Sanavalinnalla on väliä. Puhutko haaveista vai tavoitteista?

Haaveet kuulostavat haihattelulta, tavoitteet kuulostavat tietoisilta päämääriltä.

Kuluneena vuonna kaksi suurta hiljaista tavoitettani tuli täyteen. Voitimme Jarkon kanssa Kultasulan. Lisäksi olin jo pitkään halunnut esiintyä televisiossa asiantuntijaroolissa. Kun Yle pyysi minua vaaliohjelmiin, melkein pissasin housuuni.

Lisää tavoitteita toki on, mutta en halua sanoa niitä ääneen. Jostain syystä en ikinä sano tavoitteitani ääneen täällä blogissa. En uskalla.

Ääneen lausutut tavoitteet hiipuvat mielikuvissani pelkiksi haaveiksi. Niistä tulee yhtäkkiä haihattelua, naurettavuutta tai pyrkyryyttä. Jos olisin rohkeampi ihminen, sanoisin tavoitteeni ääneen. En pelkäisi niiden lässähtämistä tai naurunalaiseksi tulemista.

Nykyisellään tyydyn vain pitämään tavoitteet itselläni ja kurottelemaan niitä kohti omin päin.

3 kommenttia

  1. Muistan lukeneeni tutkimuksesta/tutkimuksista, jonka mukaan jos haaveistaan/tavoitteistaan puhuu ääneen, se yllättäen lisää todennäköisyyttä, että ne eivät toteudu. Perustelu oli seuraava: jos vaikkapa sanoo kaikille, että aikoo ryhtyä kirjailijaksi, aivot ikään kuin tallentavat tiedon, että ”olen kirjailija”, jolloin ihmisen motivaatio työskennellä asian eteen heikkenee.

    Kirjoittajapiireissä tämä onkin erityisen tuttu ilmiö, kaikki tuntevat niitä tyyppejä, jotka kyllä olisivat maailman parhaita kirjailijoita, jos vain saisivat sen mestariteoksensa kirjoitettua.

    Uhmaan silti tätä ajatusta ja listailen usein tavoitteitani, niin realistisia kuin vähemmän realistisiakin, esimerkiksi blogissani. Kerron myös niiden toteutumisesta ja toteutumattomuudesta. Tietysti aina on jotain tavoitteita, jotka ovat niin höhliä tai suuruudenhulluja, ettei niistä viitsi puhua. Harva kaunokirjailija ei toivoisi, että omasta romaanista tehtäisiin vaikkapa elokuva, vaikka se onkin hyvin epätodennäköistä. Saati kaiken maailman palkinnot.

    Suomessa kai aika helposti leimataan tyrkyksi, jos ilmoittaa tavoitteekseen päästä johonkin mediaan.

    1. Minullakin on itse asiassa monentasoisia tavoitteita. Salonkikelpoiset listaan tänne blogiin, mutta hulluimmista puhun vain kotona. 🙂

      Tavoitteista puhuminen auttaa ilman muuta. Jos ne kaikki pitää sisällään, niitä ei pysty prosessoimaan eivätkä ne etene.

      Toinen asia, jonka olen huomannut auttavan saavuttamaan tavoitteita, on niiden visualisoiminen. Olen liimannut isolle paperiarkille kuvia, jotka esittävät tai symboloivat tavoitteitani. Arkin keskellä on perhepotrettimme.

      Kun omat tavoitteensa näkee joka päivä, niiden eteen pystyy työskentelemään tehokkaammin.

  2. Totisinta totta.
    Jatkojorinani menee vähän ohi. Tunki mieleen asioina, joita kannattaa olla hiljaa. Olin jossain koulutuksessa (B-sarjaa, enkä yhtään muista aihetta). Aloitettiin sillä että jokaisen tuli kirjata fläpille neljä hyvää ja huonoa ominaisuutta itsestään. Tämän ympärille oli sitten hatarasti kyhätty kiusallista ohjelmaa loppupäiväksi. Yhtään en muista, mitä keksin hyviksi ja huonoiksi ominaisuuksikseni. Sen verran muistan, että neljän huonon kanssa oli tekemistä 🙂 Yhden hyvän muistan ”hyvä itsetunto”. Se olikin oli sellainen myrkky, että päivän päätteeksi itsetunto oli aivan nollilla. Kokemuksesta viisastuneena hyvä ominaisuuteni on ollut siitä päivästä lähtien ”hyvä itsetuntemus”. Hyvä itsetunto ei onneksi mihinkään kadonnut, sitä ei vaan parane mennä missään ääneen lausumaan, saati fläppitaululle isolla kirjoittamaan.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.