinkertaiseksi tai huonoksi toteutukseksi.
Usein suomalaiset tuntuvat pelkäävän kasvojen menetystä. Tämä taas johtaa helposti siihen, ettei virheitä kehdata myöntää ja sitä kautta ei uskalleta tehdä asioita, joissa voi tehdä virheen. Uudet asiat ja innovatiivisyys vaativat rohkeutta heittäytyä ja tehdä virheitä.
Virhe pitäisi nähdä mahdollisuutena oppia. Tässä esimiehillä on tärkeä rooli. Onko organisaatio salliva vai ei, siihen eniten vaikuttava asia on esimiehen suhtautuminen.