Visiteerasin perjantaina kustannuspalaverissa Alma Talentilla. Juttelimme sisältöpäällikkö Suvi Aallon ja kustannustoimittaja Hanna Virusmäen kanssa seuraavasta kirjaprojektistamme. (Hehkutan sitä enemmän myöhemmin, kun kustannussoppari on allekirjoitettu.)
Samalla tuli puheeksi haamukirjoittaminen. Tänä vuonnahan ohjelmassani on kaksi muuta tietokirjaa, jotka eivät koskaan tule julkaisuluettelooni: niiden kannessa on jonkun toisen nimi. Suvi ja Hanna kyselivät haamukirjoittamisesta prosessina.
Jos kerran kaksi kirja-alan ammattilaista ovat kiinnostuneita metodeistani, niin ehkä jotkut muutkin. Käsittelen tässä postauksessa asiaa molemmista rooleista: miten tehdä haamukirjoitustyötä ja toisaalta miten tilata sitä. Tilaajasta käytän nimityksiä asiakas ja toimeksiantaja.
Tämä postaus käsittelee nimenomaan tietokirjan haamukirjoittamista. Kaunokirjalliselle puolelle en uskaltaudu ja koen haamukaunokirjallisuuden jopa hieman epäeettisenä toimintana.
1) Mistä asiakkaat? Kuka on sopiva haamukirjoittaja?
Asiakkaat löytävät minut googlaamalla ja muiden toimeksiantajieni vinkkauksesta. Haamukirjoittaminen ei ole pääduunini, joten en mainosta palveluitani enkä edes voi ottaa kaikkia kyselijöitä asiakkaakseni.
Jos etsit haamukirjoittajaa, voit toki googlailla, mutta käytännössä melkein kuka tahansa kokenut toimittaja tai kustannustoimittaja osaa tehdä peruslaatuista haamukirjoitustyötä.
Oleellisinta on, että toimeksiantajan ja haamukirjoittajan yhteispeli synkkaa kahdella tasolla. Ensinnäkin heidän täytyy olla samaa mieltä tietokirjan teemasta ja teeseistä. Toisekseen kommunikaation pitää sujua.
Minua käytetään enemmän bisnes- ja markkinointikirjojen haamukirjoittajana. Kukaan ei haluaisi minun haamukirjoittavan kirjaa, joka kieltää ilmastonmuutoksen, käsittelee kilpaurheilua, antaa lemmikinhoito-ohjeita tai kertoo yksisarvisista. Lopputulos olisi surkean epäuskottava.
Yhtä lailla viestinnän täytyy pelata. En suosittele palveluitani sellaiselle, joka harrastaa pitkiä puhelinpalavereita tai massiivisia meiliketjuja. Omat asiakkaani ovat some-orientoituneita, ja he osaavat ilmaista itseään kirjallisesti. Heillä on usein kirjoitustaitoa, mutta ei kirjoitusaikaa.
2) Onko kirjaidea hyvä?
Ammattimainen haamukirjoittaja sparraa asiakastaan ja sanoo suoraan, jos kirjaidea ei toimi. Tällöin asiakas tietenkin pahastuu. Onneksi hän voi aina lähestyä toista haamukirjoittajaa, jos edellinen antoi pakit.
Minuakin on lähestynyt pari kertaa wanna-be-kirjoittaja, jonka idea on kiinnostanut lähinnä sittisontiaisia. Olen joutunut toteamaan, etten kehtaa ottaa heiltä tuhansia euroja tuotoksesta, joka ei ikinä tule myymään. (Olen tosin muotoillut palautteeni hieman kauniimmin kirjailijakokelaalle itselleen.)
3) Mistä kustannussopimus?
En suosittele asiakkailleni omakustanteen tekoa. Siihen uppoaa helposti tolkuttomat määrät rahaa, ja myynti on yleensä vähäisempää kuin oikeiden kustantajien kirjoilla.
Haamukirjoittajan palveluun pitää kuulua kustannussopimuksen hankinta asiakkaalleen. Asiakkaalla on harvoin kustannusalan kontakteja, joten aikaa säästyy, kun haamukirjoittaja neuvottelee sopimuksen. Kokeneet haamukirjoittajat tuntevat kustantajat ja niiden profiilit, joten he osaavat etsiä juuri tälle toimeksiantajalle ja kirjaidealle sopivimman kustannustalon.
Jos asiakkaalla on oma kontakti, silloin tietenkin hyödynnämme sitä. Jos toimeksiantajani sattuu olemaan julkkis, silloin pääsemme kilpailuttamaan kustantajat ja tyrkkimään innokkaimpia ulos ovenraosta.
Ennen kustannussopimuksen hankintaa hiomme kuntoon asiakkaan kanssa kirjan nimen, sloganin, pääteesin, kohderyhmän ja sisällysluettelon. Niiden kanssa on helpompi saada kustannussopimus. Sen sijaan varsinaista käsikirjoitusta aletaan kirjoittaa vasta sitten, kun kustannussopimus on tehty.
4) Kuka tekee sopimuksen ja kenen kanssa?
Rahavirrat liikkuvat seuraavasti:
- Minä laskutan kiinteän palkkioni suoraan toimeksiantajalta.
- Kustantaja maksaa myyntiin perustuvan kirjoituspalkkion toimeksiantajalle.
Kaikki me toki olemme tietoisia toistemme läsnäolosta: kustantaja tietää tekstin tulevan minun kynästäni ja substanssin toimeksiantajalta.
Se itse asiassa helpottaa kustannussopimuksen saamista, kun kustantaja voi olla varma tekstin laadusta. Vieras kirjoittajahan on aina riski, koska hänen jäljiltään kustannustoimittajalla saattaa olla valtava urakka käsikirjoituksen perkauksessa.
Veloitan yleensä 10–15 prosenttia palkkiostani sitten, kun olen neuvotellut kustannussopimuksen. Loput laskutan vasta sitten, kun käsikirjoitus on valmis.
5) Mitä asiakkaan pitää tietää etukäteen?
Tämän olen oppinut oman kantapääni kautta ja ikävä kyllä myös vammauttamalla asiakkaitteni kantapäitä: haamukirjoittajan täytyy briiffata asiakas yhtä hyvin kuin asiakkaan täytyy briiffata haamukirjoittaja.
Asiakkaan pitää tietenkin kertoa, millaisen kirjan hän haluaa tehdä, mikä on hänen perusteesinsä ja millaista lukijakuntaa hän tavoittelee.
Haamukirjoittajan pitää kertoa, että teksti on väistämättä kompromissi asiakkaan ja haamukirjoittajan kynänjälkeä. Tekstissä voi käyttää paljonkin asiakkaan omaa kieltä, mutta jos korjauskierroksilla asiakas haluaa editoida joka lauseen ”mun itseni näköiseksi”, kirja ei valmistu koskaan. Niinpä asiakkaan täytyy ymmärtää jo etukäteen se, että tekstistä pitää osata päästää irti ja että tietokirjassa sisältö on tärkeämpää kuin oma tyyli.
6) Mistä aineisto?
Pyydän asiakkaalta yleensä pohja-aineistoksi tiettyjä asioita:
- Hänen kirjoittamansa kolumnit, vieraskynät, blogipostaukset ja esseet kirjan aiheesta.
- Hänen laatimansa diaesitykset kirjan aiheesta.
- Hänestä tehdyt haastattelut eri medioissa.
- Hänen tekemänsä sisäiset raportit, selonteot ja opinnäytetyöt kirjan aiheesta.
Näiden pohjalta kokoan sisällysluettelon ja lähden tuottamaan tekstiä. Teen työtä Google Drivessä, jotta asiakas näkee koko ajan työn etenemisen. Jos jossain alaluvussa on liian vähän sisältöä, pyydän asiakasta lisäämään kommentteihin sisältöbulletteja, jotta saan lihaa luiden ympärille. Tarvittaessa soitan puhelinhaastattelun ja tenttaan asiakkaalta lisää näkökulmia vajaaseen kohtaan.
Jos asiakas haluaa itse haastatella kirjaansa varten asiantuntijoita ja nauhoittaa keskustelut, ostamme puhtaaksikirjoituspalvelun ammattilaiselta. En valitettavasti voi ottaa vastaan äänitallenteita kirjan tausta-aineistoksi, vaan tarvitsen puhtaaksikirjoitettua tekstiä, jota hyödynnän käsikirjoituksessa.
7) Onko tämä epäeettistä? Kenen kirja tämä oikein on?
Kirja on ilman muuta toimeksiantajan kirja. Haamukirjoittaja on vain robotti, joka järjestelee toimeksiantajan ajatukset ja sisällöt. Kirja ei olisi syntynyt ilman toimeksiantajaa, mutta se olisi syntynyt kenen tahansa muunkin haamukirjoittajan käsissä.
Haamukirjoittaja ei saa tuoda kirjaan omaa persoonallista tyyliään. Minäkään en käytä haamukirjoittamissani teoksissa omanlaisiani vertauksia tai kärjistyksiä, enkä tuo sinne omia ajatuksiani. Kirjan pitää näyttää tekijältään, ei minulta.
Vastaavaa työtä tekevät myös poliitikkojen avustajat, organisaatioiden viestintäosastot ja yritysjohtajien puheenkirjoittajat. He muotoilevat toimeksiantajansa viestit diaesityksiksi, linjanvetopuheiksi, kolumneiksi ja asiantuntijapuheenvuoroiksi.
Jos näitä ammattikuntia ei olisi, emme saisi mitään uudistuksia vietyä eteenpäin. Kun jollakulla on viesti, hänellä ei yleensä ole aikaa muotoilla itse viestiään.
* * *
PS. Haamukirjoituspalveluni maksaa rutkasti. Löydät halvemman ja yhtä hyvän haamuilijan esimerkiksi freelancetoimittajista tai isoista viestintätoimistoista.
* * *
Edit ma 20.3.2017 klo 13.43:
Facebookissa tuli erinomainen kysymys siitä, pääseekö toimeksiantaja Suomen tietokirjailijat ry:n jäseneksi jonkun toisen haamukirjoittamalla kirjalla.
Pääsee, jos valehtelee – mitä en missään nimessä suosittele.
Suomen tietokirjailijat ry edellyttää jäseniltään, että kirja on omien kätten jälkiä sekä sisällöllisesti että kirjoitustyön osalta. Tsekkasin yhdistyksen jäsenhausta, että omat asiakkaani eivät ainakaan ole pyrkineet jäseniksi. Jos olisivat, pitäisin heille pitkän ja painokkaan puhuttelun etiikasta.
Oi voi 🙁
En näe yhtään syytä sille, mikseivät sinun ja sen tilaajan nimet molemmat voi olla kannessa? Esimerkiksi Jorma Ollilan ja Aki Hintsan elämänkertojen kirjoittajien nimet ovat suoraan kannessa. Miksi käyttää haamukirjoittajaa, ellei halua itselleen ansiotonta kunniaa ja mainetta?
En myöskään näe, miksi kaunokirjallisuudessa ja tieteessä haamukirjoittajan käyttö nähdään epäeettisenä, mutta tietokirjallisuudessa muka ei? Hyväksyvätkö kustantajat aivan yleisesti tämän käytännön?
Sitä paitsi oikea kirjoittaja on mahdollista tekstimenetelmin kaivaa esille. Enkeli-Elisan tapauksessahan joku kielitutkija pystyi blogitekstien avulla huomaamaan, että Minttu Vettenranta oli kaikkien ”henkilöiden” taustalla. Vaikea uskoa, että kukaan kirjoittaja pystyisi niin täydellisesti muuttamaan tai häivyttämään omaa kirjoitustyyliään, etteivätkö ainakin asiantuntijat pystyisi huomaamaan kenen kirjoitustyylistä on kyse.
Mitä muuten tapahtuisi, jos tällainen kirja voittaisi tieto-Finlandian tai muun palkinnon? Ottaisiko kirjan muka kirjoittanut henkilö sen pokkana vastaan?
Hyviä kysymyksiä, joihin kyllä löytyy vastauksia:
1) Ensinnäkin kaunokirjallisuudessa on tärkeämpää tyyli ja ilmaisu – ja sitä olisi epäeettistä tilata toiselta kun itse ei osaa tehdä. Sen sijaan tietokirjallisuudessa tärkeämpää on sisältö ja fakta – ja sen toimeksiantajani tuottaa itse. Minä taas vain puen sen sanoiksi, ja siihen olisi kyennyt kuka tahansa muukin.
2) Usein en itse halua nimeäni kirjan kanteen. En halua profiloitua ihmisenä, joka kirjoittaa tietokirjoja mistä tahansa bisneksen osa-alueesta. Jos esimerkiksi asiakas tilaisi kirjan strategiasta, olisi valheellista laittaa siihen nimeni. Yksikään kirjan ajatus ei olisi minun, vaan asiakkaan. Jos joku haluaisi minut kirjan takia kouluttamaan strategiaa, siitä tulisi todennäköisesti vuosisadan huonoin koulutus.
3) Jos olisin elämäkerturi, silloin roolini olisikin toimittaja, ei pelkkä haamukirjoittaja. Elämäkerturit tuovat oleellisesti lisää sisältöä kirjaan esimerkiksi haastattelemalla päähenkilön sukulaisia, työkavereita ja jopa vihollisia. On täysin luonnollista, että elämäkerturin nimi on kirjan kannessa.
3) Täytyy myös huomioida, että haamukirjoittaminen ja puheenkirjoittaminen ovat satoja vuosia vanhoja työtapoja. On täysin normaalia, että yritysjohtajien diaesitykset tekee joku muu ja poliitikkojen puheet kirjoittaa joku muu. Ajatukset tulevat asiakkaalta, muoto meiltä tekstityöläisiltä.
4) Haamukirjoittamani kirja ei voi voittaa Tieto-Finlandiaa, koska sitä ei ilmoitettaisi kisaan.
5) Minttu Vettenranta oli huijari. Hän keksi päästään henkilöitä, ja harrastelijakirjoittajana hän teki alkeellisia virheitä. Toivon, että et tosissasi vertaa häntä ja minua.
Muistanko väärin, vai haitko itsekin haamukirjoittajaa johonkin kirjaprojektiin jokunen vuosi sitten, olisiko ollut 2010? Muistelen jotain sen suuntaista rekryilmoitusta lukeneeni yliopiston rekrytointisähköpostilistalla ja sitä kautta EOT-blogiin törmänneeni.
Kyllä: olen hakenut listoille sellaisia. Heitä olen käyttänyt muiden nimikkeissä, mutta en omissani. (Totesin, että kirjoitan itse sen verran nopeasti ja omalla tyylilläni, että haamukirjoittajat eivät oikein istuneet omiin opuksiini.)
En tietenkään vertaa sinua Minttuun. Pointtini oli, että tekstituntijat ainakin pystyvät huomaamaan saman kirjoittajan tuotokset. Eli vaikka yrittäisit häivyttää oman tyylisi, se tuskin kokonaan onnistuu.
Puhe on mielestäni eri asia, siinähän puheen pitäjä on kuitenkin viime kädessä itse lopullisimman tuotoksen edustaja ja esittäjä.
Ilmeisesti kustantajat hyväksyvät tämän, jos kerta haamukirjoitettua teosta ei voitaisi ilmoittaa Finlandia-kilpailuun, mutta se voidaan julkaista, vai mitkä pelisäännöt tässä ovat?
Joo, siksi kirjoitinkin, että tyyli on kahden kirjoittajan kompromissi, joka asiakkaan pitää hyväksyä. Kaikki ei ole ”hänen näköistään”.
Kustantajat hyväksyvät tämän ilman muuta. Kyse on tavallisesta toimenpiteestä, ja kaikki ovat tietoisia rooleistaan. Haamukirjoittajan rooli ei paljoa eroa siitä, mitä kustannustoimittaja tekee poikkeuksellisen surkealle käsikirjoitukselle. 🙂
En osaa sanoa, onko joku joskus ilmoittanut haamukirjoitetun kirjan Tieto-Finlandiaan. Omiani ei ainakaan ole, sillä mun mielestäni Tieto-Finlandiassa ei palkita ainoastaan sisältöä vaan myös tyyli ja kuvitus – siis koko teos. Niinpä ainakaan minun haamukirjoittamaani kirjaa ei saa ilmoittaa kilpailuun.
Sellaista keissiä en tiedä, jossa haamukirjoittaja ja toimeksiantaja olisivat toimineet kustantajan tietämättä. Olisihan sekin toki mahdollista, mutta itse en lähtisi siihen mukaan.
Kiinnostavia pointteja.
Itse olen pohtinut viime aikoina paljon kustannustoimittajan roolia. Hänen tekijyytensä on tietysti vielä huomattavasti pienempi, mutta toisaalta useat kaunokirjalliset teokset olisivat jääneet syntymättä ilman osaavaa kustannustoimittajaa, joka voi toimia terapeuttina ja sparraajana mutta myös ensimmäisenä lukijana.
Asia kiinnostaa erityisesti siksi, että toimin itse säveltäjänä ja klassisen/nykymusiikin maailmassa ei kustannustoimittajia juuri tunneta, vaikka tarvetta olisi. Orkesteripartituurissa on paljon niitä palluroita ja jo ihan sellainenkin lukija, joka vaan kyselisi tyhmiä, että oikeastiko haluat tuon tuohon ja toi ei kyllä kuulu minnekään, olisi hyödyllinen… Vielä en ole saanut ketään suostumaan. Edes luku- ja korjauspiiri kollegojen kanssa ei oikein ota syntyäkseen. Traditiot?
Ja alkuperäinen kirjoitus inspiroi jo vaikka mitä kiinnostavaa infoa yksisarvisista. Ihan varmasti olet oikea ihminen kokoamaan ne kiinnostavaksi tietopaketiksi. Onko ok, että myös itse piirrät kuvat? Mä lähetän keräämäni faktat kirjekyyhkyllä. Kirjoitin matskun liituväreillä käsipyyhkeille, joten toivottavasti ei ala sataa.
Ooh, ilman muuta teemme yhteisen yksisarvisteoksen! Siinä täytyy myös julkaista linkki verkkokauppaamme, josta saa tilata yksisarvispölyä edulliseen kuukausihintaan.
Kiinnostava pointti muuten tuo sävellysten kustannustoimitus. Oma musiikkikorvanihan on täysin kuuro, mutta voin hyvin kuvitella, että kustannustoimitus olisi mahdollista yhtä lailla myös sävellysten hiomisessa.
Mitä tällainen kustantaa? Minulla on isoäitini päiväkirjoja ja omasta lapsuudestani ja teini-iästäni saisi paksun opuksen. Kirjottaisin, jos osaisin. Tai en tiedä mistä edes alottaisin.
Moikka Sirpa ja tervetuloa EOT-blogiin! En itse tee muistelma- tai omaelämäkertateoksia, mutta kyselen kollegoilta, kuka tekisi. Lisään tänne kommentteihin tekijöiden nimiä heti kun saan niitä.
Tässä yksi: Osku Valtonen, jonka blogi löytyy osoitteesta oskuvaltonen.fi.
Oskun tavoittaa myös Instagramista ja Twitteristä tunnuksella @oskuvaltonen.
En itse tunne Oskua, mutta kannattaa kysyä tarjousta.
Kannattaa kysyä myös Satu Laatikaista, jonka kanssa olen tehnyt paljonkin hommia. Satun saitti on osoitteessa satulaatikainen.fi.