Disclaimer: Tämä postaus on tarkoitettu faktakirjoittamiseen niille ihmisille, jotka haluavat vaikuttaa sanomisillaan ja saada viestiään eteenpäin. Kaunokirjailijat ovat sitten asia erikseen.
Jos ihminen lukee pääosin englanninkielistä kirjallisuutta (tai huonoja tekstejä), hän ei tunne suomen kielen tyylikeinojen eroja. Silloin hän on kuin tyylitajuton pukeutuja: sukat sandaaleihin, sarjakuvasolmio kaulaan, siwapussi käteen ja menoksi.
Vaikuttamiseen on hyviä tyylikeinoja ja huonoja tyylikeinoja. Näitä en voi päättää minä etkä sinä, vaan hyvät ja huonot käytännöt nousevat kieliyhteisössä esiin ikään kuin itsestään. Niinpä kannattaa poimia omaan keinovalikoimaansa niitä tyylikeinoja, joita tunnustetut sanankäyttäjät hyödyntävät. Ne ovat yleensä onnistuneita.
Tein listan siitä, mitä tyylikeinoja kannattaa välttää, jos haluaa oikeasti vaikuttaa ihmisiin. Halusitpa sitten poliitikoksi, kouluttajaksi tai yrityspäättäjäksi, kirjoittamisen keinot ovat samat.
1) ”Horisontaalis-holistinen ilmiölähtöinen visiotila”
Vältä epäselvää termihelinää. Pysy mieluummin konkretiassa ja anna esimerkkejä.
Vaikeissa vierassanoissa on monta ongelmaa:
- Ihmiset eivät ymmärrä, mitä tarkoitat, tai he käsittävät sinut täysin väärin.
- Joudut jatkuvasti tarkentamaan ja selittelemään sanomisiasi.
- Et pääse juuri koskaan haastateltavaksi, koska toimittaja ei jaksa suomentaa viestiäsi.
- Jos käytät vaikeita sanoja, sinut on helppo leimata ylimieliseksi tai yliteoreettiseksi, jolloin viestisi ohitetaan kokonaan.
Termeillä vakuutat vain kollegasi, mutta et saa koskaan yleisöä oman lähipiirisi ulkopuolelta. Tai pahimmillaan joku nokkelampi nappaa työsi tulokset, suomentaa ne ymmärrettäviksi ja ratsastaa raatamisellasi.
2) ”Tää on vitun saatanan typerää jopa sulta!”
Alatyylisyys vetoaa tiettyyn lukijakuntaan, mutta sillä ei ole aitoa vaikutusvaltaa neljästä syystä:
- Kiroilu ei saa ihmistä muuttamaan toimintaansa. Jos joku raivoaa toiselle päin näköä, raivon kohde pitää entistäkin lujemmin kiinni omasta näkökannastaan.
- Kiroilu on lähinnä samanmielisten viihdettä. Kun yksi raivoaa tekstissään, hänen lähelleen kertyy samanmielisiä nyökyttelemään – aivan kuin koulukiusaaja saa kannustajia ympärilleen. Raivokiroilu tukee samalla tavalla ajattelevia, mutta se ei saa muita muuttumaan.
- Kiroilu ei tee vaikutusta eliittiin, ja vain eliitti saa yhteiskunnallisen muutoksen aikaan. Jos haluat oikeasti muuttaa maailmaa, kirjoita niin, että vallanpitäjät ymmärtävät viestisi. (Kiroilulla voi päästä kansanedustajaksi, mutta kansanedustaja ei saa kiroilulla viestiään läpi.)
- Ulkopuolisen on helppo leimata kiroilu ”pelkäksi vaahtoamiseksi”, jolloin tärkeäkin viesti voi mennä ohi korvien.
3) ”Kortesuo aloittaa nyt syyskauden.”
Älä puhu itsestäsi kolmannessa persoonassa. Se on varattu kuninkaallisille – tai sellaiseksi itseään luuleville.
Erityisesti me Katleenat nauramme niille, jotka käyttävät itsestään me-muotoa.
4) ”Nyt on aika tarttua maalivahtia leuasta ja pelata oma pallo sisään niin kuin mummo tohveleihin.”
Ontuva vertaus jää kaikille epäselväksi, eikä viestisi mene perille. Vertaus saattaa tuntua päällepäin hauskan napakalta, mutta vaikutelma ei kestä kauaa. Huono vertaus kuolee välittömästi, kun joku esittää kriittisen kysymyksen: ”Tarkennatko vähän, mitä tarkoitat?”
Vertausta tai metaforaa kannattaa käyttää vain silloin, kun sen merkitys on ilmeinen ja kun se tukee viestin perillemenoa. Älä kuitenkaan käytä konsulttien suosimaa epäselvää metaforamyllerrystä – se on yksinkertaisesti huono tyylikeino.
5) ”Saa nähdä… Jännittävää…”
Kolmen pisteen kikkailu on varattu Barbara Cartlandin sankarittarille tai sellaisiksi haluaville. Sen sijaan vaikuttava kirjoittaja käyttää kolmea pistettä äärimmäisen harvoin.
Kolme pistettä on lukijalle hankala, koska hän ei tiedä, miten merkkijono pitäisi tulkita. Onko tämä epäröintiä vai ironiaa? Pitäisikö minun osata täydentää lause? Eikö kirjoittaja itsekään tiedä, kuinka tästä jatkaisi?
* * *
Jos käytät jotain näistä tyylikeinoista tarkoituksellisesti, siihen voi olla kaksi syytä: olet joko ironinen tai tiedät tarkkaan, miksi teet tyylipoikkeaman.
Jos tekstissä on yksi perkele hyvin sijoitettuna, se on tehokkaampaa kuin sata vittua.
Toi termijuttu on pahin vika. Kiroilu on rasittavaa ja epäkohteliasta, mutta jutun pääviesti sentään välittyy. Termikikkailulla ei oikeasti vakuuta edes kollegoitaan, ainakaan niitä jotka tajuaa mistään mitään. Joissain rajatuissa tapauksissa on kuitenkin pakko käyttää vieraperäistä termiä, mutta kyllä ne aika hyvin pystyy kiertämään. Jos siis tietää mistä puhuu, eikä piilottele ajatuksentynkiensä onttoutta, tyyliin byrokraatit ja filosofit. Surullisissa tapauksissa esitelmä vedetään suomalaiselle porukalle kankealla englannilla, koska ”se on sillain kätevämpää”
Erkka, luulen että tästä kavalkadista jokainen löytää omat inhokkinsa.
Myös minulle tuo termikikkailu on vihollinen numero yksi. Uskon vahvasti tasa-arvoiseen kieleen, enkä vallankäyttöön sivistyssanojen avulla.
Voihan perkele. Ei mitään valmiita vastauksia hyvän tekstin kirjoittamiseen, joten allekirjoittanut joutunee siis edelleen itse kirjoittamaan omat tekstinsä…
En tiedä, onko ykkönen ärsyttävin, mutta ainakin se saa helpoimmin jättämään tekstin lukematta. Kyseessä voisi olla sama syy, mikä estää puhumasta kieliä, mitä ei hallitse kiitettävästi. Ylimielisen vaikutelman lisäksi siitä saattaa kehkeytyä jonkinlainen altavastaaja-asetelma. Enkä usko kenenkään haluavan tuntea itsensä halveksituksi tai tyhmäksi.
Jarmo, perkeleen hyvä yhteenveto. 🙂