Kävin tänään iäkkään sukulaistädin luona kylässä. Täti kaatoi teetä ja kehotti ottamaan kinkkupiirakkaa.
Sitten kyynärpäät nousivat pöydälle. Täti oli suunniltaan huolesta: hänen iäkäs ystävänsä – naimaton ja lapseton Aili – oli langennut perinteiseen nigerialaishuijaukseen.
Koko sotku oli alkanut viime lokakuussa. Aili oli ensin saanut Facebookissa yhteydenoton 50-vuotiaalta brittigeologilta ”Antoniolta”, joka muka vastasi jostain nigerialaisesta kaivoksesta. Tarina oli kulunut mutta vetoava. Miehen vaimo oli kuollut, ja mies väitti asuvansa poikansa kanssa. Pian jo vannottiin rakkautta verkon yli.
Antonio oli kehunut Ailia kauniiksi, joten tämä oli käynyt kaupungin parhaalla valokuvaajalla ja otattanut itsestään kaksi potrettia. Aili lähetti sähköiset versiot Antoniolle, ja paperikuvat hän asetti hopeakehyksiin olohuoneen kirjahyllyyn. ”Tästä Antonio saa sitten valita omansa.”
Täti pyöritti päätään ja tarjosi keksiä.
Olipa täti kulkenut kävelylenkillä aikaisin aamulla tai myöhään illalla, naapurin ikkunasta kuulsi sinertävä tietokoneruudun valo. Aili siellä istui Facebookissa ja jutteli sanakirjan kanssa englanniksi Antoniolle.
Kunnon huijaustarinaan kuuluu se, että heti kun Aili oli saatu koukkuun, Antoniolla alkoivat rahavaikeudet. Mies ei saanut lunastettua kahden miljoonan palkkasekkiään. Kaivosyhtiön pora oli hajonnut. Nigerian viranomaiset vaativat pitempää oleskelulupaa. Hotellilasku piti maksaa, tai mies ja poika joutuisivat taivasalle. Ailin oli aina lähetettävä Suomesta rahaa, ja lainat palautettaisiin ”when we come to Finland”.
Mies lähetteli lentoaikatauluja, joista piti valita, milloin hän tulisi pojan kanssa Suomeen. Aili osti vieraspatjat, kauniimmat jälkiruokakulhot, värivalot suihkuun, viininpunaisen samettitakin ja yhteensopivan hatun: ”Tämän kanssa minä haen heidät lentokentältä, ja sitten ajamme vuokra-autolla meille.”
Antonio ei ole vieläkään tullut. Milloin sattui rahoitusvaikeuksia, milloin huono sää ja milloin kiireinen työviikko.
Täti oli ottanut Ailin kanssaan peilin eteen: ”Me ollaan kaksi rumaa ja lihavaa seitsemänkymppistä naista. Luuletko sinä tosissas, että viisikymppinen komea geologi menisi kanssasi naimisiin?” Aili oli loukkaantunut. ”On sitä oudompaakin sattunut.”
Täti tarjosi kakkua ja nosti silmälasit pöydälle.
Eräänä kevätpäivänä Aili oli tullut juoksujalkaa tädin luokse käymään. Antonion lääkäri oli ottanut yhteyttä – tietysti Facebookissa, koska sehän on tyypillinen kanava potilasasioiden hoitoon. Antonio ja poika olivat kuulemma joutuneet vakavaan onnettomuuteen. He olivat kriittisessä tilassa, ja nyt pitäisi kiireen vilkkaa lähettää iso summa rahaa Nigeriaan kuriiriyhtiön kautta.
Aili oli soittanut hädissään Britannian konsulaattiin, mutta sieltä oli epäilty, että kyseessä olisi huijaus. Ei voinut olla! Aili soitti myös Suomen suurlähetystöön paikan päälle, mutta sielläkin kohauteltiin olkapäitä.
Aili ei voinut lähettää rahaa, koska hän oli jo ottanut 30 000 euron lainan, ja kesämökkikin oli ollut pakko pistää myyntiin. Niinpä Antoniosta ei sen koommin kuulunut mitään.
Söimme vaitonaisina kakkua. Tädin kahvi oli jäähtynyt.
Täti epäilee, että Aili ei koskaan tee asiasta rikosilmoitusta. Tämä on kuulemma niin ylpeä järkinainen, että hän ei ikimaailmassa menisi tunnustamaan poliisille, että häntä on huijattu.
”Mutta ikinä ei Aili ole ollut niin onnellinen kuin silloin. Se käveli kuin pilvissä, pyörähteli lattialla uudessa takissaan ja esitteli valokuvia hopeakehyksissä. Antonio oli lähettänyt jopa pusun kuvia ja sähköisiä ruusuja! Ja kehunut. Kehunut kauniiksi.”
Geologit on just tollasia. 😀
Ja erityisesti Nigeriassa asustelevat Antonio-nimiset brittigeologit ovat pahoja.
Antonion profiili oli kuulemma kadonnut FB:stä. Ilmeisesti ylläpito oli poistanut Antonion, koska todennäköisesti samalla hahmolla on pyöritetty useampaa suhdetta.
Olisi kiva tietää suhdeluku: kuinka monta huijausta onnistuu – ja kuinka suuri osa näistä ilmoitetaan poliisille?
Mä en kestä! Aloin melkein itkeä, kun mietin, miten täpinöissään Aili on ollut. Mitä siitä, jos rahat menee (okei, ketuttaisi sekin), mutta pitikö vielä sydänkin särkeä? Olihan tuo Aili vähän höpsö, mutta silti.
Myös mun kävi suunnattoman sääliksi Ailia. En tiedä, paljonko hän lähetti Nigeriaan, mutta pelkästään tavarahankintoihin meni muutama tonni.
Aili peruutti syksyllä ja alkuvuodesta kaikki kyläilyt ja harrastuksetkin, koska hänen piti yötä päivää päivystää Facebookin ääressä, jos vaikka Antonio sattuisi tulemaan Suomeen.
Suorasanainen sukulaistätini oli sanonut Ailille, että Antonio on huijari. Aili ei tietenkään uskonut. Kaiken huippu on, että Aili rehellisyydessään kysyi asiaa Antoniolta – aivan kuin mies olisi se varma tietolähde tässä asiassa. Antonio vakuutti nätein sanoin olevansa tosissaan, ja Aili uskoi jälleen.
Itse en Ailia tunne, mutta pahimmillaanhan huijarin uhri ajautuu itsemurhaan: häneltä on viety rahat, rakkaus ja itsetunto.
Puhuuko Aili ihan oikeasti ”vuokra-autosta” eikä taksista?
Tarkalleen ottaen täti puhui vuokra-autosta. En tiedä, mitä sanamuotoa Aili oli käyttänyt.
Tulkitsin itse, että vuokra-auto tarkoittaa jotain Riscaria tai vastaavaa, mutta kyseessä saattoi tosiaan olla myös haave taksista.
Hyvinkin Aili on voinut puhua vuokra-autoista, koska hänen nuoruudessaan takseista käytettiin sitä nimitystä.
Minäkin olen nyt taipuvainen uskomaan, että Aili on nimenomaan tarkoittanut taksia. Ihanan nostalginen sana tuo vuokra-auto!
Äitini toimi lääkärinä Orivedellä 50-luvulla. Orivedellä Kokkolan kylässä toimi niihin aikoihin vankisiirtola, jossa oli tuomiotaan suorittamassa mm. tunnettu Ruben Oskar Auervaara. Tämä kävi kerran äitinikin vastaanotolla näyttämässä jotain vaivaa, oikeata tai tekaistua. Niin teki lyhyenläntä Ruben Oskar naimissa olevaan neljän lapsen äitiini vaikutuksen, että tämä kertoi minulle vielä vanhainkodissa suunnilleen kaiken muun unohtaneena: ”Kyllä oli hurmaava mies se Ruben Oskar!” Eikä miehen todellisesta minästä ollut mitään epätietoisuutta 50-luvulla. Hän oli aikansa harvoja julkkisia, Volvo Markkasen edelläkävijä.
Mitäs nokkelaa tähän keksisi yhteenvedoksi ja loppukaneetiksi? Rakkaus on nopeampi ja kovempi puskemaan tajun ihanasti kankaalle kuin Piirosen pässi.
Ihana tarina! Olisipas ollut hienoa nähdä Auervaara livenä. Olikohan hän tosiaan niin hurmaava kuin kaikki sanoivat?
Mutta niin se vaan on, että niin kauan kuin on ollut ihmisiä, on myös ollut auervaaroja ja antonioita – ja heitä on ollut niin miehen kuin naisen hahmossa. Rakkautta on luvattu, ja rahat on viety.